kokemuksia

kaivataan kirjoitti:

millaista muiden elämä on "sairaan" kanssa? Kysyn koska itselläni elämä välillä tuskaa. Avokillani jokin mielenterveys onkelma. Diagnoosia en tiedä, ei ole kuulema saanut koska mikään ei vaivaa. Kieltänyt omaisilta kaikki hoitoneuvottelut ja keskustelut. Meidän yhteisen elon aikana on kerran ollut jonkinlaisessa psykoosissa. Elämä ennen sitä vauhdikasta; melkein meni työ ja suhde. Pakkohoitoon saatiin vasta sitten kun ei itse pystynyt vastustamaan. osastolla oloa kertyi n. kuukausi, jonka jälkeen elämä tasaista ja onnellista jonkin aikaa. Alkoi taas "kotiin en jää kuolemaan" aika. Kalja maistui, tekemistä ja kavereita riitti. Yö unet olemattomia jne.Suhteella ei mitään merkitystä, ei myöskään niillä ihmisillä jotka asiaan yrittivät puuttua. luulen että oli myös pettämistä. Sitten iski masennus: nukutaan aina silloin kun on mahdollisuus. Työssä kävi, muuten mikään, yhtään mikään ei kiinnostanut. Keskustella yritin, ennemmin haluaa eron kuin kohtaa ongelmansa. Ei puhu, ei yhtään mistään mikä on milläänlailla negatiista keskustelua hänestä. Se miksi tästä ihmisestä välitän on sen "hyvä" puoli, se kun elämä on ns. normaalia. Nyt tässä mietin olenko itse terve kun niin kiinni olen henkilössä joka on osannut satuttaa niin kovin. Epäilen hänellä olevan kaksisuuntainen ja alkoholi ongelma. Haikailenko turhaan hänen peräänsä, mietin olisiko mitään tehtävissä. Ennen meidän seurustelua hänellä oli samat ongelmat, suhteet vaan loppuivat aikaisemmin. Tiedän etten voi muuttaa toista ihmistä, en milläänlailla. Silti välitän liikaa. Kuraa on tullut niskaan, mutta niin paljon olen myös saanut!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä