Hei kaikki Helsingin valtsikassa opiskelevat! Tuskin kuuluu tälle palstalle, mutta kokeillaan: Mulla on seuraavanlainen tilanne. Saksalainen tyttöystäväni meinaa tehdä kandin ensi vuonna. Hän opiskelee Saksassa valtsikassa ja hänellä on mahdollisuutena hakea stipendiä (jonka saaminen kuulemma aika helppoa), että voi mennä ulkomaille tekemään kandinsa, kunhan on hyvät perustelut. Hyväksi perusteluksi mainitaan, että tutkimusolosuhteet ovat aihepiirin osalta suotuisat. Hän on nyt harkinnut Helsinkiä taikka Lontoota (LSE) (jonne meinaa hakea maisteritutkintoa suorittamaan kandin jälkeen). Hän oli pikaisesti selvittänyt, että Helsingin valtsikka vois olla hyvä esim. Itä-Eurooppaan suuntautuvan tutkimuksen osalta, muttei ole kuulemma aihepiiristä kiinnostunut. Eniten häntä kiinnostaisi tällä hetkellä kansainväliset kriisit. (toisaalta Suomessahan pitää on Ahtisaaren Crisis Management Initiative, en tiedä parantaako tutkimusolosuhteita tosin...) Koitin katella valtsikan kirjaston nettisivuilta, millaiset resurssit kirjastolla on. Onko teillä englanninkielisiä kirjoja paljonkin? Ilmeisesti ainakin sähköisessä muodossa löytyy tieteellisiä lehtiä kiitettävä määrä, olenko oikeassa? Muutenkin, jos tulee mieleen mahdollisia perusteluita miten saisin tytön tänne, niin kertokaa ihmeessä... ;)
valtiotieteellisen kirjastosta
2
684
Vastaukset
- opViskelija
Ensiksi nyt tuli mieleen että mikäs sinne Valtsikan kirjastoon pakottaa rajoittumaan? Se ei ole oikeastaan kovinkaan laaja. Yleinen opiskelijakirjasto taas on suhteellisen kattava. Valitettavasti en osaa sanoa aineiston kielellisen tarjonnan jakautumisesta mitään tarkkaa, ainakin itse olen löytänyt kaiken etsimäni. Ehkä joku muu infoaa vähän paremmin. Lehtitietokannat ovat tosiaan ihan hyvät mutta vanhimpia sieltä ei toki yhtä hyvin löydy kuin uudempia. Voisiko naisesi tulla Suomeen vaikka ihan sinun takiasi? Onhan tämä maa elämys muutenkin :) tsemppiä teille
- Valtiotieteilijä
Valtsikan kirjasto on ahdas ja tunkkainen. Pari-kolme hyllyriviä per pääaine. Onneksi Helsingin yliopistolla on muitakin kirjastoja. Suosittelen HELKA-tietokantaa, jossa voi suorittaa hakuja kaikista Helsingin yliopiston kirjastoista (myös erikseen vaikkapa vain valtsikasta): https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?LANGUAGE=English&DB=local&PAGE=First
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996