Jalkapallokentät on tarkoitettu,jalkapallo joukkueille.
EI koirille.
Ei ole kiva kun koiran paskaa on kengissä.
Eikö olisi jo aika ottaa asia vakavasti
Koira
Haisee
3297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta kerään koirani jätteet, siis kakat. kauhistuneena olen myöskin katsellut miten jotkut koiraihmiset kulkevat vähät välittäen siitä minne se koiransa paskoo, siellä kentän vierellä varsinkin ne harmittaa suunnattomasti. Kun ajattelee että lapsetkin siellä leikkivät joka päivä jotain, mitä milloinkin. Surettaa että noilla koirilla on noin kusipäisiä omistajia/taluttajia. Surettaa ja harmittaa ja ymmärrän oikein hyvin aloittajan harmistuksen, toivottavasti et kuitenkaan koiria ala siitä syystä vihata että niiden omistajat on noin paskoja etteivät niitä koiran kakkoja saa siitä nostettua pussiin ja roskiin. Vihaa niitä omistajia ennemmin, niissä on syy siihen että kenkäsi tahriintuu siellä. Millä saisikin koiraihmiset tajuamaan edes sen että ei ole todellakaan kivaa että se haju seuraa kengissä kotiin saakka? Turha rutista mistään muusta mitä sieltä löytyy ympäristöstä, sieltä ei pitäisi todellakaan löytyä mitään muutakaan, mutta kaikkein vähiten sitä sontaa joka jää jalkoihin siinä pelin tai katsomisen tuoksinassa. Hävetkää koiranomistajat! Tiedän muutaman näistä koiranomistajista jotka eivät kerää kakkoja sieltä pois lainkaan ja tekisi mieleni kertoa tännekin, melkeinpä sen kyllä niistä jätöksistäkin näkee missä se syy piilee. Seuratkaapa, ei ne edes välitä jos joku näkee. Hävyttömiä ovat, ihmettelenkin välillä miksi tuollaisilla on koira, koiraparkoja.
sairaalloinen tarve puristella koiransa lämmintä ulostetta muovipussissa. Varislinnut luulevat niissä olevan jotain syötävää, ja levittävät nämä pienet pussit pitkin nurtsia, josta kunnan työntekijät saavat ne kerätä. Käyttävätkö nämä "neropatit" edes hajoavia pusseja, muuten heidät ja heidän koiransa muistetaan vielä sadan vuoden päästäkin.
tapana jättää ne jätökset keräämättä ja niissä saa sitten ne pikkulapset ja aikuisetkin juosta kun ei aina ehdi sinne maahankaan katsomaan. Sinun ällöttävä tapasi on se että et välitä muusta kuin itsestäsi, et edes koirastasi oikeasti piittaa. Ja siitä kaikkein vähiten että teet ihmisistä koirienvihaajia, kaltaistesi takia ihmiset sitten laittavat myrkkyjä lihapulliin tai muuanne ja kaltaistesi takia tunnolliset koiranomistajat saa kärsiä tekosi puolestasi. HÄPEÄ SINÄ LURJUS! Sääli koiraasi! Sinä et ole muuta kuin äärettömän laiska paska joka et koiraasi edes ansaitse.