Olavi Voittonen kertoi viime puhujainkokouksessa siitä miten kaukonäköinen ratkaisu vl-liikkeessä tehtiin 70-luvulla, kun perustettiin lapsi- ja nuorisotyö. Kerhot, raamattuluokat, leirit, kr- opistot muodostaa selkeän ja yhtenäisen systeemin joka tukee kotien ja vanhempien kasvatustyötä.Liike ei luultavasti olisi nykyisen laajuinen ilman tätä työtä.
Lapsi ja nuorisotyö
perustettiin 1970-luvulla
6265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko tulevaisuus sellainen että nuoret jakaantuu jyrkästi kahteen ryhmään? Esimerkiksi Kanadassa yhä useampi 14-19-vuotias jättää kristinuskon fanaattisimmat suuntaukset, kuten katolilaisuuden. Ateistien ja agnostikkojen määrä on kasvanut niin että tällä hetkellä kolmannes nuorista on uskonnottomia. http://freepathways.wordpress.com/2009/04/18/voittaako-jarki-sittenkin/
miksi herätysliike ei kasva vaikka on tehokas nuorisotyö?
9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." [Kol. 2:20-22; Tit. 1:14]
on vain hankala varjella vl-manipuloitavia näkemästä ulkopuolista ihmiselämääkin, vaikka minkälainen kehdosta-hautaan srk-aivopesulinja keksittäisiin - ovi käy lahkosta ulospäin viuhuen!
Ei pidä paikkaansa. Missää muussa herätysliikkeessä ei ole niin paljon lapsia ja nuoria. Uskovaiset lapset odottelevat innoissaan suviseuramatkaa. Seurat ja nuorille suunnatut leirit ja muut aktiviteetit ovat sellaisia että lapset ja nuoret itse haluavat nissä olla. Harva haluaa maailmaan ja epäsuskon epätoivoon siirtyä!
ainoat lomareissut suuntautuvat tupakinsavuisille lentokentille tms, oikeat lapset tutustuvat vapaina eläintarhoihin, huvipuistoihin, kylpylöihin jne ja kotimaahamme lomillaan alistumatta srk:n lapsiorjatyövoimaksi pahaisella jäätelöpuikkopalkalla