50 %
Näin oli toinen valtuutettu äänestänyt liitosselvityksen puolesta. Taitaa ryhmä laittaa Seleksenkin ruotuun ennen syksyä.
Perussuomalaisissa
kuntaliitoskannatus
11773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
varavaltuutettu.
kuitenkin. Varsinainen tietenkin näin ohjeistanut äänestämään liitoksen puolesta.
mukaan seles oli käynyt kuumana. Ei kuulemma siedä enää toiste samanlaista venkoilua. Kunnanjohtaja voi kuulemma suuttua.
väärässä. Perussuomalaisista on yli puolet liitoksen kannalla. Seles vain sai tuon hallituspaikan .......Arvaatte varmaan miten
samallalailla kuin muutkin. Ei seles varmaan pahapoika hallituksessa.
porvarien kanssa. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Ryhdikkäästi on paikkaansa maksanut ihan kuin Halonen ja Roivainen puhuisi.
irronnu tuuliviirillekin hänen kokiessaan valkeuden liitosmyönteiseksi. Suo siellä, vetelä täällä.
niin että pöljämpikin ymmärtää. Kuka se tuuliviiri on?
asiassa sousi ja huopas? Lopulta viisaus iski ja äänesti tyhjää.
ite simpanspylvaannus?
jaksa kantaa kuormaa siitä, että hänen äänellä Haukiputaan kunnan itsemääräämisoikeus ajetaan alas ja kunta laukkautetaan! hyvä seles Seppo, kaltaisiasi Haukipudas tarvitsee! Kts. Rantapohja.