volvon vaijerit

Onko vinkkejä vaijerien (kaasu,vaihde)rasvaukseen.Pitääkö tehdä reikä kuoreen.Vaikuttaa kovin tiiviiltä molemmat päät.
3708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä ryhdy rasvaamaan niitä. Vaihdevaijeri on syytä vaihtaa n. 6:n vuoden välein. Kaasuvaijerille ei tarvitse tehdä yleensä mitään. Itselläni ja muutamalla kerhokaverillani vaihdevaijerin vaihdon jälkeen vaihteet toimivat kevyesti. Volvon vaihdevaijerin ongelmakohta tuntuisi olevan vaijerin vetolaitteenpuoleinen pää ja kilven kohta, jonne ei näe millään, kun vaijeri menee kilvessä suojaputken sisällä veneeseen. Itselläni oli kuori hankautunut kilven kohdalta puhki ja olisi ollut ajan kysymys, kun vaijeri olisi katkennut kokonaan. Ulospäin ei näkynyt mitään merkkejä kulumisesta. Siinä ei rasvaamiset olisi enää auttaneet.

Vaijerit maksavat Volvolla n.50Eur riippuen pituudesta. Mistään ylivoimaisesta kustannuksesta ei pitäisi olla kyse.

Äänestä

Kannatan samaa ehdotusta kun edellinenkin vastaaja.

Oma vaihdevipukin muuttu ihan erilaiseksi kun pistin vanhat vaijerit vaihtoon, ero on kun yöllä ja päivällä.

Rasvausta ei pahemmin pysty tekemään, eikä se yleensä kannatakaan, koska jos vaijeri kerran on jumissa, ni sitä ei saa kuntoon rasvaamalla.

Ja tosiaan, järjettömistä kustannuksista ei ole kyse, itse sain omani lähes ilmaiseksi.

Äänestä
  • OK vaihdetaan,kiitos pojat

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rasvari kirjoitti:

Onko vinkkejä vaijerien (kaasu,vaihde)rasvaukseen.Pitääkö tehdä reikä kuoreen.Vaikuttaa kovin tiiviiltä molemmat päät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu