"Pienestä on onni kiinni, jos on ystäviä,
tuttavia ja rakkaita ympärillä. Tuki ja turva
hädässä on kuin myötätuuli ylämäessä. "
Luokallani on henkilö, jolla ei ole ystäviä.
Ehkäpä voisin olla hänen ystävänsä, mutta itsekin
leimautuisin hänenkaltaisekseen hylkiöksi, luokan
sylkykupiksi. En tiedä miksi häntä kiusataan,
mutta tiedän silti miltä hänestä tuntuu. Minuakin
on kiusattu joskus vuosia sitten, silloin kun
häntäkin jo kiusattiin. Häntä on kiusattu jo
päiväkodista lähtien. Järkyttävää. Toisaalta
miksi silti näin ajattelen vaikka en itse uhri
olekaan? Toisaalta koko luokkahenki kärsii vain
muutaman "pirulaisen" takia nälvimisen, sorron ja
jatkuvan kiusaamisen ansiosta. Säälittävää.
"En voi käsittää miksi vielä minun iässäni (17
vuoden iässä) toiset ovat niin lapsellisen
pirullisia, suvaitsemattomia rääväsuita,
sellaisia kuin lastentarhasta karanneet kakarat. "
Onko se vain niin, että sekä aikuisiin että
lapsiin/nuoriin mahtuu niitä joukkohengen
pilaajia yhtään sen enempää ikään katsomatta kuin
mihinkään muuhunkaan. Onko vain niin, että
jokuset eivät kasva koskaan sille tasolle mille
toiset pääsivät jo aikoja sitten?
Niinpä niin, eipä kai niitä lukuisia
lakikokoelmiakaan tarvittaisi, jos jokainen
osaisi ne peruskäytöstavat (toisinsanoin osaisi
toimia niiden mukaan) niin elämän perus
pikkuasioissa kuin hieman suuremmissakin
kokonaisuuksissa….Onko kenties itselläsi
kokemuksia kiusaamisesta työpaikalla tai muualla?
Onko sinua kiusattu tai oletko kenties itse
kiusannut - miksi nyt niin olisit tehnyt, miksi
rikkoisit sääntöjä tai yhteistä joukkohenkeä?
Asia on vastausta vailla, kunnes vastataan.
tuttavia ja rakkaita ympärillä. Tuki ja turva
hädässä on kuin myötätuuli ylämäessä. "
Luokallani on henkilö, jolla ei ole ystäviä.
Ehkäpä voisin olla hänen ystävänsä, mutta itsekin
leimautuisin hänenkaltaisekseen hylkiöksi, luokan
sylkykupiksi. En tiedä miksi häntä kiusataan,
mutta tiedän silti miltä hänestä tuntuu. Minuakin
on kiusattu joskus vuosia sitten, silloin kun
häntäkin jo kiusattiin. Häntä on kiusattu jo
päiväkodista lähtien. Järkyttävää. Toisaalta
miksi silti näin ajattelen vaikka en itse uhri
olekaan? Toisaalta koko luokkahenki kärsii vain
muutaman "pirulaisen" takia nälvimisen, sorron ja
jatkuvan kiusaamisen ansiosta. Säälittävää.
"En voi käsittää miksi vielä minun iässäni (17
vuoden iässä) toiset ovat niin lapsellisen
pirullisia, suvaitsemattomia rääväsuita,
sellaisia kuin lastentarhasta karanneet kakarat. "
Onko se vain niin, että sekä aikuisiin että
lapsiin/nuoriin mahtuu niitä joukkohengen
pilaajia yhtään sen enempää ikään katsomatta kuin
mihinkään muuhunkaan. Onko vain niin, että
jokuset eivät kasva koskaan sille tasolle mille
toiset pääsivät jo aikoja sitten?
Niinpä niin, eipä kai niitä lukuisia
lakikokoelmiakaan tarvittaisi, jos jokainen
osaisi ne peruskäytöstavat (toisinsanoin osaisi
toimia niiden mukaan) niin elämän perus
pikkuasioissa kuin hieman suuremmissakin
kokonaisuuksissa….Onko kenties itselläsi
kokemuksia kiusaamisesta työpaikalla tai muualla?
Onko sinua kiusattu tai oletko kenties itse
kiusannut - miksi nyt niin olisit tehnyt, miksi
rikkoisit sääntöjä tai yhteistä joukkohenkeä?
Asia on vastausta vailla, kunnes vastataan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mua on kiusattu koulussa,ja tiedän kyllä miltä se
tuntuu. Se tuntuu pahalta sisällä. Ja
kiusatuille: Puhukaa siitä,olkaa päättäväisiä.
Mä en myös ymmärrä kuinka ihmiset viittii kiusata
ja syrjiä toisia. Ja vielä juuri tuon ikäiset
kuten sanoit.
Mutta annan arvostusta jutullesi, kiva että
sulla on tohon tommoinen mielipide=).
Olen M26 ja kun olin ala-asteen 6:lla luokalla,
oikeastaan aivan yhtäkkiä jouduin kaikkien
vihaamaksi ja kiusatuksi. En vielä tänä
päivänäkään tiedä, mikä niille tuli, mutta
arvelen jonkun tarpeeksi vaikutusvaltaisen tyypin
levittäneen minusta jonkin perättömän juorun,
jonka kaikki uskoivat, mutta jota ei minulle
kerrottu. Kiusaaminen ajoittui siksi pahaan
aikaan, että silloin oli stressiä yläasteelle
siirtymisestäkin, ja valmiiksi kolhittuna se oli
aika vaikea paikka. Yläasteella tietenkin
heikkouteni havaittiin ja käytettiin tietenkin
kiusaamisen polttoaineena. Että se oli helvettiä
koko yläaste, kouluarvosanatkin laskivat niin,
että jouduin vielä käymään 10.lk:n että sain
korotettua numeroita päästäkseni
jatkokoulutukseen.
Tuntui, että koko suuren yläasteen n.800
oppilasta kaikki olivat minua vastaan, ei ollut
yhtään puolustamassa, kun minua haukuttiin,
hakattiin, nöyryytettiin ja nolattiin. Tuo
helvetillisin aika oli vuosina 1987-1990 ja se
vaikuttaa vielä tänäkin päivänä, ei ole itsetunto
päässyt toipumaan tuosta helvetinkoulusta. Kun
pääsin viimein pois yläasteelta jatko-opintoihin,
pysyttelin mieluummin yksikseni siitä lähtien ja
yksin olen vieläkin. Armeijassakin meinasi olla
vähän samanlaista kiusoittelua, mutta olin jo
oppinut suhtautumaan siihen sen verran
välinpitämättömästi,ettei se niin haitannut.
Jotkut ne vaan joutuu jostain syystä kiusatuksi
koulussa, työpaikalla, armeijassa, ym.
Yksin on tällaisen hyvä olla.
Jos kommentoitte, niin "tapa ittes!", "vitun
idiootti, oma mokas!" ja "hajoo!" on jo kuultu
riittävän monta kertaa!
Vanha akka minä jo oon vaan en malta olla
vastaamatta.Minua kiusattiin pahasti noin neljä
vuotta eikä sitä ikinä unohda eikä anteeksi
anna.Toisinaan katselen alakoululaisia ja mietin
että moniko näistäkin saa pienen helvetin
päivittäin kokea enkä tiedä miten auttaisin.Minä
olen psyykkisesti vahva nainen ,oon ollut jo
kauan vaan siinäkin meni vuosia ennenkuin sen
tajusin.Niin oli itsetunto poljettu maahaan.Kuka
varmasti tietää onko kiusatuksi tulemisella
mitään tekemistä nykyisen minäni kanssa;minä
luulen että saattaa olla ja paljon.
Koulun ja kotikylän kun pääsin taakseni jättämään
niin suunta ei voinut olla kuin yksi;ylöspäin
pohjamudasta.Kiusaamisaikoihin verrattuna ei
mikään ongelma eikä vaiva ollut ees maininnan
arvoinen.
Valitettavasti on mun myös sanottava että en usko
että kiusaajat sais puheilla tai terapioilla
muuttumaan.Ne on juntteja joilla ei oo pätkääkään
mielikuvitusta tai älyä,pelkää kusta ja
perunamuusia aivojen paikalla.
Minua kiusattiin ala-asteella, epäilen sen
johtuneen siitä, että olen hieman varakkaammasta
perheestä ja koulu"toverini" kadehtivat minua.
Olin myös hieman ujo ala-asteella, mikä
luultavasti tulkittiin kopeudeksi ja ylpeydeksi.
Ala-asteella olin myös kiinnostunut paljon
erilaisemmista asioista, kuin luokkakaverit.
Inhosin teini-pändejä, kulutin aikaa eläinten,
tieteiskirjallisuuden ja kaikenlaisten
mielenkiintoisten asioiden parissa.
Enimmäkseen kiusaus oli toisista eristämistä,
mutta se alkoi erittäin pahalla henkisellä
väkivallalla ja muistan heränneeni joskus yöllä
painajaisiin, jossa kävin läpi koulun kauhut
uudelleen ja uudelleen. Koulu oli ajoittain
hirveää piinaa ja ihmettelen edelleen, mistä sain
voimaa käydä siellä ja kohdata kiusaajat silmästä
silmään. Tuolloin toivoin, että olisin vain
saanut olla rauhassa, en kaivannut ketään
ympärilleni.
Vanhempien puuttuminen asiaan ei auttanut
vähääkään. Opettaja piti puhutteluja kiusaajille,
mutta minusta vaikutti siltä, että hän halusi
olla enemmän kiusaajien puolella, sillä näihin
lukeutuivat hänen lempioppilaansa.
Yläasteella vaihdoin luokkaa, vaikka monet
entisistä kiusaajistani tulivatkin uuteen
luokkaan, ei meno jatkunut enää. Sen sijaan
persoonani ärsytti muutamia muita, jotka eivät
olleet luokallani, mutta se ei minua haitannut,
sillä olin saanut uusia ystäviä.
Vaikka olen osittain "ymmärtänyt" miksi minä
jouduin kiusatuksi, sitä silti vieläkin miettii
syitä (tunsin itseni pitkän aikaa rumaksi ja
epänormaaliksi ja vieläkin joskus tulee syvältä
kumpuavia huonouden tunteita, jolloin tekisi
mieli käpertyä nurkkaan vollottamaan omaa
epätäydellisyyttään ja maailman pahuutta ;).
Kiusaus on vaikuttanut pitkälti persoonaani, olen
kylläkin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen,
mutta kyyninen ja toisinaan ihmisvihaaja. En edes
haluaisi nykyään kuulua "massaan". Nautin
mustasta huumorista ja olen "kova" ja
aggressiivinenkin päällepäin. Näen useasti unia,
joissa hakkaan entiset kiusaajani verille.
Toisaalta mietin, miten asiat olisivat voineet
olla, jos minua ei olisi kiusattu ja olisin ollut
yksi jengistä. Olisiko minusta tullut suosittu?
Olisiko minulla nyt paljon ystäviä muutaman
erittäin läheisen sijaan? Pukeutuisinko ennemmin
pinkkiin kuin mustaan? Katsoisinko mieluummin
Salattuja Eläimiä kuin Buffy, vampyyrintappajaa?
Joskus tuntuu siltä, että olen "kiitoksen velkaa"
kiusaajilleni. Niin ironista kuin se onkin.
Pystyn kestämään nykyisin pahojakin asioita
paremmin, koska olen selvinnyt maanpäällisen
helvetin läpi koulussa. Toisaalta jos minua ei
olisi kiusattu, en ehkä olisi näin angstinen ja
masentunut niin usein.
Miten vain, en pysty koskaan hyväksymään
kiusaamista, enkä kiusaajia. Kiusaajia ei tule
ymmärtää, heitä tulee rangaista. Kiusaajalla on
ongelma, joka tulisi purkaa jossain muualla kuin
viattomien ihmisten keskellä koulussa.