mitäs mieltä ootte täst?

Aikalailla samanlainen tilanne täällä, ainoastaan sillä erolla että minä olen se "uusi akka". Miehelläni on 5-vuotias poika, joka meillä ollessaan käyttäytyy kuin herran enkeli, mutta äidilleen palattua aloittaa hirveät raivarit. Kyse ei ole siitä, etteikö haluaisi äidilleen palata, on aina iloinen äitinsä nähdessään, mutta monesti illalla ennen nukkumaanmenoa saa kauhean raivokohtauksen. Perheneuvolassakin on asian tiimoilta käyty, mutta mieheni on asiaan aika hankala sanoa mitään, kun meillä poika ei ole ikinä minkäänlaisia raivareita saanut.

Minulla on kaksi lasta emmekä mieheni kanssa ole eronneet vaan asumme ihan onnellisesti yhdessä. Lapsemme ovat aika usein isovanhemmillaan yötä viikonloppuisin. He todella haluavat sinne mennä eivätkä siellä ollessaan ikävöi minua tai isäänsä lainkaan. Kuitenkin kotiin tullessa minua kohtaan kiukutaan ja temppuillaan. Ongelma on nimenomaan kohdistunut minuun, ei mieheeni. Illalla uni ei tule kun kiukkuavat ja itkevät. Onneksi tätä kestää vain sen yhden illan. Luulen että kyse on ikävästä ja jonkulaisesta ero ahdistuksesta mikä purkautuu vasta kotiin tullessa.

4 v lapsi tuskin osaa vielä käsitellä sillätavalla asioita mitä äidistään kuulee että että asiat saisivat hänet ns. vihaamaan äitiään. todella kurjaa jos kuulee sinusta pahoja asioita ja se varmasti saa hänet suremaan asioita kovin. Mutta silti luulen että raivarerissa on kyse lähinnä ikävästä sinua kohtaan, monia esimerkkejä eroahdistuksesta kuulee vaikka olisi kuinka mukava viikonloppu tai tarhapäivä, niin äidin ikävä usein ilmenee raivokohtauksina.

Se on se ihmisen ikävä toisen luo. Lapsi on menettänyt arjestaan jo yhden vanhemman pelkää menettävänsä toisenkin. Luottamus aikuisiin on saanut kolhuja. Kolhittu lapsi kokee olevansa hyvä vain huonona olemisessa. Hyvänä oleminen vaarantaa silloin hänen ainoan osaamisalueensa. Se, miksi menettämisen tuska kohdistuu juuri sinuun on lapsen luottamus sinuun, sinulle hän uskaltaa näytää vihaisemmatkin tunteensa. Neljävuotiaan pikkutytön tunteet äitiä kohtaan voivat olla varsin ristiriitaisia, hän saattaa nähdä sinut yksin syyllisenä toisen vanhempansa menettämisen arjestaan ja yhteisasumisen menettäminen, onkin eron järkyttävin seuraus. Lapsi kuitenkin miettii poissa olevan vanhemman tilannetta ja kaikkea muuta ja lapset aika usein jäävät mietteidensä kanssa liian yksin. Tarvitaan paljon aikaa, sitkeyttä, selkeää ja turvallista arkea ja paljon läheisyyttä. Täytyy ennakoida, on taphtunut jotakin, joka suututaan lasta. Tehkää raivauskohtauksista yhteinen huoli, joka yhdessä selätetään. Mitäs te voisitte tehdä yhdessä, jotta ne vähenisivät? Eikö hän haluaisi olla tässäkin asiassa kuin neljävuotiaat tytöt eikä niin kuin kaksivuotiaat? Onko raivokohtaukset todellinen ongelma ollenkaa, ei lapsi osaa näyttää ja tunnistaa tunteitaan samalla tavalla, kuin me aikuiset. Lapsen pitää myös kokea vihasemmat tunteensa. Eikä joka asiasta vouhottamalle tee lapsilleen parasta, lapsi pitää laittaa ajattelemaan ja tunnustelemaan tunteitaan myös itse. Pitää panna miettimään asioita ja muistaa, että pettymyksistä seuraa kasvua. Vaikean paikan jälkeen lapsi on onnellinen siitä, että hän kesti. Ammattilaistenko pitäisi hoitaa lasten ongelmat ja kaikki paha olo? Ei siitä mitään tule. Pitää miettiä, mitä hittoa olemme tekemässä vanhempina, muistaa ettei virheetöntä vanhempaa olekkaa. Minkälaista lastemme elämä on? Siihen puuttuminen ei ole perheneuvolan tehtävä ollenkaan.

tässä ovat sanoneet, kyseessä on mitä ilmeisimmin vain tytön ikävä sinua kohtaan. Lapsi saattaa myös alitajuisesti ajatella, että olet hylännyt hänet hetkeksi, kun olet "lähettänyt" hänet muualle. Esimerkiksi monet lapset saattavat olla todella vihaisia vanhemmilleen päivähoidon jälkeen, vaikka itse päivä olisi mennyt ihan mukavasti. Kyseessä on protesti siitä, että lapsi on joutunut olemaan erossa vanhemmistaan. Mielestäni sinun kannattaisi aina itse moneen kertaan sanoa, kuinka kiva on kun tyttö tuli takaisin kotiin ja kertoa, että sinullakin on ollut ikävä häntä. Mahdollinen kiukku kannattaa ottaa melko tyynesti vastaan, vaikka tietenkään ei tarvitse hyväksyä nimittelyä tms.

tyttäresi on ikävöinyt sinua ja purkaa ikäväänsä. Voi olla myös, ettei "pysty" isän luona kiukuttelemaan ja kiukku purkautuu sitten kotona, turvallisessa paikassa. Koeta jaksaa ja osoittaa tyttärellesi, miten rakas hän on sinulle!