Minulla on pienoinen ongelma.
Olen kirjoitellut melko paljon ja paria tarjonnut myös muutamalle kustantajalle.
Minkä pituinen luokitellaan romaaniksi? Viimeisin yritelmäni on reilu sata käsikirjoitusliuskaa kirjasinkoolla 12 ja 1.5 rivivälillä, onko se novelli vai romaani? Vai siltä väliltä?
Ja miten turhan lätinän saa karsittua pois? On houkuttelevaa kirjoittaa pelkkää p***aa romaanin täytteeksi.
Lisäksi minulla on älyttömästi ideoita, mutta saan kirjoitettua yleensä korkeintaan 30 liuskaa ja siihen se tyssää. Minulla on tiedossa siis idea tarinan kulusta loppuun asti, mutta tuon liuskamäärän jälkeen se vaan jotenkin jumittuu. Ja kun väkisin sitten kirjoittaa, niin sieltä tulee vaan sitä itseään.
Nytkin minulla on useita käsikirjoituksia kesken. Kun en pysty jatkamaan entistä niin aloitan uuden.
Novelliksihan niistä tietysti olisi pituutensa puolesta, mutta sitten ne jää minusta hölmösti kesken, vaikka lukija ei ehkä osaisi pitempää odottaakaan?
Lähipiiristä olen saanut kannustusta sepustuksistani. Voi tosin olla, että kannustavat vain kannustamisen ilosta... Taikka on todennäköistäkin niin.
Enkä minä nyt kuvittelekkaan, että minusta mikään kirjailija tulisi. Toiveissa se tosin on ja olisihan se hienoa jos saisi jotain joskus julkaistua, mutta se ei ole pääsyy miksi kirjoitan.
Mutta miten siis päästä tuosta "kirjoituslukosta" eteenpäin? Onko kellään samanmoisia kokemuksia?
Turha lätinä pois?
pöytälootakirjailija
7682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luokitteluista en tiedä, mutta minun tarinani on nyt koossa alusta loppuun ja sitä kertyi reilut 200 liuskaa (pt 12, riviväli 1,5 Times New Roman). Tämä on ensimmäinen romaanikäsikseni. Minun tarinani oli aluksi 3 sivun mittainen, pelkän päähenkilöni "elämäntarina". Sitten lähdin tarkentamaan, laajentamaan, kertomaan taustoja. Kun tekstiä oli ehkä kymmenisen sivua, annoin sen luettavaksi kirjoituskurssin vetäjälle. Hän oli alleviivannut kohtia, joista olisi mielenkiintoista kuulla enemmän, esittänyt kysymyksiä. Aloin laajentaa kudelmaa niistä kohdista ja pikkuhiljaa tekstiä alkoi tulla itsestään, tarina alkoi saada muotonsa melkein itsestään. Aluksi tein tarinaa kronologisessa järjestyksessä. Sitten se alkoi tuntua puuduttavalta luettavalta, joten mietin rakennetta uudelleen. Muutin sen täysin, niin että kehitin yhden "toiminnallisen" juonen, joka tapahtuu lyhyen ajanjakson aikana. Muu taustatieto, henkilöiden sisäinen maailma, muistot ym. tuli takaumina ja muuten vähän kuin sivuhyppäyksinä tekstistä. Näin minulla käsis laajeni muutamasta sivusta pariin sataan. Muista en tiedä, kai jokainen joutuu löytämään oman tapansa kirjoittaa. Turhia lätinöitä ei tietysti saa olla. Mutta esim. miljöön kuvaukset, tunnetilat, ym. ei ole aina turhia. Tiiviit, toteavat lauseet kannattaa käydä tarkkaan läpi ja katsoa, voisiko saman asian ilmaista epäsuorasti esim. toiminnan kautta.
Kirjoita temppulista konflikteista, eli kaikki ne asiat jotka haluat kirjaan ympätä. Kirjoita temput post-it lapuille. Sekaisessa järjestyksestä vain jotta saat ne ulos päästäsi. Alku käsittää 1/4 tarinaa, keskikohta 2/4 ja loppu 1/4 kokonaipituudesta. Ota suuri paperi piirrä siihen jana ja jaa se noin. Sitten vain teippaat post-it laput kuhunkin osioon. Missä kohtaa kirjaa haluat mitäkin tapahtuvan. Ensimmäisellä kirjoituskerralla kirjoita vain nuo tempputapahtumat. Tuon jälkeen tiedät paljonko henkilöitä tarinaan tarvitset, voit keskittyä päivän tai pari ja tutustua tyyppeihisi. Mieti miltä he näyttävät, mitä syövät, juovat ja roskiinsa heittävät jne. Nyt sinulla on tapahtumat ja henkilöt. Usko tai älä mutta jos olet tehnyt nuo kaksi asiaa huolella, tyypit alkavat täyttää temppujen välistä kertomusta ihan itsekseen. Toisella kirjoituskerralla voit esitellä tyypit toiminnan kautta lukijalle. Eli et kerro että naisella on pitkät hiukset, vaan että hiukset jäivät auton oven väliin jne. Kolmas kirjoituskerta on lähinnä tarkistusta, tarkistat kaikki juonimadot jotka olet alkuun laittanut, mihin niistä haluat vastata ennen viimeistä sivua, mitkä haluat jättää lukijan pähkäiltäväksi. Pokkarini ovat 30 000 sanaa, niissä on 100 sivua. Kirjoissa taitaa olla 100 000 sanaa, jos tavoitellaan normi 300 sivun mittaa. Ykkösen rivivälillä 12 kirjasinkoolla tuo on reilu parisataa liuskaa. Se miksi juttusi jumittuvat, on nimenomaan että sinulla on ajatus, mutta purat sen 30 ensimmäiseen sivuun, ja sitten seinä nousee vastaan ja yrität väkisin vääntää lisää sanoja. Noin eivät hyvät tarinat synny. Erään tarinan aloitin ajatuksesta nainen saa lapsen entisen poikaystävän isän kanssa. Tälläisen "johtoajatuksen" kautta on helppo lähteä purkamaan temppulistaa, tyyliin. Miten nainen eksyi isukin eteen? Miten suhde kehittyi? Miksi se kehittyi? Miten se loppui? Mitä siitä seurasi? Miten nainen ja poikaystävä joutuivat uudelleen nenukkain. Miten mies suhtautui isänsä toimiin? Jne. Kysymyksiä joihin minun pitää tarinalla vastata kumpuaa nipuittain. Sitten mietin konflikteja. Nuoripari joutui onnettomuuteen, nainen loukkaantui, hääti miehen elämästään, miehen isä tunsi velvollisuudekseen auttaa naista kuntoutumaan. Nainen menetti unelmatyönsä ja joutui tyytymään paljon tavallisempaan uraan, nainen tuli raskaaksi. Konfliktilistakin kasvaa ryöpsähdellen. Yleensä pohdin näitä asioita ääneen, kehitellessäni ideaa. Aloitan jostain absurdista ajatuksesta, ja jatkan ongelmien kautta itse kerrontaan. En tiedä lauserakenteesta, mutta sanonpa kuitenkin. Yksinkertainen toimii aina, älä kikkaile sanoilla, älä tavoittele hienoja lauseita. Itse yritin aluksi hienostella lauseilla ja että niistä oli vaikea palata suoraan ja selkeään kerrontaan. Pilkuista en tiedä, mutta netissä on pilkkutestejä, joilla näet aika hyvin osaatko pilkuttaa vai et ;)
Tämä on kyllä selkotajuisesti kerrottu. Myöntää täytyy että olen kokeillut tätäkin lippulapputsydeemiä, mutta miksi sitten kuitenkin minulle useimmiten käy niin, että auta armias !!! näyttämölle aina jossain vaiheessa kuitenkin rynnistää se varsinainen temppuilija! Mieletön mieletön komeljanttari joka nappaa tarinani ohjakset ja vie sitä mitä kummallisimpiin juonikäänteisiin. Välillä ei mitään rajaa! Silloin aikoinaan kun minun piti kirjoittaa sellainen mankellimainen dekkari niin loppujenlopuksi se pahis halusikin lähes loppupeleissä muuttua hyvikseksi ja myöntää täytyy, että se dekkari on vieläkin kesken muhisemassa pöytälaatikossani. Aika surkeaa on se todeta. Välillä kun olen ajatellut jatkaa sitä niin kyllä kyllä kyllä, se pahis on niin hyvis edelleen, vaikka kuinka yrittäisin niin ei se juttu etene vaan on kertakaikkisen jumittunut, joten olen antanut olla. Luultavasti se hyvikseksi muuttunut pahis odottaa vaan pääsevänsä hyppimään johonkin seuraavaan proggikseeni sotkemaan johtolankojani muuttumalla pahikseksi... ja matka jatkuu... sillä alan olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että kirjoitan aina sen saman komeljanttarin tarinoita... IHME MUUSA ! Voi jaanajalava sentään, olen varmasti aiemminkin tuskaillut samaa mutta voisitko viimeinkin kertoa ihan oikeasti: Millä hallita se tilanne kun näppis alkaa sauhuta ja yhtäkkiä olen kuin muissa maailmoissa ja sitten jälkeenpäin lukiessani tekstiä mietin että: kukas tän on kirjoittanut?
Sinun täytyy tappaa kaikki rakkaasi. Eli se pahis heti hengiltä. Hän on syy ettei tekstistäsi tullut se mikä piti. Pyssy kouraan ja metsälle. Se että tarina lähtee omille teilleen, tarkoittaa että olet tehnyt henkilökartan tarkasti, muttet lukinnut loppua riittävän lujasti. Mene nyt tarinasi loppuun, katso mitä viimeisellä sivulla sanotaan? Kuka kuoli, kuka oli murhaaja, kuka jäi itkemään, kenen puolesta itketään? Tutustu kaikkiin noihin viimeisen sivun henkilöihin ja palaa tarinan alkuun. Nyt sinä tiedät miten tarinasi loppuu, joten edes se roisto josta tuli hyvä, ei voi viedä sinun tarinaasi mihinkään kieroon päämääräänsä. Luultavasti tarinaasi tuli ehta narsisti, manipulaation mestari joka näyttää sydämelliseltä, mutta jolla ei ole alkuunkaan sydäntä.
Ote Wikipediasta: Sattumalta metsästysretkellä Narkissos näki kuvansa lähteestä ja rakastui kuvaansa, mutta kuva ei antanut hänelle vastarakkautta. Lopulta nuorukainen nääntyy lähteelle. Häntä etsimään tulleet löysivät lähteen reunalta kauniin keltaisen kukan narsissin. Ookkeijjjj... narsissi siitä mun keskeneräisestä dekkarista puuttuukin... Kiitos!
Yhteen asiaan vaan puutun: satujh sen jo ilmaisikin - kannattanee puhua sanojen määrästä paremmin kuin sivujen määrästä tai paperikasan paksuudesta. Tekstinkäsittelyt kyllä laskee sanat, ei ite tarvi... Novelli lienee esim. 2000 - muutama tuhat sanaa (?). Pienoisromaanissa muutama kymmenen tuhatta sanaa (?). Romaanissa sitten enemmän kuin edellinen (?).
jaapajaapajaa, nyt kun tarkkailin muutamaakin paperipinkkaa niin mikä olis hyvä dekkarin pituus, mulla karsee pinkka paperia ja jos nyt jakaisin siitä vaikka kolmeen niin vieläkin aika tuhdisti,
voi että !
eikö se kuitenkin ole niin että pitää nykyisin kirjoittaa dekkarista trilogia kuitenkin sitten ja siitä jatkaa sitten...
?