Ohessa vastapainoa eri tilastojen luomalle harhakuvitelmalle Audin luotettavuudesta, ainakin jos puhutaan A6:sta. Sääli sinänsä, Audi on hyvä auto toimiessaan mutta luotettavuuden ollessa täysi nolla saa Audit jäädä muille. Itse ajan tällä hetkellä laadukkaammalla saksalaismerkillä ja olen hyvin tyytyväinen autooni. Ostin joku aika sitten vähän ajetun A6 2.0 TFSI Multitronicin (C6). Ostopäätökseeni vaikutti osaltaan ADAC ym. tilastot, joiden mukaan minun olisi pitänyt saada rahalla luotettavuutta. Toisin kuitenkin kävi, ohessa huonot kokemukset kyseisestä autosta varoituksena muille ja osoituksena Audin surkeasta laadusta: - 4 päivää kaupanteon jälkeen Audi oli ensimmäisen kerran hinausauton kyydissä. Moottorivalo syttyi palamaan ja auto täristi melkoisesti. Syyksi paljastui sytytinpuolan rikkoutuminen. Takuu kattoi kulut. - 6 päivää kaupanteon jälkeen moottoriöljyn valo alkoi palamaan. Tarkistus paljasti, että öljypinta kosketti juuri ja juuri öljytikun alaosaa. Lisäämällä 1.5 l öljyä saatiin öljytaso kuntoon. - Öljymäärän seuraaminen paljasti, että moottori on varsin janoinen ja öljyä sai lisäillä säännöllisin väliajoin. Huollon mukaan vasta 1 l / 1000 km on huolestuttavaa. Eli öljytasoa oli tarkkailtava säännöllisesti sekä öljyä lisättävä, ylimääräinen vaiva jollaista en olisi halunnut. - 4 kk jälkeen Multitronic käyttäytyi liikennevaloissa rauhattomasti. Vikakuvaukseni huoltoon paljasti vian olevan tunnettu, johon auttoi tiivisteiden vaihto. Onneksi takuu kattoi kulut. Mietityttämään jäi kuitenkin se, että huoltomiehellä oli monta sivua mahdollisia vikoja jotka saattoivat iskeä Multitroniciin. Mitähän seuraavaksi... - Hetken edellisestä korjauksesta EPC valo syttyi palamaan, lisäksi auto ei enää käynnistynyt. Jouduin soittamaan taas Liikkumisturvaan. Auto vietiin huoltoon Audi Centeriin, siellä autoon vaihdettiin uusi virtalukko ja sanottiin että kuntoon tuli. Muutaman kilometrin ajon jälkeen EPC-valo syttyi jälleen. Kun autolla pystyi ajamaan vein sen toiseen Audi-huoltoon, koska Audi Centerillä oltiin selkeästi liian kiireisiä ja välinpitämättömiä jotta vian aiheuttaja viitsittäisiin selvittää. Viaksi paljastui kastuneet ja hapettuneet liittimet ja johtosarjat. Auto oli huollossa useamman päivän. Takuu kattoi jälleen kerran kustannukset. - Ei mennyt pitkään edellisestä ongelmasta kun auto alkoi nykimään satunnaisesti ajettaessa 1500-2000 rpm. 3 päivän vian etsimisen jälkeen syyksi todettiin taas kerran Multitronic. Multitronic vaihdettiin uuteen ja lasku lähenteli 8000 e. No tämäkin meni onneksi takuuseen. Aloin summaamaan tapahtunutta. Vajaan vuoden aikana uudehko alle 70000 km ajettu A6 oli jättänyt kaksi kertaa tielle ja auto oli seissyt huollossa 10 päivää ylimääräisten korjausten vuoksi. Lisäksi Audin huoltoon oli mahdotonta saada aikaa 2 viikon sisään pääkaupunkiseudulla ja lähinaapureissa (esim. Multitronic ongelman takia), kertoo karua kieltä Audien huoltotarpeesta. Koska omasta autostani oli takuu loppumassa niin lopputulema oli pikainen Audin myynti ja merkin vaihto, en halunnut ottaa itselleni kuluriskiä tulevista korjauksista enkä halunnut olla jatkuvasti ilman autoa kun auto oli huollossa. Olen kuullut samankaltaisista ongelmista muissakin vastaavissa Audeissa ja mm. ellei Multitronicin kanssa ole isompia ongelmia on kyseessä maanantaikappale (ei toisinpäin). "Teknistä etumatkaa" on jokseenkin huono vitsi. Audi ei ole millään saralla mm. saksalaisia kumppaneitaan teknisesti edellä ja fraasi oikein huokuu luotettavuusongelmia. Audin insinöörin mottona toimii selkeästi: "jos se toimii siinä ei ole vielä tarpeeksi feetsöriä" ja "asiakas testaa uudet innovaatiot". Liikkumisturva on ainoa joka toimii Audilla erinomaisesti, hyvä niin koska sille on Audin omistajilla käyttöä.
A6 (C6)
37
7135
Vastaukset
- Hondamies..
tuttua tarinaa... Kaveri oli töissä audin huoltopuolella ja kertoi aivan vastaavia tapauksia audeista. Miksi näitä yritetään salailla??? Monet erehtyvät ostamaan tämän paskamerkin, kun eivät tiedä asian oikeaa laitaa. Sääli heitä ja heidän hukkaan heitettyjä rahojaan.
- laukes
Mulla on uudenkarhea BMW 116i. Viikon kuluttua kaupanteosta siitä loppui bensa. Vittu, kun sai soittaa hinurin paikalle. Tosin niitä hinureita pyörii jostain syystä auton ympärillä vähän joka puolella. Kyllä on paska auto.
- peelo..
laukes kirjoitti:
Mulla on uudenkarhea BMW 116i. Viikon kuluttua kaupanteosta siitä loppui bensa. Vittu, kun sai soittaa hinurin paikalle. Tosin niitä hinureita pyörii jostain syystä auton ympärillä vähän joka puolella. Kyllä on paska auto.
kuule vittu jos et vittu huomannut vittu niin tää on vittu Audin keskustelupalsta paska, Vittu mee vittu kertoon siitä paskasta Bemaristas tonne vittu Bemari palstalle paska.
- bemusta vielä
peelo.. kirjoitti:
kuule vittu jos et vittu huomannut vittu niin tää on vittu Audin keskustelupalsta paska, Vittu mee vittu kertoon siitä paskasta Bemaristas tonne vittu Bemari palstalle paska.
Niin puhutaanhan täällä skoodastakin koko ajan niin miksei mun BMW 116i sitten käy? Ai niin se olikin pajalla. Naapuri Pera joka on ikänsä ropannut bemaristeja kertoi että pitemmälle pääsee jos heittää aiemmin isompaa pesään. Tosin mä en noista pesähommista tiedä mitään, kun nuohoojana noita tuhkaluukkuja vaan rassaan.
- ja audi on
bemusta vielä kirjoitti:
Niin puhutaanhan täällä skoodastakin koko ajan niin miksei mun BMW 116i sitten käy? Ai niin se olikin pajalla. Naapuri Pera joka on ikänsä ropannut bemaristeja kertoi että pitemmälle pääsee jos heittää aiemmin isompaa pesään. Tosin mä en noista pesähommista tiedä mitään, kun nuohoojana noita tuhkaluukkuja vaan rassaan.
samaa paskaa, ons bemari sama kun volkkari?
- Ex audisti...
Tästä syystä Skoda on paljon parempi auto kun Audi. Audissa testatut toimivat varusteet/ominaisuudet on siirretty Skodaan, eli Audi toimii Skodan koekaniinina. Audi voittaa tilastoja ja testejä vain maksamalla niistä.
- auto antero
ripulipaska, on kotoisin perseestä ja leviää välittömästi.. hi hi
- odotaa..
Kiinassa, Unkarissa yms halpatuontimaissa valmistetulta autolta.
- tarinaa...
Multitronicin päivittäminen/resetointi sekä öljynsyönti ovat ominaisuuksia, eikä vikoja. Esim. se, että saa olla koko ajan kaatamassa öljyä koneeseen on ihan normaalia. Sanovat huollossa LL-öljyissä ihan tavalliseksi jutuksi. Helvetin outoa on vaan se, että tuntuu vaivaavan vain VAG-autoja. Olisiko tosiaan sillä merkitystä, että moottorit tehdään entisessä itäblokin maassa eli Unkarissa. Juurihan uutisoitiin laajalta isoistakin moottoriongelmista, minkä takia uusia autoaja ei voi laittaa myyntiin. Kaksi VAG:ia minulla oli ja ei enää koskaan uutta tule. Ajo-ominaisuudet Audissa on hyvät, ainakin quattrossa, mutta siihen se jää.
- asdsdasdasdsad
Heips, selvisikö sinulle mitään syytä tuohon sytytyspuolan rikoontumiseen? Nimittän itse ostin myös tuossa hiljattain A6:n 2.0TFSI koneella vm-06 ja ajettu alle 90tkm, heti kaupantekoa seuraavana päivänä alkoi nykimää ja täristämään, eli kävi kolmella pytyllä. Puola meni rikki myös meikäläisen autosta, mutta selvisi myöskin syy miksi tuo puola meni rikki. Nimittäin olivat autoliikkeessä myyntikuntoon laittaessaan pesseet mootoritilan ja vesi oli päässyt tuonne puolille ja pari takimmaista puolaa oli täynnä vettä ja moskaa. Onneksi nuo puolat eivät maksa kuin n.45/kpl ja ne on helppo ja nopea homma vaihtaa. Nyt sitten odottelen noita sähkövikoja jos ovat kerta vesipesseet tuon auton niin voihan noita hapettumia olla tulossa. Tässä ainakin vika on selkeesti myyntiliikkeen joka ei ole ymmärtänyt kuivata pesunjälkeen kaikkia paikkoja huolellisesti. Tuskin olisi mitään vikaa tullut jos tuota duuninkia ei harrastettaisi. Varmaan sama pätee sinunkin audiisi, öljyähän nuo kyllä syö sehän on selvä ja aina pitääkin olla litran pullo öljyä mukana.
- Aj
Asdsdasdasdsad onko niitä ylimääräisiä sähkövikoja esiintynyt?? Asia nimittäin kiinnostaa sillä ostin itse toissapäivänä -05 A6 2.0 tfsi ja samat nykimisongelmat kiusaavat nyt autoa. Menossa maanantaina pörhölle valittamaan asiasta. Kumma että nykimisongelma ei esiintynyt koeajolla eikä ajomatkalla Roi-Oulu. Saa nähdä mitä sanovat viasta ja miten halukkaita ovat huoltamaan vaikka auto on "varma ratkaisu"-takuulla.
- Ex-Audi
Aj kirjoitti:

se johtuu Multiprobleemasta. "Varma ratkaisu" viitta Laakkoseen ja 8 te remontti viittaa siihen, että Laakkosella on mietittävää. Käy tsekkaa kuluttujasuojan sivuja, siellä on päätöksiä mitä automaagin pitää kestää, jotta saat vakuutettua Laakkosen heidän vastuustaan.
- Speden paljastaja
"Olen kuullut samankaltaisista ongelmista muissakin vastaavissa Audeissa ja mm. ellei Multitronicin kanssa ole isompia ongelmia on kyseessä maanantaikappale (ei toisinpäin)."
Eli olet sama spede joka täällä kirjoittaa päivittäin näitä provoja, nyt vain keräsit kaikki omat provosi yhteen viestiin.- en aja Audia
Löydät itse varmaan tarvittaessa koko enemmän kohti koko totuutta
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=78644
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=74246
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=44866
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=43084
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=42685
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=74246
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=77092
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=68647
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=76686
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=46010 - ,,,,.....
en aja Audia kirjoitti:
Löydät itse varmaan tarvittaessa koko enemmän kohti koko totuutta
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=78644
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=74246
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=44866
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=43084
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=42685
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=74246
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=77092
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=68647
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=76686
http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=46010lähinnä 10 vuotta vanhojen autojen ongelmia. Olet säälittävä.
- ole hyvä............
,,,,..... kirjoitti:
lähinnä 10 vuotta vanhojen autojen ongelmia. Olet säälittävä.
No tos on uusia:http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=6790&sivu=5
http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=7191
http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=9790
http://ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=6837
http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=12713 - Multipommi
,,,,..... kirjoitti:
lähinnä 10 vuotta vanhojen autojen ongelmia. Olet säälittävä.
Että ongelmaiset Multiprobleemat mainostaa juttua täällä? Länsi-Suomen Audi huolto kertoi kun kävin omaa Multipommia siellä huollattamassa että 2005-2006 autoja on tullut liukuhihnalla huoltoon........
- Ei Audia
Multipommi kirjoitti:

eli lamalellia on taas laitettu lisää. Tämän kaikki voi tarkistaa Audilta.
- provopetterin paljastaja
Multipommi kirjoitti:
Että ongelmaiset Multiprobleemat mainostaa juttua täällä? Länsi-Suomen Audi huolto kertoi kun kävin omaa Multipommia siellä huollattamassa että 2005-2006 autoja on tullut liukuhihnalla huoltoon........
Luuletko että kaikki uskovat Audin merkkihuollon haukkuvan omaa tuotettaan. Olet sitten aika pässi koko spede!
- hyvä,
Ei Audi niin hirveän hyvä ole kuten täällä jatkuvasti hehkutetaan.Tässä Jenkkien luotettavuuslista:
http://www.jdpower.com/autos/ratings/dependability-ratings-by-brand/sortcolumn-2/descending/page-#page-anchor- aikaa kuluttaa
Ei tarvitse kuluttaa aikaa tai rahaa autokorjamolla jos on Hyundain omistaja. Näin tilastot antaa ymmärtää. Vähiten aikaa korjauksiin ja pienimmät kulut kaikista merkeistä:
http://www.whatcar.com/NonCar/13105544635.jpg
- tilasto
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Motormännen kysely - isot viat/1135240897394
- lisää,
/www.hs.fi/autot/artikkeli/Motormännen kysely - pikkuviat/1135240897696
- mietin vaan
aloin miettiä viestejä lukiessani, että voisiko ongelma olla käyttäjissä, kun kone hajoo heti kun ostaa.
- volsuoncool
varmaan näin! Kun seisottaa vaan tallissa niin luulis sen kestävän???
- 18+8
Kertokaas, miten tää Longlife öljy katoaa koneista. Jotenkin kuulostaaa uskomattomalta, että Audin kanssa pitää olla pönttö kontissa mukana. Omalla idänihmeellä olen ajanut nyt 14.000 ja tikku on samassa viivassa kuin uutena.
- 8748320808
"Kertokaas, miten tää Longlife öljy katoaa koneista. Jotenkin kuulostaaa uskomattomalta, että Audin kanssa pitää olla pönttö kontissa mukana. Omalla idänihmeellä olen ajanut nyt 14.000 ja tikku on samassa viivassa kuin uutena. "
Audi tulee tossa kivasti vastaan ja antaa sen pöntön sulle takapaksiin mukaan "ilmaiseksi" - Ale tosi ale
8748320808 kirjoitti:
"Kertokaas, miten tää Longlife öljy katoaa koneista. Jotenkin kuulostaaa uskomattomalta, että Audin kanssa pitää olla pönttö kontissa mukana. Omalla idänihmeellä olen ajanut nyt 14.000 ja tikku on samassa viivassa kuin uutena. "
Audi tulee tossa kivasti vastaan ja antaa sen pöntön sulle takapaksiin mukaan "ilmaiseksi"Tulee joo, ensin 20-30 t€ extraa ja sitten saa kaupan tekijäiseksi 4 l öljyä, yes!
- 2-6
Audinhuollon TM-testissä (just ilmestyi) oikein kiiteltiin, kun huolto osasi ystävällisesti palvella asiakastaan ja kysyi mm.: "Otatko ylimääräisen öljykanisterin kun meillä on nyt huollon yhteydessä hyvä tarjous". Voe tsissus, eivät testaajat ole omistaneet Audia ja tiedä mikä rasitus on olla koko ajan lisäämässä öljyä koneeseen. Teknistä etumatkaa - kiertäkää kaukaa!
- Mistä tarkistit?
2-6 kirjoitti:

Alkuperäiseen juttuun kommentti. Ko. moottorissa ei ole öljytikkua.
- vikalista
Mistä tarkistit? kirjoitti:
Alkuperäiseen juttuun kommentti. Ko. moottorissa ei ole öljytikkua.
Ko moottorissa ON ÖLJYTIKKU. Sen lisäksi öljyn varoitusvalo kertoo, kun öljytaso on liian alhainen (öljyä juuri ja juuri tikun alareunassa).
- öljy- kriisi
A6 2,0 tfsi syö öljyä n. 13L / 20 tkm !!!. Merkkiliikkeellä asia ei herättänyt ihmetystä, käskivät vaan seurata että koneessa öljytaso pysyisi normitasossa. Mulla on aina mukana 4L kanisteri öljyä ja tarkistan öljytason ainakin parikertaa viikossa. Ihmetyttää tälläinen öljyn kulutus, kun on kyse " laadukkaasta" autosta ja ennenvanhaan jos auton moottori söi öljyä näin runsaasti, niin koneremppa oli varmasti edessä.
- HORO PIRSSI
Muutkin Saksan vehkeet syö öljyä, esim. WV :n pakettiauto vetää litran per tonni ja kuulemma normaalia tämäkin. Ajettu 50 tonnii ja parivuotta vanha pirssi, arvatkaa tuntuuko musta mitenkään normaalilta tommonen syöppö. Mielestäni kertoo erittäin epäonnistuneesta moottoriteknologiasta.
- Pahjavoivoi
Itsellä vuoden vanha A4 2.0 TFSI. Juo öljyä litran per 1000km. Jättänyt kaksi kertaa tielle kun yksi pytty meni pimeäksi. Koneessa ilmeisesti jokin isompi rikko. Ei hjuva auto.
- Heh heh...
Jospa nyt ensiksi hommaisit sen ajokortin, mieti sitten sitä auton ostoa. Ai niin, sinähän olet vasta 15-vuotias räkänokka.
- neaje
Näin käy kun autoamatöörit ovat autokaupoilla.. Selvästi hetken mielijohteesta ja jotain saksalaisartikkeleita selailemalla olet ostanut. Ei käynyt mielessä että Audi (kuten kaikki muutkin merkit) valmistaa sen verran laajalla valikoimalla erilaisia moottori-vaihteisto yhdistelmiä että jotkut vaan on hieman parempia kuin toiset. Audi A6 on hyvä auto ja se on luotettava ,mutta aina on jokaisessa mallissa tosiaan heikompia voimansiirto/moottori kombinaatioita ja tietyt tyyppiviat sekä niksit tietää vaan tosi automies, ei mikään testejä kerran vuodessa selaileva pelle. Autonkin olet varmaan ostanut kuin sian säkissä ilman kunnon läpikäyntiä, pari kiihdytystä valoista ja "otan tämän kun kiihtyy niin mukavasti"
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713095
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51328Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181250
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232