Uni alkoi siten että olin muiden ihmisten kanssa vanhan kouluni aulassa pakkaamassa tavaroitani laukkuihin ja reppuihin. Olimme lähdössä jonnekin luokkaretkelle koko koulun kanssa, mukaanlukien lukio, jossa opiskelin silloin, sekä ylä- että myös alakoulu. Suurin osa ihmisistä oli minulle tuntemattomia, mutta joukossa oli esimerkiksi myös vuotta nuorempi siskoni.
Eräs opettajista, jota en tosielämässä ole tuntenut koskaan ja joka näinollen oli siis mielikuvitukseni tuotosta, tuli hoputtamaan meitä pakkaajia ja kutsui meitä joksikin mitä en tarkkaan kuullut. Se tuntui kuitenkin minusta haukkumiselta ja niinpä nousin naulakoiden luota jossa olimme pakanneet tavaroita ja kävelin vieressä olleeseen voimistelusaliin jonne mies oli mennyt ja kysyin uhmaavasti "mitä tuli sanottua?" Toistin kysymyksen, kunnes opettaja, joka oli juuri mennyt toiselta puolelta ulos voimistelusalista, kääntyi takaisin ja tuli lähemmäksi vähän peläten ja yrittäen tehdä sovintoa, vastaten ettei ollut sanonut mitään. Tuo riitti minulle ja palasin muiden koululaisten luokse jotka hyväksyvästi osoittivat että olin tehnyt hyvän työn kun olin uhmannut opettajaa ja puolustanut heitä. Joku myös kysyi että "mitä hän oli sanonut" ja vastasin siihen jotakin täysin omasta päästäni. Eli toisinsanoen keksein sen mitä hän oli muka sanonut, mutta en pahalla, vaan kyllästyneenä koko jupakkaan.
Tilanne vaihtui sitten toisenlaiseksi, lievästi ahdistavaksi ja olimme muiden koulun oppilaiden kanssa (vielä tässä vaiheessa suurin osa täysin tuntemattomia) eräällä mutkittelevalla soratiellä joka kulki keskellä vanhaa kuusimetsää. Tie oli reunustettu vanhoilla 50- ja 60-luvun autonromuilla, noin yksi autonromu viidenkymmenen tai sadan metrin välein, joissa oli vielä renkaat, ikkunat, moottorit ja sen sellaiset tallella, mutta ne olivat keränneet pölyä päälleen, ovet ja luukut olivat auki ja osassa autoja oli ruosteläikkiä, eli ne olivat olleet hyvin kauan poissa käytöstä. Sekä tiellä että osassa autoissa oli ruumiita, osa kuivia, lähes muumioituneita luurankoja, osa vähän "tuoreempia", mutta nekin hyvin vanhoja.
Minä ja eräs tuntematon mies lähdimme kävelemään metsään, muiden koululaisten ja opettajien jäädessä tielle ensimmäisten autojen luokse huolestuneena. Metsässä kävelimme eteenpäin, kunnes saavuimme hyvin harvasta laudoituksesta tehdylle mökille jossa vaistosimme murhaajan majailevan. Avasin oven nopeasti ja siinähän hän oli. Yritimme ottaa hänet kiinni puhumalla, mutta hän lähti välittömästi juoksemaan meidän peräämme jonkinlainen teräase kädessä. Pääsimme pakoon vaikka itse jäin kanssani tulleesta miehestä jälkeen ja murhaaja sai minut melkein kiinni.
Nyt uni vaihtui takaisin koulumiljööseen. Mukana oli edelleenkin suurin osa täysin tuntemattomia ihmisiä. kävin koulun keittiössä jossa olivat keittäjät ja joitakin alaluokan lapsioppilaita tulossa samalta kouluretkeltä ja palauttaen esimerkiksi jäljelle jääneitä välipalaruokia. Pörrötin yhden alaluokkalaisen tukkaa ja kysyin heiltä että miten oli matka mennyt kunnes palasin taas aulaan pakkaamaan omia tavaroitani.
Tässä vaiheessa tuli mukaan vahva seksuaalinen lataus. Varsinaiseksi seksiuneksi tätä ei voi missään tapauksessa sanoa, vaikka hyvin eroottinen lataus oli mukana joidenkin naisoppilaiden kohdalla. Kuitenkin jotkut miesoppilaat olivat yhdynnässä siellä täällä naisoppilaiden kanssa, eräs kaverini erään naistuttavani kanssa ja esimerkiksi nuorempi siskoni oli yhdynnässä erään tuntemani miesoppilaan kanssa. Jokaiselta yhdynnässä olleelta naiselta valui yhdynnän jälkeen ja heidän suoristettuaan vaatteitaan, miehen mahlat pois. Kaikki oppilaat olivat nyt aikuisia, kuten tämä aulassa pakannut joukko oli ollut koko ajan.
Uni muuttui nyt sellaiseksi että pakkasimme tavaroita valmiina lähtemään aulasta, lopettamaan koulun ja poistumaan kotiin lopullisesti. Koulu oli meidän osalta nyt täysin ohi, muilla nuoremmilla oppilailla ja opettajilla oli alkanut jo loma ja uusi elämä odottaisi meitä aikuisia töineen ja perheineen. Eli, kaikki koulut oli meidän osalta käyty lopullisesti, joten oppilaat olivat ihan oikeasti nuoria aikuisia. Oli myöhäinen ilta.
Jututin muutamia entisiä alakouluni kavereita joihin olen menettänyt yhteyden ihan oikeassa elämässä yläasteen jälkeen. He olivat saaneet tavaroiden pakkaamisen loppuun ja poistuivat kunhan olimme jättäneet toisillemme hyvästit ja kysyneet että missä asuimme "jos tulisimme käymään kun satumme samalle alueelle". Unen tunnelma oli erinomainen tässä vaiheessa. Tuntui hyvältä nähdä vanhoja ystäviä joita olen joskus tuntenut, mutta menettänyt yhteyden kokonaan.
Kun he olivat poistuneet aulasta jossa pakkasimme, olivat jäljelle jääneet enää tuttuni joihin menetin yhteyden oikeassa elämässä tekun jälkeen kaikkien saadessa perheen ja aloittaen työelämässä. Aulassa oli muitakin ihmisiä pakkaamassa, joskin ihmisvilinä oli vähentynyt huomattavasti.
Tunnelma oli vieläkin erinomainen ja vaihdoimme ajatuksia samaan aikaan kuin pakkasimme tavaroita. Huomasin että minun tavarani olivat sekaisin ja pussit joihin oli tavaroita pakannut olivat täyttymässä uhkaavasti. Pakkaamattomien tavaroiden joukossa oli valtavasti roskia, kuten koulun retkellä olleita jugurttipurkkeja, maitopurkkeja muuta sellaista, joiden seasta jouduin sitten etsimään pakattavaksi ne minun pakattavat tavarat. Yhtäkkiä viimeisetkin kaverit alkoivat sanoa että olivat saaneet pakkaamisen valmiiksi ja olivat valmiina lähtemään. Tiesin että nyt kun he lähtevät, valot sammutetaan, ovet menevät lukkoon ja jään täysin yksin aulaan pimeään pakkaamaan tavarani ja aloin vimmatusti tunkea viimeisiäkin tavaroita pusseihin. Tavaraa tuntui riittävän ja jos murhakohta oli ollut ahdistava, niin tämä oli todella pahimman luokan painajaismainen kokemus. Osa ystävistäni lähti jo kävelemään ja painui ovesta ulos, muiden lähtiessä kävelemään ovia kohti ja yhtäkkiä heräsin siihen että olin yltäpäältä hiessä, sydän hakkasi todella nopeasti ja ahdisti valtavasti!
Otin sen jälkeen tämän unen sängyssä muistiini ja nyt välittömästi sen jälkeen kun olin kaikki kohdat saanut painettua muistiin, kirjoitin sen tähän ylös. En ole koskaan ennen tällaista unitulkintaa kysynyt, mutta tämä uni on todella erikoinen ja poikkeava minun normaaleihin uniin verrattuna. Olen nyt jo muutamaa vuotta yli kolmenkymmenen, avoliitossa elävä mies ja kouluajoistakin on aikaa jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Mitä ihmettä tämä oikein oli?
Mitäs tämä uni
nyt sitten oli?
4201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...siitä, että sinun kannattaa ryhtyä kirjailijaksi. Toivotan hyvää tulevaisuutta Sinulle!
Seuraava kysymykseni onkin että jaksoitko lukea koko kirjoitelman alusta loppuun, mitään välistä jättämättä?
No, jospa uskallan yrittää, vaikeata se on sinua tuntematta, mutta eihän tätä arvauksiin perustuvaa unientulkintapalstaa kovin vakavasti pidä kenenkään ottaa. Yhtä monta tulkintaa, kuin on tulkitsijoita. Olisikohan tämä uni jonkinlaista ystävien kaipuun aikaansaamaa... Haluaisit että sinulla olisi yhtä hyvät ystävyyssuhteet kuin kouluaikoina, haluaisit entiset ajat takaisin, mutta samalla tajuat, että teistä kaikista on tullut aikuisia ja entiseen ei ole paluuta. Joku opettaja on ehkä ollut sinua/luokkaasi kohtaan turhan ankara ja unessasi annat opettajalle vähän palautetta, sillä puolustat itseäsi ja muita, sillä nyt aikuisena olet jo vahva, niin vahva/parempi että opettajasikin perääntyy. Ehkä oletkin nykyään vastuullisessa esimiesasemassa, sillä unessasi et käytä asemaasi väärin. Et myöskään ole väkivaltainen, sinulle riittää kun toinen perääntyy ja saat tovereidesi hyväksynnän, vieraampien hyväksyntää/ihailua et kaipaa, siksi valkoinen valhe opettajan sanomisista. Autonraadot ja muumiot kuvastavat "pelottavaa/nopeaa" ajan kulumista. Muiden ihmetellessä osoitat elämässäsi rohkeutta ja eteen päin pyrkimistä jatkamalla matkaa, sinulla on ainakin yksi ystävä joka sinua seuraa murhaajan mökille. Olisikohan tämä murhaaja symbolisesti rikkonut(murhannut) sinun ja ystäväsi välit, sillä ystäväsi pinkoo sinuakin edellä karkuun samalla kun mies ajaa teitä takaa. Eroottinen lataus on juuri tätä perheenperustamista ja sinua nuorempi siskokin on jo aikuinen ja löytänyt itselleen partnerin(ehkä olisit toivonut siskoasi yhteen juuri tämän miesoppilaan kanssa, yhteydenpitonne ainakin jatkuisi). Tämä viimeiseksi jäämisen painajaismainen pelko on jonkinlaista täydellisyyden tavoittelua ylisuoriutumiseen asti. Haluat tehdä kaiken perusteellisemmin kuin muut, mutta et halua olla viimeinen, koska silloin jäät yksin pimeään. Olisiko opiskelusi ollut niin intensiivistä, että sosiaalinen elämäsi jäi taka-alalle ja nyt kun olet jo työelämässä sinulla olisi aikaa ystäville, mutta koska kaikki ovat jo hajaantuneet ympäri Suomea ja perheellistyneet, railakkaasta sosiaalisesta ei tulekaan työkavereiden kanssa samanlaista kun se oli huolettomana opiskeluaikana.
on yleensä unimaailmassa kuvastamassa nykyisiä ristiriitoja. Koulu on useimmilla ihmisillä ensimmäinen rajoitusten ja kurin kokemus kodin ulkopuolella ja jää siksi piilotajuntaan koko elämän ajaksi.
Auto kuvaa yleensä ihmistä itseään. Unen monet vanhat autot voivat kuvastaa joidenkin ajatustesi jäämistä menneisyyteen kiinni.
Pakeneminen kertoo useimmiten sielullisesta stressistä, mutta voi tarkoittaa myös sitä että jokin asia pakenee mielestäsi, ehkä jokin muistikuva menneisyydestäsi?
Roskat tavaroittesi seassa kertoo turhista taakoista joita kannat mutta joista et välttämättä osaa luopua. Ehkä tiedät että tulevaisuutesi takia joistakin asioista/ajatuksista on luovuttava