Minä olen katkera

naiselta/ miehelle

En tänä päivänä ymmärrä sitä, mikä sinussa kosketti minua niin paljon. Heti ensi näkemältä tunnuit jotenkin tutulta, aivan kuin olisin tuntenut sinut aina. Lämmin tunne läikähti rinnassa, ja tuli tunne, tuota miestä olen joskus rakastanut. Vaikka näin sinut ensimmäisen kerran. En päässyt irti siitä tunteesta. Kuinka voi olla mahdollista, että voi "rakastua" niin täydellisesti. Ihmiseen jota ei oikeasti tunne, mutta kuitenkin tuntuu että olet tuntenut hänet aina. Se tuttuuden tunne, ne tunteet jotka valtasivat minut, olivat niin aitoja. Käsittämätön tilanne, aloin uskoa jälleen syntymiseen. Löit minulle kylmän pyyhkeen päin naamaa, halveksit tunteitani, et pitänyt minua edes muutaman sanan arvoisena. Tunnustin sinulle tunteeni, sinä halveksit minua niin pajon, ettet viitsinyt vaivautua edes sanomaan muutamaa lempeää sanaa. Joskus tulee tilanne, jolloin joku polkee sinun tunteitasi raskaasti, muista silloin. Sitä saa, mitä tilaa. En enää uskalla luottaa tunteisiini, en antaa kenenkään tulla niin lähelle, että jokin koekettaisi minua. En koskaan ole leikkinyt kenenkään tunteilla, mutta nyt olen päättänyt alkaa senkin leikin. Minua ei kukaan enää satuta, ei halveksi, ei naura minun tunteilleni. Minun täytyy suojella itseäni, tunteitani en enää koskaan paljasta kenellekkään. Jos voisin, vihaisin sinua, mutta en pysty, miksi en, haluan vihata sinua. Olet viimeinen ihminen jolle tässä maailmassa olen sanonut, olen ihastunut sinuun, jolle lähetän rakkausviestejä. Hyvää loppuelämää sinulle.

14

2477

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntematon Y*

      Olet onnellinen ihminen kun osaat tuoda esille tunteesi. Kaikilla ei ole sitä taitoa että osaa ja uskaltaa kirjoittaa tunteistaan. Se tunne, minkä kanssa elät nyt on negatiivinen tunne. Se elää sinussa ehkä joka päivä ja sinä elät sitä tunnetta.Rohkaisen sinua kuitenkin että pääsisit siitä neg.tunteesta ja ettei sinun elämäsi vuodet kulu hukkaan ja ettet polttaisi sinun kallisarvoista energiaa sen tunteen miettimiseen. Jos haluat päästä siitä tunteesta irti, sinä voit sen käsitellä oikealla tavalla kuten kaikki muutkin neg.tunteet. Tiedäthän miten helppoa on käsitellä positiivisiä tunteita kuten esim.ilo, rakkaus jne. Mutta neg.tunteiden käsittely vaatii hiukan aikaa. Sinun sydän on kuin pieni koti, ota sinne asumaan se katkeruuden tunne,anna sille tilaa,hyväksy se ,anna sen elää siellä. Huomaat vähitellen että se katkeruus alkaakin häiventyä/lieventyä kunnes se häviää kokonaan.Onnea elämällesi...rakkain terveisin Kuuran kuukkanen

      • naiselta/miehelle

        Kiitos siitä, että annoit ajattelemisen aihetta. Siitä, että sanoit lempeitä sanoja, ne sulattivat jotain, koska muutama kyynel vieri. Juuri niitä tarvitsin, en siis ole kokonaan jäässä.


    • kertoa...

      minkä nimiselle kerroit tunteistasi/missäpäin? Tuntuu pahalta lukea tuollaista.

      • naiselta/ miehelle

        sanoa tässä nimeä. En tahdo häiritä häntä enää yhtään enempää tunteillani. Paikkakunta on Pirkanmaa.


    • loppuelämäsi

      Voithan sinä suojella tunteitasi ja sisimpääsi ilman että hyökkäät toisten kimppuun. Niin toimimalla sinä kiellät itseltäsi tunteiden kokemisen ja muutat itsesi lopullisesti katkeraksi ja kylmäksi. Tuskinpa sinä sitä todella haluat?

      Ota ihmeessä varovaisesti mutta vältä ääripäähän menemistä.

      • puhuit paskaa

        vai kolahtiko?

        Se että joku on kohdellut häntä kaltoin ja hän kertoo siitä ei ole hyökkäämistä kenenkään kimppuun.

        Hän kirjoitti hyvin asiallisesti julmasta kohtelusta minkä kohteeksi on joutunut.

        Purki tunteitaan.

        Miksi sinä puolustat julmaa ja huonostikäyttäytyvää ihmistä, oletko itse sellainen?


      • julma?
        puhuit paskaa kirjoitti:

        vai kolahtiko?

        Se että joku on kohdellut häntä kaltoin ja hän kertoo siitä ei ole hyökkäämistä kenenkään kimppuun.

        Hän kirjoitti hyvin asiallisesti julmasta kohtelusta minkä kohteeksi on joutunut.

        Purki tunteitaan.

        Miksi sinä puolustat julmaa ja huonostikäyttäytyvää ihmistä, oletko itse sellainen?

        Onko se julmuutta ja huonoa käytöstä, jos ei voi vastata jonkun tunteisiin?


      • Miirunmaarumoo
        julma? kirjoitti:

        Onko se julmuutta ja huonoa käytöstä, jos ei voi vastata jonkun tunteisiin?

        julmuutta on se , että ei voi suhtautua toisen tunteisiin asiallisesti. Vaan halveksuen. Se on julmaa.


    • kuin minun

      päästäni. Niin samanlaiset ovat aatokseni.

      t. saman kokenut

    • jos toinen ei kiinnosta?

      Joskus niitä ihastuneita on vähän liikaa ollut elämässä, silloin se ahdistaa, tilanne on laitettava niin nopeasti ja hyvin poikki kun vain voi. Vaikka jonkun ihastus olisi vähemmän tunkeilevaa ja kauniisti kerrottavaa, kun on ollut niitä tunkeilijoita liian kauan, ei halua edes kuunnella enää. Ikävää jos sellainen loukkaa.

      Jotenkinhan sitä pitää voida osoittaa, jos ei ole itse kiinnostunut. Yksilövapautta se vain on, päättää itse milloin ja ketä tahtoo kuunnella. Ja varsinkin jos itse on rakastunut johonkin toiseen ihmiseen, tuntuu äärimmäisen loukkaavalta, että joku ihan muu tulee ja tunnustaa asioita, jotka kuuluvat rakkauden ehdottomuudessa vain sinne toisaalle, omien tunteiden kotiin.

      Miten sen sitten voisi sanoa? Jos ei kiinnosta, ei ole mahdollista sanoa "niin minäkin sinuun", vaikka se voisi olla ainoa asia, minkä ihastunut olisi valmis loukkaantumatta ottamaan vastaan.

      • todellakin?

        Kuitenkin on todella väärin antaa toivoa silloin kun ei oikeasti sitä voi antaa. Ja kaiken muun sanominen on kuitenkin toiselle loukkaavaa, jos ihastuksen tunteet ovat syviä.


      • niin kuin

        haluaisit itseäsi kohdeltavan. Asiat voi sanoa suoraan, mutta silti hienovaraisesti. Toisen tunteiden halveksiminen ei ainakaan aiheuta mitään muuta, kuin pahaa mieltä. Kyllä ihmistä pitää kohdella ihmisenä. Se on vähintä, mitä voi tehdä.


      • käytöstäsi

        Jos elämässäsi on kerran ollut liikaa iihastuneita, niin kannattaisi varmaan alkaa miettimään, että mistäköhän se johtuu. Ei ne ihastuksen tunteet yleensä ihan tuulesta temmattuja ole. Todennäköisesti annat käyttäytymiselläsi ymmärtää jotakin enemmän, kuin ymmärrätkään. Ehkä se on tiedostamatonta tai tiedostettua, mutta älä leiki toisten tunteilla, jos et kerran mitään halua.


    • samat ajatukset

      lähetän tässä eräälle Hämeenlinnaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe