Onko joku saanut epäspesifin emätintulehduksen hoidettua ihan vain maitohappobakteereilla? Minulla todettiin noita anaerobisia bakteereita valkovuotonäytteessä (ja on ilmeisesti sama kuin epäspesifi tulehdus, vaikkei lääkäri tulehdus-sanaa käyttänytkään). Oireina ovat olleet jatkuva virtsahätä (virtsatulehdusta ei kuitenkaan ole vaan voi kuulemma johtua tästä emätinpöpöstä) sekä lievä polttelu/kirvely. Oireet eivät ole rajuja (rajuin on tuo virtsaoire) eivätkä jatkuvia, mutta todella ikäviä etenkin kun seurustelen enkä haluaisi koko aikaa oireilla tämän kanssa... Olen lukenut juttuja netistä, ja kaikki puhuvat antibiooteista. Lääkäri kuitenkin sanoi minulle, että ei tarvitse edes välttämättä hoitaa, maitohappobakteereita kyllä voi käyttää jne. Tätä on nyt kohta kaksi kuukautta ollut, aina välillä ollut poissa ja sitten taas tullut takaisin. Kaksi kertaa olen tänä aikana juossut lääkärissä, ja tosiaan viimeksikin vastaus oli tuo anaerobibakteeri ja ratkaisu että ei tarvitse välttämättä hoitaa, kun voi mennä itsestäänkin. Olen lukenut noita juttuja täällä ja on alkanut epäilyttää, että voivatko nuo lääkkeet vain aikaansaada pahempaa kierrettä... Niin moni tuntuu joutuvan ottamaan niitä kuureja jatkuvasti. Soitan kyllä varmaan pian taas terveyskeskukseenkin, mutta ajattelin nyt kysyä kokemuksia täältäkin. ELI kannattaako vaan koittaa vielä koittaa selvitä gyno-capseilla ja vastaavilla vai olisiko jo lääkkeen paikka? Tämä on nyt kolmas kerta parin kuukauden sisällä, kun vaivat uusivat. Tähän mennessä siis en ole käyttänyt lääkitystä. Jos en seurustelisi, odottelisin varmaan kärsivällisesti josko oireet menisivät itsestään/maitohappobakteereilla pois, mutta seurustelun vuoksi tämä vaiva on todella ikävä, vaikka oireet eivät niin tuskallisia olekaan. Niin ja yhdynnässä on ollut aina kondomi käytössä. Klamydiaa, hiivaa ja virtsatulehdusta siis ei ole, vaan kyse on nimenomaan tuosta anaerobisesta bakteerista (lääkäri taisi käyttää sanaa clue-solut ja terkkari sanaa anaerobibakteeri, viitannee samaan asiaan...?) Olen kokeillut käyttää Lactalia ja Gyno-Capseja. Jotenkin tuntuu, että Gyno-Caps ehkä toimisi paremmin. Ehkä. Onko joku päässyt tästä vaivasta onnistuneesti eroon...?! Ja miten :(
anaerobi bakteeri, epäspesifi
5
1696
Vastaukset
- alkuper
Eikö kenelläkään tosiaan ole kokemuksia asiasta?:( Entäs sitten sellaisia kokemuksia, että Flagyl tai muu lääke olisi hoitanut vaivan pois ILMAN, että se on uusinut heti tai hetken päästä... Tuntuu, että kenelläkään vaiva ei ole "lopullisesti" lähtenyt lääkkeillä, kun näitä palstoja lukee...
- elämä on....
Itselläni on jatkuvaan sitä samaa tulehdusta. hoidatan sen niillä antibiooteilla, mutta periaatteessa turhaan, koska se uusiutuu joka ikinen kuukausi, menkkojen jälkeen :( ei auta lääkkeet ei.. eikä lääkäritkään osaa auttaa!
- alkuper
elämä on.... kirjoitti:
Itselläni on jatkuvaan sitä samaa tulehdusta. hoidatan sen niillä antibiooteilla, mutta periaatteessa turhaan, koska se uusiutuu joka ikinen kuukausi, menkkojen jälkeen :( ei auta lääkkeet ei.. eikä lääkäritkään osaa auttaa!
Oletko kokeillut limakalvoja vahvistavia voiteita? Itse aloitin juuri Ovestinin käytön ja toivon sen auttavan. Onko sinullakin samanlaiset oireet? Minulla oireina ovat pääasiassa tuo jatkuva virtsahätä sekä viileä tunne limakalvoilla, välillä lievä kirvely. Flagyl Comp- puikot eivät auttaneet yhtään. Pelkään ihan hirveästi vulvodynian mahdollisuutta, vaikka en tiedä miten todennäköinen se nyt on...
- mahdotontalöytäänimi
Kyseinen tulehdus on itselläni uusinut todella usein. Lääkitty Flagyl-kuurilla (suun kautta otettava), joka on auttanut joka-kerta. Huomasin tiettyjä tekijöitä, jotka huomion aiheuttavan tulehdusta;
Seksissä, mies ei tule sisälleni (ikävää miehelle, mutta minkäs teet)
En käytä stringejä/keinokangas alushousuja. Puuvilla rocks!
Kuukautissuojana ei missään nimessä muovisidetta/tamponia, vana kestositeet tai kuukautiskuppi.
Alapeslle seksin jälkeen heti, ja sitten vasta köllitään sängyssä!
Toivottavasti näistä on apua!
p.s Kävin juuri kyseisen vaivan takia lääkärissä ja sanoivat että jos uusii vielä, olisi hyvä kääntyä gynen puoleen että selvittävät mistä johtuu. Riski että aiheuttaa muutoksia kohdunkaulassa, kun kertyy niin usein bakteereita. Terveyskeskuksessa kun eivät tiedä näistä vaivoista mitään suosittelen yksityistä!- mahdotontataaslöyt
korjaus äsköiseen, eli siis kyseiset vinkit auttavat siihen että tulehdusta ei tule! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k542409Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖281759Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt701434Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me2381320- 1191154
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13990Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu11963vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos23948- 68933
- 59856