Tämä on aivan hirveetä. Voisko kukaan auttaa mua?
Oon jo muutaman vuoden kärsiny "tärisemisestä".
Oon aina ollu aikas arka ihminen. Vuosien
varrella oon kumminkin luojankiitos saanut jonkin
verran itsevarmuutta.
Muutama vuosi sitten muhun iski kamala
jännittäminen ja sen mukana täriseminen. En voi
sen vuoksi kuvitellakaan meneväni jonkun kanssa
jonnekin kahvilaan juttelemaan. Sehän olis jotain
aivan kamalaa. Istua nyt siinä vastatusten,
kahvia juoden, jutellellen ja... kamalasti
täristen aina välillä.
Nuo tuollaiset kahvitteluhetket on kyllä
ylivoimaisesti kamalinpia. Sydän jyskyttää
normaalia lujemmin, niskassa tuntuu jäykkyyttä,
ei oikein tiedä minne kattoisi:
"Anoppi juttelee niitä näitä, mutta en pysty
keskittymään hänen puheeseensa. En voi muuta
ajatella kuin sitä miten selviytyisin kahvin
juonnista.
Kahvi alkaa olla jo viileätä. Olisi jo korkea
aika juoda se pois siitä pirun kupista. Ok,
lasken kolmeen ja sitten maistan hivenen,
ajattelen...
Niska jäykistyy aivan jäykäksi ja juuri kun olin
ajatellu, ettei sydämeni voisi enään lujemmin
takoa, niin huomaan olleeni väärässä.
Vien kuppia lähemmäksi huuliani hieman
tärisevällä kädelläni. Tuntuu, että anoppi
tarkkailee minua. Tuntuu, että hän koiran tavoin
haistaa pelkoni...
Juuri kun kuppi on tavoittamassa huuliani, niin
pää alkaa inhottavasti täristä.
Voi, kuinka noloa!!!
Minun on samantien laskettava kuppi takaisin
pöydälle. En voi juoda. En kertakaikkiaan voi!!!
Minua niin hävettää!!!"
Rakkaat ihmiset, onko teillä samanlaisia
kokemuksia? Miten tuosta vois päästä eroon. Olkaa
niin ystävällisiä ja kertokaa edes pieni vinkki.
-Kiitos-
Oon jo muutaman vuoden kärsiny "tärisemisestä".
Oon aina ollu aikas arka ihminen. Vuosien
varrella oon kumminkin luojankiitos saanut jonkin
verran itsevarmuutta.
Muutama vuosi sitten muhun iski kamala
jännittäminen ja sen mukana täriseminen. En voi
sen vuoksi kuvitellakaan meneväni jonkun kanssa
jonnekin kahvilaan juttelemaan. Sehän olis jotain
aivan kamalaa. Istua nyt siinä vastatusten,
kahvia juoden, jutellellen ja... kamalasti
täristen aina välillä.
Nuo tuollaiset kahvitteluhetket on kyllä
ylivoimaisesti kamalinpia. Sydän jyskyttää
normaalia lujemmin, niskassa tuntuu jäykkyyttä,
ei oikein tiedä minne kattoisi:
"Anoppi juttelee niitä näitä, mutta en pysty
keskittymään hänen puheeseensa. En voi muuta
ajatella kuin sitä miten selviytyisin kahvin
juonnista.
Kahvi alkaa olla jo viileätä. Olisi jo korkea
aika juoda se pois siitä pirun kupista. Ok,
lasken kolmeen ja sitten maistan hivenen,
ajattelen...
Niska jäykistyy aivan jäykäksi ja juuri kun olin
ajatellu, ettei sydämeni voisi enään lujemmin
takoa, niin huomaan olleeni väärässä.
Vien kuppia lähemmäksi huuliani hieman
tärisevällä kädelläni. Tuntuu, että anoppi
tarkkailee minua. Tuntuu, että hän koiran tavoin
haistaa pelkoni...
Juuri kun kuppi on tavoittamassa huuliani, niin
pää alkaa inhottavasti täristä.
Voi, kuinka noloa!!!
Minun on samantien laskettava kuppi takaisin
pöydälle. En voi juoda. En kertakaikkiaan voi!!!
Minua niin hävettää!!!"
Rakkaat ihmiset, onko teillä samanlaisia
kokemuksia? Miten tuosta vois päästä eroon. Olkaa
niin ystävällisiä ja kertokaa edes pieni vinkki.
-Kiitos-
Vastaukset 5
Vanhimmat
noh...sun kannattais jutella psykologin kanssa
tuosta,sillä jo juttelulla sä voisit saada
varmuutta.vinkki:yritä täristä niin paljon kuin
voit.yritä hermostua niin paljon nkuin
voit....silloin huomaat,että se helpottaa.tuo on
ihan oikeasti hyväksi havaitu menetelmä.keskity
oikein kunnolla siihen,että sä oot
peloissas.silloin sä huomaat,että sun on vaikea
jännittää,kun sä tietentahtoisesti yrität tehdä
niin.älä rajoita arkielämääsi tuollaisen
takia!kohtaa se,käy ulkona,hanki
itsevarmuuta...nuo on kaikki hyviä keinoja.kerro
psykologille tuosta,sillä kyllä tuo on mahdollista
saada loppumaan.kerro,miten lähtee menemään.lippu
korkeelle ja menoks!jos sulla on hyviä
ymmärtäväisiä ystäviä,edes yksi,niin kerro
hänelle.mene ulos ja kokeile näitä
keinoja...kirjoita miten menee.
Moi :).
Niinhän sitä sanotaan, että aina pitäis kohdata
se oma pelkonsa. Tuon vinkin mukaan mun
todellakin pitäis antaa jännityksen iskee ja
täristä niin palkon, että pää miltei irtoo :).
Jotenkin inhoon tuota tärisemistä niin
valtavasti, että haluaisin sen loppuvan just
tällä sekunnilla.
Oon huomannutkin, että jos mulla on oikein varma
olo itestäni, niin silloin pärjään oikein hyvin.
Tärisemistä ei ilmene :). Voi kuinka mahtavan
tyytyväinen silloin olenkaan -oikein ylpeä
itestäni.
Oon mä tuosta kertonutkin kolmelle mun loisto
ystävälle. Se helpotti valtavasti.
Muut ihmiset ei taatusti tiedä tuosta mun
ongelmasta, ei edes anoppini jonka aikana tuo
saattaa joskus iskeä.
Annan itestäni niin rohkean kuvan ulospäin, ettei
kukaan tiedä millanen pelokas ihminen olenkaan.
Ehkä jos mä vaan uskaltaisin enemmän ihan
oikeesti (eli en vaan muiden silmissä), niin tuo
tärinäkin lakkais.
Tai sitten meen jutteleen psykologille. Suuri
kiitos tuostakin neuvosta. En olis tullu ite
ajatelleex.
Tattista :)
kyppäs vaikka ihan ohimennen hoito.org
mestassa..saattaa olla jotain hyötyy kaikille.
Mulla on vähän samantapanen vaiva ittelläni.
Kahviloihin ja yleisiin tilaisuuksiin meno on
aika vaikeeta ja jännitän niitä pirusti. Mä
nimittäin punastelen. Eikä se oo mikään vieno
kaunis puna poskilla, vaan koko naaman peittävä
paloautonpunainen. Se on aika inhottavaa ku
yhtäkkiä saattaa alkaa jossain tilanteessa
miettiä et "toivottavasti en nyt punastu", sit
sitä alkaa tarkkailla omaa naamaansa ja tuntuu et
se on ihan kuuma. Minkäs selityksen siinä sit
keksit? "Öö...mulla on vaan vähän kuuma" tms. Jos
en voi poistua hyvällä syyllä tilanteesta, tulee
olo että oon loukussa, eikä mitää voi tehdä.
Oon varmaan periny tän taipumuksen vanhemmiltani.
Mulla on lisäks couperosa-iho, eli
pintaverisuonet on aika toimivaisia, mikä
pahentaa vaivaa.
Oon yrittäny ajatella et ei sitä kukaan huomaa,
tai ettei kukaan välitä. Nykysin on alkanu mennä
vähän paremmin, ku oon vaan ottanu tilanteet
rauhallisesti. Toinen seikka mikä vähän auttaa,
on se ajattelutyyli että ei silleen välitä
toisten mielipiteistä. Oon aatellu että "mitä
sitte jos punastun? Se on mun ongelmani, ja mä en
sille mitää voi. Jos ihmiset ihmettelee sitä ni
senku ihmettelevät". Luultavasti tämmöset menee
aikuistuessa ohi. Lisäks jos tiiän etukäteen että
joudun hankaliin tilanteisiin, ni laitan sen
verran meikkivoidetta että sitä ei huomaa.
Huojentaa oloa huomattavasti ku tietää että on
vähän "taustajoukkoja". Yritä säkin keksiä
tälläsiä keinoja jotka auttaa sua. Mee vaikka
aluks kahvilaan yksin ja hörpi monta kuppia
teetä, tunne miten helppoa se on ku ei tarvii
panikoida. Ota säkin käyttöön "muitten
mielipiteillä ei oo niin paljoo väliä"-
ajattelumalli (tietty niillä on väliä muttei
tässä asiassa). Tsemppii! Kyllä se siitä!
Kaikilla meillä on omat ongelmamme.
Kiitos sulle vastauksesta :). Tuo auttoi mua
todella! Taidanpa tosiaan yrittää vaan ajatella,
ettei muiden mielipiteillä oo mitään välii tässä
asiassa.
Osaan kuvitella miltä tuo sun ongelmas tuntuu. Ei
oo helppoo sullakaan...
Kaikilla meillä on ongelmia. Lukuisat ihmiset
punastelee ja... tärisee. En ne varmaan huomaa
meidän ondelmaa koska miettivät sitä omaansa niin
kuumeisesti :)
Jaksamista sulle :)