Niin mitähän ne ovat ja milloin viimeeksi ollut koulutusta vastaavissa hommissa?
Rva Ruususen
Peruskoulutus ja ammatti
6764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
koulutukseltaan kokki. Ei työskentele kokkina, vaan päätyönään toimii it-firman myyntireskontrassa laskuttajana eli tekee käytännössä siis ns. suoritustason toimistotöitä. Päätoimensa ohella pyörittelee kertomuksensa mukaan pitopalvelua harrastuspohjalta. Ja pienenä lisäyksenä: Ruusukukka ei ole rouva ;-), eikä edes morsian. Salarakasmuusikkokin jätti hänet kuin märän villasukan, joten Ruusukukka lienee sinkku.
Mut hommissa käy kuitenkin. Toisin kuin eräät muut pällistelijät. johannatukiaiset, niinamikkoset ja muut.
Kyllä ne kuuluvat alimpaan kastiin joiden TALOUS RIIPPUU KOKONAAN MEDIANÄKYVYYDESTÄ. Ja kohtalot myös surullisimpia. Pieni turvaverkko tekee poikaa.
Että Ruusunen tekee työtä ruokapalkalla, koska hänen puheensa ovat kyllä aivan sekavia : välillä on aivan pa, välillä reissuaa kuitenkin ulkomailla ja hankkii lohdutussilarit jne....
...että koko Ruususen hahmo ja maine perustuukin noihin jatkuviin epäloogisuuksiin joita lehdistö ruokkii. Ja juuri se saa ihmiset kiinnostumaan. Tätä juuri halutaan että täällä niistä aina kirjoitellaan. Toki menin itsekin samaan lankaan, mutta esim. täydellinen kirjoitteluboikotti tällä palstalla pysäyttäisi nopeasti tämän omituisen ilmiön. Ja tuskin lehdistö mitään faktatietoa hakee vaan lisää materiaalia jolla ihmiset saadaan provosoitua. Olen täysin vakuuttunut ettei puoletkaan Ruususen kommenteista ja kertomuksista tule edes hänen omasta elämästään. Media tarvitsee karjaa, mutta kun karja huomaa että sitä on ruokittu väärällä ravinnolla sen pitäisi hoksata että sitä on kuljetettu väärään karsinaan.
työ ei kyllä tee ihmisestä yhtää parempaa, monet työttömät on paljon parempia ihmisiä kun ne jotka käy töissä. tämä on fakta ei mikään herja.