Rantapohjan ylesögallupissa tänään kolme neljästä haastatellusta epäilee monikuntaliitosta. Mielestäni tämä kuvaa hyvin yleistä tilannetta laajemmassakin mittakaavassa.
Monikuntaliitokseen meno olisi arveluttava ratkaisu. Mammutti mikä mammutti, ihmisten ääni ja päätösvalta hukkuvat. Pidetään oma kunta itsenäisenä!
Rantapohjan
gallup tänään
10719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Valtuuston puheenjohtaja totesikin että nyt teemme kaikki työtä päätöksen mukaiseen suuntaan.
ei taida löytyä yhteistä tahtotilaa. Joten ajaudutaan kansaäänestykseen. Kuntalaiset sitten tyrmäävät koko hullutuksen. Ja muistanevat pudottaa liitoshyyssärit lopullisesti pois valtuustosta. Noin se menee!
On se kumma, että pitä alkaa veivata tota monikuntaliitossevitystä vielä! Olisi metka tietää, mitkä sen todelliset kulut kunnalle on.
siitä tulee ja on jo tullut. Ylimääräisiä hallituksen ja valtuustonkokouksia, seminaareja jne. Virkamieskunta joutuu tekemään ja antamaan selvitysmiehelle monenlaista tietoa ja raporttia. Kaikki maksaa ja kaikki aika on oman kunnan tärkeistä tehtävistä irroitettava. Mutta toivottavasti kuntalaiset tietävät sen ketkä tämän on aiheuttanut.
löytyy rantapohjasta.
Niin, kun valtuusto on päättänyt, että monikuntaliitosselvitys tehdään, se pitää tehdä. Ei se tarkoita sitä, että toimitaan siihen suuntaan, että se toteutuu!
olleen aika liuta ennen kuin saivat nuo kolme itsenäisyystaistelijaa kiinni
usko itsekään, :)
perustuva kommentti
mieluinen rantis, oli sivukaupalla martinniemestä;) Laavukin jo saadaan rakennetuksi tälle kesälle, kivaa pysyis vaan ehjänä. Itseäni jäi harmittamaan, kun hämeen hitaana en ehtiny ostamaan Utriaisen kirjaa.