Puhutaan lihavuudesta, lihomisesta, laihtumisesta. Usein kuulee että kun elämässä tulee vastamäkiä/masennusta tms. eteen niin silloin helposti kasaantuu kiloja. Miten masennus itsessään on yhteydessä ylensyöntiin? Onko kyse silloin mielihyvän tunteen hakemisesta, lohdutuksesta? Vai eräänlaisesta "vastarinnasta" yleensä elämää tai toisia ihmisiä kohtaan "mä en jaksa nyt välittää mistään, evvk mitä muut musta ajattelee". Eihän sillä olekaan väliä mitä muut ajattelee, mutta sillä on väliä mitä epäterveellinen ruokavalio tekee ihmisen omille sisuskaluille ja terveydelle.
Jos syö mahan ihan täpötäyteen niin eikö silloin tule helposti huono olo? Sama kai pätee myös alkoholin suhteen jos sitä ylenjuo. Ja silloin helposti tulee myös henkinen morkkis "taas repsahdin.." mikä ei yhtään paranna mielialaa. Jos on tosi masentunut, miten jaksaa edes mennä kauppaan/grillille hamstraamaan ylensyönti-herkkuja? Miksi hedelmät tai vihannekset ei maistu, vaan valitsee suklaata, karkkia, pizzaa ja hamppareita, leivoksia jne..
Jatkuvasta ylensyönnistä seuraa ilman muuta liikalihavuutta, mikäli ylensyönti-kierrettä ei saa ajoissa katkaistua ja jos liikuntaa ei merkittävästi lisätä. Muutaman kilon painonpudotus on helppoa, mutta jos ylipainoa on kertynyt yli 10 kg on painonpudottaminen hitaampaa ja myös vaikeampaa koska kroppa on jo tottunut tiettyyn kalorimäärään päivässä. Elimistö myös tottuu esim. sokeri-/eläinrasva-peräisiin ruoka-aineisiin yllättävän nopeasti.
Vielä 50 vuotta sitten ei ylipainoa valtaväestön keskuudessa Suomessa juuri esiintynyt, ajat olivat sotien jälkeen niukat ja ruumiillista työtä teki suurin osa ihmisistä, myös mahdollinen vapaa-aika meni töiden merkeissä. Nyt kun ihmisellä on käytettävissään enemmän rahaa ja vapaa-aikaa kuin koskaan, eikä tavaroista tai materiasta ole puutetta, tuntuu että ihminen on kuitenkin onnettomampi kuin koskaan..
Kertokaa omakohtaisesti
miksi on vaikeaa..?
221424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Viimeinen kappale oli vastaus, ei osata suhteuttaa syömistä kulutukseen. Ja hyvä maistuu hyvältä, sitä täytyy saada lisää. Kilot on sitten suojamuuri pahaa maailmaa vastaan, kaikenlaiset tekosyyt estävät laihduttamisen. Silloinhan pitää luopua hyvästä. On toki olemassa myös sairauksia, joiden seurauksena lihoo, mutta se on häviävän pieni määrä lihavista.
Olen ollut vegetaristi 17-vuotiaasta ja boikotoin mm. pikaruokaketjuja. Sairastuin lukiolaisena kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Minulla ei ollut aiemmin taipumusta painonnousuun eikä lihomista ollut minkään aiemman lääkityksen aikana tapahtunut, mutta vähän päälle kaksikymppisenä aloin käyttää ketiapiinia (Seroquel) psykoosien estoon. Paino lähti nousemaan ja kun oli tullut 12 kiloa 12 viikossa, hakeuduin lääkäriin. Kun kuukautisetkin olivat jääneet pois, ensin epäiltiin raskautta, sitten kilpirauhasen vajaatoimintaa, kortisolin liikatuotantoa jne. Lopulliseksi saldoksi jäi 22 kilon painonnousu 9 kuukaudessa ja diagnoosiksi ketiapiinin sivuvaikutukset. Lääkettä ei osailtu epäillä, koska tuolloin vielä LUULTIIN, ettei ketiapiini vaikuta painoon kuten vanhemmat psyykenlääkkeet. Nykyisin lääkäreillä ja hoitajilla on jo parempaa tietoa asiasta, mutta jälkiviisaus ei minua auta. Jotkut ihmiset ovat kuulemma tunnesyöppöjä, minä en. Syömiseen ei liity mitään erityistä mielihyvää, kuten ei liikuntaankaan (kuntoilen useita kertoja viikossa, etten lihoisi enempää). En myöskään ahmi eikä sokeri maistu. Ehkä aivojeni välittäjäainetoiminta on poikkeuksellista, koska en saa nautintoa sellaisista asioista mistä muut ihmiset. Masennusjaksot vaikuttavat elämääni siten, että masentuneena ei jaksa viittä treeniä viikossa ja tulee käytettyä eineksiä, kun ei jaksa kokata. Olen väliaikaisella sairauseläkkeellä, mutta toivon pääseväni parin vuoden sisällä työelämään. Olen alkanut käyttää ruoanlaittoon enemmän vaivaa ja psykiatri järjesti minut mt-kuntoutujien kokkauskurssille. "Penninvenyttäjän keittokirjassa" käsitellään halpaa ja helppoa arkiruokaa ja kasvisruokaohjeita on.
masentunut elimistö etsii niitä nautinto aineita ja sokeri kohottaa olotilaa nopeasti ja kavalasti...kuten alkoholikin.(alkoholi on todella lihottavaa!) Tunne syöppöjä on paljon lihavissa ja sitten tarjontaa on valtavasti.Seuratkaapa mainontaa...nykyään mainostetaan oluita,karkkeja,sipsejä ym ihan haistapaska elintarvikkeita.Ennen oli kahvi,jauhot,liha,makkara,leipä jotka veti kauppaan ihmiset ostoksille..mutta kun katetta saa noista herkuista enemmän ja tekevät kauppansa paremmin. Itsekin olen ylipainoinen johon ei mainonta kyllä iske...mutta tunne syöppö ja sairaskierre on ne mitkä vie.tosin liikun enkä ole sohvaperuna...harmillisia on kilot. Niin ja syön paljon marjoja hedelmiäkin...mutta niissäkin on kaloreita. tosin...aion ottaa kunnon tiputuksen...taas.
Ainakin minulla. Olen kohta 50v mies ja taistellut painoni kanssa 30 vuotiaasta lähtien. Välillä paino kohosi ja sitten taas skarppasin syöntiä ja lisäsin liikuntaa. Nyt 2000-luvulla aloin käyttää alkoholia enemmän useasta eri syystä johtuen. Puoliso on alkoholisti ja hänen kanssaan oli mutkatonta juoda. Paino nousi ja nousi. Olutta usea litra joka päivä ja ruokaa päälle. Kävelin peilin ohi aina muualle katsoen ja suljin silmäni omalle painolle ja olemukselle. Ihmiset huomautteli ja yllättäen lihavat olivat enemmistönä pilkkaamassa. Vuoden vaihteen tietämillä paino oli 148 kg. Olen kyllä roteva mies mutta oikeasti painoni pitäisi olla alle 100kg. Indeksin yläraja on 87 kg. Otin itseäni niskasta kiinni sairastuttuani nivelvaivaan,verenpainetautiin,kolesteroli on koholla,kihti ym. Kunto oli tosi huono. Lopetin alkoholin vuoden vaihteessa,syön terveellisesti ja laihdutan,kuntoilen ja liikun.Pyöräilen,uin,sauvakävelen.Kunto on parantunut huimasti. Painan nyt 129 kg.Hienosti on tippunut. Alkuun lähti ehkä nestettä mutta kuitenkin. Nyt annan mennä sinne 100 kilon tietämille. Rahaa jää säästöön,ryhti on parantunut ja kateelisia katseita on tullut. Vain harva "huomaa" uuden ulkomuotoni. Puoliso dokaa edelleen ja se on suurin murheeni.Joka päivä pienessä tinassa olevaa naista ei ole kiva katsella selvinpäin. Syynä painoni "karkaamiseen" noinkin suureksi pidän itsestä piittaamattomuutta sekä alkoholismia.Syö ja juo.Juo ja syö.Jatkuvasti. Terveysongelmat pysähdyttivät.Onneksi. Ja oli munaa vaihtaa suuntaa. Että näin mulla.Hyvää alkavaa kesää kaikille. Tv ex-paksukainen
Tuota oli hienoa lukea, on mahtava juttu että olet uudestaan saanut otteen elämästäsi ja nautit kaikesta täysin rinnoin. Toivon vain että myös puolisosi ymmärtäisi ainutlaatuisen elämänsä tärkeyden ja jättäisi juomisen. Hänelle voisi sopia täysi raittius kuten meille useimmille ex-alkolaisille. Sen jälkeen alkaa liikuntakin ja myös ruoka maistua oikealla tavalla. Ja samalla kunto nousee melkein kuin itsestään, kuten mulle kävi. Toivon sinulle ja puolisollesi hyvää ja onnellista elämänmatkaa :)
Olette rohkeita ja esimerkillisiä "lihavia". Teille toivon myös voimaa etsiä se oma juttu painonpudotukseen. Kuten sanottu, on syitä, joille ei itse voi mitään. Uskaltaako kukaan itsensä syömällä lihottanut kirjoittaa tarinansa?
en usko että kukaan tahallaan syömällä /juomalla haluaa lihoa...siis ihan älyttömäksi.(on niitä laihoja joiden pitäisi painoa saada mutta ei saa) Mulla on juuri se,että jos ei ole tarpeeksi tekemistä sitä nopeasti löytää itsensä syömästä!!! Sitten se,että jos vatsa menee liian tyhjäksi niin alkaa ruokatorvivaiva palautua takaisin...eli kauhean vaikea pitää tasapaino näissä ruokajutuissa. Itseinho on valtava vaikka olenkin alle 100kg ja lihavempia löytyy. Sairaus on täälläkin pitkälti painon takana..sellaisia pikku sairausjuttuja jotka ovat vaikeuttaneet liikkumista/elämää...on edelleen...ja nämä sairausjutut ei taas liity painoon mitenkään,siis että paino ei ole näitä aiheuttanut. Että aikomoista oravanpyörää tämä on.Ja voin kertoa käy mielenterveyden päälle olla pitkiä aikoja kipeä(3v).Vaikka ei siis kuolemankipeä niin sillä tavoin,että vaivat hankaloittaa koko ajan tai ne on huomioita elämässä. Syömisessä on monella se oravanpyörä...kun syö/juo,harmittaa ja sitten syö/juo siihen kun harmittaa jne. Jospa me kuitenkin yrittäisimme hyväksyä toisemme ulkonäöstä/koosta huolimatta...elämä on välillä todella kovaa.Osaan asioista voi vaikuttaa mutta ei kaikkeen.
Niin tiedän naisen joka on kertonut hänen lihavuutensa lähteneen jo kotoa. Pulla on ollut se lohtu kun vanhemmat juo,lyö ja käyttää hyväkseen.... eli koko elämänsä on sitten vastoinkäymisten kohdatessa syönyt. Eristäytynyt ihmisistä=ei liiku,ei tee "mitään"...mikään ei kiinnosta..ei kait sitten ole edes etsinyt lääkäreiltäkään apua. (eli meneekö sitten helpommin selitellä,että syö suruunsa...kun myöntää että on voimaton ruoan/elämän edessä ja hakea apua. Avun hakeminen on muuten todella vaikeaa!
Itse olen tunnesyöjä. Monesti menee karkkia,suklaata,sipsejä jne kun on tylsää tai masentaa. Toki mulla on taipumus lihoakkin, mutta painoon kyllä pystyisi vaikuttamaan alentavasti syömisillään. Mutta kyllä mä lenkeillä käyn ja uiminen on intohimoni. Ja siis syömiseen mitä tulee niin toisena päivänä mä syön oikeen terveellisesti, sitten tulee mässäyspäivä ja sitten on yleensä syömättä seuraavan päivän. Se menee tyyliin kahdella leivän palalla.
ja yhdessä tsemppaisivat oikeille ruokailupoluille. Ei se tarkoita sitä, että kaikki nautinnot on kiellettyjä. Jokainen hakee mielihyvää jostain, jospa yhdessä löytäisi jonkun muun kuin mässäilyn. Lihavat liittykää yhteen!
Juuri niin, missä voisi olla semmoinen paikka jossa voisi luotettavasti ja avoimen julkisesti olla sitä mitä nyt on ja yhdessä yrittää siihen mihin haluaa (=hoikistua terveellisesti ja terveesti), yhteisellä sopimuksella ja päämäärällä. Onhan noita painonpudottajia yms. seuroja mutta jotenkin tuntuu että rima on joskus aloittajalle liian korkealla heti alkuunsa.. Tärkeintähän on nauttia elämästä, ei olla tikkulaiha!
Se on ilmainen painonpudotusohjelma. Siellä on keskusteluketjuja sekä joillakin mesekavereita ja jotkut myös tapaavat toisiaan. Kiloklubi on hyvin valvottu, eikä siellä mollata ketään, päinvastoin tsemppiä ja motivointia löytyy. Olen kirjannut syömiseni ja liikuntani usean kuukauden ajan ja painonousuni muutti suuntansa laskuun melko pian. Nyt osaan aika hyvin arvioida annokset ja lomalla huomasin, että nautiskelut jäivät vähemmälle. Myös liikuntaa olen lisännyt jonkun verran. Päätin etten rupea intoilemaan liikaa ja siten motivaatio laskee. Päätin myös, että sitä mukaa kun joku vaate alkaa olla löysä, poistan sen varastoistani. Uusia ostan, vasta kun on pakko. Yllättäin on kaikenkokoista retonkia piirongissa... Yksi ulkotakki on jo kirppisosastossa. Ulkonäköön kannattaa satsata, uusi kampaus ja meikki piristää. Muutenkin hemmottelut ovat parasta motivointia. Uimahalli on tosi hyvä paikka kaikenkokoisille, vaikka isokokoiset ihmiset sitä vieroksuvatkin. Aloita kiloklubissa ensin tutkimalla omat syömistapasi ja kysele muilta apua. Kun pääset kunnolla sisään, löydät varmaan jonkun, joka haluaisi jakaa painonpudotusasiat kanssasi. www.kiloklubi.fi
Voittaisit varmaan läkipoijuilun MM-kisat. Kettinki vain perseeseen ja toiseen päähän paino ja hyppäät poijuksi mereen. ...
Mitäs jos siirtyisit viihdyttämään muita kaltaisiasi....
tänne. Ei niin asiallista ketjua, ettei joku teini neropatti iske jotain ilkeää väliin. Olet todella säälittävä.
Jotka syyttävät alakuloa tai masennusta syömisestään, minusta se on huono selitys olkoot vaikka kuinka tutkittu. Eikö se syöminen vain pahenna sitä oloa sitten ? Eli kun mieli on maassa, useilla varmaan juuri siitä syystä kun on niin "läski" ja sitten vedetään sipsiä ja suklaata, niin että pahaa tekee, eikö se lisää sitä alakuloa vielä enemmän kun vielä päälle tulee se, että repsahti taas ahmimaan. Onko kukaan ylipainoinen kokeillut siihen alakuloonsa tai masennukseensa, että kävelisi sinne kauppaan niitä herkkuja hakemaan kiertotietä, jospa se mielikin ulkoillessa paranisi, eikä tarvitsisi ahmia ? Itse olen ns. hoikka ja harvoin näen kävelyllä tai pyöräilemässa ylipainoisia, kaupassakin käyvät autolla.
et tainut lukea kaikkia kirjoituksia...! Tuolla kerroin jo oravanpyörästä ruoan ympärillä. Ehkä laihana sinun ei tänne palstalle kannata edes tulla. Kauppaan on matkaa 46 km että ei se oikein pyörällä mene....kun on laihojakin perheessä eli useammalle tuotava muonat tullessa... Hassuja...läskirasismia
Syitä on monia : - lihoin liikaa viimeisen raskauden aikana, enkö ollut saanut pudotettu edellisen raskauden painon (vauvoilla 15 kk ikäero) - en saanut pudotettua sitä ylimääräistä - teen töitä kotoa = ei sosiaalisia paineita, ei tarvitse pukeutua kun on neljän seinän sisällä - en liiku melkein lainkaan ja kaikki palvelut ovat 6 km matkan päästä, joten autolla mennään - ruokaa laitan perheelle illalla, päivän mittaan syön mitä sattuu - ruokavalioni on erittäin hiilihydratin pitoinen, aivan liian vähän kasviksia ja heldelmiä - kilo pasta ketsuppi on aina halvempi kuin kilo tomatteja ... - pidän herkuista ja jos kotona on suklaalevy tai karkkipussi en saa rauhaa ennen kuin se on tyhjä (ja ällö olo päälle) - ikä on reilu 40 , aineenvaihdunta hiljenee, mutta syön edelleen samalla epämääräisellä tavalla - ei ole oikein motivaatiota pudottaa painoa - olen pudottanut niin monta kerta ja aina on tullut takaisin, että pyrin enemmän pysymään samoissa lukemissa - kaikki veriarvot ovat hyviä, ei kolesterolia, ei verenpainetta, joten ei ole terveydellistä syytä laihduttaa - mieheni mielestä en ole lihava, ja lapsetkin tykkäävät minusta näin - haluaisin (ehkä) olla hoikempi, ainakin painaa sen verran mitä olin ennen 4 lasta, tarkoittaisi noin 25 - 30 kg vähemmän, mutta urakka tuntuu tolkuttomalta ja olen epäonnistunut niin usein ... tai epäonnistunut pysymään tavoitepainossa - minäkuvani on vääristynyt, aloittin laihduttamisen jo silloin kun en olisi tarvinnut sitä, eli -20 kg sitten ... - paino tulee pikku hiljaa, noin pari kiloa vuodessa, ei sitä huomaa (varsinkin jos ei välitä) - summa summarun, oma moka, mutta en saa mistään moivaatiota muuttamaan asioista tai säilyttämään sitä loppuikäni, koska pitäisi tehdä ruokaremontin ja pysyä siinä ikuisesti ...
Just noin se menee! Ainoa asia mikä saa sinut elämäntaparemonttiin on terveyden menetys! Se,että huomaa polvessa olevan jotain hämärää..! Tai lonkassa.Puuskuttaa ja puuskuttaa!Ei pysty juoksemaan.Muistatko miten kiva oli juosta metsässä? Kerätä puolukoita kevyesti eikä puuskuttaa ja kerätä maaten? Ihanat vaatteet?Hikoileminen?Miesten kadonneet katseet? Kaikki kiva,hoikkuuden mukana mennyt! Olisiko kiva kokeilla jälleen? Ja,jos pidät elämästä niin hoikat elää pidempään! Tiputa normaalipainoon niin elät 10 vuotta pidempään!Ei hullummin.Ja halvat,kivat vuodet otettavissa.Kuulet kuinka puro solisee ja linnut laulaa!Etkä ole haudassa. Saat hyvän eläkkeen ja nekin rahat itsellesi.Minkä olet maksanut,niin kannattaa ottaa itselle.Jos kuolet nuorena,muut vie sinun eläkkeesi-
Yksi juttu joka toistuvasti näyttää ilmenevän keskusteluissa, on että ihmisiä jostain syystä pelottaa/on vastenmielistä muuttaa pysyvästi ruokailutottumuksiaan. Eli pitäisi tottua hamaan loppuun asti syödä pienempiä annoksia (jotka ajanoloon alkavat tuntua normaalikokoisilta!) ja laadukkaampaa ravintoa. Miksi tämä on niin paha juttu? Mulle ei ainakaan maistu koko ajan suklaa ja keksit/pullat tai rasvassa tiristetyt makkarat/pizzat ym. yökötykset. Hampurilainen menee korkeintaan pari kertaa vuodessa, ja sama juttu pizzan kanssa. Kyllä liikalihavuus on oikeasti suurimmalla osalla ihmisiä korvien välissä oleva juttu. Tuossa jokuhan kirjoitti että on läski kun ei saa itsestään irti että laihduttais, ja mitä mieltä laihduttaa kun ei koskaan liiku ihmisten ilmoilla ja kaiken lisäksi kun vielä mies ja lapset tykkää että on sellainen mäsö.. Hmm, mahtaakohan mies tosissaan olla sitä mieltä, toki kyse on ilman muuta suuresta tosirakkaudesta jolloin ulkonäöllä ei pidäkään olla suurta merkitystä, mutta tuskin sen mies vastaankaan panis jos vaimo olis hoikempaa sorttia. Ja kyllä lapset varmaan tykkäis että niiden äiti jaksaa leikkiä ja temuta niiden kanssa pihalla mielin määrin läähättämättä.
Se asia kyllä pitää paikkansa täysin että lihavuus on korvien välissä. Siellähän ne mielikuvat syntyvät ja teot päätetään. Ympäristön paine on myös erittäin iso asia elämäntapamuutoksessa. Aika yksinäinen tie on kuljettavana,ainakin ravinnon suhteen,kun muu perhe syö pitsaa ja makkaraa ja itse rasvatonta,terveellistä ruokaa. Sitten on kateutta,joka suorastaan painostaa toisiin valintoihin kuin itse haluaisi. Esim.tupakoinnin lopettaminen voi tyssätä siihen kun kaverit suorastaan vaatii tupakalle.Kuitenkin ne haluaisi itsekin lopettaa mutta ei pysty/viitsi ja ovat kateita jos joku pystyy! Ihminen on kateudessaan valtavan kekseliäs ja raaka.Omat tavat lanseerataan muillekin,niin ei tarvitse tuntea itseä huonommaksi! Pätee alkoholiin,tupakkaan,lihavuuteen ym.elämäntapa-asioihin. Joten yksinäistä tietä riittää muuttujalla. Itse oikein nautin tilanteista joita tulee eteen. Niin paistaa kateus läpi että polvi vatkaa ja hermostuttaa. Ja meikäpoika vaan laihtuu..!Heh,heh. Hyvää elämää vietän ja paljon on tullut tilalle.Ruoka-annokset toki ovat pienentyneet mutta sou what? Oluen tilalla on vesi ja vesijuoksu.Alkoholin tilalla on moottoripyörä.Ja oikea fillarikin. Mahtui taas tänään pienemmät pökät ja se on tärkeetä...!
Katselkaa kuvia menneisyydestä ja laittakaa ihanimmat kuvat jääkaapin oveen. Parasta on kun on pariskunnan molempien kuvat. Ei niiden tarvitse olla kaksikymppisinä otettuja vaan silloin kun ollaan oikeasti aikuisia. Kumma miten alkaa vaikuttamaan. Jos on vaikea löytää hyvää kuvaa, niin vaikka ajatuksella "milloin on viimeksi ollut hyvännäköinen omasta mielestä." Vaikka ei tarvitsisi kylillä käydä, voi joka päivä laittaa itsensä hyvännäköiseksi heti aamusta. Ruokaseurantaa ensin pari viikkoa ilman mitään ruokamuutoksia esim. kiloklubin avulla ja sitten rustaamaan niitä ihanneruokalistoja. Ei ole todellakaan vaikeaa. Liikuntaakin voi alkaa pikkuhiljaa, pienissä erissä ja oman maun mukaan. Koko perhe kuntokouluun. Jos mies ei halua, ei hän oikeasti ole kiinnostunutkaan vaimonsa hyvinvoinnista. Ja lapset saavat oikean kuvan kropan hoidosta. Äidistä ei tarvitsekaan tehdä missinlaihaa.