Valittava vanhus

että onko omaisesi masentunut? Silloinhan elämä näyttäytyy synkkkänä ja minkäänlaista valopilkkua on vaikea löytää?

Niin, mieleeni tuli myös masennus ja huomion haku. Tietysti myös luonne ja elämänasenne voi vaikuttaa. Valittavat vanhukset yrittävät monesti saada kontaktia muihin ihmisiin. Esim. hakeutumalla toistuvasti lääkäriin ja vaatimalla tutkimuksia jne. Mitään ei kuitenkaan koskaan löydy. Vanhukset eivät osaa nimetä masennusta. Kuten nuoremmat osaavat. Monesti masennus "piiloutuu" erilaisten toteattomien vaivojen alle. Vanhus hakee huomiota valittamalla. Tämän seurauksena ihmiset hänen ympärillään ahdistuvat ja alkavat karttaa tilannetta. Tästä taas seuraa, että vanhus valittaa entistä enemmän, että saisi edes jonkinlaisen huomion. Ja muut ihmiset ahdistuvat entistä enemmän ja vetäytyvät vanhuksen luota entistä enemmän. Tilanteesta seuraa paheneva noidankehä. Ei ole mitään muuta tapaa suhtautua tilanteeseen kun vain hyväksyä omat tunteesi. Myös negatiiviset. Ja ehkä voisi olla hyvä ainakin yrittää ymmärtää tilannetta myös vanhuksen kannalta. Eli juuri vähän syvällisemmin näitä taustasyitä. Miksi vanhus toimii näin? Mene seuraavan kerran palvelutaloon ihan itsesi kannalta uteliaalla mielellä. Tarkkaile millaisia tunteita vierailutilanne aihettaa. Jos ahdistaa, niin anna ahdistaa. Tai, jos suututtaa niin hyväksy itsellesi, että saat tuntea näin. En tiedä kirjallisuudesta, mutta eiköhän tilanteet vähän yleisiin psykologisiin tilanteisiin/kirjallisuuteen liity. Hoitoalan tilanteista varmasti monesti ovat sellaisia mitkä nostavat tunteet pintaan hoitajillakin. Hoitajatkin ovat vain ihmisiä. Eli tunteiden hyväksyminen on tärkeää hoitajillekkin. Tunne kun ei koskaan valehtele. Vanhuksen kannalta parasta kai on kun olet vain läsnä. Hyväksy vanhuksen jutut. Turha yritää oikaista niitä vaikka ne tuntuisikin vääriltä esim. sairaudet. Kokemukset ovat kuitenkin vanhukselle totta.(Liiasta oikaisemisesta vaan seuraa huono vuorovaikutus). Voi yrittää löytää myös jotain valopuolia keskusteluun ja yrittää antaa toivoa. Muistella yhdessä vanhoja juttuja jne. Eli tsemppiä ja voimia vaan raskaan tilanteen kohtaamiseen...

aika tutulta, minä olen sitä mieltä, että vanhus on huomiota vailla, jokin tavanomaiseen päivään poikkeava mieluinen juttu piristää mieltä esim. ulkoilu, vierailu ystävän luona, jutustelua ihan muuista asioista, siinä unohtuu vaivojen valittelu. Minä olen itse sairaseläkkeellä ja minulla on aikaa, olen tullut siihen tulokseen, että valittajat ovat ehkä vähän masennuksessa, yksinäisyyden, yksitoikkoisuuden yms. takia. Meidän omaisten pitäis vaan jaksaa enempi olla läsnä näitten kanssa:)

Kiitos ymmärtäväisistä vastauksistanne. Etenkin sinun, joka kehoitit hyväksymään tunteeni. Koitan tehdä vastaisuudessa näin, neuvojesi mukaan. Omainen on minulle kaikestahuolimatta kovin rakas, siksi käyn usein hänen luonaan ja koitan järjestää hänelle kaikenlaista, että hänen viimeiset vuotensa olisivat miellyttävämpiä. Myös siksi, että hän unohtaisi valittamisen ja sen pahanolonsa. Se ettei kuitenkaan unohda, vaikka mitä tekisi. Tämä se kai aiheuttaa lähinnä jonkinlaista turhautumista ja neuvottomuutta, ahdistusta. Rutina jatkuu, teet sitä tai tätä. Masentunut hän voi kyllä olla, mutta mitään kovin selkeää syytä ei masennukselle pitäisi olla. Masennuskin on tavallaan asennekysymys, eli miten suhtautuu asioihin. Jos on aina negatiivinen ja katkera, ei pysty olemaan koskaan onnellinen ja huoleton. Masennus heikentää pitkäkestoisena myös vastustuskykyä, eli ellei ole ollut sairas niin varmasti tulee sairaaksi. Olen kaiketi liian huolissani omaisestani, jopa niin että oma elämä unohtuu elämättä. Mutta minkä sitä luonteelleen voi, että välittää lähimmäisistään ja omaistaan. Mahdanko olla jo ns.läheisriippuvainen. En pysty iloitsemaan elämästä jos omaisella ei kaikki ole hyvin.

On se ikävää, että valittava vanhus on rasite. Oletko tullut ajatelleeksi, että hänellä voi olla kipuja , joista ei osaa kertoa? Syöpäkivut ovat sellaiset.

Kuulostaa minun mummolta, joka on 92 vuotta. Ikäisekseen on jopa lääkärin mukaan erittäin hyvässä kunnossa...ja silti valittaa joka päivä enemmän tai vähemmän mistä milloinkin, vaivoistaan nyt esimerkiksi. Olen huomannut myös marttyyrimaisia piirteitä hänen käyttäytymisessään ja erityisesti puheissaan. Luulenpa, että ikä alkaa vaikuttaa aivoissa. Ns. hyvänä päivänä mummo on tosi mukava ja silloin hänen seuransa ei ärsytä.

Olen töissä vanhainkodissa, jossa tällaisia vanhuksia silloin tällöin on. Paras keino, jolla ajatukset saa pois omasta huonosta elämästä, on ohittaa kuulematta sitä valitusta. Mitä enemmän siihen reagoi ja voivottelee, sitä enemmän vanhus myös saa pontta ja on entistä surkeampi. Yleensä tallainen marina on vain tapa saada huomiota. Kun ystävällisesti ohittaa sellaiset puheet ja siirtää ne johonkin iloisempaan, niin ainakin hetkeksi hänelle tulee muutakin ajateltavaa.

Masennus ja masennus ... Kyllä se nappaa joka tyyppiin kiinni, jos elämänasenne on ollut aina negatiivinen. Jos on aina nähnyt ja kokenut elämän ja kaikki sen asiat negatiiviselta puolelta, niin miten vanhana, vaivaisena, vikaisena ja ehkä sairaanakin jaksaisi opetella suhtautumaan positiivisella tavalla.

Valitus on toisten elämänmotto, he saavat elämänhalunsa ja -voimansa siitä. Rankka osa omaisille, mutta onhan tottumisaikaa ollut runsaasti eikä aikaisemmin ole juolahtanut mieloseen, että vaikka elävin esimerkein elämästä olisi voinut läheisen silmiä aukoa. Nyt se ollee myöhäistä ja miksi pitäisi muuttua, jos on pysynyt omalla tavallaan terveenä noin kauan.

Mutta sinä, omainen, voit lakata murehtimasta ja märehtimästä asiaa, yrität ymmärtää, annat valitusten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vastaat ja kommentoit niin iloisesti ja positiivisella tavalla kuin ikinä osaat. Myös siksi, jottei osasi aikanaan ole samanmoinen. Etsi mieluummin kirjallisuutta, joka auttaa ajattelemaan aurinkoisesti, sitä kyllä löytyy.

Siinä suhteessa valittava vanhus on oikeassa että hän kuolee ennemmin kuin myöhemmin.

Jos voinnissa on jotain uutta niin toki kannattaa tutkia ja miettiä onko hoidettavaa tai auttaa jollain tavalla.

Masennuslääkettä voi toki kokeilla tai kysyä olisiko jotain mistä tämä ikäiihminen olisi kiinnostunut tai piristäisi häntä.

Jos itse eläisi 90-vuotiaaksi niin olisin varmasti aika masentunut raihnaisuuttani kun nyt paljon nuorempana ottaa päästä.

Ei niitä kaikkia mahdollisia kivun aiheuttajia useinkaan tutkita.

Jos olisikin jossain vaiheessa valittanut joskus vaikka masentuneisuuttaan, ei se vällttämättä sitä ole enää toisella kertaa. Vakavat sairaudet voivat ilmaantua yllättäen. Vanhaa ihmistä pitää kuulla ja kunnioittaa.

Oma lähikokemus oli se, että mummo kuoli yhtäkkiä ja yllättäen, "turhien kipujen valittajaksi"- mainittuna potilaana.

Kipulääkityksen riittäväksi saaminen vaati omaisten ponnisteluja.

Lisätutkimusten tekeminen samoin.

Kiireellinen tutkimus maanantaille jäi sitten tekemättä. Odotellaan kärsivällisesti kuukausia tässä sitten ruumiinavaustietoja....

Hänhakee huomiota, voi tuntea olonsa myös tarpeettomaksi,Usein takerrutaan sairauksiin, kun tunteita ei osata tai kehdata oikeasti kertoa. Ennen, kun se ei ollut tapana. Tapahtuiko silloin jotain erityistä, kun hän oli 50. Vanhat ihmiset muistelevat mielellään mennyttä elämänmuotoa, se luo turvallisuudentunnetta.Kerroit, että hän touhuaa, Voisiko sitä energiaa suunnata niin, että hän tuntisi olevansa hyödyksi.Mikä häntä kiinnostaisi.

Sveitsiin vaan piikille

Varmaan kaikki tunnemme ihmisiä, jotka valittavat kaikesta, kaikki paha on muiden syytä jne. Miten luulette että nämä ihmiset muuttuvat mukaviksi mummoiksi/papoiksi vanhemmiten, kun elämä alkaa olla loppupuolella ja vaivoja tulee enemmän.
Lisäksi useilla näillä asennevammaisilla vanhuksilla on joku "ymmärtäjä", joka itseasiassa vain lietsoo valittamista ja pahaa oloa.
Pieni osa vanhuksista saa aikaan melkoisen kustannuksen yhteiskunnalle jatkuvasti soittaen lanssia, kulkien kela-taksilla päivystykseen, vaatien lääkemuutoksia jatkuvasti jne.