kunnon ruokaa

sokeri Raffinoitu, valkaistu sokeri sotkee insuliiniaineen-vaihdunnan, suolistobakteerit, lihottaa ja happamoittaa elimistöä. Valmistusprosessissa sokerista poistetaan melassi, johon jäävät vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet ja rauta. Raakaruokosokerissa (=täysruokosokeri) on nämä kaikki vielä tallella ja sokeri on luonnon hyvä eines. Joskus väriltään ruskea sokeri saattaa olla myös raffinoitua sokeria, johon on lisätty takaisin hieman melassia värin vuoksi, joten ihan pelkkään väriin ei voi luottaa. Hyvä raakaruokosokeri on kuitenkin aina valkaisematonta eli aina ruskeaa. "Sokeri vaikuttaa haitallisesti aivojen välittäjäaineisiin" "Elimistö happamoituu ympäristön tavoin, ja seuraukset näkyvät niin hormoneissa kuin mielialassakin. Tasapainomme järkkyy. Ravintoarvoltaan heikko ruoka, laittomat huumeet ja/tai kemiallisten aineiden (kuten alkoholin, nikotiinin, lääkkeiden ja sokerin) väärinkäyttö vaikuttavat haitallisesti aivojen välittäjäaineisiin, joten olemme ärtyisiä, ylivilkkaita ja stressaantuneita." "Puhdas sokeri on suunnaton stressi elimistölle" "Puhdas sokeri ei todellakaan ole kuulunut ihmisen ravintoon. Elimistö ei ole yksinkertaisesti tottunut käsittelemään puhdasta sokeria ja sokeri on suunnaton stressi elimistölle, jonka täytyy käyttää kaikki mahdolliset keinot pitääkseen sokeritasapainon hallinnassa. Elimistö käyttää sokerin perusosaa glukoosia polttoaineenaan ja sokeripitoisuus veressä on tarkkaan säädelty. (...) Liika sokerikin on myrkyllistä elimistölle. Hapen tavoin sokeri muodostaa yhdisteitä muiden aineiden kanssa. Ilmiötä kutsutaan glykosylaatioksi. Sokerimolekyyli voi yhtyä proteiineihin tai rasvaan. Kollageeni on sidekudoksen proteiini. Verisuonten seinämissä on paljon kollageenia ja glykosylaatioilmiö tällä tasolla aiheuttaa tulehdusreaktion. Nykyisin tiedetään, että sydäninfarktin syntymisessä on tulehduksella merkittävä osuus. Paljon sokerin syöminen aiheuttaa elimistössä muuallakin tulehdusreaktioita, kuten niveltulehduksia. Esimerkiksi diabeetikkojen ääreishermojen rappeuma johtuu paljolti hermojen proteiinien glykosylaatiosta. Sokerin on todettu vaikuttavan haitallisesti jopa DNA-tasolla asti. Glukoosimolekyyli muistuttaa C-vitamiinia. Verensokerin kohotessa glukoosi alkaa syrjäyttää C-vitamiinia soluista millä on merkittävä vaikutus vastustuskykyyn. Häiriö C-vitamiiniaineenvaihdunnassa häiritsee valkosolujen toimintaa ja siten sokeri liitetään myös syövän syntyyn. Sokeri lisää huomattavasti vapaiden radikaalien määrää kudoksissa, mikä yhdessä glyksylaation kanssa vaurioittaa soluja ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. Sokeri lisää myös kudosten yleistä tulehdusta. Elimistö sääteleekin sokeripitoisuutta hyvin tarkkaan. Haiman erittämä insuliinihormoni laskee verensokeria työntämällä liian sokerin soluihin. Useat hormonit nostavat verensokeria, kuten glukagoni, kortisoni ja adrenaliini. Jos järjestelmää kuormitetaan paljon runsaalla sokeri- ja hiilihydraattiravinnolla se häiriintyy ennen pitkää." Parissakymmenessä vuodessa makeisten myynti on lisääntynyt 66 prosenttia, jäätelön myynti 45 prosenttia ja virvoitusjuomien myynti 30 prosenttia. Samalla annoskoot ja kalorimäärät ovat lisääntyneet. Ylipainoisesta lapsesta kasvaa usein lihava aikuinen. Vakava ongelma Liikapainoisuus on vakava kansanterveysongelma. Anoreksiasta ja bulimiasta puhutaan paljon, mutta lihavuus on yleisin lasten ravitsemushäiriö Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa. Lapsilla lihavuuden haitat ovat useimmiten psyykkisiä. Etenkin kouluikäisillä liikapainoisuus voi haitata myös sosiaalista kanssakäymistä. Lihavia lapsia herkästi kiusataan ja syrjitään koulussa. Heidän verenpaineensa sekä insuliini- ja kolesteroliarvonsa ovat usein normaalia korkeammat. http://www-fi.valitutpalat.fi/lehti/lehti9810/artikkeli02.html Lapset tarvitsevat paljon energiaa, vitamiineja ja kivennäisaineita kasvaakseen ja kehittyäkseen mahdollisimman hyvin. Sokeri sisältää energiaa, mutta ei mitään vitamiineja tai kivennäisaineita. http://www.vogel.fi/lifestyle/liikunta/hiilarit.php
3367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

luulitko että me ei näitä asioita tiedetä...vai mikä mättää? opettaja ainesta. Ei ole tiedosta puute...voisin vaikka heittää 10 sivua kaikkea muuta mikä liittyy lihavuuteen/laihduttamiseen. Kunnon ruokaa syödään myös....meillä.

Äänestä
  • meilläkin kunnon ruokaa,mutta se määrä ,sehän se ratkaisee. Pitääkö sitä ahtaa joka ruokailu mahansa ähkyyn. Pieni nälkä koko ajan,siihen muuten tottuu aika pian, ja olo on kevyt. Ei ruoka lopu Suomesta.

    Äänestä

katsos tätä :Aamulehti uutisoi, että suomalaiset syövät keskimäärin 13,5 kiloa makeisia vuodessa. Uutisen yhteydessä THL:n johtaja Pekka Puska kertoo, että lisääntyneellä karkkien kulutuksella on yhteys nuorten ylipainoon. Otin laskimen käteen ja laitoin nuo lukemat mittasuhteisiin. 13,5 kiloa kuulostaa tietenkin paljolta, mutta jaettuna koko vuoden päiville se tekee 37 grammaa päivässä. Laskin Finelin ruokakorissa 19 grammaa makeisia ja 18 grammaa maitosuklaata. Ne sisältävät 26 grammaa imeytyvää hiilihydraattia, käytännössä sokeria. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa suositellaan sokerin määräksi korkeintaan 10 prosenttia energiasta. Jos energiantarve aikuisella olisi vaikkapa 2400 kcal, niin sokerin osuus siitä 240 kcal eli 60 grammaa. Kasvuikäisillä nuorilla energiantarve ei ole kovinkaan paljon tuota pienempi. Kun kokonaisuutta katselee, niin ylivoimaisesti suurin osa suomalaisten sokerikuormasta (glykeeminen kuorma) tulee viljatuotteista ja perunasta, ei suinkaan makeisista. Makeiset nyt vaan ovat helppo syntipukki. Tutkimuksissa on löydetty vahvimman luokan näyttöä glykeemisen kuorman ja sepelvaltimotaudin yhteydestä................eli syökää LEIPÄÄ JA PERUNAA NIIN KYLLÄ SE SIITÄ ÄLKÄÄKÄ SAATANA KOSKEKO NIIHIN KARKKEIHIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnon ruokaa kirjoitti:

sokeri Raffinoitu, valkaistu sokeri sotkee insuliiniaineen-vaihdunnan, suolistobakteerit, lihottaa ja happamoittaa elimistöä. Valmistusprosessissa sokerista poistetaan melassi, johon jäävät vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet ja rauta. Raakaruokosokerissa (=täysruokosokeri) on nämä kaikki vielä tallella ja sokeri on luonnon hyvä eines. Joskus väriltään ruskea sokeri saattaa olla myös raffinoitua sokeria, johon on lisätty takaisin hieman melassia värin vuoksi, joten ihan pelkkään väriin ei voi luottaa. Hyvä raakaruokosokeri on kuitenkin aina valkaisematonta eli aina ruskeaa. "Sokeri vaikuttaa haitallisesti aivojen välittäjäaineisiin" "Elimistö happamoituu ympäristön tavoin, ja seuraukset näkyvät niin hormoneissa kuin mielialassakin. Tasapainomme järkkyy. Ravintoarvoltaan heikko ruoka, laittomat huumeet ja/tai kemiallisten aineiden (kuten alkoholin, nikotiinin, lääkkeiden ja sokerin) väärinkäyttö vaikuttavat haitallisesti aivojen välittäjäaineisiin, joten olemme ärtyisiä, ylivilkkaita ja stressaantuneita." "Puhdas sokeri on suunnaton stressi elimistölle" "Puhdas sokeri ei todellakaan ole kuulunut ihmisen ravintoon. Elimistö ei ole yksinkertaisesti tottunut käsittelemään puhdasta sokeria ja sokeri on suunnaton stressi elimistölle, jonka täytyy käyttää kaikki mahdolliset keinot pitääkseen sokeritasapainon hallinnassa. Elimistö käyttää sokerin perusosaa glukoosia polttoaineenaan ja sokeripitoisuus veressä on tarkkaan säädelty. (...) Liika sokerikin on myrkyllistä elimistölle. Hapen tavoin sokeri muodostaa yhdisteitä muiden aineiden kanssa. Ilmiötä kutsutaan glykosylaatioksi. Sokerimolekyyli voi yhtyä proteiineihin tai rasvaan. Kollageeni on sidekudoksen proteiini. Verisuonten seinämissä on paljon kollageenia ja glykosylaatioilmiö tällä tasolla aiheuttaa tulehdusreaktion. Nykyisin tiedetään, että sydäninfarktin syntymisessä on tulehduksella merkittävä osuus. Paljon sokerin syöminen aiheuttaa elimistössä muuallakin tulehdusreaktioita, kuten niveltulehduksia. Esimerkiksi diabeetikkojen ääreishermojen rappeuma johtuu paljolti hermojen proteiinien glykosylaatiosta. Sokerin on todettu vaikuttavan haitallisesti jopa DNA-tasolla asti. Glukoosimolekyyli muistuttaa C-vitamiinia. Verensokerin kohotessa glukoosi alkaa syrjäyttää C-vitamiinia soluista millä on merkittävä vaikutus vastustuskykyyn. Häiriö C-vitamiiniaineenvaihdunnassa häiritsee valkosolujen toimintaa ja siten sokeri liitetään myös syövän syntyyn. Sokeri lisää huomattavasti vapaiden radikaalien määrää kudoksissa, mikä yhdessä glyksylaation kanssa vaurioittaa soluja ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. Sokeri lisää myös kudosten yleistä tulehdusta. Elimistö sääteleekin sokeripitoisuutta hyvin tarkkaan. Haiman erittämä insuliinihormoni laskee verensokeria työntämällä liian sokerin soluihin. Useat hormonit nostavat verensokeria, kuten glukagoni, kortisoni ja adrenaliini. Jos järjestelmää kuormitetaan paljon runsaalla sokeri- ja hiilihydraattiravinnolla se häiriintyy ennen pitkää." Parissakymmenessä vuodessa makeisten myynti on lisääntynyt 66 prosenttia, jäätelön myynti 45 prosenttia ja virvoitusjuomien myynti 30 prosenttia. Samalla annoskoot ja kalorimäärät ovat lisääntyneet. Ylipainoisesta lapsesta kasvaa usein lihava aikuinen. Vakava ongelma Liikapainoisuus on vakava kansanterveysongelma. Anoreksiasta ja bulimiasta puhutaan paljon, mutta lihavuus on yleisin lasten ravitsemushäiriö Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa. Lapsilla lihavuuden haitat ovat useimmiten psyykkisiä. Etenkin kouluikäisillä liikapainoisuus voi haitata myös sosiaalista kanssakäymistä. Lihavia lapsia herkästi kiusataan ja syrjitään koulussa. Heidän verenpaineensa sekä insuliini- ja kolesteroliarvonsa ovat usein normaalia korkeammat. http://www-fi.valitutpalat.fi/lehti/lehti9810/artikkeli02.html Lapset tarvitsevat paljon energiaa, vitamiineja ja kivennäisaineita kasvaakseen ja kehittyäkseen mahdollisimman hyvin. Sokeri sisältää energiaa, mutta ei mitään vitamiineja tai kivennäisaineita. http://www.vogel.fi/lifestyle/liikunta/hiilarit.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu