Kristinoppi

Lueskelin alempa vlm nimimerkin noukkimia tekstejä huoneen spitaalista. -Höh- sana tuli mieleeni.

Ihmettelin sitä, että miksi kannattaa yrittää selittää ja hengellistää joitakin Moosekselle ja Aaronille annettuja ohjeita, jotka liittyivät hometalon käyttöönottoon, kun he aikanaan saapuvat Kaanaan luvatulle maalle.

Ajattelin vaan, että eikö olisi tärkeämpää opetella ensimmäiseksi ymmärtämään Kristuksen oppi. Vanhurskauttamisoppi, pyhitysoppi kaste HPE, nuo uskonkohdat ovat tärkeimmät kristiopin ydinkysymykset. Niissäkin menee helposti opiskellessa tuollaiset 50 vuotta, ennen kun ne syvimältään sydämelle avautuvat.

Onhan se tietenkin mukavaa ratsastella mielikuvitusratsullaan läpi Raamatun maiden ja tantereiden, ristiin rastiin ja mielin kielin.
Mutta ei niistä mitään uskonainetta kyllä jää, -muuta kun tuo oman mielikuvituksen umpeutunut veneenjälki.

Mehän tiedämme, jotka veneellä olemme soutaneet, ettei "paatinjälki" järvessä kauaa pysy.

Sillä jos pidempään uskossa ollut ihminen ei vielä käsitä edes sitä, mikä on Herran Pyhä Ehtoollinen, ja miksi uskova sen nauttii, niin silloin olisi tärkeämpää kyllä lukea rukouksen kanssa Raamattua muualta kun Mooseksenkirjasta. Tulkiten kyseistä kirjaa omista mielikuvitusmaailmoistaan käsin.

Lutherin Vähäkatekismus pitäisi vähintään tenttiä myös niiden, jotka toisia opettavat uskon tiellä. Siellä on kristinoppi lyhykäisesti selitettynä kansankielelle.

Kyllä sitä niin kummallisia selityksiä kuulee ja saa lukea, ihan kristiopin perusasioista.
17662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Usko tulee kuulosta, usko tulee kuulosta, usko tulee kuulosta...

Jankuti, jankuti, jankuti...

Tule hakomajaan, et tajua ulkopuolella yhtään mitään!"

Äänestä
  • Muutamat sanovat itseänsä juutalaisiksi (Jumalan omaisuuskansa), mutta eivät ole. Vaan mitä he ovat?

    Ilm. 2:8   Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo *)ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:

    *(Kristus

    Ilm. 2:9   Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.

    Äänestä

...että henki, jonka luulee olevansa ei avaa mitään sitä, mikä on Raamatussa hengellistä.

Ymmärrän ymmärtämättömyytesi ja et näe sitä mitä siinä luki ja mitä se tarkoitti.

Sinun oma vanhurskauttamisoppisi on ihmisoppiaj ase yksinkertainen evankeliumi on sinulle liian halpa ja perustat omiin ansioihin ja hurskauteen Jumalan valtakunnan sisälle tulon, mutta ilman evankeliumia sinne tulevat ovat varkaat ja ryövärit ja saastaisissa vaatteissa olevia häävieraita.

Äänestä
  • Mitä sössötystä sinä sinun henkesi kanssa pidät.

    Kuten sanoin, jos ihminen ei vielä tiedä, miksi nauttii ja mitä nauttii Herran Pyhällä ehtoollisella, (järkytyin pimeyttäsi tässä asiassa) niin ei hän todellakaan ole kypsä opettamaan kenellekään kristinoppia.

    Kyllä minullakin hyvä mielikuvitus on Jumalan lahjana, mutta ei sitä hengellisissä asioissa voi käyttää, eikä siihen luottaa.

    Kyllä JUMALAN SANA on ainoa johon voi vatrauksetta luottaa. Muutoin kyllä ollaan metsässä ja syvällä vihollisen langettaman ihmismielen pimeydessä.

    Olen tästä tosiasiasta tullut sinun kohdalklasi myös hyvin vakuuttuneeksi, valitettavasti, luettuani sinun juttujasi jonkin verran. Ei niistä paljon Kristuksen opin eli Sanan valkeus kyllä paista.

    Opettajaksi sinusta ei todellakaan ole hengellisissä asioissa tippaakaan. Mutta
    Jumala sinua hoitakoon ja tahtonsa kirkastakoon sinullekin.

    Room. 9:32   Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,

    Room. 9:33   niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu."

    Room. 10:1   Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
    Room. 10:2   Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;

    Äänestä

  • Nuin kirjoitti:

    Mitä sössötystä sinä sinun henkesi kanssa pidät.

    ...että allekirjoittaisit yhtään kirjoitustani, mutta se on molemminpuolista.

    Sinäkin olet varsin kaukana Raamatun ja Jumalan sanan totuudesta, niin kaukana kuin itä on lännestä.

    Esität asiat harkiten ja kiihkottomasti sekä syvällä Raamatun tuntemuksellasi, Nuin. Siihen ei meistä moni pysty.
    Sanonta usko tulee kuulosta pohjautuu kaiketi käännösvirheeseen, pitäisi olla kuuliaisuudesta, siis kuulemisesta, tottelevaisuudesta Jumalan sanalle. Eihän se voi merkitä fyysistä kuuloa, sillä kuinka kuurot sitten voisivat uskoa kun eivät kuule? Heillä on viittomakielensä, kaikki eivät sitäkään osaa, mutta kirjallinen ilmaisu eli kirjoitus menee kyllä perille. Entä kirjeen tai s-postin välityksellä saarnattu evankeliumi? Eiköpähän teho liene sama, kun vastaanottaja vain uskoo!!
    Ja siinä se yksinkertaisuudessaan onkin. Tärkeintä on muistaa, että SRK ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, seurakunta. Sen kirjoitti aikoinaan myös SRK-lainen Kullervo Hulkko kirjassaan Kukistumaton valtakunta. Sieltä voi käydä lukemassa.

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    ...samaa mieltä, että SRK ei ole Jumalan valtakunta, eikä mikään ry ole Jumalan valtakunta.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...että allekirjoittaisit yhtään kirjoitustani, mutta se on molemminpuolista.

    Sinäkin olet varsin kaukana Raamatun ja Jumalan sanan totuudesta, niin kaukana kuin itä on lännestä.

    Sinullako ei ole muuta perustetta väitteellesi, kun sinun oma sanasi?

    Minulla on kyllä Raamatun sana sydämessäni, johon minä uskon. Ja Hän elää Jeesus elää. Minulla on omana Jeesus Kristus, hänen vanhurskautensa, joka on lahjaksi saatu. Hän on Uskollinen ja Totinen.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...että allekirjoittaisit yhtään kirjoitustani, mutta se on molemminpuolista.

    Sinäkin olet varsin kaukana Raamatun ja Jumalan sanan totuudesta, niin kaukana kuin itä on lännestä.

    Raamatun TOTUUS = länsi

    Vl-HARHAOPIT = itä

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Esität asiat harkiten ja kiihkottomasti sekä syvällä Raamatun tuntemuksellasi, Nuin. Siihen ei meistä moni pysty.
    Sanonta usko tulee kuulosta pohjautuu kaiketi käännösvirheeseen, pitäisi olla kuuliaisuudesta, siis kuulemisesta, tottelevaisuudesta Jumalan sanalle. Eihän se voi merkitä fyysistä kuuloa, sillä kuinka kuurot sitten voisivat uskoa kun eivät kuule? Heillä on viittomakielensä, kaikki eivät sitäkään osaa, mutta kirjallinen ilmaisu eli kirjoitus menee kyllä perille. Entä kirjeen tai s-postin välityksellä saarnattu evankeliumi? Eiköpähän teho liene sama, kun vastaanottaja vain uskoo!!
    Ja siinä se yksinkertaisuudessaan onkin. Tärkeintä on muistaa, että SRK ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, seurakunta. Sen kirjoitti aikoinaan myös SRK-lainen Kullervo Hulkko kirjassaan Kukistumaton valtakunta. Sieltä voi käydä lukemassa.

    Usko ei voi tulla kuuliaisuudestakaan, kun ihminen on turmeluksen takia heikko. Mutta kuuliaisuuteenkin tämä liittyy sillä tavalla, että me uskomme Kristukseen, joka oli kuuliainen Isän tahdolle, aina kuolemaan asti. Kristuksen kuuliaisuus ainoastaan kelpasi Jumalalle. Kristuksessa myös kuuliaisuus tulee täyteyksi.

    Kuulo on sitä, että Kristus Pyhän Henkensä kautta kirkastaa minun sydämellemme sen tosiasian, että Kristuksen kuuliaisuus ja vanhurskaus on minun kuuliaisuuteni ja vanhurskauteni. Silloin avautuu myös se, että Kristuksen teko on minun tekoni. Eli ota lahjana vastaan, tule, syö ja juo. Kristuksen veri vuotaa. Pisara sitä vera pesee pois sinun syntisi ja lahjoittaa iankaikkisen elämän ja autuuden sinulle Jeesuksessa Kristuksessa.
    Effata! "Kuuletko" sinä nyt tämän, ystäväni ja sisareni "vanha vaimo". Jos kuulit, ja uskoit, niin sinä saat elää! Hallelujaa!

    Joh. 6:51   Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."

    Joh. 6:52   Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"

    Joh. 6:53   Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
    Joh. 6:54   Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    Aamen!

    Joh. 6:55   Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
    Joh. 6:56   Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
    Joh. 6:57   Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

    Kiitos Jeesus!

    Kiitos veljeni (?) Nuin. Olet oikeassa (jälleen), tuota minäkin tarkoitin, sanoin vain sen liian epäselvästi.

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Esität asiat harkiten ja kiihkottomasti sekä syvällä Raamatun tuntemuksellasi, Nuin. Siihen ei meistä moni pysty.
    Sanonta usko tulee kuulosta pohjautuu kaiketi käännösvirheeseen, pitäisi olla kuuliaisuudesta, siis kuulemisesta, tottelevaisuudesta Jumalan sanalle. Eihän se voi merkitä fyysistä kuuloa, sillä kuinka kuurot sitten voisivat uskoa kun eivät kuule? Heillä on viittomakielensä, kaikki eivät sitäkään osaa, mutta kirjallinen ilmaisu eli kirjoitus menee kyllä perille. Entä kirjeen tai s-postin välityksellä saarnattu evankeliumi? Eiköpähän teho liene sama, kun vastaanottaja vain uskoo!!
    Ja siinä se yksinkertaisuudessaan onkin. Tärkeintä on muistaa, että SRK ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, seurakunta. Sen kirjoitti aikoinaan myös SRK-lainen Kullervo Hulkko kirjassaan Kukistumaton valtakunta. Sieltä voi käydä lukemassa.

    Tuo kuulostaa jo vanhojen ämmien jorinoilta, alat muuttamaan raamattuakin. Näyttää että et ymmärrä raamatun sanomaa edes himpun vertaa. Mutta siihen tarvitaankin oikea usko jolla tuo autuuden oppi otetaan vastaan. Ne jotka raamattua vähänkin ymmärtävät eivät täällä kirjoittele. Täällä kirjoittaa paremminkin ne jotka ovat aina oppivia mutta ei koskaan totuuden tuntoon tulevia panettelijoita.

    Äänestä

  • Eräs vierailija kirjoitti:

    Sinäkin olet vain höpöttäjä. Hyvin moni todiasiassa kirjoittaa Pyhän Hengen voimasta tänne sanaa Pelastukseksi.

    Ne eivät tietenkään kirjoita, jotka eivät koetusta kestä ja joille ihmisten kuolemattomat sielut ovat halpoja ja oma kunnia tärkeintä.

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Kiitos veljeni (?) Nuin. Olet oikeassa (jälleen), tuota minäkin tarkoitin, sanoin vain sen liian epäselvästi.

    Hän on meidän rakas ja uskollinen kuninkaamme, sisareni Herrassa.

    Äänestä

  • Eräs vierailija kirjoitti:

    Tuo kuulostaa jo vanhojen ämmien jorinoilta, alat muuttamaan raamattuakin. Näyttää että et ymmärrä raamatun sanomaa edes himpun vertaa. Mutta siihen tarvitaankin oikea usko jolla tuo autuuden oppi otetaan vastaan. Ne jotka raamattua vähänkin ymmärtävät eivät täällä kirjoittele. Täällä kirjoittaa paremminkin ne jotka ovat aina oppivia mutta ei koskaan totuuden tuntoon tulevia panettelijoita.

    tyypilliseltä omavanhurskaalta vl-kukkoilijalta.

    Osuiko?

    Äänestä

Syytät helposti niin kuin me kaikki teemme helposti toisiamme kohtaan, mutta tässä on meillä kaikilla paljon oppitmista koko jaan ja emme kukaan koskaan ole liian oppineita Jumalan edessä. Yksikään Raamatun lause ei ole turha, jolla ei olisi historiallisen merkityksen lisäksi hengellistä merkistystä, sillä Raamattu on kokonaisuudessaan kirjoitettu Pyhän Hengen vaikuttamana.

"Ihmettelin sitä, että miksi kannattaa yrittää selittää ja hengellistää joitakin Moosekselle ja Aaronille annettuja ohjeita, jotka liittyivät hometalon käyttöönottoon, kun he aikanaan saapuvat Kaanaan luvatulle maalle."

Luther opettaa näin:

Asianhan täytyy olla näin: Joka tuntee kymmenen käskyä hyvin ja täydellisesti, hänen on pakosta osattava koko Raamattu, niin että hän kykenee kaikissa kiistakysymyksissä ja tilanteissa, sekä hengellisissä että maallisissa asioissa, neuvomaan, auttamaan, lohduttamaan, arvioimaan ja tuomitsemaan. Hän voi lausua tuomion kaikista opeista, kaikista säädyistä ja hengistä, kaikesta oikeudesta, kaikesta, mitä ikinä maailmassa on. Mitä muuta on koko Psalmien kirja kuin pelkkää ensimmäisen käskyn mietiskelyä ja harjoitusta? Satunpa totta totisesti tietämään, etteivät tuollaiset laiskurivatsat tai ylimieliset neropatit ymmärrä edes yhtä psalmia puhumattakaan sitten koko Pyhästä Raamatusta. Kuitenkin he esiintyvät kuin osaisivat katekismuksen ja halveksivat tätä koko Pyhän Raamatun lyhyttä yhdistelmää ja jäljennöstä.

Äänestä

Kristuksen oppi, kun täällä puhutaan opeista niin eikö Kristuksen oppi tulisi myöskin johonkin kohtaan asentua.
Puhutaan VL LLL ML opeista ja monesta muustakin, mutta ne kaikki tulee kuitenkin Kristuksen tuomita.
Yksilöinäkin.
21. Ja minä annoin hänelle ajan parannusta tehdä salavuoteudestansa, mutta ei hän tehnytkään.
22. Katso, minä panen hänen vuoteesen ja ne, jotka hänen kanssansa huorin tekevät, suureen vaivaan, ellei he tee parannusta töistänsä.
23. Ja hänen lapsensa minä tapan kuolemalla. Ja jokaisen seurakunnan pitää tietämän, että minä olen se, joka munaskuut ja sydämet tutkin, ja annan kullekin teistä teidän työnne jälkeen.
24. Mutta teille minä sanon ja muille, jotka Tyatirassa olette, joilla ei tämä oppi ole ja jotka ei saatanan syvyyttä tunteneet, niinkuin he sanovat: en minä laske teidän päällenne muuta kuormaa;
25. Kuitenkin se, mikä teillä on, pitäkäät siihenasti kuin minä tulen,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nuin kirjoitti:

Lueskelin alempa vlm nimimerkin noukkimia tekstejä huoneen spitaalista. -Höh- sana tuli mieleeni.

Ihmettelin sitä, että miksi kannattaa yrittää selittää ja hengellistää joitakin Moosekselle ja Aaronille annettuja ohjeita, jotka liittyivät hometalon käyttöönottoon, kun he aikanaan saapuvat Kaanaan luvatulle maalle.

Ajattelin vaan, että eikö olisi tärkeämpää opetella ensimmäiseksi ymmärtämään Kristuksen oppi. Vanhurskauttamisoppi, pyhitysoppi kaste HPE, nuo uskonkohdat ovat tärkeimmät kristiopin ydinkysymykset. Niissäkin menee helposti opiskellessa tuollaiset 50 vuotta, ennen kun ne syvimältään sydämelle avautuvat.

Onhan se tietenkin mukavaa ratsastella mielikuvitusratsullaan läpi Raamatun maiden ja tantereiden, ristiin rastiin ja mielin kielin.
Mutta ei niistä mitään uskonainetta kyllä jää, -muuta kun tuo oman mielikuvituksen umpeutunut veneenjälki.

Mehän tiedämme, jotka veneellä olemme soutaneet, ettei "paatinjälki" järvessä kauaa pysy.

Sillä jos pidempään uskossa ollut ihminen ei vielä käsitä edes sitä, mikä on Herran Pyhä Ehtoollinen, ja miksi uskova sen nauttii, niin silloin olisi tärkeämpää kyllä lukea rukouksen kanssa Raamattua muualta kun Mooseksenkirjasta. Tulkiten kyseistä kirjaa omista mielikuvitusmaailmoistaan käsin.

Lutherin Vähäkatekismus pitäisi vähintään tenttiä myös niiden, jotka toisia opettavat uskon tiellä. Siellä on kristinoppi lyhykäisesti selitettynä kansankielelle.

Kyllä sitä niin kummallisia selityksiä kuulee ja saa lukea, ihan kristiopin perusasioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu