Olen ajatellut muuttavani Helsinkiin opiskelemaan. Onnistuukohan isommassa kaupungissa kenties helpommin hankkimaan ystäviä? Isoissa kaupungeissa kuitenkin on enemmän erilaisia harrastemahdollisuuksia yms. Olen jo kyllästynyt tähän Itä-Suomen takapajulaan, tekisi mieli aloittaa puhtaalta pöydältä suuressa kaupungissa.
Muutto
Helsinkiin?
6555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minua ainakin helpotti paljon, kun pääsin kaikesta vanhasta irti ja pois peräkyliltä vähän isompaan paikkaan. Minusta oli kyllä oikein mukavaa asua vähän syrjemmässä se aika minkä siellä asuin, mutta välillä täytyy saada jotain uutta elämään. Itse en ole niin hirvittävän yksinäinen ollut lähivuosina, tiedä sitten mikä on sinun tilanteesi. Olen kuitenkin aika hidas tutustumaan ihmisiin syvemmin. Olen silti onnistunut saamaan ihan mukavasti uusia kavereita, mutta se johtuu luultavasti suuresti siitä, että päädyin alalle, jossa on vain vähän opiskelijoita ja luokallemme on sattunut aivan mahtavia ihmisiä, joten tutustuminen on ollut minullekin helppoa. Itse en siis ole kokeillut harrastuksien kautta saada uusia ystäviä, mutta luulen että se voisi toimiakin ja mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin kyllä löytyy. Ja jos tosiaan opiskella aiot, niin se on todella hyvä väylä löytää ystäviä. Helsinkiin tulee niin paljon opiskelijoita muiltakin paikkakunnilta (ja muutenkin opiskelemaan lähtiessä porukat yleensä vähän hajoavat, kun opiskellaan eri aloja), joten monikaan ihminen ei ole valmiiksi missään tietyssä kaveriporukassa (ainakaan koulupäivien aikana), joten uusien tuttavien löytäminen helpottuu.
Voihan olla. Toisaalta riippuu iästä ja siitä mitä etsit. Sillä olen ainakin samalta itä-suomen alueelta. Tosin itse en harkitse mitään muuttoa...
kaipaisin lisää ystäviä,ja tää ei ole kuitenkaan liianiso paikka. Viellä parempi muuta mun kämppikseks:b,alotan kans sytksyl opiskelut.
Känni päälle. :)
joo tiedän ton tunteen itte aattelin hesaan lähteä paremman elämän laadun toivossa kohtalotovereita
No moi kylla stadista aina seuraa saa ,sanoisinko etta luota mielummin syntyperalaisiin kuin jostain muualtamuuttaneisiin. koska oikee stadilainen on reilu. olen itse tulossa jossain vaiheessa takas hesaan taalta maailmalta, ehka syksylla. ota yhteytta Raija