Tässäpä taas tuli ajankuluksi kirjoiteltua pientä pohdintaa..
Vaihdoin tässä pari päivää sitten mersuun alle kesärenkaat. Mersu on malliltaan w124 ja 230E.
Samalla päätin tarkistaa etujarrupalojen kunnon kun tuo jarrupalojen kulumisen merkkivalo on aina välillä ilmoitellut itsestään. Avasin siis jarrusatulan alapultin ja käänsin kannen ylös. Totesin, että palat ovat hyvässä kunnossa, kulutuspintaa oli jäljellä vajaat 15mm. Merkkivalon välähtely on ilmeisesti johtunut irronneesta ja sittemmin lähes kokonaan pois kuluneesta kulumisanturista, joten revin sen johtoiseen päivineen irti.
Totesin myös, että jarrusatulat ovat erittäin ruosteessa.
Ihmettelyä kuitenkin herätti jarrujen toiminta ylipäätänsä. Sen vielä tajuan, että jarrumäntä painaa jarrupaloja jarrulevyä vasten, mutta mikä palauttaa palat irti levystä jarrutustapahtuman päätyttyä? Vai onko muka ideana, että palat jäävät osittain laahaamaan levyä vasten tai irtoavat levystä omia aikojaan, jos irtoavat? Sulavastihan tuo tuntuu liikkuvan liukutappien varassa, mutta minkäänlaista palauttavaa voimaa niissä ei ole havaittavissa. Kuuluisiko sellaista olla?
Levyt ovat ajon jälkeen aina hieman lämpöiset, mikä tietenkin saattaa johtua myös pysähtymistä edeltäneestä jarrutuksesta. Tollasen norsun pysäyttäminen 30km/h vauhdistakin eittämättä tuottaa lämpöä liike-energian muuttaessa muotoaan ja varastoituessa jarrulevyihin.
Polkupyörämaailmassa tällainen pienikin jarrupalojen laahaus olisi katastrofaalista, olisi silkkaa hulluutta kuluttaa arvokasta polkuvoimaa kitkapintojen lämmittämiseen.
Jarruista
tyhmiä kysymyksiä
2364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Levyjarruissa ei ole mitään esim.jousta,mikä palauttaisi männän takaisin,vaan kun polkimesta löysätään niin palat jäävät mahdollisimman lähelle levyä,eli jäävät laahaamaan hieman. Tämä laahaus on kuitenkin minimaalista jarrujen ollessa kunnossa ja käytännössä pyöränlaakerissa on sen verran välystä,että palat palautuvat antaen renkaan pyöriä vapaasti.
Palat eivät jää laahaamaan. Jarrusylinterissä on männän tiivistävä kumitiiviste, joka tiivistyksen lisäksi palauttaa jarrumäntää hieman. Arvo oli muistaakseni jotain 0,2 mm tai sitä luokkaa.