Kela perii takaisin

vuoksi liikamaksua, kyllä vituttaa. Kela on niin huippupaikka, että sieltä ei ensinnäkään tukia tipu, vaikka ois kuinka hyvät todistukset. Aina tulee päätös, jossa samat sanat: "kela ei näe perusteita" Ei se niistä perusteista ole kiinni, vaan siitä, että rahaa ei haluta myöntää.
101141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kerran sellainen juttu,että tarkistutin päätöksen sen ihmisen kanssa joka oli päätöksen asiasta tehnyt.kerran sitten olivat laittaneet tilinumeroni aivan päin....arvatkaas antelinko..eli aina kannattaa tarkistuttaa päätös jos aikaa on läträttävänä!!

Äänestä
  • hieman, eli takaisinmaksettavaa määrää pienennettiin noin kolmanneksella. Päätös tehtiin puhelimitse tänään, eli yhdessä päivässä!

    Äänestä

Pittäähän se jorma huuhtasta!

Äänestä

En tarkoita sinua vaan kelan virkailijoita. Virkailijoilla on työantajan puolesta lounasetu. Siis mene ruoka-aikaan tyhjin vatsoin katsomaan konttorin eteen kun kela lähtee vetelehtimään kohti pizzeriaa.

Äänestä

Kyllä saa kela periäkin väärin perustein maksettuja etuisuuksia takaisin. on tiedossa useita yh-akkoja, jotka ovat kupanneet vuosikausia kelan rahoja, vaikka elättäjä on samassa taloudessa asunutkin, tietysti ukolla on varjo-osoite niin muijan taskuun kilahtaa sievoiset summat kuukaudessa.Kelan etuisuudet on ok, silloin kun ne oikein perustein annetaan ja toivottavasti sellaiset saa jotka tosiaan tarvitsee. Minä en ainakaan halua maksaa veroja siksi, että joku laiska ämmä saa vetää lonkkaa kelan rahoilla koko elämänsä.

Äänestä
  • Tässä olikin kyse Kelan omasta virheestä.On sattunut minunkin kohdalleni ja Kelalta tuli vielä monimutkainen kyselylomake,joka olisi pitänyt palauttaa määräpäivään mennessä.Ensimmäinen kysymys oli miksi on maksettu? No soitin Kelaaan ja kysyin,että minunko se pitäisi tietää miksi on maksettu.Kysykää virheentekijältä.No ei tarvinnut lähettää lomaketta. Minulla näitä Kela juttuja olisi kirjaksi asti,mutta verenpaine vain nousee,kun niitä muistelee. Suojatyöpaikka koko Kela,ei mitään hyvää sanottavaa.

    Äänestä

  • piikalikka kirjoitti:

    Tässä olikin kyse Kelan omasta virheestä.On sattunut minunkin kohdalleni ja Kelalta tuli vielä monimutkainen kyselylomake,joka olisi pitänyt palauttaa määräpäivään mennessä.Ensimmäinen kysymys oli miksi on maksettu? No soitin Kelaaan ja kysyin,että minunko se pitäisi tietää miksi on maksettu.Kysykää virheentekijältä.No ei tarvinnut lähettää lomaketta. Minulla näitä Kela juttuja olisi kirjaksi asti,mutta verenpaine vain nousee,kun niitä muistelee. Suojatyöpaikka koko Kela,ei mitään hyvää sanottavaa.

    painua sinne minne ei aurinko paista. Ei muuta.

    Äänestä

  • mun mielestä kirjoitti:

    painua sinne minne ei aurinko paista. Ei muuta.

    Jos ei Kelan korvaukset kelepoo, ee oo mikkää pakko niitä hakkee. (Laittakee vaekka minun tilille...ilimane korvaas on tervetullu...) Mulle kyllä kelepoo vähän halavemmat liäkkeet (kela korvaa osan), työttömyyskorvaas (en oo liitossa), äitiys- ja isyysraha, vanhempainraha, äitiyspakkaas, lapslisät, asumistuki, sotilasavustus (sillo ku ukko ol armeijassa)... En oes varmaan muualta suanu, jos ee oes Kelloo olemassa! Kyllä työ immeeset ootta tyytymättömiä!! Menkää töehi, niin ee tarvii Kelan kanssa asioija! Jos ee oo paekkakunnalla töetä, kannattasko muuttoo sinne missä on!!!

    Äänestä

  • Kellaan tyytyväene kirjoitti:

    Joo, mulla kans sama juttu tän Kelan kanssa: kun olin opiskelemassa ja muutettiin isän kanssa asumaan kahdestaan, hain Kelan ohjeiden mukaan asumislisää ja sain sitä puoli vuotta no sit ku sanoivat et isänkin pitää hakea asumistukea niin johan pomppas kirje postiluukusta. Kirjeessä oli selvitys liikamaksusta jota oli noin 1500e et miksi tälläistä on tapahtunut ja kuinka voin maksaa sen takaisin... Liikamaksu oli tullut sen takia koska olen asunut isäni kanssa enkä ole ilmoittanu asiaa tarpeeksi (????) ajoissa. No ei mitään vetosin oikeuksiini ja siihen että olin tehnyt ihan oikein aivan kuin kela oli opastanut mutta vasta toisen valituksen jälkeen tiputtivat summan kolmanneksella ja ei kai siinä muuta autanut kuin vain maksaa. Nyt velka maksettu ja eletään pienellä palkalla ja sen lisäksi vielä joudun hakemaan joskus tt-tukea... Mutta siis suoraan sanottuna KELA ON PASKA PAIKKA. Voisin sylkeä sen paikan päälle ja niin minä teenkin yleensä viikonloppuisin kun nurkilla pyörin... joskus jopa kusen sen nurkille. Tiesittekö muuten et Iisalmen Kelan pomo ja jonkun muun pohjois-savon Kelan johtajahahmo olivat jääneet kiinni törkeästä rattijuoppoudesta? Kertoo jotain henkilöstöstä...

    Äänestä

  • kun toiset joutuu olemaan r... kirjoitti:

    Voi voi. Oma moka! Kannattaa olla tarkka hakemuksissa. * Asumisen tuet * Yleinen asumistuki * Ilmoitusvelvollisuus Ilmoitusvelvollisuus Sinun on pikaisesti ilmoitettava Kelaan olosuhteidesi muutoksista, jos * vaihdat asuntoa tai muutat pois asunnosta, johon asumistuki on myönnetty * sinulle tai ruokakuntaasi kuuluvalle syntyy oikeus opintotuen asumislisään * samassa asunnossa asuvan oikeus opintotuen asumislisään päättyy * sinulle tai ruokakuntaasi kuuluvalle syntyy oikeus eläkkeensaajien asumistukeen * ruokakuntaasi kuuluvien henkilöiden määrä muuttuu pysyvästi * ruokakuntasi bruttokuukausitulot nousevat vähintään 300 euroa edellisessä päätöksessä vahvistettuihin tuloihin verrattuna * ruokakuntasi omaisuus lisääntyy huomattavasti * ruokakuntasi hyväksyttävät asumismenot pienenevät vähintään 50 euroa päätöksessä vahvistettuihin hyväksyttäviin asumismenoihin verrattuna * ruokakuntasi ottaa alivuokralaisen tai luopuu alivuokralaisen pitämisestä tai * ruokakuntasi käytössä olevan asunnon hallintamuoto muuttuu. Jos et ilmoita muutoksista, sinulle voidaan maksaa tukea aiheettomasti. Tällöin sitä joudutaan perimään myöhemmin takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oman virheensä kirjoitti:

vuoksi liikamaksua, kyllä vituttaa. Kela on niin huippupaikka, että sieltä ei ensinnäkään tukia tipu, vaikka ois kuinka hyvät todistukset. Aina tulee päätös, jossa samat sanat: "kela ei näe perusteita" Ei se niistä perusteista ole kiinni, vaan siitä, että rahaa ei haluta myöntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu