Oletko koskaan

tähdenlentoa? Toivoitko sillon jotain ja toteutuiko toiveesi? Mä olen itse nähnyt vain yhden ainoan kerran. Siitä on jo vuosia aikaa ja olin silloin yhdessä erään mulle merkittävän ihmisen seurassa. En sitä tiedä, esittikö hän oman toiveensa, mutta minä ainakin esitin. Tavallaan se toive on toteutunut, mutta ei kuitenkaan kokonaisuudessaan vieläkään. Se oli niin kovin hätäisesti ja suurpiirteisesti toivottu, ettei se toiveeni ehkä välittynyt perille asti siinä muodossa kuin sen tarkoitin. Tai sitten sen toiveen lopullinen toteutuminen vielä vain antaa odottaa itseään. Mutta en ainakaan enää epäröisi hetkeäkään jos toisen tähdenlennon vielä joskus näen, että mitä toivon; toivoisin tietysti edellisen toiveeni toteutumista.:)
3471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jo niin pitkä aika, että vuosia on jo kulunut niin ehkä seurassasi ollut henkilö ei sit toivonutkaan mitään ja toiveet ei käyneet yksiin..jos siis toivoit jotain kyseiseen ihmiseen liittyen??

Äänestä
  • se on vuosien kuluessa toteutunutkin, mutta ei kuitenkaan nyt ihan niin lopullisesti, kuin sen toivoin toteutuvan. Eikai niissä mitään aikarajaa ole niiden toiveiden toteutumisella? Ja eikai toisen ihmisen toive siihen minun toiveen toteutumiseeni mitenkään liity? Olisinhan voinut nähdä sen yksinkin ja toivoa yksin. Nyt vain meitä sattui olemaan kaksi. (Ja kyllä se toive siihen samaiseen ihmiseen liittyi).

    Äänestä

  • mihinkään kadota kalleimpia toiveita. Ne on ja pysyy tuiskusta ja tuulesta toiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähnyt kirjoitti:

tähdenlentoa? Toivoitko sillon jotain ja toteutuiko toiveesi? Mä olen itse nähnyt vain yhden ainoan kerran. Siitä on jo vuosia aikaa ja olin silloin yhdessä erään mulle merkittävän ihmisen seurassa. En sitä tiedä, esittikö hän oman toiveensa, mutta minä ainakin esitin. Tavallaan se toive on toteutunut, mutta ei kuitenkaan kokonaisuudessaan vieläkään. Se oli niin kovin hätäisesti ja suurpiirteisesti toivottu, ettei se toiveeni ehkä välittynyt perille asti siinä muodossa kuin sen tarkoitin. Tai sitten sen toiveen lopullinen toteutuminen vielä vain antaa odottaa itseään. Mutta en ainakaan enää epäröisi hetkeäkään jos toisen tähdenlennon vielä joskus näen, että mitä toivon; toivoisin tietysti edellisen toiveeni toteutumista.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu