Jänistorjuntaa

Meillä omenapuut on nykyisin suojattu verkoin .On myös todettu hyväksi konstiksi sitoa puuhun tuoreita tuomen oksia, mieluimmin halkaistuna.On myös muutamana talvena laitettu juuri istutettujen pensaiden ympärille seipäät pystyyn ja siihen köysi pylväästä pylvääseen ,ei kovin korkealle.Ei menneet köyden sisäpuolelle.Viime talvena huomasin pihavalon loisteessa että meidän pihakalliolla sirkuille laitetut kaurat olivat saaneet yövieraita.Joka ilta sitten lisättiin kauroja myös jäniksille .Ja tiedättekö mitä , eivät koskeneet koko talvena meidän pensaisiin vaikka olisi ollut tarjolla vaikka mitä, nyt ei suojattu millään .Älkää haulia tarjotko .Niillä on luontaiset vihollisensa .Toivon aina kun kuulen illan hämärtyessä ilveksen huudon että ei osuis jänöparka sen tielle . On löytynyt jäniksiä joilta on syöty vaan AIVOT .
0319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ensi talveksi kirjoitti:

Meillä omenapuut on nykyisin suojattu verkoin .On myös todettu hyväksi konstiksi sitoa puuhun tuoreita tuomen oksia, mieluimmin halkaistuna.On myös muutamana talvena laitettu juuri istutettujen pensaiden ympärille seipäät pystyyn ja siihen köysi pylväästä pylvääseen ,ei kovin korkealle.Ei menneet köyden sisäpuolelle.Viime talvena huomasin pihavalon loisteessa että meidän pihakalliolla sirkuille laitetut kaurat olivat saaneet yövieraita.Joka ilta sitten lisättiin kauroja myös jäniksille .Ja tiedättekö mitä , eivät koskeneet koko talvena meidän pensaisiin vaikka olisi ollut tarjolla vaikka mitä, nyt ei suojattu millään .Älkää haulia tarjotko .Niillä on luontaiset vihollisensa .Toivon aina kun kuulen illan hämärtyessä ilveksen huudon että ei osuis jänöparka sen tielle . On löytynyt jäniksiä joilta on syöty vaan AIVOT .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu