Epäuskoiset papit?

Alempama mm. weha mainitsi "epäuskoisista papeista". Kysyn, ketä ovat epäuskoiset papit, ja kuka/ketkä ovat määrittäneet, etteivät jotkut ole uskovaisia pappeja. Mihin oikeuten ja totuuteen tuo määritys perustuu, ja tunteeko joku ihminen toisen uskon ja sydämen paremmin kuin Jumala itse? Mitä vastaatte?
19617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Epäuskoinen pappi = papin virassa kirkossamme toimiva ihminen jota ei ole vanhurskautettu. Perustuu Raamattuun. Asian voi tarkistaa kysymällä papilta että onko sulle saarnattu synnit anteeksi.

Äänestä
  • Matt: 24 4. Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille, katsokaat, ettei kenkään teitä viettele. 5. Sillä monta tulevat minun nimeeni,sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta. 10. Ja silloin monta väärää profettaa nousevat ja viettelevät monta. 24. Sillä väärät profeetat nousevat ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä; niin että myös jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäiin. 26. Jos he siis teille sanovat, hän on korvessa! niin älkää menkö ulos; katso hän kammiossa! älkää uskoko. 27. Sillä niin kuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus. 28. Sillä kussa raato on, siihen myös kotkat kokoontuvat.

    Äänestä

  • kicki 112 kirjoitti:

    Matt: 24 4. Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille, katsokaat, ettei kenkään teitä viettele. 5. Sillä monta tulevat minun nimeeni,sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta. 10. Ja silloin monta väärää profettaa nousevat ja viettelevät monta. 24. Sillä väärät profeetat nousevat ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä; niin että myös jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäiin. 26. Jos he siis teille sanovat, hän on korvessa! niin älkää menkö ulos; katso hän kammiossa! älkää uskoko. 27. Sillä niin kuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus. 28. Sillä kussa raato on, siihen myös kotkat kokoontuvat.

    Kannattaa tosiaan valvoa kokoajan. Eikä mennä tuonne tai tänne sillä se on niinkuin salaman isku, yhtä selkeä asia tuo uskon asia. 20 Sillä Jumalan valtakunta ei ole puheessa, vaan voimassa. 1. Kor 4

    Äänestä

  • kicki 112 kirjoitti:

    Matt: 24 4. Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille, katsokaat, ettei kenkään teitä viettele. 5. Sillä monta tulevat minun nimeeni,sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta. 10. Ja silloin monta väärää profettaa nousevat ja viettelevät monta. 24. Sillä väärät profeetat nousevat ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä; niin että myös jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäiin. 26. Jos he siis teille sanovat, hän on korvessa! niin älkää menkö ulos; katso hän kammiossa! älkää uskoko. 27. Sillä niin kuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus. 28. Sillä kussa raato on, siihen myös kotkat kokoontuvat.

    ...kuin lainailla iänikuisia fraaseja. Muistaakseni bergeronnette sanoi, aloittaessaan taas shefuna, että palstan henkeen ei kuulu se, että vain lainaillaan yksittäisiä raamatunjakeita. Kysyy Alpo. M

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Joskus yksi jae riittää Jumalan tahdon ilmoittamiseen. Yleensä kannattaa tutustua asiayhteyteen.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...kuin lainailla iänikuisia fraaseja. Muistaakseni bergeronnette sanoi, aloittaessaan taas shefuna, että palstan henkeen ei kuulu se, että vain lainaillaan yksittäisiä raamatunjakeita. Kysyy Alpo. M

    eikä mikään yksittäinen raamatun lause. Miksi tuli näin kiire vastaamaan? Sekö viestisi ei kuitenkaan kuulunut tähän asiaan.

    Äänestä

  • tuohon avaukseen kirjoitti:

    eikä mikään yksittäinen raamatun lause. Miksi tuli näin kiire vastaamaan? Sekö viestisi ei kuitenkaan kuulunut tähän asiaan.

    pelkkiä fraaseja? Näin halpa-arvoisenako pidät niitä? Perehtysit vähän paremmin asiaan. Eihän se ole kirjoittajan vika, jos et ymmärrä asiayhteyttä.

    Äänestä

  • Raamatun lauseet kirjoitti:

    pelkkiä fraaseja? Näin halpa-arvoisenako pidät niitä? Perehtysit vähän paremmin asiaan. Eihän se ole kirjoittajan vika, jos et ymmärrä asiayhteyttä.

    ...ei tietenkään, mutta jatkuva raamatunjakeiden siteeraus on osoitus omakohtaisen uskon puutteesta, eli - uskotaan vain "massan" mukana. T. Alpo

    Äänestä

  • kicki 112 kirjoitti:

    Matt: 24 4. Ja Jeesus vastasi ja sanoi heille, katsokaat, ettei kenkään teitä viettele. 5. Sillä monta tulevat minun nimeeni,sanoen: minä olen Kristus! ja viettelevät monta. 10. Ja silloin monta väärää profettaa nousevat ja viettelevät monta. 24. Sillä väärät profeetat nousevat ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä; niin että myös jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäiin. 26. Jos he siis teille sanovat, hän on korvessa! niin älkää menkö ulos; katso hän kammiossa! älkää uskoko. 27. Sillä niin kuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus. 28. Sillä kussa raato on, siihen myös kotkat kokoontuvat.

    aivan oikeesti tulee ihmisiä, jotka väittävät itse olevansa Jeesuksia. Nämä vale-Jeesukset tekevät jopa ihmeitä jäljitelläkseen oikeata Jeesusta palanneeksi, mutta kun Ihmisen Poika tulee, ei se jää keneltäkään huomaamatta, on se sellaista rytinää.

    Äänestä

  • lopun aikaan, jolloin kirjoitti:

    """Ei tietenkään... Kirjoittanut: alpomurberger 22.4.2009 klo 01.29 ...ei tietenkään, mutta jatkuva raamatunjakeiden siteeraus on osoitus omakohtaisen uskon puutteesta, eli - uskotaan vain "massan" mukana """ Tai se kertoo siitä, että täällä puhutaan siihen malliin, että niitä puheita joutuu joko oikaseen tai täydentämään tai tekemään muita korjauksia. Tämähän on vl-palsta. Yritätkö tallata ja tukahduttaa täältä tämän asian? Aikankin se siltä vaikuttaa. Niitä uskonasioita kun skovaiset joutuu selittämään Raamatulla, eikä pelkän mielikuvituksen pohjalta.

    Äänestä

  • lopun aikaan, jolloin kirjoitti:

    aivan oikeesti tulee ihmisiä, jotka väittävät itse olevansa Jeesuksia. Nämä vale-Jeesukset tekevät jopa ihmeitä jäljitelläkseen oikeata Jeesusta palanneeksi, mutta kun Ihmisen Poika tulee, ei se jää keneltäkään huomaamatta, on se sellaista rytinää.

    Olemme eläneet lopun aikaa jo 2000 vuotta, mutta viimeistä päivää ei tiedä muu kuin Jumala

    Äänestä

  • eri mieltä Jumalan kanssa? Sana todistaa näin. Room.4:1- 1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? 2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. 3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; 6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" Oletko edelleen sitä mieltä, että ihminen määrittelee, kuka on vanhurskas ja kuka ei?

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...kuin lainailla iänikuisia fraaseja. Muistaakseni bergeronnette sanoi, aloittaessaan taas shefuna, että palstan henkeen ei kuulu se, että vain lainaillaan yksittäisiä raamatunjakeita. Kysyy Alpo. M

    Että niitä usko ja ihan Raamatun omaa sanaa...

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...ei tietenkään, mutta jatkuva raamatunjakeiden siteeraus on osoitus omakohtaisen uskon puutteesta, eli - uskotaan vain "massan" mukana. T. Alpo

    Ja uskotaan silloin massan mukana? Nyt sinä olet kovin eksynyt...

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    eri mieltä Jumalan kanssa? Sana todistaa näin. Room.4:1- 1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan? 2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä. 3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi". 4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, 5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; 6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: 7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!" Oletko edelleen sitä mieltä, että ihminen määrittelee, kuka on vanhurskas ja kuka ei?

    ovat elävän uskon seurausta: Jaak.2:26. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    vai kuuluuko se vain kilvoitukseen? Ja siinä kaikki.

    Äänestä

  • hyvä teko kirjoitti:

    vai kuuluuko se vain kilvoitukseen? Ja siinä kaikki.

    nostetaan kyllä käsi, jos haluaa omalle kohdalle uskoa synnit anteeksi...

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    nostetaan kyllä käsi, jos haluaa omalle kohdalle uskoa synnit anteeksi...

    ratkaisukristillisyyttä!!! Eikö se saarnamies voisi nostella niitä käsiä?

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ovat elävän uskon seurausta: Jaak.2:26. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

    "VL-uskontekoihin" myös toisen ihmisen uskon määrittely ja päättäminen, että onko esimerkiksi tuo pappi epäuskoinen vai vanhurskas? Onko se lahkon tehtävä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Alempama mm. weha mainitsi "epäuskoisista papeista". Kysyn, ketä ovat epäuskoiset papit, ja kuka/ketkä ovat määrittäneet, etteivät jotkut ole uskovaisia pappeja. Mihin oikeuten ja totuuteen tuo määritys perustuu, ja tunteeko joku ihminen toisen uskon ja sydämen paremmin kuin Jumala itse? Mitä vastaatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu