Onko monet nähneet unia tulevasta vauvasta ja onko niissä tullut esim. sukupuoli esiin? Itsestäni on ollut hassua, kun unissa, joissa meillä ikäänkuin on ollut jo vauva, niin ne ovat aina olleet sukupuolettomia=) Nyt sitten viime yönä näin unta että tyttö syntyi. Rv 39 1, joskohan pian nähdään pitääkö paikkaansa.
Vauvaunia
-nakke-
7639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun en ollut vielä raskaana tai edes suunniteltu perhettä, näin unta pojasta, unessa jo leikki-ikäinen ja se on just kuin esikoinen. Unessa minut valtasi kauhean voimakas onnentunne. Silloin myös tiesin, että tämä silloinen seurustelukumppani on se mies, joka tulee olemaan lasteni isä. Toinen uni oli jo kun odotin toista lasta, poika sekin, ja unessa olin pettynyt, kun ei tullut tyttöä, siinä oli ikäänkuin rasia, jossa oli pippeleitä. Tosiasiassa en ollut pettynyt synnyttäessä, kun kuulin, että poika tuli. Pääasia, että on terve. Nyt odotan kolmatta ja jo alkuraskaudessa olin näkevinäni unen tytöstä, mutta sitä en hyvin muista. Ja noista unista vielä sen verran, että ne ovat jääneet yhteen kahteen per raskaus, eli vauva/laspiunia en yleensä näe.
näki unta, että sain pojan ja synnytin naistenklinikalla, samana aamuna syntyi poikamme naistenklinikalla (vaikka olin menossa synnyttämään kättärille, mutta siellä oli täyttä). Minä näin unta viikkoa ennen synnytystä, että olin kätilöopistolla ja synnytin koiranpentuja. Niitä sitten työntelin kärryissä sairaalan käytävällä ja olin saavutuksestani tosi ylpeä, muut VAAN synnyttivät lapsen, minä 5 koiraa :D Koiramme oli juuri silloin astutettavana kasvattajan luona... Kun odotin toista lastamme, näin unta, että ostin tytön vaatteita kaupassa, mies unessa ihmetteli, että kannattaako noita ostaa, jos tuleekin poika... minä unessa tiesin, että tyttö se on, ja niinhän siinä kävi, tyttö syntyi...
Näin itse unta pari päivää ennekuin vauva syntyi ja unessa vauva oli tyttö. Puhuin asiasta ja itsekin naureskelin siitä. Synnytys päätyi sektioon ja leikkaussalissa henkilökunta kysyi kumpaa itse odotan. Kerroin unestani ja tyttöhän sieltä tuli!!
Olen nähnyt toistuvasti vauvaunia odotukseni aikana, ja jokseenkin ne ovat aika painajaismaisia pääosin. Näin ennen rakenneultraa pelkkiä poikaunia, ja jostain kumman syystä lähes joka unessa kaksoseni ovat oppineet kävelemään ja puhumaan samana päivänä kun olemme unessa päässeet sairaalasta kotiin. Vaan rakenneultran jälkeen (vauvat ovat kuin ovatkin lähes 100varmasti poikia kätilön mukaan) olen synnytellyt vuoron perään tyttöjä ja tyttö-poikayhdistelmiä. Yksityiskohtaisemmin en halua unistani puhua kun karmaisee jo ajatuskin, viime yönä en enää uskaltanut nukkua painajaiseni jälkeen :) Onkohan tämä ihan normaalia vaiko pelkäänkö alitajunnassani näin paljon?!
Mahtoikohan mennä univeikkaukset nyt metsään, kaverini nimittäin sai juuri tytön... =)
Mä taas näin muutamissa unissa poikavauvan, mutta rakenneultran mukaan tyttö tulossa:)
Itse olen vasta rv. 11 mut olen kerennyt nähdä jos jonkinlaista unta. "Sukupuoleton" oli meidänkin vauva siinä unessa jossa oli jo syntynyt. Mutta en sitä sillä tavalla siinä miettinytkään. Olin vain tosi onnellinen ja vaipan vaihtoon menossa... :) Sit näin kamalan painajaisen että ultrassa ei yhtäkkiä löytynytkään enää kohdusta mitään. Mutta onneksi tällä viikolla neuvolassa kuulin voimakkaat sydänäänet. Ensiviikolla ois sitten n-t -seulonnan ultra... Vähän pelottaa, onko kaikki kunnossa, mut pitää vain ajatella positiivisesti...