Peräkkäin

Haaveissako vain ovat mun?

Joskus fantasioin useasta miehestä kanssani - ei yhtä aikaa vaan peräkkäin. Fantasia on yhteinen mieheni kanssa. Olemme joskus jopa suunnitelleetkin jotain esimerkiksi niin, että kerran hotellissa annoin miehelleni luvan lähteä hakemaan apuvoimia baarista. Ei onnistunut. Eniten minua kiihottaa,kuvitelma, jossa minä vain olisin jossain ja lukuisa joukko kävisi suorittamassa päälläni. Kuvitelmissani ottaisin kaikilta sisääni, mutta järki tietenkin jälkeenpäin sanoisi, että kumilla ja vain kumilla. Joskus oikein kiihkoissani voisin kuvitella ottavani rajattoman määrän miehiä - peräkkäin siis. Saatuani orkun mieheni kanssa, katoaa kimppamieliteko sen siliän tien noin päiväksi. Kertokaa, rakkaat kanssasisaret, onko fantasiallani mitään mahdollisuuksia koskaan tulla tateutetuksi. Himo ollessaan päällåä on aivan järjetön. Kokemuksia ja ohjeita. Pliis! Montako olisi mahdollista suorittaa?

150

29847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haluaisin olla mukana toteuttamassa fantasiaasi

    • Mies jonossa

      Moi Eipä toi varmaan ole kuin omasta uskalluksestasi kiinni :-) Täältä ainakin löytyy heti vapaaehtonen mies jonoon jos päätätte homman toteuttaa ;-)

    • turuntonttu

      Toisinaan on hyvä jättää fantasiat fantasioiksi. Suosittelen, että sinä ja miehesi varmistatte yhdessä puhumalla, että olette kumpikin 100% varmoja että suhteenne kestää ko. seikkailun ennen kuin lähdette sitä toteuttamaan. Jos jompikumpi vähänkin epäilee kannattaa se jättää vain haaveiluasteelle ettei tapahdu mitään peruuttamatonta. Toisaalta, kyllähän tapahtumaan voi alkaa ja keskeyttää milloin tahansa jos se ei tunnukaan miellyttävältä. Täällä on ainakin yksi herrasmies valmiina palvelemaan naista. ;)

      • Kandee katsella muut

        Miesi miehet haluavat katsella naistensa naimista. Minä naisena tykkään katsella kun hyvännäköistä poitsuu muutkin eukot naivat on seksyä ja jos vielä miehet käyttää sitä hyväkseen on ilo katsella kun saa munaa kunnolla.On ollut valmiita mmiehiä mun haluja tyydyttämään.

      • Katsella ja kokeilla
        Kandee katsella muut kirjoitti:

        Miesi miehet haluavat katsella naistensa naimista. Minä naisena tykkään katsella kun hyvännäköistä poitsuu muutkin eukot naivat on seksyä ja jos vielä miehet käyttää sitä hyväkseen on ilo katsella kun saa munaa kunnolla.On ollut valmiita mmiehiä mun haluja tyydyttämään.

        Me ollaan 25v pari ja mieheni joskus ehdotteli kimppakivaa, ei natsannut.Sillä oli kolme iäkkäämpää miestä saunassa ja vein niille olutta. Kun näin ovenraosta kun naivat miestäni pyllyyn.Kiihottavaa kun miehet panivat toisiaan, varsinkin yksi miehiehistä millä oli iso. Jäi oluet viemättä kun katselin. Myöhemmin kun sammut niiin herätin ISON miehen ja pyysin saunaan ja olin märkänä kun iso rupes seisoo, nautin kunnolla vieraasta kyrvästä kun sain kunnolla. Vuoroin vieraissa.

    • Savon tyttö

      En tiedä, hyvä sisko, onko sinun mahdollista toteuttaa tuo fantasiasi, mutta eihän se mahdoton ole, naiselle varsinkaan. Ongelmahan on, että siihen tarvitaan monta miestä. Avioliitossa sellainen taas kohtaa monenlaisia käytännön ja tunnetason esteitä. Minä olen elänyt mieheni kanssa monogaamisessa liitossa, niin kuin hienosti sanotaan. On minua houkuteltu lavealle polulle ja kerran olen langennutkin, mutta nyt ikää alkaa olla jo niin, että nuoret miehet teitittelevät. Minä olen maalta ja kun pikkutyttönä näin aidanraosta eläinten astutusta, niin siitä on minulle puolestaan jäänyt sellainen tarkka fantasia, että olen jollakin korkealla tyynyllä vatsallani, jalat sidottuna levälleen ja häntä käännettynä sivuun. Siellä takana on miehiä pienen kylän verran, ja täytyy minun sanoa, että siellä on ihan poikasiakin, silmät pyöreinä ikään kuin opissa. Ja minä en voi mitään, olen siinä aivan avuttomana, märkänä jo valmiiksi. Ja vielä märempää tulee, kun miehet yksi toisensa jälkeen käyvät siellä minun häntäni alla temppunsa tekemässä. Ne on niitä astutuksessa mukana olleita naapurin miehiä, ja oli siellä isäkin. Tamman jalat oli sidottu, ettei se kiihkoissaan ja peloissaan potkaise oria herkimmällä hetkellä. Miehet hörähteli toisilleen, että tätä ei kyllä passaa eukolle näyttää, ja kyllä minäkin oivalsin, mikä se oli se emännän katseelta kielletty. Me tunnetaan mieheni kanssa raviväkeä, ja kerran minut vietiin yhteen astutukseen, jossa sain tehtäväksi kumihanskoin ja lämpimällä vedellä suihkuttaen pestä orilta elimen. Hampaat oli sillä jo mukavasti sillä tavalla irvessä, että se tiesi, mihin sellainen toimenpide tähtäsi. Olisi minulla paljon viattomampiakin, maanläheisiä fantasioita, mutta mieheni on niin mustasukkainen, että en ole niitä päässyt toteuttamaan. Siksi minä aina silloin tällöin tänne eksyn ihmisten juttuja lueskelemaan.

      • opiskellu

        Olin varmaa 15-16v tyttö kun pojat pyysii maalla katselemaan kun lehmää astutetaan. Kyllä siinä haarat kastu kun katselin sonnin elintä. Pojat vei mut heinälatoon ja näyttelivät omiaan kulleja, sitten riisuvat housut ja halusivat kaikki kokeilla pilluani ja naivatkin jonossa. Se oli eka ryhmäpano. Sittemmin olen halunnut uudestaan mutta kaupunkisssa en ole saanut kun vanhempia miehiä jonossa vuorollaan, on niilläkin toisilla hyvät vehkeet kun antää takaa eikä nää muutakun kuulee ahellyksen kun roiskivat vuorollaan. Ois kiva löytää nuorempi ryhmä tai sitten mustia miehiä kunnolla.

      • Sokkona

        Mun tuttu ex tuttu maksullinen nainen järkää naisille elämyksiä. Kutsu mut siihen kun olen 21v ja naiset , vanhemmatkin haluaa. Ehtona oli side silmillä ja kådet sidottuna etten pääse kokeilemaan rintoja ym. Ei kertomut ketä tulee tai minkä IKÄISIÄ ovat ja kuinka monta. Sitten piti vain arvailla ikää ja väriä kun välillä tuli ihan outoa kiestä kun innostuvat. Kiihottavaa kun joku ratsastaa munan päällä kiihkeänä, varsinnkin kun ei tiedä kuka se on.. Olen käynyt joskus kun haluun useampaa naista vaikka en niitä tunnekkaan. Siiyä on tullut saan itse välillä valtavat orkut kun joku panee kunnolla eikä voi tehdä mitään, muitten vielä katsellessa.

      • vau sokkoma
        Sokkona kirjoitti:

        Mahtava idea, ilmrisesti nautit. Olen 18v ja antanut työpaikan herrolle joskus persettä kaikille mitkä pysty naimaan. Mahtava idea silmät sidottuna ja kädet. Vois vaimaan tuntea kuinka isoo saa . Pelkkä ajatus saa kiihdoksiin että vieraat miehet panisi eikä näkisi niitä., Haluisin sellaiseen mukaan.

      • Mari 23

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

      • mukana kimpassa
        opiskellu kirjoitti:

        Olin varmaa 15-16v tyttö kun pojat pyysii maalla katselemaan kun lehmää astutetaan. Kyllä siinä haarat kastu kun katselin sonnin elintä. Pojat vei mut heinälatoon ja näyttelivät omiaan kulleja, sitten riisuvat housut ja halusivat kaikki kokeilla pilluani ja naivatkin jonossa. Se oli eka ryhmäpano. Sittemmin olen halunnut uudestaan mutta kaupunkisssa en ole saanut kun vanhempia miehiä jonossa vuorollaan, on niilläkin toisilla hyvät vehkeet kun antää takaa eikä nää muutakun kuulee ahellyksen kun roiskivat vuorollaan. Ois kiva löytää nuorempi ryhmä tai sitten mustia miehiä kunnolla.

        Jep jep! oon mukana!

      • Mari 23 kirjoitti:

        Huh. Olispas mukavaa olla mukana. Tupakkatauko on kestänyt jo viisi vuotta, mutta naintihalut sen myötä vain kasvaneet.

      • toni-tiikeri
        Mari 23 kirjoitti:

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

        pidän avoimuudestasi,,,,,tahtoisin kokeilla panoja kanssasi, toni-tiikeri

      • Sokkona
        vau sokkoma kirjoitti:

        Mahtava idea, ilmrisesti nautit. Olen 18v ja antanut työpaikan herrolle joskus persettä kaikille mitkä pysty naimaan. Mahtava idea silmät sidottuna ja kädet. Vois vaimaan tuntea kuinka isoo saa . Pelkkä ajatus saa kiihdoksiin että vieraat miehet panisi eikä näkisi niitä., Haluisin sellaiseen mukaan.

        On ihan kiihottavaa jos 40-65v naiset hiljalleen rupee nauttimaan kun on riisunut ensin,siinä on omotus a kiihotus kun ei tiedä kuka on hieromassa munaa tai naimassa. Saatikas ketä antaa suihin tai tissiä suuhun, siinä on niin kiimassa että meinaa laueta liian äkkiä.Los niin käy niin saa piiskaa pyllylle ja palleille.

      • 19
        Mari 23 kirjoitti:

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

        Samat himot herää paitsi haluun välillä irstaita vanhuksia jotka jaksaa tehdä useimminkin.

      • Mariit 19

        Mullakin on joskus portto olo ja menen seuraan vähäpukeutuneena ja on kiva kun vanhemmat miehet kuolaa katsellessa rintojani ja toiset puristelevat persettäni. Jos on kivoja kiihotun ajatuksesta että haluavat naida mua. Sit kun lähtee niin rupeevat heti riisuu ja naimaan kimpassa.Se joskus tekee hyvää kun kiihottuu kunnon miesten jonosta, ei tarvitse katsella kuka takaa on vuorossa panemassa, vaan nauttii.

      • Tummaa
        opiskellu kirjoitti:

        Olin varmaa 15-16v tyttö kun pojat pyysii maalla katselemaan kun lehmää astutetaan. Kyllä siinä haarat kastu kun katselin sonnin elintä. Pojat vei mut heinälatoon ja näyttelivät omiaan kulleja, sitten riisuvat housut ja halusivat kaikki kokeilla pilluani ja naivatkin jonossa. Se oli eka ryhmäpano. Sittemmin olen halunnut uudestaan mutta kaupunkisssa en ole saanut kun vanhempia miehiä jonossa vuorollaan, on niilläkin toisilla hyvät vehkeet kun antää takaa eikä nää muutakun kuulee ahellyksen kun roiskivat vuorollaan. Ois kiva löytää nuorempi ryhmä tai sitten mustia miehiä kunnolla.

        Olen ollut tummien miesten sessiossa mitkä haluu naida nuortta blondia, kyllä saa ainakin kunnonlla erikokoista munaa ja kunnolla. Olen kai kyltymäton kun haluttaa viikottain mennä uudestaan, miehet välillä muuttuu mutta on 4-6 mitkä nussivat kunnolla kun halun.

      • Vshrmpaa
        Mari 23 kirjoitti:

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

        Olin kai neljätoista kun vanha ukko vei neitsyyden(kiva kokemus?). 17v olin ikäiseni kanssa ja oli huonokokemus. Nyt oon 19v ja pääsen kapakoihinkin. On saanut kivoja muistoja vanhemmista ukoista että olen mennyt niiten sessioihin mukaan.Jotenkin on huoramainen kun kuus äijää nussii.

      • n21v..
        19 kirjoitti:

        Samat himot herää paitsi haluun välillä irstaita vanhuksia jotka jaksaa tehdä useimminkin.

        Nyt olen antanut halujen viedä, yleensä vanhempien ukkojen kanssa mitä löytää useimmin kimppaan. Mulla on isot rinnat ja vähän liikakilojakin mutta vanhemmat tykkää kun saa puristella rintoja. Sitä kiihottuu kun monta miestä rupee riisumaan minua, sit rupeevat naimaan ja runkkaamaan. Sitten kun yksi ukko saa pussit tyhjäksi toinen pääsee liukkaalle, ja kun kaikki ovat naineet niin on ihan märkänä. Kun antaa yön naida ukkojen niin on aamulla pillu hellänä kun toisilla on iso mulkku.

      • Haluttaa+
        Tummaa kirjoitti:

        Olen ollut tummien miesten sessiossa mitkä haluu naida nuortta blondia, kyllä saa ainakin kunnonlla erikokoista munaa ja kunnolla. Olen kai kyltymäton kun haluttaa viikottain mennä uudestaan, miehet välillä muuttuu mutta on 4-6 mitkä nussivat kunnolla kun halun.

        Kyllä välillä tulee mentyä vaikon nuori. se on "pervoo" kun antavat porikalla, itse kuitenkin nauttii kun eri ikäset ja väriset panee kunnolla.Välillä vähän istasta kun joka paikkaan haluavat.

      • Kikka19
        Mari 23 kirjoitti:

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

        Minulle on tullut himo välillä käydä vieraan miehen naitavana, kun himo iskee niin ei väliä vaikka vanhempi ukko antaa kullia. Se kiihottaa kun ventovieras antaa munaa välillä pikasesti tai kokoyön. Joskus ollut monenkin kimppakivana ja siitä sain varmaan sata orkkua.

      • päikkäri
        Tummaa kirjoitti:

        Olen ollut tummien miesten sessiossa mitkä haluu naida nuortta blondia, kyllä saa ainakin kunnonlla erikokoista munaa ja kunnolla. Olen kai kyltymäton kun haluttaa viikottain mennä uudestaan, miehet välillä muuttuu mutta on 4-6 mitkä nussivat kunnolla kun halun.

        Heippa, mistä löysit nämä, mustat miehet, itselläni noin 20 v. nigerialainen käynyt pari kertaa kylässä, Mutta ois mukava ku ois useampi nussimassa iitte olen 56 v.

      • Heikko-esitys
        päikkäri kirjoitti:

        Heippa, mistä löysit nämä, mustat miehet, itselläni noin 20 v. nigerialainen käynyt pari kertaa kylässä, Mutta ois mukava ku ois useampi nussimassa iitte olen 56 v.

        Lisäksi olet hidasälyinen. Kesti vain viisi vuotta.

      • Anonyymi
        Mari 23 kirjoitti:

        Mulla kun himo iskee että halun useampaa miestä, on komeet pitkät sääret ja laitan minihameen päälle. Jos oon oikein kiimasella päällä jätän housutkin pois. Menen herra seuraan ja kiihotun kun katselevat rintojani jataputtelevat perseelle. Annan viedä luoksensa ja riisua vähätkin päältä, kiihottavaa saada irstas vanhempi mies sisäänsä ja sitten muutkin vuorollaan. Saan sellaisia orgasmeja kun panevat kunnolla että huudan yhtä soittoa ennenkuin pitävät tupakkatauon. Sitten kun välillä työntävät samaan aikaan peppuun , pimsaan ja suuhun on ihan kiimassa että antaa tehdä mitä vaan, kyllä himo iskee välillä kerran kuussa että saa monta munaa.

        Nii mullakin on t.jsnne tyttönä Kotkassa ISO

      • Anonyymi
        Tummaa kirjoitti:

        Olen ollut tummien miesten sessiossa mitkä haluu naida nuortta blondia, kyllä saa ainakin kunnonlla erikokoista munaa ja kunnolla. Olen kai kyltymäton kun haluttaa viikottain mennä uudestaan, miehet välillä muuttuu mutta on 4-6 mitkä nussivat kunnolla kun halun.

        Sinäkö Saija?
        Näin kyllä sinusta heti ,
        että kiimapilluhan oot..

        Vanha

    • Creampielover

      Samaa mietin, mutta olisin mies, joka täyttäisi sinut ;)

      • päikkäri

        Tarkoititko minua, 56 v.

      • Heikko-esitys
        päikkäri kirjoitti:

        Tarkoititko minua, 56 v.

        Lisäksi olet hidasälyinen. Kesti vain kuusi vuotta.

    • Kun himo yllättää

      OLEN 50 VETÄVÄN NÄKÖINEN EUKKO. tapsin nuoria miehiä jotka tarjos kaljaa. Tuli kiihkee olo niiden keskellä että pyysin kotiini, seitsemän lähti ja hississä ensimmäiset kokeilivat tissiä/persettä että olin himoissani ajatukseta kaikkien kanssa. Kävin laittamassa ohkasen alushameen ja verkkosukat, alushamekkin oli niin lyhyt että ajettu posliini näky. En mahtanut mitään ajatulle että saan montaa, nostin alushametta ja kysyin kuka on ensimmäinen. Kyllä sitten poitsuilta lähti housut ja sänkyssä oli ruuhkaa kun jokainen johonkin halus.En kadu vaikka sainkin edestä ja takaa, mutta sitä halusin ja sain kerrankin "jonossa" munaa. Kyllä pitää toteutta halut uudestaan niin hyvälle se tuntu vaikka kaikki ei sitä hyväksy että vanhempi mimmi naitattaa itseään nuorilla miehillä. Kaikki ainakin sai kun katseli lakanoita ja tukassa asti oli spermaa, muusta puhumattakaan kun poitsut tyhjentivät pussinsa.

      • bilars

        Oikea veto. Jos haluttaa niin miksei. Olisin itsekin mielelläni mukana jos haluat kokeilla vanhempaa kyytiä. Joka tapauksessa hyvää jatkoa.

      • Nolona kokeillut
        bilars kirjoitti:

        Oikea veto. Jos haluttaa niin miksei. Olisin itsekin mielelläni mukana jos haluat kokeilla vanhempaa kyytiä. Joka tapauksessa hyvää jatkoa.

        Olen 50- ja joskus kokeillut tummia miehiä kimpassa..

      • bilars
        Nolona kokeillut kirjoitti:

        Olen 50- ja joskus kokeillut tummia miehiä kimpassa..

        kokeile muitakin, ehkä feelis kehittyy...

    • Fantasioista totta

      Sehän todella riippuu sinusta itsessäsi. itse aina haaveilin useammasta miehestä vuoteessa samanaikaisesti. Erottuani tein sen mistä haaveilin ja en kadu sitä. On tullut kokelitua 2 miehen kanssa pariseni kertaa ja kerran 5 miehen kanssa. Nyt taas tulossa sessio kahden miehen kanssa.

      Eli jos miehesikin on hommassa mukana ja haluaa nähdä kun sinua naidaan toisten miesten toimesta niin toteuta unelmasi.

      Itsellänikin on vielä yksi haave jonka haluan toteuttaa jonain pävänä.Viettää viikonloppu jossain mökillä useamman miehen kanssa, Viikonloppuun kuuluisi juomista hilitysti ,syömistä sekä naimista niin paljon kun miehet jaksaisi . Eikä haittaa vaikka joukossa olis vaikkapa toinenkin nainen.

      • bilars

        Hieno fantasia, pistä tuulemaan

      • niin kerta

        Kelpais mullekin..

      • Olen toteuttanut jotain tuon kaltaista exäni kanssa. Tykkäsi kovasti. Nyt voisin tulla vaikka sinun kaveriksi.

      • toni-tiikeri

        tähän kimppaan tahdon..Toni-tiikeri

      • Vaimo mökillä

        Vaimon fantasia oli samanlainen eli viikonloppu mökillä monen miehan kanssa ja niinpä se toteutettiin pari viikkoa sitten. Itse vein vaimoni sinne ja myös hain pois mutta en ollut muuten mukana mökkireissulla. Naisia ei ollut kuin vaimoni, mutta miehiä oli neljä. Perjantai illasta sunnuntai iltaan vaimoni sai munaa joka reikään. Sunnuntaina kun hain vaimoni niin pääsin minäkin panemaan ja voi että kun tuntui hyvälle olinhan ollut muutaman päivän ilman.

      • Tummaa

        Vaikka oon nuori nainen haluan välillä tummaa ja kivaa vaikka.vanhemmat miehett nussiii monen miehen voimin.niin että tuntuu.

    • Jaana 44

      Toteuta ihmeessä unelmasi ihanaa se on jos miehesi on myös mukana. Minua on pantu 2-5 miehen voimin lukuisia kertoja, oma ihana ukkoni on ollut useimmiten myös kimpassa mukana.

      Ainakin meillä se toimii.....

      • bilars

        Hienoja kommentteja, minä saan parhan tyydytyksen jos pääsen toteuttamaan naisen fantasiaa...

      • Toivotontako
        bilars kirjoitti:

        Hienoja kommentteja, minä saan parhan tyydytyksen jos pääsen toteuttamaan naisen fantasiaa...

        Vaimonikin haaveilee usemmasta miehestä ja minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ongelma on vaan siinä ettei vaimo rohkene toteuttaa sitä tuntemattomien kanssa ja tutuille ei asiasta kehtaa edes mainita. Tulisi vaan eteen mukavia miehiä, jotka niin sanotusti veisivät jalat alta ja arkuus unohtuisi. Vaan eipä se helposti tapahdu kun ei ole tapana baareissa roikkua.

      • bilars
        Toivotontako kirjoitti:

        Rohkaise rouvaa. järjestä osapuolille ensin tutustuminen, kahvit tms epämuodollinen tilanne. Varmaan tiedät millaiset miehet vaimolle sopisi ja mistä seksistä vaimo tykkäisi. Voisit kertoa niistä kandidaatille hiukan etukäteen.

      • bilars kirjoitti:

        On se tärkeää ettei tule järjestettyä toiselle paskakokemusta. Toisaalta treffitkin voi olla aika kiusalliset, kun pitää ottaa iso riski. Minä tosin voisin kyllä sellaisille treffeille lähteä.

      • samaa kokeillut

        Meillä minä olin ehdotellut vaimolleni useaan kertaan kimppakivaa ja pikku hiljaa vaimo alkoi lämmetä ajatukselle (me keskustelemme kenet otamme sänkyymme) ja sovimme kenet ottaisimme mukaan ja arpa osui vanhaan lapsuusystävääni jonka kutsuin meille kyläilemään alussa oli jännitystä ilmassa mutta siitä päästiin jatkossa eroon
        Olemme vaimoni kanssa harrastaneet kolmenkimppaa-viidenkimppaa useamman miehen kanssa mutta on eräs joka on ollut mukana jo yli 20 vuotta. Me haemme tutuista ystävistämme seksi kavereita (mutta myös vieraista), vaimoni on nainut kaikkien hyvien ystävieni kanssa, ja minä olen nainut hänen ystäviensä kanssa mutta kaikkein parhaiten nautimme kun kaksi tai kolme miestä tyydyttää vaimoani, mutta minä olen yleensä suurimmaksi osaksi naimassa vaimoani muiden miesten kanssa ja hienosti menee, mutta vaatii että parisuhde ja luottamus on kunnossa muuten en suosittele muille vaimoni nauttii täysin meidän kimppakivastamme joten kyllä naiset haluaa myös kimppapanoa

      • Hierova_m47tre
        Toivotontako kirjoitti:

        Vaimonikin haaveilee usemmasta miehestä ja minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ongelma on vaan siinä ettei vaimo rohkene toteuttaa sitä tuntemattomien kanssa ja tutuille ei asiasta kehtaa edes mainita. Tulisi vaan eteen mukavia miehiä, jotka niin sanotusti veisivät jalat alta ja arkuus unohtuisi. Vaan eipä se helposti tapahdu kun ei ole tapana baareissa roikkua.

        Kyllä meitä mukavia ja fiksuja miehiä löytyy....

      • N43v
        Toivotontako kirjoitti:

        Vaimonikin haaveilee usemmasta miehestä ja minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ongelma on vaan siinä ettei vaimo rohkene toteuttaa sitä tuntemattomien kanssa ja tutuille ei asiasta kehtaa edes mainita. Tulisi vaan eteen mukavia miehiä, jotka niin sanotusti veisivät jalat alta ja arkuus unohtuisi. Vaan eipä se helposti tapahdu kun ei ole tapana baareissa roikkua.

        Meillä mieheni järjestää miehet naimaan mina.
        En ole joutunut olemaan puutteessa.
        Saan toisia miehiä viikonloppuisin ja usein myös viikolla.

    • kun himo yll

      jos sulle bilars kelpaa yksi kuuma nainen niin tule nesteen huoltoasemalle huomenna puolenpäivän aikaan, odotan autossa, asutann samalla paikkakunnalla.

      • bilars

        moi! kelpaisi kovasti. En vain lukenut viestiäsi ajoissa, enkä tiennyt mitä huoltista tarkoitat. Olen taas hesassa 26.6. alkaen, lähetä uusi vinkki

    • Ryhmästä nauttiva

      On se aika ihanaaaa..Kahen míehen kans naista rakastella.Vaihtaa.toinen sisään,toinen suihin,,ja taas..Ja sit siihen oikeen kovana työntyä,kahtoa ja kuulla kun kamu ensin vaimoon laukee..ja sit ..ah..kamu nauttii kun vaimo nauttii oikeen liukkaasta vieraasta ja voihkii..orkuttelee..ja ihanan likasta minustaki, kiihkoa nauttia ja laueta kamun vaimoon..Huh,aika namia se mitä muutaman kerran olen kokenut.

    • vaimollanikin

      sama juttu että haluaisi useampaa peräkkäin,ei vaan ole löytynyt sopivaa porukkaa siihen hommaan,

      • Ninni + moni

        Mä nuorena (sain) vanhaa miestä. Myöhemmin sain kahta ikäistäni sängyssä. Vaihdoin koulua ja kiinnostuin miehistä mitkä oli samaanaikaan. muo naimassa. Tulin etelään opiskelemaan ja en tuntenut ketään. Silloin rupesin harrastamaan vanhempien miesten kanssa ryhmäseksiä kun se oli helpoin tie saada itsekkin, Olen 20v ja käyn usein kun pyydetään iltaa istumassa missä on 2- 8 miestä. En ole katunut vaikka onkin kiimasta paikat hellänä. On irstasta kun saa (vierasta) tuntematonta mies porukkaa.

      • Jono
        Ninni + moni kirjoitti:

        Olen 19v ja kiihotun seksin ajattelustakin. Olen ollut alussa parin miehen kanssa,sitten innoistuin jonosta josta tuli adjekti että piti saada lisää. Kun en muuten saanut menin vanhempien miesten matkaan. Se on kiihottavaa kun miehet naivat takaa eikä tiedä kuka panee. SEN jälkeen on kiva katsella kulleja.kun runkkaavat.

      • bilars
        Jono kirjoitti:

        ota yhteyttä ja kokeillaan...

    • Avopari +30

      Meillä on avovaimon kanssa kokemusta kimppaseksistä noin 7 vuoden ajalta ja sinä aikana olemme ehtineet kokeilla monenlaisia kimppakuvioita,olemme harrastaneet seksiä,yhden,kahden,kolmen,neljän ja viiden vieraan miehen kanssa ,tähän mennessä 12 eri miehen kanssa,monet villit orgiat takana jo...
      Ketjun aloittajalle emme voi muuta neuvoa antaa,kuin rohkeasti ilman muuta asiassa eteenpäin,jos miehelläsi on sama fantasia,kerrot haluavasi usempaa miestä ja annat esim. hänelle valtuudet etsiä itsellesi rakastajia.
      Useamman miehen löytäminen kerralla saattaa olla aika vaikeaa ja siinä saattaa olla riskinsäkkin.
      Ehkä paras tapa tällaisissa "arkaluontoisissa" jutuissa on edetä niinkuin me olemme tehneet,olemme tavanneet miehet yksi kerrallaan hotelleissa,harrastettu kimppaseksiä siellä ja kun olimme tavanneet miesten kanssa n/2m kimpan merkeissä muutamia kertoja,kerroimme heille,että vaimo on halukas seksiin useamman miehen kanssa.
      Näin etenimme,ensin kahden vieraan miehen kanssa,seuraavaksi kolmen,sitten neljän ja nyt vaimo on nainut minun ollessa mukana ja ilman minua viiden muun miehen kanssa kimpassa jo useamman kerran ja muunkinlaisia kimppoja harrastamme edelleen.
      Näin saatte kerättyä miesjoukon kasaan,pystytte "valikoimaan" sopivat miehet ja mikä on ketjun aloittajan kannalta varmasti mielekästä,pääset nauttimaan seksistä kahden miehen kanssa monta kertaa,ennenkuin se varsinainen h-hetki koittaa.
      Rohkeasti vaan eteenpäin,lopussa "kiitos seisoo"...

      • bodde-

        Kuulostaa mahtavalta ja olen aina haveillut päästä mukaan ryhmään. Harrastatteko edelleen ja mistäpäin olette? Olen 25v 194/83 normaalivartaloinen kundi joka liikkuu säännöllisesti Lahti-Tampere-Harjavalta alueella.

    • haaveilen.....

      Minäkin haaveilen kimppaseksistä. Minä ja kaksi tai kolme miestä... Mieheni asia ei kiinnostaa joten olen jo leikkinyt ajatuksella että toteutan haaveni yksin. Olemme muutenkin hyvin eri tasolla kun tulee seksiin. Minä halun usein ja vaikka mobta kertaa yhden illan aikana, miehelle riittää silloin tällöin ja ns. "pikapano". Onneks on olemassa apuvälineitä millä voin tyydyttää itseäni... Sekin on asia mikä mies ei vois kuvitella ottaa mukaan sänkyyn, joku lelu... :(
      En vaan tiedä mistä lähden etsimään pari miestä jotka olisivat halukkaita kimppaseksiin... Baarissa etsiminen ei tunnu ihan mun jutulta...
      Onko joku deittipalsta minne voisin laittaa ilmoituksen...? Ja ajatus että ovat mua iäkkämpiä miehiä, se vasta kiihottaa... ;)

      • Huh hut..

        Poikani oli isänsä luona viikonlopun,sen kaverit tulivat lainaaleen sen pelejä. Olin itse juonut ja tarjosin niille kahdellakse kaljaa ja kossua. Huomasin kun katselivat kun ei ollut kun ohut yöpaita päällä Kiihotti että nostin helmaa niin että näkivät ja kysyin haluuttako jotakin. Ja halukkaita löyty, kaikki innostu ja sain haaveista totta ryhmäpanosta. Pijat kun innostuva sain jokapaikkaan samaanaikaan, kerrankin sain haluavani. Aamulla olin olin ihan väsynyt mutta ommellinen, en jaksanut mennä suihkuun tai vahtanut lakanoita kun olin spermassa joka paukassa. Kyllä kannatti.

      • Toivotontako

        Pitäisikö minun tulla sinun kimppaan yhdeksi, kun oma vaimo ei uskalla toteuttaa haaveitaan.

      • bilars2

        hyvää juhannusta!
        jos haluat toteuttaa haaveesi ota yhteyttä, etsitään sitten yhdessä joku mukaan kesäyön leikkeihin.

      • bilars

        vastaan vielä kerran! nyt sain oman nimimerkin toimimaan. Olen siis valmis kimppaaan, kutsutaan vielä joku mukaan. Kerro hiukan mitä haluaisit ja missä päin olet niin aletaan suunnitella...

      • Ei tarvitse kaukaa hakea. Olen ilman muuta mukana. Tähänastiset kokemukset ovat olleet tosi kiihottavia.

      • Jukkis 2

        Olisipa kiva tavata sinut

      • Ei haave emään

        Älä haaveille, mene rohkeesti Miesten porukkaan ja flittaiailet, jos himottaa mene iäkkäämpien matkaan. Niin minä teen kun kiihotun ryhmäpanosta jotakaipaan vaikka vanhemmat miehet tekee, on kiihottavaa kun innostuvat naimaan.peräkkäikkäin takaa ja runkkaavat katsellessa. Kun on kiimassa useampikin mies saa naida eikä katsella. Tekee irstaan hyvää kun miehet saavat minua vaikka en ole kun seitsemäntoista vuotias. Kiihottaa kuitenkin välillä?

    • Mieheni on kiva josk

      Nuorena sain usealta pojalta samaan aikaan Nyt olen 22v . Kaupunkissa mieheni ei tidä mun haluista Käyn välillä vanhien miesten luona. Riisuin niille ja menen sänkyyn pyllistäen, kiihottaa kun ei tiedä kuka nai. Tuntee vaan että toisilla on isokin mulkku, saa kiksejä kiun pitävät huorana minua ja naivat kunnolla.

      • vm.64

        Onpas tosi kiihottava viestiketju.
        Harmi kun vaimo ei hyväksy toista miestä leikkeihin.

        Minä haluaisin päästä nuoleen toisen mäiskeet kuumasta turvonneesta pesästä.

        Olisko avioparia jotka toteuttas fantasiani.

      • ANU 49
        vm.64 kirjoitti:

        Onpas tosi kiihottava viestiketju.
        Harmi kun vaimo ei hyväksy toista miestä leikkeihin.

        Minä haluaisin päästä nuoleen toisen mäiskeet kuumasta turvonneesta pesästä.

        Olisko avioparia jotka toteuttas fantasiani.

        Hei!

        Mä olisin halukas.Täytyy kysyä vielä omalta mieheltä.

      • Olet niin nuori että ihan hirvittää, mutta seksistä olen nauttinut aina ja vähän irstailevasta sellaisesta. Mielellään olen mukana.

      • Anna 20

        Olen ollut salaa kaveriltani joskus vieraiden kanssa. Nyttemmin olen usein kun kaverini on poissa mennyt jonnekkin hotellin paariin missä on sarmikkaita vanhoja liikemiehiä. Sitten vievät kimpassa huoneeseen paukulle, haluavat että riisun tai riisuvat minut hitaasti samalla puristellen rintoja ja kokeillen sormillaan pilluani. Kun eka alottaa panemisen on kiihottavaa katsella kun muut riisuu ja kupee vetää käteen.Kyllä saa orkkuja kokoajan kun vanhat miehet nitron ja viakran voimalla nai että tuntuu ja pitää huoranaan. Siihen on jäänyt koukkuun ja odotan koska kaverini lähtee matkalle että pääsen kunnolla joidenkin vieraiden naitavaksi.

      • Salaa,.
        Anna 20 kirjoitti:

        Kyllä siihen koukkun jää kun ajatteleekin tuntemattoman miehen panemista. Sen takiahan vierassa käydään että saa vierasta kullia, välillä ei ole väliäkään kuinka vanha on. En ole kertonut miehelleni että osallistun miesten sessioihin missä haluavat nuorta pillua. Kyllä on saanut seitsemän mihen munaa yön aikana ja moneen kertaan, oli nautinnollista kun sai jatkuvasti.

      • Haluttaa.

        Poikakakavryini on 19 ja minä 17v. Meillä ei mee halut niinkuin haluaisin(jatkuvasti). Töissä vamhenpi mies ehdotti jatkoja, kun olivat nattnaneet ja halusivat että riisysellun. Otin huppelissa pikkuhiljaa vaatteita pois kun ukot rupes runllaamaan, siinä kiihottu katsellessa että otin lopuksi kaikki pois ja annoin niiden naida kakunnolla.

      • KimppaNainen
        Salaa,. kirjoitti:

        Kyllä siihen koukkun jää kun ajatteleekin tuntemattoman miehen panemista. Sen takiahan vierassa käydään että saa vierasta kullia, välillä ei ole väliäkään kuinka vanha on. En ole kertonut miehelleni että osallistun miesten sessioihin missä haluavat nuorta pillua. Kyllä on saanut seitsemän mihen munaa yön aikana ja moneen kertaan, oli nautinnollista kun sai jatkuvasti.

        Olen onnellisesti aviossa jossa mieheni haluaa minun naivan kimpassa hänen ja kavereiden kanssa.
        Ollaan pari kertaa kuussa 1N 2-4M kerrallaan saanolla huomion keskipisteenä.

    • Molemmillie kans..

      Mulla nuori rakastaja tykkää katsella kun 3-4 miestä hoitelee minua, nautin itsekkin suunnattomasti. Sit kun rakastajani on huppelissa pakotan sen olemaan samojen miesten naitavana, kiva katsella kun nuori saa molempiin päihin samaanaikaan. Vanhemmille miehille ei ole ilmeisesti väliä naiko vanhempaa naista tai nuorta poikaa.

      • bilars

        monta lupaavaa ideaa, olisko joku sen verran tosissaan että saatais kesäinen kimppa pystyyn ihan leikkimielellä.

      • Kumpi nautti

        Onko kiva katsella jos 3-4 miestä tyydyttää itseensä sun nuoreen poikaystävään anaaliin. Aika hurja tai jos tykkää katsella kun nuorempaa pannnan hanuriin vanhempien miesten vomin. Kummasta mahtovat pitää enemmän kun panivat sun "rakastajaa" perseeseen urakalla. Jos vaikka nuori oli parempi???

      • Minä nautin
        Kumpi nautti kirjoitti:

        Onko kiva katsella jos 3-4 miestä tyydyttää itseensä sun nuoreen poikaystävään anaaliin. Aika hurja tai jos tykkää katsella kun nuorempaa pannnan hanuriin vanhempien miesten vomin. Kummasta mahtovat pitää enemmän kun panivat sun "rakastajaa" perseeseen urakalla. Jos vaikka nuori oli parempi???

        Minä nautin kun en olen yllättynyt kun kaikki halusivat tyydyttää samaan reikään peräkkäin ja monta kertaa, Homokatselu on kiihttaa katsella kun saa katsella monenkokoista munia mieheni perseessä. Katselin pari tuntia kun mieheni valitti kun pantiin kunnolla pyllyyn. Olin ihan märkä ukkojen lähdettyä ja sain kunnolla.

    • ANU49

      Hei!
      Mieheni sanoi et menetän hyvän fantasian jos toteutan sen.Joten nautin miehestäni fantasiani kera.Nauti siis vaimostasi ja fantasiastasi.Hyvää kesää kaikille.

      • Rölli nami

        No voi harmi.

        Minula on kova kynnys nuolla vaimoni piirakasta mäiskeet yhdynnän jälkeen.
        En ole siihen pystynyt, vaikka olen kovasti ennen h-hetkee vannonut itselleni nuolevan saman tien paikat.

        Toivoisin kynnyksen laskevan jos voisin/saisin nuolla kiimoissani mäiskeitä vaimoni pimperosta, hän vaan ei suostu toisen miehen pantavaksi.

        Sen takia toivoisin pääseväni jonkun terveen ja fiksun pariskunnan kanssa hommiin, jospa sen kokemuksen jälkeen vois jo omatkin mäiskeet nuolla.

        Kuinkas teillä...nuoleeko miehes sun paikat heti aktin jälkeen?

        Hyvää kesän jatkoo minunkin puolesta kaikille.

      • Anonyymi

        Kuule, seksifantasiat on toteuttamista varten. Kerran täällä vain eletään. Itse en ole katunut, että olen toteuttanut joskus hyvinkin "likaisia" fantasioita. Niistä saadut orgasmit ovat ihan toista tasoa kuin normiseksistä saadut.

    • Mä tiän, mut te et

      Taas jotain Nokian typeriä kravatti-tyyppejä täällä kirjoittelemassa! Ei ihme, ettei firmalla mene hyvin, kun täällä satuja kirjoitellaan!. Let´s get back to business, tai ei hyvä heilu.

      Elop

    • CreamP

      Kyllä kolmessa on sopivasti, jos määrää kysyit. Minulla on joskus ollut, oma mies on katsellut vierestä. Nuoria poikia ja ovat naineet ilman kumia. Ei pöllömpää silloin aikoinaan, mutta nyt ei ehkä viitsisi. Onhan kuitenkin jotakin hauskaa, mitä muistella sitten vanhainkodissa. Minulla myös peräkkäin, en halunnut mitään sikin sokin hommaa.

      • N17v/7

        Haaveillu on monestakin, kun olin ukkojen seurassa rupes kostuu kun lähentelävit, siinä antautu kun seitsemön ukkoo anto munaa vuorollaan.Hyvä kokemus nuorena, ei kehtaa kaikille kertoa että käyn vanhempien miesten kippakivana pantavanaja. Himot vie välillä

    • soile 11

      Mullakin on fantasia jossa mua otetaan monta kertaa ja vain aina kumin kera.Mulla mies joka ei koskaan suostu käyttämään kumia kun kuulema kiristää.

    • liukasta

      Mutta sehän aika kiihon namia kahtoo, ku kamu laukee..ja sit liukkaaseen tulla oikeen kovana, ainaki naiset villinä olleet sillon ku nii tehny.ja ilman kumia niin..parasta naisista näköjään..

    • Oikein iso O.

      Mulla oli samanlainen fantasia, jonka sitten toteutinkin aikoinaan useita kertoja. Ja tuo himon tai halun loppuminen ensimmäiseen orgasmiin oli harmillista. Minä pidättelin sitä. Ajattelin pyykin pesua tai kauppaostoksia, kun alkoi olla lähellä. Kolmen kanssa olin peräkkäin ja silloin ei ollut noita kamalia tauteja, joten annoin panna paljaalla. Yleensä mieheni ja kaksi vierasta. Kyllä se sperman litinä ja siitä johtuva liukkaus kiihotti. Mieheni halusi aina korkata ja muut sitten perässä, mitenkä tuon järjestyksen sopivatkin. Minä pidättelin orgasmia kuten mieheni sanoi " annoin himon yltyä". Ja lopulta annoin tulla.... ja oli se hurjaa... tunnin pidättely ja sitten....

    • sood

      Kannattaa lukea kirja Catherine M:n seksuaalielämä. Selviää kaikki jonossa ottamisen salat, mutta varoituksena täytyy sanoa, että kirjan hyvin kiihottava sisältö saa sut haluamaan ryhmäseksiä heti ja mahdollisimman paljon.

    • 5 ja mie

      Olen viiskyppinen ja olin juhlissa, menin puiston läpi kotiin missä viisi tummempaa poikaa joi kaljaa. Rohkaistuin ja menin pyytää oluen, sain ja juteltiin niitä näitä. Pojat rupes hyv'ilemään rintojani ja pakaroita, kiihotuin etten osannut kieltäytyäkkään. Aluksi nosti mut koivua vasten ja rupesivat takaa naimaan jokainen. Sitten jatkovat maassa ruohikolla mun naimista, olin niin kiihkoissani tapahtuneesta että sain vaan orgasmeja kun seuraava tuli sisään. Parin tunnin päästä saattelivat pussipysäkille housut märkänä. Joskus haaveissa mutta kivempi käytännössä. Olen joskus vienyt kotiini kun himo iskee ja poikia panettaa.

      • (3)

        Kannatta joskus haaveet toteuttaa, kuin myös. Muttei kehtaa kertoo.

      • Kannattaa..
        (3) kirjoitti:

        Kannatta joskus haaveet toteuttaa, kuin myös. Muttei kehtaa kertoo.

        Joskus kannattaa toteuttaa halunsa, itse nuorien poikien kanssa harrastin seksiä että en uskonut todeksi.Kuusi poikaa oli kokoajan muna pystyssä että sain pari yötä kunnolla. Aina oli joku halukas, kyllä oli mahtava kokemus vaikka olinkin nuorten pantavana.

    • Sama nauttija

      Huh.Haluttattaskaitse ryhmää..nainen keskellä,kaikki selin,nainen alkas tasatyöntöä hiihtää..ja sit...nauttimaan...pitkistä työnnöistä ja vedoista...ja sit voitelemaan kun lipsaa alkaa...

      • Naatiskelija 55

        Menin poikien illanviettoon kun kutsu rapussa vanhan naisen mukaan. Kun ovielä tarjos kosssuukin heput ehdotteli törkeitä. ei siinä voinut kun antaa niisen naida.Olin sängynpäätpyä pitelelemässä kun vuorom perään halusivat tulla. Oli aamulla kun housut märkäkämä. Sai pestä kuuden spermat housuistani kun lskivat sisälleni.

    • 9 deksää

      Yhdeksän kanssa on kokeillut vaikka halusivat montakertaa, Takaapäin oli kiihottavaa kun ei tarvinnut katsoa vanhempia miehiä.

      • Monta..

        Olen 25v mimmi ja olen kai kyltymätön välillä kun menen vanhempien miesten hotelliin tai muualle panetettavaksi. Käyn kerran kuukaudessa vanhempien miesten saunaillassa, mistä niiden eukot tiedä. Niitä on 4-8 välillä .ja innostuvat sängyssä kunnolla.panemaan vuoron perään, ei haittaaa vaikka on vanhempikin kun seisoo kunnolla.On kinkkinen olo kun irstailevat samaanaikaan suuhun ja molenpiin reikiin. Se on vaan kivaa kun takaapäin tulevat jonossa et VAU TUNTUU..

    • Kannattaa kokeilla

      Muutama vuosi sitten vaimoni haaveet toteutui kun olimme eräillä kutsuilla jossa oli miehiä suurin osa. Lähes kaikki pariskunnat lähti hyvissä ajoin pois ja miehiä jäi yli kymmenen. Rohkaisu ryyppyjen jälkeen miehet pyytivät vaimoani strippaamaan ja ei siinä kauan mennyt kun vaimoni oli alasti miesten edessä. Sitten miehet kantoi vaimoni matalalle pöydälle ja levitti jalat niin että pillu oli hyvin esillä. Siitä alkoi tosi pitkä pano, kaikki kävi panemassa peräkkäin ja vaimoni sai monta orgasmia. Panemista kesti pari tuntia ja kaikki oli tyytyväisiä. Minä panin viimeisenä muiden katsellessa ja kyllä tuntu hyvältä kun pillu oli täynnä vieraiden miesten spermaa.
      Olemme uusineen tämän aika usein sen jälkeen.

    • festaripanoja

      Onhan näitä. Kerran tapasin festareilla mimmin, joka kovaan ääneen mairitteli, että hänellä oli peräti kuuden miehen spermaa sopukoissaan. Pian oli myös minun.

    • Opiskelija 18

      On ollut pikkutytöstä lähtien halu monen pojan kanssa. Nyt kun opiskelen toisella paikkakunnalla olen tehnyt haaveista totta.Vanhemmat miehet haluu kippakivaa ja en välitä vaikka on kymenenkin ukkoo jonossa, saavat ketkä kykenevät. Toiset ei kykene mutta muita halukkaita riittää kun saa nuorta pillua ja minä kunnolla munaa, välillä molempiin reikiin. Kannattaa.....

      • nuori nainen

        Nuorena sain heinälalossa monta poikaa ja ei huono vaikka "raiskasivat". Kun muutin kaupunkiin niin tuli halu vierasta (munaa) jotenkin kokoajan. En tiiä mikä himo siihen vieraan munaan iski että halutti jatkuvasti. Olin 17v ja ravintoloissa ei ollut kun vanhempia ukkoja. Ei auttanut kun mennä niitten porukoihin ja kun oli tarpeeks huppelissa anto niitten takaa panna vuorollaan, aamulla ei muistanut moniko nai mutta sil ei ollut välii vaan kun sai "vierasta" montakertaa kovaa.

      • 4056
        nuori nainen kirjoitti:

        Nuori nainen 26.6.2012 sinuun haluisin tutustua .olet varmaan jo iällä et teinityttö! sinulla kokemuksia takana "hyviä hunoja" sillai asiat pitää mennä tietää,ja oppii kun on jotain kokenut.ota yht. treffi sivulle löydät sietä i.karvinen. t.imppa

    • kokeile pois

      Meillä on vähän tuollaista. Olen bi-mies. Vaimoni lähes hetero mutta pitää esim. kun nainen hyväilee: nuolee tai sormettaa yms. mutta ei ole itse hirveän aktiivinen osapuoli naisten kanssa.

      Meillä on kaksi paria joita tapaamme, eli joskus meitä on kuusi peuhaamassa :) Yksi bi-mies mukana joten saan itsekin molemmat puoleni tyydytettyä. Vaimoni saa tapaamisissamme kolmea miestä. Peräkkäin just. Joskus on naitu häntä varmaan pari tuntia ihan putkeen, yksi kun lopettaa toinen aloittaa. Eli noinkin toimii.

      Ihan villiä välillä, ja vaimon himot täysin tyydytetty vähäksi aikaa. Ja ne hänen orkut, muuttuvat vaan rajummiksi ja nopeatahtisimmiksi mitä enemmän pannaan. Tajukin on lähtenyt.

      Vakijutut jotka ei käy muualla niin kumiaakaan ei tarvita, sisään, peppuun tai pimppiin, rinnoille, suuhun tai kasvoille lastit. Ei ole juuri estoja kenelläkään.

      Välillä vaimoani "orjuutetaan", kun hän siitä pitää, sidotaan ja kaikki nai häntä, naisetkin. Saattaa olla useampikin 'kimpussa' samaan aikaan. Itsekin on mukava saada vierasta vaimoni katsellessa ja runkatessa tai ollessa pantavana samaan aikaan mutta eniten kyllä kiihoittaa vaimoni ihan hillitön himo tuossa tilanteessa, kun hän on ihan märkänä ja kullit pystyssä vuorollana pannaan tai naiset nuolee ja runkkaa.

    • nautin katselusta

      Sain taas katsella kun neljä miestä pani vaimoani peräkkäi ja välillä yhtäaikaa yksi pani takaa päin ja toinen työnti suuhun. Kaksi laski lastinsa pilluun ja kaksi suuhun. Vaimoni on täysin kyltymätön jäi vielä puutteeseen.
      Seuraavalla kerralla kaverit lupas tuoda muutaman miehen lisää joista ainakin kaksi on tummaihoisia joilla on kuulemma tosi isot kalut.

      • Katselua eukoilla

        Sain komeen miehen mökille en tuntenut, viisi eukkoo katseltiin sillä silmällä miestä. Kyllä pojan hout lähti vikkelästi ja olivat kaikki sen munassa kiinni. Katselin kun miestä naitiin päältä oikein kunnolla, muut lähti jäin yksin ja halusin kaikkien eukkojen jälkeenolla panna kunnolla kun oli kiva katsella kun nuoren munaa naitiin kunnolla. Vierasta on kiva panettaa ja kaikki on tyytyväisiä, tullut joskus meidän eukkojen iltaa kunnolla. Voi sitä miestäkin panetuttaa muilla (ei se käytössä kulu) vaikka aamulla oli vähän kipee.

      • jlkhijthjnbmx
        Katselua eukoilla kirjoitti:

        ^Harvinaisen sekava ulosanti. Sulta on ilmeisesti naitu ns. aivot pihalle?!

      • XXl/kolme
        jlkhijthjnbmx kirjoitti:

        ^Harvinaisen sekava ulosanti. Sulta on ilmeisesti naitu ns. aivot pihalle?!

        Kyllä siinä sekaisin kun saa nuorempaa munaa. Pari kertaa ollut hotellissa ja mokillä.sessioissa missä on yki nuori ja eukot Kun katselee kossupäissään naintia tulee itsekkin osallisttua kun saa vierasta.Hyvä että on vanhemmillekin naisille ilon aiheita.

      • Orjana ??
        Katselua eukoilla kirjoitti:

        Sain komeen miehen mökille en tuntenut, viisi eukkoo katseltiin sillä silmällä miestä. Kyllä pojan hout lähti vikkelästi ja olivat kaikki sen munassa kiinni. Katselin kun miestä naitiin päältä oikein kunnolla, muut lähti jäin yksin ja halusin kaikkien eukkojen jälkeenolla panna kunnolla kun oli kiva katsella kun nuoren munaa naitiin kunnolla. Vierasta on kiva panettaa ja kaikki on tyytyväisiä, tullut joskus meidän eukkojen iltaa kunnolla. Voi sitä miestäkin panetuttaa muilla (ei se käytössä kulu) vaikka aamulla oli vähän kipee.

        Oon kakkymppinen hyvännäköinen ja joskus en saa tarpeeksi. Nuorena sain pojilta kimpassa ja jäi mieleen. En tykkää ryhmäjutuista missä on naisia. Oon mennyt hotksuissa liikemiehien kolmanneksi. Viimeksi olin kun oli mustia ja valkosia vähän joka maasta mutta halusivat. Oli himottavaa kun takaata panivat. Sit halusin tauon ja sain juotavaa, oli kummallista katsoa niin monta munaa paljaaltaan. Sitten sain päältä munaa jokaiselta ja tuntu hyvälle kun käyttivä hyväkseen.

    • 2-5

      Kundikaverini on 18v ja minä pari vuotta nuorempi. Himot hyrrää välillä kunnolla. Hotellin kahviossa ulkomaalaiset ukot haluu seurakseen huoneeseen juomaan. Parin paukun sitä antautuu, on vaan kiva olla kun ukot tulevat jonossa takaa.

    • 17v poika

      ei olis mitään orgia touhuja järjesteillä Satakunnassa ??? olisin halukas osalistumaan

    • sah

      Ei mikään niin hyvää kun aviopari ensin rakastelee,kahtoa sitä,vaimo imee mua,mies laukee...ja sit työntyä vaimoon,tehä orkku vaimolle..vaimo piehtaroi ja sykkii...ja sit ite liukkaasen lauete..ah

      • nuorta

        Olemme vanhempi pari ei aina miehelläni seiso. Sen töistä oli nuori poika kylässä ja innostuttiin naimapuuhiin kun suostu sänkyyn, miehenikin innostu kun sain nuorta kunnolla. Pojalla seiso jatkuvasti ja annoin naida miestäni, tykkäs kun sai miestä. Mukava katsella komeeta kundia kalu pystyssä. On käynyt välillä kun mieheni on matkoilla ja sitten olen saanut munaa oikein kunnolla vähän joka reikään.

    • MärkääJa pehmeää

      Haaveissa saada 10-20 miestä peräkkäin naimaan niin että valuu kunnolla. Joku miehistä tietysti myös nuolisi välillä. Olen aikuinen rehevä nainen .

      • Vierasta

        Olen 23v rehevä nainen ja välillä haluttaa vierasta ja mieluiten monta. Nyt olen käynyt kuuden miehen porukassa mitkä välillä haluu nuorta. Vaikka onkin vanhempia miehiä saan kunnon kiksejä kun vuoronperään haluavat ja runkkaavat että on ihan spermassa välillä. Kyllä määrä korvaa laadun kun jollain on aina muna kovana. Kyllä on pillu ja pylly hellänä yon jälkeen ja rinnat puristelusta.

      • Vieras kiinnostaa
        Vierasta kirjoitti:

        Olen 17v nainen ja ajatuksia miesten munista jatkuvasti. Varsinkin että olis monta. Olin töissä saunaosastolla ja vein ukoille pyyhkeittä ja juomaa. Olivat välillä munat paljaana ja pyysivät juomaan. siinä sitten kiihottu että anto vaikka olivatkin vanhempia.Ujona tyttönä en vastellut vaikka jonossa naivat, tuntu sairaan hyvälle kun jurrissa sai monta ukkoo monta kertaa.En varmaan toivu ensi kikseistä.Oli kokemus kun seitsemän miestä teki monta kertaa. Ei ole tarvinut poikaystävää kun työpaikalla on tarjontaa liiankin kanassa välillä.

      • Vierasta.. ,

        Olen 51v nainen ja en ajatellu kippakivasta kuin haaveissa. Menin viiden muoren poikien luokse juomaan kaljaa. Ja kun lähenteli ja puristeli rintajani annoin periksi. Sitten sain elämäni panoa. Osko olluut kaikki naimaiässä mutta seiso kaikilla moneenkertaan. Hyvä kokemus.

      • Vieraissa
        Vieras kiinnostaa kirjoitti:

        Olen 17v nainen ja ajatuksia miesten munista jatkuvasti. Varsinkin että olis monta. Olin töissä saunaosastolla ja vein ukoille pyyhkeittä ja juomaa. Olivat välillä munat paljaana ja pyysivät juomaan. siinä sitten kiihottu että anto vaikka olivatkin vanhempia.Ujona tyttönä en vastellut vaikka jonossa naivat, tuntu sairaan hyvälle kun jurrissa sai monta ukkoo monta kertaa.En varmaan toivu ensi kikseistä.Oli kokemus kun seitsemän miestä teki monta kertaa. Ei ole tarvinut poikaystävää kun työpaikalla on tarjontaa liiankin kanassa välillä.

        Olin 16v tyttö kun vanhemmat miehet juottivat ja naivat kun olin niin sinisilmäinen. Olen niiden kolmen luona käynnyt kun on sellaisia haluja. Poikaystävälle en ole kertonut haluistani mitkä heräsivät ukkojen naisessa. Nyt oon 18v ja tykkään kun meen niiden luo että välillä riisuvat heti ja rupeavat työntelemään kullejaan mun ollessa pöytää vasten alasti, siitä vaan saa orkut kun tarpeeksi jokainen antaa munaa. En tiedä onko joku raiskaus fopia mutta olen nauttinut joka hetkestä, eikä haittaa vaikka ovatkin vanhempia mut iso kaluisia.

    • tosi on

      Olen saanut nauttia siitä, avioparien kans.Aviomiehet halusi niin, jos vaimotkin.Ja aivan ihannaa.Kahen parin kans. Haluaisivat vieläki, mut tilanne estää.Ihana liukkaaseen tulla kun avimies ensin ja sit kahtoo..Aivan kiihkoa..

      • Kolmas..

        Mentiin vanheman pariskunnan luokse ja tyttöystäväni lähtikin pois. Jäin sinne ja nainen oli halukas ja sitten mieskin halusi samaanaikaan mun anusta. Siinä oli niitten välissä pantavana. Onneksi meni nukkumaan ja sain olla rehevän mammankanssa kahden. Kyllä haluja riitti eukolla etten saanut nukutuksi kun oli kokoajan kullissa kiinni. Aamukahvilla mies totesi että voin käydä useimminkin sen eukon sänkyssä.

      • 4056

        Nimm.tosi on mikä estää nyt?täällä lis pari joka kiinostui sinusta n40m56 en ole mustis meille sopii 100% luottamus tarvii olla molemmin puolin.

    • Eka hyvä hups

      Pakko kirjottaa kun luki juttuja. Mökkikylässä oli kivaa paitsi ukko sammu, menin rantaan kävelemään ja siellä oli poikia grillaamassa mitkä kutsu syömään ja juomaan kossuu. En ajttelut että viiskymppinen akka pikineissä kiinnostaisi. Menin sisälle veskiin ja yksi poika tuli käpelöimään ja oli kovana. Siinä tuli annettua takaa pöydän päällä, Sitten tuli muut miehet ja työntyivät vuoron perään, törkeetä mut niin ihanaa kun kerrankin pantiin kunnolla. Nyt halun välillä salaa että pannaan kunnolla.

    • tosi on

      Ihanaa jos niin...

      • Himo kai...

        Olin 16v kun pari kännistä miestä vuoronperään nai. Siinä meni pari vuotta kun halusin uudestaan kokeilla. Kun ei nuorempia löytynyt niin olen vanhempien pantavana. Pari kertaa kokeillut ensin 4 ukkoo ja sit 7 semän ja vaikka oli törkeetä niin sain monta orkkua yön aikana. Aamulla olin niin märkänä että valu pitkin reisiä ukkojen spermat, ja oli pimppi hellänä kun jyskyttivät vuoron perään. Tuntu vaan niin hyvälle..

    • Aviovaimo

      Hakeutukaa hoitoon kaikki kirjoittajat täällä!

    • jk

      miepä olen vetäissyt kahteen naiseen peräkkäin ja viimeisenä omaan vaimooni edellisen katsellessa oli ihanaa olla aamukahvipöydässä aamulla

    • Karvalaukku

      Kappas, minulla samanlainen kokemus, onneksi oon saanut useasti olla kolmisin kahden naisen kanssa ja todellakin, ne aamut kivoja kun kaikilla hyvä mieli aamukahvipöydässä!
      Mieluiten asuisin ja eläisin kahden naisen kanssa lopun elämäni, mistähän siihen rohkeet naiset löydän..heh..

    • Jono

      Kyllä kun vanhana 51v innostu niin sain nuoria moneenkertaan yön aikana.Olin kyllä liukkaana kun laskivat sisälle. 14 toista nuorta kerkes moneen kertaan nussimaan. OLI rivoa mutta nautin monesta peräkkäin.

      • Porukassa

        Meitä oli varmaan kahdeksan kundii dokaamassa, kun mentiin varmaa 50v eukonluokse, Vanhemmat pojat rupes eukkoa maimaan ja sitten sanovat et on nuorempien vuoro. Kyllä siinä katsellessa oli kovana ja oli liukas ensikokeile. Siinä tuli kokeiltua pariinkin kertaan kun nainen halus.Montahan kertaa lie saanut toiset halusivat monta kertaa.

    • Saunomassa

      Meit oli neljä naista saunussa ja sitten tuli mun veli mikä on 16v nuorempi kun minä. Huomasin kun veljellä rupes seisoo ja muut naiset innostuivat. Mentiin toiselle puolelle ja katselin vaan kun veli nai mun kavereita. Oli kasvanut murkkuiästä että sillä oli jo iso muna. Oli kiihottavaa katsella toisten naimista vaikka veljeni olikin mukana. Kun lopettivat hetkeksi veli tuli ovenpieleen mistä katselin ja takaa työnsi kullinsa sisään hetkeksi. Sano etten jää ilman ja lähti pesulle, naiset nauro että sulla on hyvä veli nyt kun olet kokeillut.

    • Kyllä viiskymppinen mies haluu panna nuorta naista, mutta haluuko alta parikymppinen nainen viiskymppistä miestä, paikkakin olisi

    • kokeilija94

      Unelmoin kaikesta luovasta touhusta, missä olisin keski-ikäisten miesten muodostaman joukkion (vois olla ehkä viisi henkeä tai siitä ylöspäinkin) alistamana. Ei mitään sellasta että kaikki pakottais vaan ottamaan suihin, mutta kaikkee muuta. Ne sais kyllä nuolla mua, nussittavana haluaisin olla vuorotellen jokaiselle. Ei kiihota sellanen että monta munaa ängettäis yhteen reikään. Olis myös mukavaa jos käytettäis kaikenlaisia välineitä. Tahtoisin olla sidottuna vähän kuin testauspöydällä, missä kokeiltais mun kehon reaktioita kaikenlaiseen sadomasokistiseen toimintaan. Rinnat on mulle vähintään yhtä tärkeessä asemassa kuin pillu.

      • Jono

        MYÖS kokeilun haluinen, olin nuori tyttö kun pojat kellarissa halus naida jonossa. Nyt oon 25v ja mieheni harvoin haluu. Jäi poikien kimppapanosta muistot mitä olen salaa mieheltäni tehnyt. Meen vaikka vanhempien herra seuraan, olen kontillani ja paan silmät kiinni ja nautin. 2-3 jälkeen saan kunnon kiksit ja rupeen huutaa. Joku työntää munansa suuhuni ettei naapurit kuule, olen kai kyltymätön kun halun monta tuntia ukkoja jonossa. Sitten on kiva mennä kotiin kun on molempi reikä hellänä.

      • Kokeillut 20v

        On mielenkiintoista ja kokeilla vanhempien ryhmiä, mitkä haluu kimpassa nuorta. Kuuden ukon kanssa oli tekemistä kun kaikilla seiso jatkuvasti, sitä vaan nautti olla kun käyttivät hyväkseen. Oli aika pornoo kun työntelivät joka paikkaan kun innostuvat kimpassa samaanaikaan naimaan.

      • Alli 25

        Olen pohjamaalta muutanut etelään, myt oon 25v, 169 pitkä ja painan 60kg. Olen tykästymyt miesten jonoon, aluksi vain parin kanssa. Eilen olin vanhempien ukkojen luona, oli neljä ja sanoin ettää takaapäin ainoastaan. En tiedä montako kertaa kiersi ringin udestaan mutaa oli maratoni. Se vaan on nautillostista että haluu lisää välillä.

      • Mirkku
        Alli 25 kirjoitti:

        Nuori neito kyselee et montakertaa tuli??

      • Alli 25
        Mirkku kirjoitti:

        Nuori neito kyselee et montakertaa tuli??

        Laske siitä kun 4/8/16/32 ja niin edelleen. Orkkuja tuli perä perään että meni pää sekaisin himosta.

      • Eka jono
        Jono kirjoitti:

        MYÖS kokeilun haluinen, olin nuori tyttö kun pojat kellarissa halus naida jonossa. Nyt oon 25v ja mieheni harvoin haluu. Jäi poikien kimppapanosta muistot mitä olen salaa mieheltäni tehnyt. Meen vaikka vanhempien herra seuraan, olen kontillani ja paan silmät kiinni ja nautin. 2-3 jälkeen saan kunnon kiksit ja rupeen huutaa. Joku työntää munansa suuhuni ettei naapurit kuule, olen kai kyltymätön kun halun monta tuntia ukkoja jonossa. Sitten on kiva mennä kotiin kun on molempi reikä hellänä.

        Olin hotellissa töissä ja käskettiin miesten sainaosastolle tarjoilee vaikka olin 17v . Oli noloa katsella vanhempia miehiä alasti kun kävivät uimassa ja saunassa. Otin takahuoneessa niitten viinoja rohkaistukseksi ja tai tulla vähän liikaakin otettua kun huomasivat. Tarjosivat lisää ja olivat ympärilläni ja hameen alla, siinä pani silmät kiinni kun takaa tulivat. Kuuli monen huohottavan ja laukeevan kun seuraava jo työnsi, en tiedä kauanko kesti kun välillä oli jonkun muna kädessäkin runkattavana. Kun lopettivat niin menin takahuoneeseen korkkasin konjakin ja menin veskiin ja suihkutin pimsaa varmaan puoli tuntia että spermat lähti. Sain hyvät tipit..

      • N19v
        Kokeillut 20v kirjoitti:

        On mielenkiintoista ja kokeilla vanhempien ryhmiä, mitkä haluu kimpassa nuorta. Kuuden ukon kanssa oli tekemistä kun kaikilla seiso jatkuvasti, sitä vaan nautti olla kun käyttivät hyväkseen. Oli aika pornoo kun työntelivät joka paikkaan kun innostuvat kimpassa samaanaikaan naimaan.

        Olin jatkoilla ja juomaa riitti, "vanhempi" mies vei keittiöön ja suostutteli takaa pöytäävasten naitavaksi. Sitten sen kaveritkin tuli ja vuoro vaihtu, aluksi tuntu törkelle mutta kiihotti kun neljä ukkoo vuoronperään tuli. Kyllä pimsa litisi kun seuraava pääs liukkaalle, kai toiset ottivat uusintakierroksen kun sai jatkuvasti. Kyllä haluttaa uudelleen kun ei tarvii katsella kun takaa naivat. Silmät kiinni ja nauttii..

    • 1tre

      Monta miestä yhdessä ja peräkkäinkin kiinnostaisi. Enpä oikein usko että mieheni siihen suostuisi. Hän on kyllä joskus kauan sitten ehdottanut parinvaihtoa, mutta on kyllä mustasukkainen luonne.
      Kiihotun ajatuksesta nuorista (20-30v) miehistä. Vaikea vain löytää tilaisuutta. Itselläni ikää 40v, erittäin uhkea, nuorekas.

    • Kyltymä'töntä

      Mullaolis fantasiana smmone juur ko itte en voi tehä mitää, semmoset valjaat niinko, ja sit hyväkuntoset urhot tyhjentävät kassins. Sit ois kiva koettaa myös semmossii niiko valjait ko myyrää ainaski kaalimados ku yhdyntä jatkuu, eikä siit pääs vissii pois ko avaamal valjaat, semmone ko miut alistettais oikke niiko kunnolla.

      Semmost sit viel, et ko paikois ei tunnu mitkää piänet vempulat, vaa pitäis olla I S O A jotta tunttuis, vaik suht piukat ompi paikat, mut kyllähän nuo kunnolla kiihottuessa vähä kasvavat jo et parii pitkähköö riukukeppii voepi sammaa aikaa pilluu panna, ja hyväl tuuril perseehe kans.

    • jk

      Hienoja kertomuksia toivottavasti tosia
      Oltiin antamassa peräkkäin suukkin naiselle itse ensimmäisenä ja jälkeeni 5 miestä nieletti spermansa naisella kurlauksien kera (tositarina)

    • dfkmhojh

      Olen 12 vuotias Taavi Lahdesta. Panin äitiäni. Humppaa humppaa kuningasjumppaa.

    • KimppaNainen

      Olimme meidän mökillä mieheni ja kahden mies ystävämme kanssa.
      Saunoimme otimme jonkin verran alkoholia.
      Miehet alkoivat puhumaan naisista ja naimisesta sekä haluista.
      Yksi miehistä kertoi kimppaseksi kokemuksesta ja toiset myötäilivät halustansa kokeilla joskus sanoin itsekin halunneeni kokeilla joskus.
      Mieheni alkoi riisumaan minua siinä kaikkien edessä se kiihoitti minua suunnattomasti.
      Miehet kysyi saako tuohon osallistua muutkin johon mieheni vastasi että nyt on kaikilla mahdollisuus (olimme jutelleet mieheni kanssa asiasta aiemmin).
      Niinpä naimme kimpassa koko viikonlopun ja monta viikonloppua jälkeenpäin.

    • KimppaKannattaa

      Kyllä kaksi miestä saa jonon aikaiseksi kun yksi nai toinen valmistautuu.
      Yleensä kaverin kanssa siemennetään vaimon pillua 20-40 kertaa yössä kunpikin.
      Kiihoittaa niin paljon kun kaveri nai omaa vaimoa että sillä aikaa kun toinen nai itse on valmis jatkamaan.
      Yleensä ehdimme tulla 6-10 kertaa ennen kuin vaimo haluaa pitää pienen tauon ja käydä pesulla.

    • 6MiestäUseitaKertoja

      Mieheni 50v päivänä kun porukka oli melkein lähtenyt kysyin mieheltäni haluaako hän muuta lahjaksi.
      Vain kimppapanot kanssasi.
      Löysin 5 miestä jotka pystyivät naimaan kanssani mieheni avustuksella.
      Naitiin useita kertoja keskenään ennen kuin luovutettiin.

    • Anonyymi

      minä olin Tampereella 2019, miheni oli päivän työkeikalla. Aamulla rakasteltiin mutta minulla jäi himo päälle, naukkailin siideriä ja lähdin ulos. yhdellä terassilla oli tummia poikia ja melkein heti tulivat puheille. kuljettiin muutamalla terassilla ja olimme jo lähellä hotelliani, kerroin olen tuonne majoittunut. Päädyimme sinne, aika pian alkoi joku hyväilemään ja kohta olin alasti ja imin mustaa kyrpää ja se oli nimensä mukainen tosi paksu kesti tovin ennenkuin se oli kova olin niin hurmiossa että kun toinen paksu työntyi sisään en voinut enkä halunnut perääntyä mieletön tunne minua halkaiseva kurpä tuntui aivan pohjassa, tiukka ote lantiolla sai tunteen, minua otetaan kunnolla sain melkein heti mutta se vain jatkui kun tunsin mies jähmettyi ja laukesi yritin huutaa mutta kalu suussa esti sen.
      Olin pitkään miesten pantavana halusin vaan lisää olin pillu auki koko ajan.
      Iltapäivällä mietin sängyssä itseä hyväillen miksi näin kävi tulin siihen tulokseen että oudot mustat miehet ja tiesin ja näin niiden kalujen koon se kiihotti. Siinä muistellessa siirryin kontalleen ja hyväilin silmät kiinni, muistelin kuinka minua pantiin takaa ja kuinka tiukilla pillu oli sain ihanan orgasmin.
      Onneksi meidän piti lähteä heti kahdelta kotia ja matkaa oli viisi tuntia rasva kerkes hoitaa pillun ennenkuin oltiin kotona.
      Kotona mies halusi levätä. iltayöstä otin oman paksun mustan dildon kun sain sen ajatuksien kanssa sisään sain melkein heti pitkän orgasmin, nukahdin. Aamulla mieheni nauroi sun hyvä kaveri

    • Kirsillä teki kans välillä mieli useaa ja välillä kielti halunsa. Kesällä hotellissa oli vilkasta käytävällä ja sain pari poikaa huoneeseen kun kannoin lisää viinaa autosta. Kehuivat vaimoa kun tarjoili juomia, sanoin vaimolla ei ole mitää hameenalla, Kirsi katsoi ja sanoi hiljaa, pojat kehui lisää ja liivejä sulla ainakaan ei ole, Kirsi punasteli kun nännit tapitti puseron alta. Kaappasin Kirsin syliin tämmöinen mun kulta on, suuteli Kirsin niskaa kääntyi suutelemaan nostin helmaa että näkevät posliinin.
      Pojat sanoi ei ole reilua että sun sylissä, meni aikaa ja toinen pojista kaappasi syliin, yritti suudella niskka Kirsi yritti nousta poika hieroi rintoja älä suutu Kirsi rauhoittui toinen käsi pojalla hieroi koko ajan selkää ja pyllyä, olin toisella puolen nojatuolissa huomasin koski rintoihin Kirsi katsoi minua iskin silmää. Sanoin pojalle eikö ole komiat rinnat, kokeili heti Kirsi hätkähti pusero kävi tiukilla nännit oli yli sentin näkyvillä poika osasi pyörittää niitä Kirsin lantio liikahteli varmaan pillussa tuntui. Kirsi nousi ja tuli syliin, kuiskasin tuntuiko nyökkäsi vaimeasti, Kirsi istui sylissä kalun päällä tunsi sen varmasti, ojentui kaatamaan pojille lisää samalla nostin helmaa ylemmäs ei huomannut, vedin Kirsiä itseäni vasten ja suutelin kaulaan, samalla pillu näkyi kunnolla suutelin niskaa Kirsi vastusteli muodon vuoksi.
      Laitoin kättä jalkaa pitkin hieroin pillua, toinen pojista tuli eteen, kysy saanko ja työnsi hametta ja levitti jalkoja Kirsi ei kerinnyt mitään kun kieli oli jo pillussa annoin nauttia vähä aika ja sanoin pojille, katsokaa haluavaa naista ottakaa.
      Kirsi oli sängyssä seljällään päällä vain hame toine oli rinnoissa kiinni ja toinen jatko nuolemista. Menin viereen sänkyyn sanoin kulta nyt saat nuorta. Kirsi makasi silmät kiinni ja nautti kun jalkoja nostettiin aukaisi silmät mutta meni kiinni kun kyrpä painui sisään kietoi heti jalat ympärille ja imi itseensä poika laukesi nopeasti toinen meni tilalle ja huokaukset jatkui siihen asti kun laukesi. Pojat lähti ja jäätiin kahden rakastelemaan, kysyin sitten oliko sitä mitä haaveilit sanoi hiljaa paremppa oli. Yöllä kuului koputus Kirsi meni aukasemaan tuli takaisin käyn huoneessa 116 tulen kohta. Meni aikaa alkoi huolettamaan puin päälle ovi oli auki Kirsi oli kontallaanyksi pani takka ja imi toista kasi poikaa odotti vuoroaan, kun panivat pyllyyn silloin kiljahteli vähän alussa, näin neljä panoa silloin kirsi nousi ja lähdettiin.
      aamupala tilattiin huoneeseen Kirsiä vähän nolotti.Noin kymmene kuului koputus, yksi pojista kysyi eihän ole ongelmaa sanoin ei ole, no silloin hyvä.

    • Anonyymi

      Meillä oli sama vaimon kiinnostus loppui meidän panoon.
      Lopulta pidimme seksissä viikon tauon niin vaimo oli valmis panemaan vaikka miesjoukon kanssa.
      Meillä oli tosi kiimainen nainen kun pääsimme alkuun ja kiima on säilynyt vuosia tämän alun jälkeen ja nykyään Molemmat tekee aloituksia kimppaan.

    • Anonyymi

      Olen minäkin haaveillut että monta miestä peräkkäin mutta vain haaveillut.
      Kesällä olin kaupungin rannassa pesemässä venettä uimapuku päällä touhusi n kun tuli kolme miestä nauroivat pitääkö kääntää sanoin ei haittaa, miehet jäi istumaan minä hinkkasin venettä. Yksi tuli viereen sanoin saanko hangata sanoin siitä vaan tarttui rintoihin odotin mitä tapahtuu työnsi käden housuihin ja sisään olln hölmönä siinä kostuin heti ylä osa laskeutu heti ja alaosa polviin mies sanoi on muuten porno vartalo sormet tuntui hyvältä ja olin venettä vasten nostin jalkaa bikinin alaosa jäi toiseen jalkaan sanoin ei mutta kalu painui sisään ja syvälle en voinut mitään kohta en halunnutkaan annoin naida sain sisään lastin huokasin tuli toinen olin samassa asennossa ohuompi pitkä kalu tunsn sen selvästi annoin panna himoitsn jo itsekkin aloin tulla kun laski sisään huokasin kolmas tuli sisään olin jo valmis nyt oikeasti halusin keinutin pyllyä kuin hädässä ja silloin tuli olin losahtaa mies piti kiinni ja laski kunnon satsin. Olin pitkään venettä vasten mietin miksi ja miksi halusin katselin vaatteeni pyyhin pillua ja sitä tuli, naurahdin olipa pano miehiä ei näkynyt.Kotona vasta mietin tuleekohan mitään tauteja, onneksi ei tullut.
      Mieheni ei tiedä mitään mutta mun mielessä on monesti olen hullun halukkaampi mieheni kanssa se on hyvä.

    • Anonyymi

      Olin 32v ikäisenä viikon leirin kokkina. Erehdyin antamaan yhdelle pillua eräänä yönä.
      Seuraavana iltana tuli neljä poikaa vonkaamaan en voinut huutaa pois jos kertovat. Kiilasivat kunnolla käsiä pyöri rinnoissa ja haaroissa olin jo nännit kovina kun kaatoivat sänkyyn kauluspaita auki ja kaikki yritti imeä tissejä oli silloin pyöreät tissit olin kuin Lumikki kääpiöiden kanssa pillua juoni kun imivät.
      Kun housut lähti olin niiden pantavaa tuli kauhea kiima kun aina joku pani valui spermaa koko ajan kesti tunteja annoin ja imin se oli puhdasta kiimaa molemmin puolin.
      Vieläkin muistan ja kiihotun kun nostin pillua että saan pakarat tarttuu lakanan kun olin niin spermassa en ole ikinä saanut niin monta orgasmia kuin silloin.
      Aamulla meinasin myöhästyä töistä kun pesin itseäni.
      Laskin aamupäivällä että kuusitoista kertaa naitu ja päivän oli nännit kovina.
      Kotona mies odotti kuumana, kysyi annoitko sanoin neljä nai koko yön, ei tietenkään uskonut mutta sai märkää mamma naida

    • Anonyymi

      Miksi sanot, että todellisuudessa toteuttaisit tuon vain kumilla? Kun kävisit todella kuumana niin rukoilisit saavasi paljasta. ... Kaikki te ensin inkutatte siitä kortsusta, mutta loppujen lopuksi tulette pannuiksi paljaalla ja rojut sisään.

      • Anonyymi

        Vaimoa vie kyllä vietit kun sille päälle sattuu. Kotiin tullaan olevinaan katuvana ja vieraat spermat sisällä. Vaimo tietää että tykkään tällaisista leikeistä.

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1871
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      144
      1788
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1572
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1392
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1375
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1336
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1183
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1168
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1065
    Aihe