No niin, muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen palasin taas tänne suomikaksneloseen, ja turhauttaa niin vietävästi.
Yksi ystävä on tänä aikana löytynyt, siitä toki olen iloinen. Hänen kanssaan tulee mesessä juteltua jonkun verran, ja tavattiin jopa yhden kerran ihan livenäkin mikä oli varsin hienoa.
Mutta oisi se kivaa löytää enempikin ystäviä. Mikä siinä on kun ei vain osaa olla edustava, tai sitten kyllästyy etsimiseen kun ei niitä ystäviä löydy. Tai sitten vaan tuntuu ettei jaksa pitää yhteyttä mesen ja sähköpostien välityksellä ja siihen kaatuu nuo nettiystävyyssuhteet yleensä. Olisi niin hienoa jos voisi jonkun, tai jopa joidenkin, kanssa tehdä ihan oikeassa elämässä jotain: katsella elokuvia, pelata lautapelejä, käydä lenkillä, käydä kenties teattereissa, tai ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa. Mutta kun monet ovat liikkeellä nettituttavuusmielessä, ja minusta ei taida oikeastaan siihen olla...
Plääh. No mutta, mikä positiivista, näillä näkymin olen ensi syksynä aloittamassa koulun ja ehkäpä sieltä voisi löytyä - jos ei ystäviä, niin ainakin sitten kavereita. Jos vain uskaltaisi tehdä niitä aloitteita...
Mitä teillä muilla muuten on suunnitelmia kesäksi? Itse aion viettää suuren osan aikaa puistossa juoden hyvää viiniä ja lukien Terry Pratchettin kiekkomaailma-kirjoja.
täällä taas
WireInTheBloodFan
13747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Et muuten satu Turussa tai lähistöllä asumaan?
Asun pääkaupunkiseudulla, valitettavasti.
"Mitä teillä muilla muuten on suunnitelmia kesäksi? Itse aion viettää suuren osan aikaa puistossa juoden hyvää viiniä ja lukien Terry Pratchettin kiekkomaailma-kirjoja." Onhan tuo tietysti paljon parempi vaihtoehto kuin kotona lusiminen. Pari päivää sitten alettiin kavereiden kanssa käyttää tuota termiä passivoituneista kavereista, jotka lojuvat himassa mesettämässä tai leffoja katsomassa (eli lusivat kotona jaksamatta lähteä minnekään, samalla kun muut ottavat aurinkoa, grillaavat makkaroita, heittelevät frisbeetä, sosialisoituvat ja tutustuvat uusiin kavereihin).
Noh en tiedä onko se yhtään parempi vaihtoehto sen kannalta, että ystäviä ei kummallakaan mallilla löydy. Mutta pääseepähän viettämään kesäisiä päiviä ulos. Tosiaan, yksinäisen on hirveän vaikea löytää tuollaisia mahdollisuuksia "tutustua uusiin kavereihin". Tietysti ihmetyttää jos joku, kenellä on kavereita, viettää KAIKKI päivät kotonaan, mutta tapansa kullakin, kait. Sitä vastoin yksinäiselle se on suuri houkutus jäädä vain kotiin katselemaan niitä leffoja, koska ei ole ketään kenen kanssa mennä ulos ja tehdä asioita... Noh täss vain joitakin mietteitä tuosta postituksestasi. Mutta että puistokausi olisi jo alkanut, sitä en ihan allekirjoita. Hui, siellähän vielä eilenkin joutui takkia pitämään päällä kun ulos meni...
"Noh en tiedä onko se yhtään parempi vaihtoehto sen kannalta, että ystäviä ei kummallakaan mallilla löydy." No kyllä se todennäköisyys kavereiden löytymiseen on 1. vaihtoehdossa (kotona lusiminen) 0%, ja 2. vaihtoehdossa (puistossa hengailu) 100%. "Tosiaan, yksinäisen on hirveän vaikea löytää tuollaisia mahdollisuuksia "tutustua uusiin kavereihin". " Niin, eihän niitä mahdollisuuksia kotona nyhjöttäen löydä. Esim. eilen lähdin yksin puistoon kun oli vähän pilvisempi päivä ja muut kaverit luultavasti kotona. Ei kauaakaan tarvinnut yksin istua puistonpenkillä kun ohikulkijat tulivat juttelemaan. Myös yksi naishenkilö halusi välttämättä tulla viereen istumaan ja juttelemaan (ei kuitenkaan ollut riittävän nätin näköinen että olisin puh.numeroa kysynyt...) Kaveriporukassa sen sijaan on yleensä aina samat naamat eikä yhtä hyvin tutustu uusiin ihmisiin ellei ole aloitteellinen ja lähde muihin leireihin. "Hui, siellähän vielä eilenkin joutui takkia pitämään päällä kun ulos meni..." Tekosyitä aina riittää...
ehkä olen sitten ruma, oudonnäköinen tai epäilyttävä tai mitä tahansa, kun ei koskaan kukaan minua ole lähestynyt vaikka yksin olen puistossa hengaillut useinkin.
Puistoissa on aika paljon eroja, useimmat ovat aika tylsiä ja hiljaisia. Helsingissä vain muutama puisto on poikkeuksellisen suosittu ja sosiaalinen kokoontumis- ja ajanviettopaikka. Ulkonäöstä ei pitäisi olla kiinni, puistoissa usein käy vähän boheemia ja oudonkinnäköistä porukkaa ja luultavasti sopeudut näiden hyypiöiden joukkoon alta aikayksikön, mikäli eksyt oikeaan puistoon.
Meikäläinenkin on aika yksinäinen, enkä uskoisi myös puistoissa törmäävän kiinnostaviin ihmisiin. Ehkä ihmiten jotenkin "pelkäävät" ulkonäköäni, olen aika harrikkatyypinen näköinen sälli partoineen kaikkineen. Ainoat jutun heittäjät ovat joko jotain epämääräisiä spurguja tai jotain muita ihme hiihtäjiä. Hörhömagneetti sitten kait olen. Ja tyyliäni ei vaihda, piste ja puolipiste. :) Vituttaa vaan. Uskaltaisivat ihmiset vain rohkeasti tulla juttelemaan, eivätkä karsastaisi ulkoista habitusta. Noh, sellainen heitti tähän väliin ja mukavaa kevättä vain kaikille. :)
Juu, täällä Tuusulan ja Keravan puistoissa olen pyörinyt, kun täällä päin asun. Pitäisi varmaan kokeilla Helsingin puistoja.
Ehkäpä sä näytät spurgulta itsekin sen partasi kanssa. Tai sellaiselta pelottavalta, jonka luokse ei kukaan uskalla mennä, kun pelkäävät, että voi nyrkki heilahtaa tai tulla vittuilua.
Kiitos :) (tosin en kyllä näytä miltään spurgulta), mutta voisivat ihmiset kyllä olla vähän uskaliaampia. Ei tässä mitään Jack The Rippereitä olla. :)
Kuka ja mikä olet? Minä myös Tuusulassa ihan itsekseni joulua vietän. Ehkäpä meistä olisi ystäviksi...? Tai ainakin pelikavereiksi..??
Jaa, siihen on vaikea vastata. Parhaiten sen saa tietää tapaamalla. Mutta tässä jotain tietoa itsestäni:
Pidän mustasta huumorista, kuivasta englantilaisesta siideristä, absurdista huumorista, eläimistä, hyvästä ruoasta, peleistä, peleistä ja peleistä. Olen yleensä melko suorasanainen. 27 vuotta täällä maan päällä eläneenä uskoisin että olen myös jotain oppinut elämästä. Ja uusien asioiden oivaltaminen on se mikä antaa minulle voimia arjessa. Ja nörtiksi kun on syntynyt, nörttinä myös elän loppuelämäni: en edes tahtoisi olla mikään muu :) Ja silloin tällöin raapustelen runoja (viime aikoina haiku-runoja)
Noh, jos tuosta jotain aukesi, tai sitten ei... Mutta olen valmis tässä vaiheessa elämääni tapaamaan kenet tahansa: siis toisin sanoen, en laita kriteerejä turhaan potentiaaliselle ystävälle, joten jos sinua kiinnostaa niin miksi ei sitä voisi tavata ja katsoa mitä siitä tulee.