Jos alkaa U:gin Sanomien arveluttava uutisointi tympiä, niin osoitteessa ukinuutiset.com löytyy ihan päteviä uutisia (kunhan ohittaa kaikki "vihreät" aiheet), eikä maksa mitään.
Ei tartte lukea tekstarivikinää eikä seurakuntahörhöilyä.
Uutissi
kaupunkist
6567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paikallislehti on niin valtaapitävien talutusnuorassa ettei uskalla sanoa mistään yhtään mitään. Palstatilaa on varaa käyttää jokun mamman posliininmaalausharrastukseen tai täysin yhdentekevän "kivan" tapahtuman esittelyyn. Kaikki raportoidaan valtaapitäviä nuoleskellen. Pelottavinta on se, että TOSIASIOITA kaunistellaan ja niistä jopa vaietaan kokonaan, LUULLEN ETTEI KANSA SAA TIETÄÄ TOTUUTTA. Haloo, tervetuloa 2000-luvulle. Uudenkaupungin paikallisten lehtien kyseessä ollessa voi lehdistön merkityksen neljäntenä valtiomahtina unohtaa. Termiä tuntemattomille kerrotaan neljännestä valtiomahdista wikipediassa: "Neljäs valtiomahti on tarkoittanut alkujaan lehdistöä, mutta joukkotiedotusvälineiden sähköistyessä sillä voidaan tarkoittaa myös muuta mediaa. Montesquieun vallan kolmijako-opissa ensimmäinen valtiomahti on poliittinen päätösvalta, valtiopäivälaitos (Suomessa eduskunta), toinen hallinnollinen toimeenpanovalta (Suomessa valtioneuvosto) ja kolmas näitä molempia valvova tuomiovaltaa käyttävä oikeuslaitos. Neljännen valtiomahdin piirissä olevista toimijoista merkittävimpiä ovat poliittiset toimittajat, uutisia valikoivat uutispäälliköt sekä taloustoimittajat, jotka muodostavat käsitykset poliittisen päätöksenteon vaikutusmahdollisuuksista aineelliseen ympäristöön. Viides valtiomahti eli Fifth force on käytössä tarkoittaen Internettiä." Viides valtiomahti on Uudessakaupungissa ja sen nimi on www.ukinuutiset.com !
KULTARANNAN SANOMIA JA JOHTAJA K.KOSKEA NE OVAT TÄÄLLÄ TUPPUKYLÄSSÄ ERIKOIS SUOJELUKSESSA.
..toimit silloin sääntöjä vastaan. Lue säännöt ja elä niiden mukaan.
Kaunis kiitos ja syvä kumarrus vinkistä. Olen U:gin sanomista sun kanssa samoilla linjoilla.
..yleensä Ilta-sanomista tai Iltalehdestä. Ihan täällä U:gissakin. Ja jotkut pelkästäs tietokoneelta. Nuo tuollaiset paikkakunnan lehdet on kuoleva taiteenlaji. Niitä toimittaa vaan jotkut vanhat veteraanitoimittajat omaksi ilokseen. Ja jutun aiheet on mitä on.
sun juttus jotka todellakin on mitä on... ja toivottavasti kuoleva ......laji !!