closing, loving

Olen tosi väsynyt ikävöimään. En kyllästynyt sinuun. Vaikken aina jaksakaan sähkötellä silmillä tai sinkauttaa sekavia signaaleja muutoin, silloin kun nähdään, niin tunne pysyy. Tosin olen kyllä ollut pakotettu miettimään kaikenlaista viime aikoina. Omaa nöhveliiniyttäni, vaikkapa. Miksi taivun painostuksen edessä, vieläkin liikaa. Ja toisaalta miksi olen tämmöinen kamalus. Tai miksi en uskalla enää mitään. Ja se yksi juttu taannoin otti yllättäen jokseenkin koville. Tiedän, että huomasit, ärsyttää. Eihän tilanne sinänsä ollut uusi. Olenko ollenkaan kykenevä ns.sydänasioihin, jos en selviä tunteitteni kanssa? Ja kun, kun puhuit puhelimessa erään kanssa, neuvoit ja lohdutit - olit varsin...ihana...pätevä... Mutta sen jälkeen olen aina unelmoidessani susta nähnyt ko. henkilön edessäni ja hänen kuvitellun ilmeensä. Mitä hän ajattelisi, jos sinä ja minä... (btw., kyseessä ei sitten ole puoliso tms.) Kaikki asiat vaikuttaa, ei voi mitään. Siispä yritän välillä ikäänkuin sulkea koko kirjan. Mutta aina eksyn avaamaan sen uudestaan. Koetan toisaalta rentoutua ja nauttia seurastasi edes ne pienet hetket. Vähän niinkuin armahdan itseäni, sallin sen, että tykkään susta niin paljon. Ajattelen, että kunhat olet onnellinen. Toisaalta toivon, että tekisit jotain, kun minusta ei ole. En usko, että teet. Tietäisinpä, mitä ajattelet. Kunpa lukisit tämän (tosi tod.näk.). Kauheaa, jos luet, hävettää. Paradokseissa riittää. Vaikeaa. Minä olen, sinä olet, elämä on.
16799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sinkautella sekavia signaaleja tieltä näytön takaa,heh,heh, jopa vitsin murjasit:)

Äänestä
  • meidän joku, joka haluaa täällä kaikki :)

    Äänestä

  • taass täää kirjoitti:

    meidän joku, joka haluaa täällä kaikki :)

    riittävän mikään eikä kukaan.

    Äänestä

mut vastaan kun tekee mieli kirjoittaa. Tuttu tunne tuo, että unelmoidessa tuleekin kuva jostain mitä ei haluu ajatella. Mulle on käynyt samalla tavalla. Siksi en pysty esim. enää iltaisin ajattelemaan häntä ollenkaan. Vain joskus harvoin pystyn. Ei todellakaan tarvitse hävetä tuota kirjoitusta. Minä ainakin tykkään hirveästi, kun ihmiset kertoilevat tuollaisia juttuja. Mä toivoisin, että se ihminen jota ajattelen ei vaan sallisi itselleen niin kuin pienen paheen ja ajatella mua, vaan haluis olla mun kanssa, ilman että oon pahe...

Äänestä
  • toivon asian selkenevän. Joskus. Ei täällä, sitä en luule. Taidat muuten olla nainen, niin minäkin.

    Äänestä

en tiedä, kuka on täällä tosissaan ja kuka pelleilee, mutta viestisi vaikuttaa vakuuttavalta. Usein käy niin, että joutuu taipumaan toisten tahtoon, niin se vain valitettavasti menee. Varmaan hän ymmärtää kenelle sanasi kohdistat. Jos on puhelinyhteys, kannattaa pitää sitä yllä. Arvelisin btw saattoi kuitenkin olla joku sukulainen? Eipä tänne kai tule kirjoiteltua, jos on täysin onnellinen. Päätän tämän tästä, että nyt on viimeinen viesti. ; ) Yhteydenottaminen vaatii vaan aina kovasti rohkeutta, jos ei ole mitään erityistä syytä soittaa. Eihän tuossa mitään hävettävää ollut. Toivotan voimia!

Äänestä
  • Ei tänne tule kirjoiteltua, jos on onnellinen. Siinäpä se.

    Äänestä

tiedä, ajattelisiko hän asioista noin... Mutta, tunnen häntä kohtaan vahvasti. Se tässä pelottaakin ja kun on este, joka ei ole mulle ainakaan ihan helppo nieltävä. Se, kenen kanssa juttelin puhelimessa, niin, hän on tärkeä, rakas. Mutta ei esteenä meille. Olet tullut ajan mittaan minulle läheiseksi, usko tai älä, ajattelen sinua miltei päivittäin ...okei, päivittäin. Haluaisin sua lähestyä, voi miten paljon sitä haluankaan. Mutta ei ole keinoja, joilla se toteuttaa. Olen onnellinen nykyisin, mutta kuitenkin kaipaan sua elämääni, vaikka vain käymään hetkeksi. Sekin ehkä riittäisi.

Äänestä
  • Päivittäin, päivittäin, ja vieläpä monta kertaa tunnissa. Siis minä aattelen sitä miestä :) Vahvat tunteet... Jospa hätä keksisi keinot, myös sinun kohdallasi.

    Äänestä

ja olen tosi väsynyt ikävöimään. Viimeinen viestini tänne. Olisi kiva jutella. Hyvää yötä.

Äänestä
  • Lannistuminen lähellä täälläkin. Joku päivä se varmaan tulee, tolkku. Harmaahapsisena? Voimia meille höyrähtäneille. Nyt kutsuu normi elämä.

    Äänestä

  • minä, ap kirjoitti:

    Lannistuminen lähellä täälläkin. Joku päivä se varmaan tulee, tolkku. Harmaahapsisena? Voimia meille höyrähtäneille. Nyt kutsuu normi elämä.

    :)))))))))))))))Heh.

    Äänestä

  • minä, ap kirjoitti:

    Lannistuminen lähellä täälläkin. Joku päivä se varmaan tulee, tolkku. Harmaahapsisena? Voimia meille höyrähtäneille. Nyt kutsuu normi elämä.

    en kompastumallakaan lannistu, enkä höyrähdä. lapikkaat lujasti peruskalliolla, vaikkakin otsatukka pilviä hipoen, jos se hyvää tekee itelle ja muille.

    Äänestä

ittes kanssa, kun sun on vaan tehtävä se itse. Jokainen on just ihan niin hyvä kuin itse itsestään ajattelee... Jotenkin vaan sun kirjoituksesta tulee sellainen olo, ettet oikein uskalla olla oma itsesi, katselet itseäsi sellaisesta vääristävästä peilistä. Rohkeus on kai sitä, ettei lamaannu vaikka pelottaakin tai että uskaltaa siitä huolimatta. Sen puute kyllä kieltämättä tekee elämästä aika ohutta. Ja sitten pitää tietysti miettiä, että millaista sen elämän haluaisi olevan ja mitä tekee sen eteen... niin, elämä on.

Äänestä
  • Ei kun rohkeutta etsimään... ja itsetuntoa... Kiitos, annoit ajattelemisen aihetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


and reopening kirjoitti:

Olen tosi väsynyt ikävöimään. En kyllästynyt sinuun. Vaikken aina jaksakaan sähkötellä silmillä tai sinkauttaa sekavia signaaleja muutoin, silloin kun nähdään, niin tunne pysyy. Tosin olen kyllä ollut pakotettu miettimään kaikenlaista viime aikoina. Omaa nöhveliiniyttäni, vaikkapa. Miksi taivun painostuksen edessä, vieläkin liikaa. Ja toisaalta miksi olen tämmöinen kamalus. Tai miksi en uskalla enää mitään. Ja se yksi juttu taannoin otti yllättäen jokseenkin koville. Tiedän, että huomasit, ärsyttää. Eihän tilanne sinänsä ollut uusi. Olenko ollenkaan kykenevä ns.sydänasioihin, jos en selviä tunteitteni kanssa? Ja kun, kun puhuit puhelimessa erään kanssa, neuvoit ja lohdutit - olit varsin...ihana...pätevä... Mutta sen jälkeen olen aina unelmoidessani susta nähnyt ko. henkilön edessäni ja hänen kuvitellun ilmeensä. Mitä hän ajattelisi, jos sinä ja minä... (btw., kyseessä ei sitten ole puoliso tms.) Kaikki asiat vaikuttaa, ei voi mitään. Siispä yritän välillä ikäänkuin sulkea koko kirjan. Mutta aina eksyn avaamaan sen uudestaan. Koetan toisaalta rentoutua ja nauttia seurastasi edes ne pienet hetket. Vähän niinkuin armahdan itseäni, sallin sen, että tykkään susta niin paljon. Ajattelen, että kunhat olet onnellinen. Toisaalta toivon, että tekisit jotain, kun minusta ei ole. En usko, että teet. Tietäisinpä, mitä ajattelet. Kunpa lukisit tämän (tosi tod.näk.). Kauheaa, jos luet, hävettää. Paradokseissa riittää. Vaikeaa. Minä olen, sinä olet, elämä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu