Osituksen sovittelu 5 vuoden jälkeen...

Unohda avioehto ja sovittelut, kun testamentissa määrätään kenelle asunto menee.

hupsheijaa kirjoitti:

Unohda avioehto ja sovittelut, kun testamentissa määrätään kenelle asunto menee.

Tuo on ainakin täysin virheellinen "neuvo", koska testamentti täytetään aina vasta osituksen jälkeisestä jäämistöstä.

> Ilmaisu "pätevästi liitetty" on epämääräinen eikä tarkoita mitään. Jos puoliso ei ole saamassa mitään testamentin perusteella, mutta vaatii jotain avio-oikeutensa nojalla, ei testamenttia tarvitse tässä yhteydessä ottaa huomioon. Testamenttiin ei liitetä mitään, eikä tälläiset liitännäiset missään oikeudellisessa mielessä pätevöidy. Eri asia on, että testamentin kanssa samassa asiakirjakokonaisuudessa voi olla useita muitakin oikeustoimia. > Tuo lause on sananmukaisesti tulkiten tarpeeton, sillä avioliiton solmiminen ei koskaan voi vaihtaa minkään esineen omistajaa. Ehkä tarkoituksena on ollut ratkaista epäselvyys omistajasta sen varalle ettei toinen puoliso voisi myöhemmin vaatia nimiperiaatteesta poikkeamista vetoamalla panokseensa omaisuuden hankkimisessa ja yhteiseen tarkoitukseen hankkia asunto jossakin muussa omistussuhteessa? Tai ehkäpä sopimuksella on disponoitu asunnon omistajuudesta? Tai ehkä he (tai sinä) sekoittavat omistusoikeuden avio-oikeuteen? Tai he ovat ehkä tehneet sopimuksen vastaisuudessa mahdollisesti tehtävästä osituksesta eli osituksen esisopimuksen jo ennen avioliittoa. Lähtökohtaisesti sopimusvapaudesta seuraa että tälläinenkin sopimus on osapuolia sitova, eli heillä on velvollisuus tehdä ositus sopimuksen mukaisesti. Syntyy tosin kysymys siitä, mikä erottaa tälläisen sopimuksen muotovirheisestä tai rekisteröimättömästä avioehdosta? Voi olla, että vastaus on: ei mikään. Heillähän olisi ollut mahdollisuus tehdä avioehto oikeinkin. Tai onko ajan kuluminen ja avioliiton aikana muuttuneet olosuhteet otettava huomioon sopimuksen sisältöä tulkittaessa? > Vaadi ensin että ositus tehdään esisopimuksen mukaisesti, jos se sopimus edes hyvällä mielikuvituksella voidaan sellaiseksi tulkita. Toissijaisesti vaadit osituksen sovittelua. Pesänjakaja ratkaisee asian ja myös kysymyksen siitä voidaanko sovitella ja mikä paino avioliiton kestolla on asiassa. Näkemättä sopimusta on mahdoton arvioida tämän tarkemmin.

maallikkojuristi kirjoitti:

> Ilmaisu "pätevästi liitetty" on epämääräinen eikä tarkoita mitään. Jos puoliso ei ole saamassa mitään testamentin perusteella, mutta vaatii jotain avio-oikeutensa nojalla, ei testamenttia tarvitse tässä yhteydessä ottaa huomioon. Testamenttiin ei liitetä mitään, eikä tälläiset liitännäiset missään oikeudellisessa mielessä pätevöidy. Eri asia on, että testamentin kanssa samassa asiakirjakokonaisuudessa voi olla useita muitakin oikeustoimia. > Tuo lause on sananmukaisesti tulkiten tarpeeton, sillä avioliiton solmiminen ei koskaan voi vaihtaa minkään esineen omistajaa. Ehkä tarkoituksena on ollut ratkaista epäselvyys omistajasta sen varalle ettei toinen puoliso voisi myöhemmin vaatia nimiperiaatteesta poikkeamista vetoamalla panokseensa omaisuuden hankkimisessa ja yhteiseen tarkoitukseen hankkia asunto jossakin muussa omistussuhteessa? Tai ehkäpä sopimuksella on disponoitu asunnon omistajuudesta? Tai ehkä he (tai sinä) sekoittavat omistusoikeuden avio-oikeuteen? Tai he ovat ehkä tehneet sopimuksen vastaisuudessa mahdollisesti tehtävästä osituksesta eli osituksen esisopimuksen jo ennen avioliittoa. Lähtökohtaisesti sopimusvapaudesta seuraa että tälläinenkin sopimus on osapuolia sitova, eli heillä on velvollisuus tehdä ositus sopimuksen mukaisesti. Syntyy tosin kysymys siitä, mikä erottaa tälläisen sopimuksen muotovirheisestä tai rekisteröimättömästä avioehdosta? Voi olla, että vastaus on: ei mikään. Heillähän olisi ollut mahdollisuus tehdä avioehto oikeinkin. Tai onko ajan kuluminen ja avioliiton aikana muuttuneet olosuhteet otettava huomioon sopimuksen sisältöä tulkittaessa? > Vaadi ensin että ositus tehdään esisopimuksen mukaisesti, jos se sopimus edes hyvällä mielikuvituksella voidaan sellaiseksi tulkita. Toissijaisesti vaadit osituksen sovittelua. Pesänjakaja ratkaisee asian ja myös kysymyksen siitä voidaanko sovitella ja mikä paino avioliiton kestolla on asiassa. Näkemättä sopimusta on mahdoton arvioida tämän tarkemmin.

Pesänjakaja on tehnyt päätöksensä ja ko. asiakirjoilla ei ollut vaikutusta osituksen sovittelussa. Asiakirjat ja yhteisesti sovitut periaatteet tulevaisuudelle siis käytännössä vedettiin pyyhkimisen jälkeen vessanpöntöstä alas. Moitekanteen nostaminen asiasta on kuitenkin harkinnassa. "Arvioitaessa osituksen sovittelua kiinnitetään huomiota ennen muuta puolisoiden taloudelliseen toimintaan avioliiton aikana. Omaisuuden jakoa koskevalle sopimukselle ei anneta merkitystä, kuolinpesän ja lesken suhdetta on siis arvioitava, ikään kuin sopimusta ei olisi koskaan tehty". Tämä näkökanta tuntuu näin perillistahon kannalta kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Näin siksi, että osapuolet ovat yhteisesti sopineet yhteiselämän tulevat perusteet ja toimineet taloudellisesti koko yhteiselämän ajan sopimuskokonaisuuden mukaisesti. Nyt kuitenkin kuoleman jälkeisessä osituksessa yhteisesti sovitut asiakirjat "hävitetään" sekä vainajan viimeinen testamentin mukainen tahto asunnon osalta näin kylmästi syrjäytetään.