tyhjennys

Meidän pikkuinen oli päättänyt lähteä viikolla 6 2, eilen näkyi ultrassa. Nyt siis viikko 8 1 ja lääkkeellinen tyhjennys edessä. Onko kellään kokemuksia kyseisestä asiasta? Hoitajat toki kertoivat mitä tulee tapahtumaan, mutta omakohtaisia kokemuksia olisi kiva kuulla.
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni todettiin km rv 6 4 ultrassa rv 8 1. Sain lähetteen sairaalaan, jonne sain ajan polille neljän päivän päähän. Lääkäri tutki ultralla, totesi saman kuin oma lääkärini, raskaus oli mennyt jo pari viikkoa aiemmin kesken. Sain valita jänkö odottamaan spontaania vuotoa, otanko lääkkeet kotiin vai tulenko sairaalaan lääkkeelliseen tyhjennykseen. Valitsin kotona otettavat lääkkeet, koska halusin kaiken vain olevan pian ohi. Hoitaja sanoi vuodon alkavan yleensöä 2-24 h sisään lääkkeiden otosta. En ottanut saamiani särkylääkkeitä heti, kun pelkäsin vuodon ja kipujen alkavan myöhemmin ja lääkkeen tehon olevan jo ohi. Olisi varmaan pitänyt ottaa ensin pari buranaa ja vuodon alkaessa sairaalsta saatu panacod. Hoitaja sanoi että lääkkeitä voi ottaa reilumminkin, jos tuntee kipujen olevan muuten liian kovat. Parin tunnin päästä vuoto alkoi ja samaan aikaan tuli paha olo, vatsaa kouristeli, selkää särki, vatsa oli sekaisin. Aivan kuin teini-iän pahimmat kuukautiskivut. Oksensin kaksi kertaa, aivan kuin teinivuosina kuukautisten ensimmäisenä päivänä. Otin lääkkeet kun ei enöää oksettanut, laitoin lämpötyynyn vatsan päälle ja nukahdin. Parin tunnin päästä heräsin ja kivut olivat pois. Loppujen lopuksi kivut olivat onneksi paljon vähäisemmät kuin olin pelännyt. Vuotoa ei tullut mitenkään valtavasti ensimmäisinä päivinä, mutta vuoto jatkuikin viikkokaupalla, ollen välillä miltei olematonta ja välillä todella runsasta. Joillain tyhjennysvuoto on todella rajua ja kipuja on paljon, joillain vuoto on ohi parissa päivässä kivuitta. Oma lääkärini oli todella empaattinen todertessaan keskenmenon, mutta polin lääkäri oli todella tympeä. Ei tervehtinyt, ei sanonut minulle kuin pari sanaa, oli selvästi ärtynyt kun rupesin itkemään ultratessa. En edes tajunnut lääkärin vastaanoton olevan ohi, kunnes kätilö kysyi onko minulla jotain kysyttävää vielä lääkäriltä. Kätilö oli kyllä hyvin empaattinen, piti minua kädestä kiinni ultratessa, ojenteli nenäliinoja ja kertoi rauhasas toisessa huoneessa ultran jälkeen mitä on odotettavissa lääkkeiden oton jälkeen.

Äänestä

puolestanne! Itselläni takana kuusi km:a, joista kaikki muut tehty kaavinnassa paitsi yksi lääkkeellinen tyhjennys(joka oli psyykkisesti niin rankka, että jatkossa vaadin kaavinnan aina!). fyysiset kivut lääkkeellisessä eivät olleet pahat, mutta pahimmalta tuntui, että pieni nyrkinkokoinen enkelilapsemme tipahti vessamme lattialle. Mitään jälkitarkastuksia tms. ei ollut. Vuoto oli runsaampaa ja kesti pidempään kuin kaavinnassa. Ja kaiken lisäksi kesti yli vuoden ennen kuin tulin uudelleen raskaaksi lääkkeiden jälkeen(kun kaavinnan jälkeen olen saattanut raskautua heti), oisiko kohtuun jäänyt jotain jäänteitä tai niistä lääkkeistä jotain verenkiertoon...Onnea teille uuteen yritykseen!

Äänestä

Hei! Mun pieni rakkaani todettiin kuolleeksi viikoilla 9 2 ja olen juuri käynyt lääkkellisen tyhjennyksen läpi kotioloissa. Kokemus ei ollut kamala, mutta tosin itkuntäytteinen. Otin lääkkeita 3 x 2 tablettia. Tosi kipeä olin kahden ensimmäisen satsin jälkeen ja verta tuli kovasti. Olin kuitenkin varautunut pahempaan. Nyt joitakin päiviä tyhjennyksen jälkeen tuntuu siltä, että fyysisesti asia on jo melko hyvin kunnossa, mutta psyykkisesti on vielä matkaa valoisampaan aikaan. Viestistäsi on jo jonkin verran aikaa, joten oma kokemuksesi on jo varmaan takana päin. Toivottavasti selvisit siitä hyvin ja olet saanut voimia! Meitä näyttää olevan aika monta, jotka käyvät vastaavanlaista kipua läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Meidän pikkuinen oli päättänyt lähteä viikolla 6 2, eilen näkyi ultrassa. Nyt siis viikko 8 1 ja lääkkeellinen tyhjennys edessä. Onko kellään kokemuksia kyseisestä asiasta? Hoitajat toki kertoivat mitä tulee tapahtumaan, mutta omakohtaisia kokemuksia olisi kiva kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu