laskettuaika

Onko muita kenellä meinaa usko loppua? Laksettu aika ylitettiin ja merkkejä on jonkun verran ollut, mutta mitään kunnollista ei kuitenkaan. Tuntuu siltä että on turha enää edes toivoa sairaalaan lähtöä. Päivisin supistelee ja yöksi rauhottuu. Supistukset on suht pieniä ja välit vaihtelee hurjasti, joten en ole edes kellosta katsonut kuinka usein tulee. Alkaa jo ahdistaa kun kaveri ei näytä tulevan ulos ollenkaan... Kaikki sanoo, että ota rauhassa, ja kyllä se tulee kun on valmis, mutta odotusta on takana jo elokuusta asti! Kai sitä saa jo alkaa toivoa että pieni malttaisi syntyä. Kaikki keinot on kokeiltu, eikä mikään vaan tunnu auttavan.
3246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni meni 10 päivää yli eikä ollu koko aikana supistuksen supistusta, sit yhtenä aamuna vaan kipristeli mahaa ja vedet läks ja sit mekin kohta lähettiin sairaalaan. Sittenkään ei vielä supistukset alkaneet, mut tulehdusarvot nousi ja käynnistettiin ensin pillerillä ja sit seuraavana päivänä tipalla. Lopuksi leikattiin maailman ihanin tyttö meille:). Mitään hyvää ei odota liian kauaa vaikka se siltä tuntuukin. Turhauttavaa odotusta, mutta paljon muutakaan et voi. Koita jaksaa;)

Äänestä

laskettuaika oli ja meni... 9 pv menny jo yli. Oon ihan epätoivoinen että eikö tosiaan meinaa syntyä. Olis niin mukava synnyttää ilman käynnistystä... Ilmoitele ittestäs et joko on tullut lähtö.. tsemppiä

Äänestä
  • Eilen oli viimenen neuvola yhdessä osassa.. Lauantaina saan varata ajan käynnistykseen jos ei mitään tapahdu sitä ennen. Mies on lomalla tämän viikon ja ensi viikolla tietysti töissä. Olen ottanut sen asenteen, ettei lapsi sieltä tule ilman apua, on positiivinen yllätys jos vahingossa lähtiskin tulemaan itse!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viikko sitten... kirjoitti:

Onko muita kenellä meinaa usko loppua? Laksettu aika ylitettiin ja merkkejä on jonkun verran ollut, mutta mitään kunnollista ei kuitenkaan. Tuntuu siltä että on turha enää edes toivoa sairaalaan lähtöä. Päivisin supistelee ja yöksi rauhottuu. Supistukset on suht pieniä ja välit vaihtelee hurjasti, joten en ole edes kellosta katsonut kuinka usein tulee. Alkaa jo ahdistaa kun kaveri ei näytä tulevan ulos ollenkaan... Kaikki sanoo, että ota rauhassa, ja kyllä se tulee kun on valmis, mutta odotusta on takana jo elokuusta asti! Kai sitä saa jo alkaa toivoa että pieni malttaisi syntyä. Kaikki keinot on kokeiltu, eikä mikään vaan tunnu auttavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu