keksiikö

Kuinka pitkään olette kärsineet homeasunnon aiheuttamista oireista? Asuin 4kk homeasunnossa yli vuosi sitten. Samoin asuin kolme vuotta sitä aiemmin samoin 4kk homekämpässä. KUmmassakin homeen tajusin vasta pari kk asuneena ja aloin heti katselemaan uutta kämppää. Ongelma on se, että nyt yli vuosis sitten tuolla asuneena edelleenkin olen jatkuvasti sairaana. Verikokeita on otettu, perusjuttuja ( kilppari) ja ei näy mitään. Tuntuu kuitenkin oudolta, että vieläkin reagoisi homeelle, koska en usko nykyisessä asunnossa hometta olevan. Tämä ei koskaan haise (no eihän kaikki haise, ok) ja ei ole esllaisia samanlaisia oireita kuin homekämpässä asuessa. Nykyisin ongelmana on siis jatkuva sairastelu, minulle tulee siis ihan kaikki kiertävät pöpöt ja jopa useampaan kertaan. Olen vuodesta suurimman osan ajasta sairaana ja yllättäin tämä häiritsee opiskeluani. Joudun koko ajan olemaan sairaana koulussa. Lisäksi lämpöni kohosi 36.5>37.3..ja on tuota vieläkin jatkuvasti. Johtuuko siis tämä ehkä homeesta..vai liekö jotain muutakin? Lääkärissä oon jo käynyt ja vastauksena oli se, että ehkä reagion vieläkin tuohon (vaikka koulussa ois jossain hometta) tai sitten muuten vaan mulla on huonompana vastustuskyky. Sanottakoon vielä, että en syö antibioottikuureja enkä ole tainnut niitä syödäkään ehkä vuoteen.. Ja onko teillä tullut homealtistuksen myötä allergioita omille kotieläimillenne? Ja miten olette varmasti tienneet, että juuri olette niillekin tulleet allergisiksi? Nuo testitkin tuntuvat hieman epäluotettavilta, koska tiedän monta tapausta, jossa eläimille ollaan allergisia vaikka testit näyttävät negaa. En kyllä lemmikeistäni haluaisi luopua ilman 100% tietoa siitä, että ne aiheuttaisivat oireita. Lisäksi en usko, että lemmikit liittyvät jatkuvaan sairasteluun (siihen että tulee kaikki kiertävät flunssat jne)?
4463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä en pystynyt olemaan samassa tilassa kissan kanssa kun olin hometyöpaikassa. Noin vuosi homeen jälkeen olen alkanut sietämään kissoja; eivät enää ahdista ollenkaan. Sama juttu siitepölyjen kanssa. Laktoosille herkistyin myös ja samoin maitohappojen syönnin ansiosta siedän sitäkin aina vain enemmän. Verestä ei löydy nyt allergeeneja, aiemmin ei tutkittukaan, vaan työterveyslääkäri työnsi silloin siitepölyallergiaan reseptit tutkimatta... hometta ei edes huomioitu mitenkään, tietenkään. Tuo 37,3 lämpö muistuu niin tutulta...

Äänestä

Muistitko puhdistaa kaiken irtaimiston ennen kuin muutit uuteen kämppään ja pestä kaikki tekstiilit 60 asteessa. Minäkin oireilen, vaikka kaikki putsattiin ja asutaan nyt uudessa kämpässä. Lämpöily jatkuu edelleen 37.2, tosin uudessa kämpässä ei olla asuttu kuin pari kk. Kuinka kauan lämpöily on muilla jatkunut?

Äänestä

Olisikohan immuunijärjestelmäsi heikentynyt? Homeisesta asunnostahan saa usein sellaisen ongelman, saa selville verikokeella. Minulla on altistumisesta aikaa seitsemisen vuotta, ja vaikka olen jo ihan eri kunnossa kuin muutama vuosi sitten, olen liian usein puolikuntoinen tai flunssassa. Keuhkojen limakalvot tulehtuneet ja alentunut vastustuskyky, paha tapella flunssia vastaan.

Äänestä
  • Mitähän verikoetta tarkoitat? Minulla on tumavasta-aineet lievästi koholla ja valkosolujen määrä alentunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukaan mitään? kirjoitti:

Kuinka pitkään olette kärsineet homeasunnon aiheuttamista oireista? Asuin 4kk homeasunnossa yli vuosi sitten. Samoin asuin kolme vuotta sitä aiemmin samoin 4kk homekämpässä. KUmmassakin homeen tajusin vasta pari kk asuneena ja aloin heti katselemaan uutta kämppää. Ongelma on se, että nyt yli vuosis sitten tuolla asuneena edelleenkin olen jatkuvasti sairaana. Verikokeita on otettu, perusjuttuja ( kilppari) ja ei näy mitään. Tuntuu kuitenkin oudolta, että vieläkin reagoisi homeelle, koska en usko nykyisessä asunnossa hometta olevan. Tämä ei koskaan haise (no eihän kaikki haise, ok) ja ei ole esllaisia samanlaisia oireita kuin homekämpässä asuessa. Nykyisin ongelmana on siis jatkuva sairastelu, minulle tulee siis ihan kaikki kiertävät pöpöt ja jopa useampaan kertaan. Olen vuodesta suurimman osan ajasta sairaana ja yllättäin tämä häiritsee opiskeluani. Joudun koko ajan olemaan sairaana koulussa. Lisäksi lämpöni kohosi 36.5>37.3..ja on tuota vieläkin jatkuvasti. Johtuuko siis tämä ehkä homeesta..vai liekö jotain muutakin? Lääkärissä oon jo käynyt ja vastauksena oli se, että ehkä reagion vieläkin tuohon (vaikka koulussa ois jossain hometta) tai sitten muuten vaan mulla on huonompana vastustuskyky. Sanottakoon vielä, että en syö antibioottikuureja enkä ole tainnut niitä syödäkään ehkä vuoteen.. Ja onko teillä tullut homealtistuksen myötä allergioita omille kotieläimillenne? Ja miten olette varmasti tienneet, että juuri olette niillekin tulleet allergisiksi? Nuo testitkin tuntuvat hieman epäluotettavilta, koska tiedän monta tapausta, jossa eläimille ollaan allergisia vaikka testit näyttävät negaa. En kyllä lemmikeistäni haluaisi luopua ilman 100% tietoa siitä, että ne aiheuttaisivat oireita. Lisäksi en usko, että lemmikit liittyvät jatkuvaan sairasteluun (siihen että tulee kaikki kiertävät flunssat jne)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu