rikollisia???

YT-neuvotteluista ja lomautuksista uutisoidaan joka päivä, ja suuryhtiöt tekevät miljardien kupruja ulkomaiden kaupoissaan, mutta ilomantsilaista yrittäjää ja työllistäjää syytetään raastuvassa siitä, kun on kaivanut soraa omalta maaltaan. Toimenpiteillään on muun muassa loukannut Natura-linjausta. On maailma mallissaan!
8715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Epäilen, että kysymys on heikosti toimineen virkakoneiston virheestä, jota yritetään syytteillä peitellä. Aivan muuta ammattiosaamista tarvitaan mitä sakotukseen keskittyneellä poliisilla on. Ja pilkunviilaajien veljeskuntaakaa ei kannata uskoa, sillä jos ei ole ammattitaitoa niin sitä ei myöskään ole. En usko myöskään, että ötökköjen ihailijoiden keskuudesta löytyisi riittävää osaamista ja ammattitaitoa.Kannattaisi tutkia asia perinpohjin, erittäin tarkoin. Eihän sitä tiedä mitä tohotuksesta löytyy, kun noita yksiviivaisesti toimivia kirjhoituspöydän takana istuvia tohottajia näyttää jokaisen asian ympärillä olevan. Kateuden arvelen olevan myös pelissä mukana.

Äänestä

Eihän se kaivanut enää omalta maaltaan. Lisäksi kaivoi pohjavesialueelta josta kunta saa juomavetensä. Sitten vielä kylvi öljyä maaperään. Vaikkei natura-alue teitä juntteja hetkauta. niin entäpä ihmisten terveys? Linnaan maksimiajaksi!

Äänestä
  • Käy montulla niin näet, että kyllä se monttu on omistajansa maalla ja vasta 20 vuotta lupien ja rajauksen jälkeen on ns. Natura tullut peliin mukaan. Käykää kesällä niin näette ettei mitään luonnonraiskausta ole tapahtunut, vaan normaalia soranottoa. Syytteiden takana on omia tekosiaan peittäviä henkilöitä, joten tutkitaan ennenkuin hutkitaan. Ei Iltalehti ole mikään totuudentorvi, vaan keltaisen lehdistö jätösryhmää

    Äänestä

  • Sosialismi on niin suuri salainen ase, että kaikki tormulaat ja pilkunviilaajat uskovat voivansa viilata yhteiskunnan samaan tilaan kuin minunkin aikoinaan ihailemassa Neuvostoliitossa tehtiin. Kun Neuvostoliitto romahti en käynyt sielä vuosiin, sitten kun kävin avautuivat silmäni. Pelkkä korttitalohan se minun kommunistina ihailemani maa olikin. Kun se selvisi olinkin entinen kommunisti. Nyt olen seurannut kuinka meillä virka,iehistössä on vielä joukko stalinisteja, kommareita, sosialisteja ja muuten kieroontuneita. Heille totuus on se minkä he kulloinkin haluavat esittää. Lukiessani Kuuksenvaaran montun alueen luontoarvoista alkoi naurattaa. Eihän siellä ole koskaan ollut muuta kuin hakkuuaukio ja se teennäisesti tehty luontopolku, jota kukaan ei käytä. Sepä kuitenkin riitti näille yhteiskunnan syöpäläisille ja kohta oli koko Natura vaarassa. Voihan perkele, en muuta sano.

    Äänestä

Mitenkähän sitten hymyilyttää noita pilkunviilaajia kun heidänkin maansa, autonsa, mökkinsä, akkansa ja ukkonsa sosialisoidaan. Uhka on suuri. Asiasta kerrotaan lehdessä isoin jutuin. Taisi olla painettu joskus 1940-luvulla, Hertan tekstiähän se tietysti oli. Pitäkää akastanne kiinni arvon porvarimiehet.

Äänestä

Kunhan riittävästi käräjöidään ajetaan ilomantsilaisten sorat ruotsalaissuomalaisen yhtiön montulta ja sosialisoinnin seurauksena rahat valuvat Wallenbergien kassaan. Sittenkö ovat stalinistit virkamiehet tyytyväisiä kun joutuvat pulittamaan soristaan kolminkertaisen hinnan. Mutta onhan Naturassa säilynyt 20 neliöä parasta soramaata ja työttömiä tullut 20 henkilöä. Milloinkahan saadaan kuri aikaan, myös virastohenkilöitä koskevaksi?

Äänestä

Eikö Mantsista löydy yhtään virkamiestä, joka saa yhden härhäkkeen aisoihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järki elä jätä kirjoitti:

YT-neuvotteluista ja lomautuksista uutisoidaan joka päivä, ja suuryhtiöt tekevät miljardien kupruja ulkomaiden kaupoissaan, mutta ilomantsilaista yrittäjää ja työllistäjää syytetään raastuvassa siitä, kun on kaivanut soraa omalta maaltaan. Toimenpiteillään on muun muassa loukannut Natura-linjausta. On maailma mallissaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu