tää mun ikä ahistaa....

miksi linkität tänne tuollaista hömppää? eipä taida raskaaksi tulla tuolakaan huuhentaali hommalla. kyllä ne korkeimman käres ne hommat!

paska kun näin vanhaksi päästin itteni lapsenteko puuhiin,pelkään tosissani että ilman jään,vaikka ei mitään muuta ku clomeja ja yksi inssi kokeiltu,mitä hoitoja sinulla jo tehty,varmasti tuulumuna otti aivoon uskon sen..miten tai koska se todettiin,oliko oireita,missä olet hoidossa, ja meillä ympärillä satelee raskauksia,vauvoja ja meillä ei koskaan mitään ei vittu plussan plussaa,en olisi ikinä uskonut et olen juuri se nainen maailmassa joka ei raskudu,jännityksellä jätin pillerit 2003 hyvä etten jo lasten vaunuja ostanut,ajattelin et kohta tapahtuu ja odotellaan joten edelleen odotellaan... ja se ihmetyttää kun ei ole vikaa paitsi painoni,mutta olin kevyempi 2003 eikä mitään,joten en usko siihenkään,kamala ajatella et olisi väärä mies,jonkun toisen kanssa natsais ei helvetti ja tuo rahan meno hirvittää ei haittaa vaikka menis miljoonia mutta kun rahaa ei ole,ollaan pikku palkkaisia ja ultrakäyntikin jo maksaa saati ivf huh huh..siksi yritän naikkarin ivf jos edes yhen tekis,sais jotakin selvyyttä jos saa,kiinnostais tietää millaset munikset ja hedelmöittyykö yleensä.. en edes halua ajatella elämää lapsettomana nytkin jo ahistaa elämällä ei mitään merkitystä,möllöttää kahestaa ukon kanssa,ajattele haaveilen jopa äitiys lomasta,ikinä en ole ollut pois töistä,aina samaa paskaa,samat pakolliset lomat vaan,haluaisin erilaista elämää,anopillakin ja appiukolla ihana maa paikka missä olisi niin taivaallista viettää lapsiperheen elämää kesäisin,nyt siä temmeltää miehen veljen kaksi lasta mummolassa ja arvaa vaan meillä ei mitään koskaan,ikinä.....

en varmaan koskaan.... kirjoitti:

paska kun näin vanhaksi päästin itteni lapsenteko puuhiin,pelkään tosissani että ilman jään,vaikka ei mitään muuta ku clomeja ja yksi inssi kokeiltu,mitä hoitoja sinulla jo tehty,varmasti tuulumuna otti aivoon uskon sen..miten tai koska se todettiin,oliko oireita,missä olet hoidossa, ja meillä ympärillä satelee raskauksia,vauvoja ja meillä ei koskaan mitään ei vittu plussan plussaa,en olisi ikinä uskonut et olen juuri se nainen maailmassa joka ei raskudu,jännityksellä jätin pillerit 2003 hyvä etten jo lasten vaunuja ostanut,ajattelin et kohta tapahtuu ja odotellaan joten edelleen odotellaan... ja se ihmetyttää kun ei ole vikaa paitsi painoni,mutta olin kevyempi 2003 eikä mitään,joten en usko siihenkään,kamala ajatella et olisi väärä mies,jonkun toisen kanssa natsais ei helvetti ja tuo rahan meno hirvittää ei haittaa vaikka menis miljoonia mutta kun rahaa ei ole,ollaan pikku palkkaisia ja ultrakäyntikin jo maksaa saati ivf huh huh..siksi yritän naikkarin ivf jos edes yhen tekis,sais jotakin selvyyttä jos saa,kiinnostais tietää millaset munikset ja hedelmöittyykö yleensä.. en edes halua ajatella elämää lapsettomana nytkin jo ahistaa elämällä ei mitään merkitystä,möllöttää kahestaa ukon kanssa,ajattele haaveilen jopa äitiys lomasta,ikinä en ole ollut pois töistä,aina samaa paskaa,samat pakolliset lomat vaan,haluaisin erilaista elämää,anopillakin ja appiukolla ihana maa paikka missä olisi niin taivaallista viettää lapsiperheen elämää kesäisin,nyt siä temmeltää miehen veljen kaksi lasta mummolassa ja arvaa vaan meillä ei mitään koskaan,ikinä.....

Olemme molemmat katkeria ja syystäkin. Tunteesi ovat tuttuja. Miten niistä pääsisi eroon,en tiedä. Olet kuitenkin hoidoissa, mieheni ei halua. Tarinani jatkuu alempana. Olen siitä tm-kokemuksesta todella rikki, kiitos ymmärryksestäsi. Toivon sinulle parempaa.

... kirjoitti:

Olemme molemmat katkeria ja syystäkin. Tunteesi ovat tuttuja. Miten niistä pääsisi eroon,en tiedä. Olet kuitenkin hoidoissa, mieheni ei halua. Tarinani jatkuu alempana. Olen siitä tm-kokemuksesta todella rikki, kiitos ymmärryksestäsi. Toivon sinulle parempaa.

harmi kun miehesi ei lähde apua hakemaan jospa kuiteskin saisit ylipuhuttua,sinun vuoksesi,minunkin ukko ei kuole jos lasta ei tule,minä kuolen,en tiedä miten ajatuksesta ilman selviää,ehkä ajan kanssa kun on tosi vanha,ystävien,sukulaisten lapset kasvavat,muuttavat pesästä,sitten varmaan jo hyväksyn lapsettomuuteni en tiedä,kamalaa tää on ja on niin negatiivinen olokin ja uskon vakaasti ettei hoidot minua auta ei varmaan,mutta olen tyytyväinen että edes yritän aivan varmasti,tulkoon konkurssi vaikka.. en minäkään koskaan miestäni jätä ja nimen omaan haluan lapsen hänen kanssaan,meillä elämässä ollut kaikkea kriisiä ja suuria asioita vaikeita ja niistäkin selvittiin hengissä ehkä tästäkin.. tuo tm kyllä jotakin viitteitä tosiaan antaa,jatkatte luomuillen ainaskin,oletko normi painoinen,ja onko hormoonit ja miehen simpat ok.. voihan se olla että meidän tarkoitus raskautua myöhemmin ehkä 40-42 veenä,sitähän ei koskaan tiedä,sitävaan joka kuukausi toivoo,odottaa,haaveilee..ja lopuksi pettyy.. voimia kovasti myös sinulle ja puhu miehellesi jospa hän suostuisi edes kokeilemaan yhtä ivf..

Niin, olen se, joka sai aikaiseksi sen tuulimunan tai ainakin siksi sitä epäiltiin, viime vuonna. Sekin tuli, kun olin jo luovuttamassa henkisesti. Ajattelin, että kai minun on sitten vain pidettävä huolta ja rakastettava siskoni lapsia (jotka ovat sen ikäisiä kuin meidänkin olisivat raskautumisen onnistuessa mahdollisesti olleet). Hävitin kalenterit ja netistä vauvasivut ja pakkasin lehdet varastoon. R-testinkin tein vain rutiinilla kesällä. Ihmettelin vain ennenaikaisen vuodon puuttumista. Ajattelin vain tuijottaa taas kerran sitä yhtä viivaa. Eihän ne viivat vahvoja olleet, aluksi todella himmeitä. Oireetkin olivat tosi lieviä. Neuvolassakin käydessäni sanoin, etten ole ollenkaan varma asiastani. Kai minä sitten jotain vaistosin, sillä kun 8 viikkoa tuli täyteen, vuoto alkoi ensin heikommin sitten enemmän. Sitten neuvolaan, lääkäriin ja keskussairaalaan. Viikonlopuksi kotiin lääkkeellistä keskeytystä potemaan. En ole selvinnyt siitä vieläkään kunnolla. Varsinkin lääkärikäynnit tekevät tiukkaa, kun muistaa, miten silloin joutui odottamaan ja tuijottamaan seinää edessään. Tm:n jälkeen olin jonkun aikaa toiveikas, sillä se oli edes jonkinlainen merkki siitä, että voisin ehkä tulla raskaaksi. En ole tullut. Olisin jättänyt sen kokematta, jos olisin voinut valita. Kohtalo on iskenyt niin monta kertaa ilmat pihalle minusta. Tämä jäytää myös parisuhdettamme. Miehelleni lapsettomaksi jääminen ei ole katastrofi, minulle se on. Sen vuoksi mieheni ei ole halunnut lähteä enää jatkamaan hoitojakaan, minä olisin siihen kyllä valmis. Yritän ehkä pehmittää häntä vielä kesän aikana, mutta taidan jäädä varjoon, työ vie häneltä liikaa aikaa eikä hän kestä enää minun toiveita hoidoista. Haluaisin, että saisimme lapsen yhdessä, yksin en siihen uskalla ryhtyä enkä halua jättää miestäni, en edes kykenisi siihen. En olisi uskonut silloin aiemmin, miten elämä satuttaa.

Vilpittömästi paljon onnea sinulle ja toivon, että kaikki menee hyvin. Voi kunpa sitä voisi olla varma, että hoidot onnistuisivat, silloin mitään ongelmaa tuskin olisikaan. Me olemme selittämättömiä eli kummassakaan ei ole ns. mitään vikaa. Tosin vikamahdollisuuksiahan on lukemattomasti: vialliset tai vanhat sukusolut, hedelmöitymisen estyminen syystä tai toisesta, kiinnittymisen estyminen tai sitten ne siittiöt vain kuolevat sisälläni. Kunpa mieheni suostuisi jatkohoitoihin, sitten selviäsi edes jotakin. Kai tästä on vain jotenkin taas koottava itsensä ja noustava, niinhän me "siskot" teemme joka kuukausi, vaikka sydäntä raastaa. Kummallista kun joidenkin mielestä olemme itsekkäitä, kun emme "tee" lapsia ja toisten mielestä olemme itsekkäitä, kun haluaisimme lapsen keinolla millä hyvänsä. Luonnonoikkuja, friikkejä, joilla ei ole oikeutta tavalliseen perhe-elämään. Haluaisimme vain pitää huolta siitä pienestä ja rakastaa...