Olen lähdössä tuossa kesän alussa barcelonaan ja espanjassahan saa lääkkeitä, jotka ovat suomessa vain reseptilääkkeitä. onko kokemuksia minkälaisiä lääkkeitä sieltä saa? ps. en ole mikään lääkeriippuvainen narkkari.
barcelonasta (resepti)lääkkeitä?
3
549
Vastaukset
- Tapas-Papa
Viime vuosiin asti apteekista sai lähes mitä tahansa, jos nimen tiesi. Nykyisin tarvitaan reseptiä kuten muuallakin Länsi-Euroopassa. Esimerkiksi tulehdusta poistavista särkylääkkeistä indometasiinia saa ilman reseptiä mutta feldeniin vaaditaan resepti. Eli touhu on yhtä nokkelaa kuin Suomessa.
- vaihtelua?
Kotikylämme lähiapteekista sain vaivatta reseptilääkkeen eturauhaseen. Oman kylän ( Torrevieja ) lekureista ei löytynyt ko. reseptin kirjoittamiseen oikeutettua. Lähin olisi ollut Orihuelassa. Olen saanut mitä tahansa. Osa maksuttomia, reseptilääkkeet ilman reseptiä täyteen hintaan.
- annaleena
Ainakin oman kokemuksen mukaan jopa apteekittain tuossa käytännössä on vaihtelua. Kysyin yhtä reseptilääkettä (ilman reseptiä siis) ensin ensimmäisestä apteekista, jossa sanottiin että myyvät sitä ainoastaan reseptillä. Samalla sain kuitenkin tästä apteekista ohjeen kysyä korttelin toisessa päássä olevasta kilpailevasta liikkeestä, ja siellä tuo lääke myytiinkin ilman ongelmia reseptittömälle. Ja tämä siis Barcelonassa. Joten kokeilemalla muutamasta, jos ei ensimmäisessä onnistu, saat varmasti ostettua mitä tarvitset! Pidä kuitenkin mukana jotain, josta näkee vaikuttavat ainesosat, sillä nimet eivät aina vastaa suomalaisia nimiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242948Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342018MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995