Olen kiinnostunut liittymään MLL vapaaehtoistoimintaan jollain tavalla. Olen lukenut perustiedot miten voi liittyä, mutta haluaisin ihmisten omakohtaisia kokemuksia vapaaehtoistyöstä. Ymmärrän että tilanteesta riippuen työ saattaa olla rankkaakin, mutta on varmasti myös erittäin positiivisia puolia joista haluaisin kuulla.
Vastaukset 1
- Hepsu2
Kannattaa ehdottomasti liittyä! Itselläni vaihtui paikkakunta ekan lapsen syntymän aikoihin, ja olin myös vanhan kaveripiirini eka, joka sai lapsen. Aika orpo olo olisi ollut, jos en olisi ymmärtänyt silloin googlettaa MLL:ia ja löytää muskaria, perhekahvilaa ym., joista sain ensimmäiset kontaktit uudella paikkakunnalla.
Nyt olen ollut järjestävänä osapuolena MLL:n toiminnassa mukana, kun lapsilla on jo vähän ikää. MLL:stä saa isoja ja pieniä pestejä, ota yhteys paikkakuntasi MLL:n yhteyshenkilöön tai yhdistyksen PJ:aan. Jo muutama tunti vuodessa auttaa, tai voit uppoutua hommaan niin, että teet jotain joka viikko.
MLL:ssa on myös helppo saada uusia ideoita läpi eri toimintamuodoista, eikä yhdistykset tunnu olevan kovin köyhiäkään, eli siitä vaan järjestämään lasten touhupäiviä ym.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625