kotihoidontuesta ja töihin paluusta

tuleva mamma

Olen jäämässä kohta äitiyslomalle joten vielä ei ole aihetta hakea kothoidontukea, mutta stressaa helposti asioista ja haluan turvata tulevaisuuden. Entä kun vanhempain vapaa loppuu ja tipun kotihoiontuelle niin se rahahan on aika pieni jonka siitä saa,eikö?. Työelämään paluu tuntuu vaikealta koska en haluaisi laittaa alle 1 vuotiasta muksua todellakaan mihinkään 20 lapsen päiväkotiin vaan haluaisin olla ainakin siihen 1,5-2 v. saakka itse hoitamassa ja katsomassa lapseni kehitystä.Mieheni on toki ansiotyössä. Miten te muut äidit olette pärjänneet/ratkaisseet tilanteen? Olen lukenut että jotkut ovat olleet jopa 8-vuotta kotona lasten kanssa?

1

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vähälläkin

      Itse olen ollut muutaman vuoden kotona - vanhempi on kohta 3v ja nuorempi lapsi reilun vuoden. Miehen työtulojen lisäksi meille tulee tukia ja lapsilisiä se n.400e 210e, eli kuutisen sataa. Sijoitusongelmia ei ole, mutta toimeen tullaan ja heräteostoksiinkin on varaa. Vähän hankaloittaa esimerkiksi asuntolainan saantia, kun ei ole kunnollisia tuloja kuin yhdeltä, mutta eipä tässä töihin juuri kannata lähteä, kun syksyllä syntyy kolmas lapsi. Ne, jotka ovat olleet kotona kahdeksan vuotta, ovat lähinnä niitä, joille on syntynyt sinä aikana useampi lapsi. Jos yhden lapsen kanssa olisi kotona kouluikään saakka, ei kolmen ja seitsemän ikävuoden välillä olisi muita tuloja kuin se lapsilisäsatanen kuussa. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      124
      3072
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1445
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1037
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      967
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      307
      848
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    Aihe