Huolissaan

Olen huolissani ystävästäni, hän itse sanoo, että on ollut aikaisemmin pahojakin ongelmia alkoholin kanssa. Nykyään hän on antabuskuurilla, mutta kalja maistuu siltikin. Pystyyköhän tämä ihminen ikinä enään "normaaliin" elämään ilman alkoholia, onko hän ns. toivoton tapaus, kannattaako minun uhrata tähän ihmiseen aikaani. Olen todella huolissani
4370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vietä toki aikaa ystäväsi kanssa aina kun molemmat sitä haluatte ja yhdessä olo tuottaa molemmille hyvää oloa ja mielenvirkistystä. Mutta kun puhut ajan uhraamisesta tähän ihmiseen, niin se ei kuulosta enää tasavertaiselta ystävyydeltä. Ole siis häneen yhteydessä vain ja ainoastaan silloin, kun et koe uhrautuvasi. Olettehan molemmat aikuisia itsenäisiä ihmisiä. Ihmissuhteen on oltava täysin vastavuoroinen, että se toimisi. Alkoholiongelmassa et voi auttaa häntä millään muulla tavalla kuin pitämällä siitä asiasta ja muistakin hänen henkilökohtaisista asioistaan näppisi erossa. Alkoholin käyttö on asia, jonka eteneminen suuntaan tai toiseen ei ole missään mielessä sinun hallinnassasi tai valvonnassasi. Huolesi on ymmärrettävä, mutta turha. Miksi olla huolissaan asiasta, jolle sinä et voi mitään? Auta ennemmin sellaisia, joita pystyt auttamaan. Voit käydä verenluovutuksessa, ulkoiluttaa vanhuksia, olla mielenterveyskuntoutujan tukihenkilönä, ottaa kummilapsen kehitysmaasta, kerätä ulkoilulenkilläsi roskat reitilta mukaan ottamaasi roskapussiin - mutta alkoholisita et voi auttaa. http://www.al-anon.fi/

Äänestä
  • Jos olet itse kärsinyt alkoholismista ja olet nykyisin raitis alkoholisti, voit auttaa. Vain saman kokenut ja sairauttaan hoitava alkoholisti voi minun mielestäni olla avuksi toiselle alkoholistille - edellyttäen, että vielä juova alkoholisti haluaa ottaa tukesi vastaan.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Jos olet itse kärsinyt alkoholismista ja olet nykyisin raitis alkoholisti, voit auttaa. Vain saman kokenut ja sairauttaan hoitava alkoholisti voi minun mielestäni olla avuksi toiselle alkoholistille - edellyttäen, että vielä juova alkoholisti haluaa ottaa tukesi vastaan.

    En tarkoittanut uhraamisella mitään pahaa, tarkoitin lähinnä, että kun tunnen kuitenkin vetoa tätä ihmistä kohtaan, taistelen itseni kanssa, että en ihastuisi enempää, koska en haluaisi itseäni tuntea tarpeelliseksi vain silloin, kun on kaljarahan puute tms. Hänen kanssaan on mukava viettää aikaa, tunnen että pystyn hänen seurassaan olemaan täysin oma itseni.. mutta pelkään, että kiltteyteni ansiosta tulen vain hyväksikäytetyksi

    Äänestä

  • Mrs X kirjoitti:

    En tarkoittanut uhraamisella mitään pahaa, tarkoitin lähinnä, että kun tunnen kuitenkin vetoa tätä ihmistä kohtaan, taistelen itseni kanssa, että en ihastuisi enempää, koska en haluaisi itseäni tuntea tarpeelliseksi vain silloin, kun on kaljarahan puute tms. Hänen kanssaan on mukava viettää aikaa, tunnen että pystyn hänen seurassaan olemaan täysin oma itseni.. mutta pelkään, että kiltteyteni ansiosta tulen vain hyväksikäytetyksi

    Mikäli kaverisi sairastaa alkoholismia, hän ei kykene normaaliin ihmissuhteeseen niin kauan kun juo, ikävä kyllä. Suhde tulee ihan varmasti kehittymään pelkästään niinsanotun "mahdollistamisen" suuntaan, sillä alkoholisti ei tarvitse muita ihmisiä kuin vain mahdollistamaan omaa juomistaan. Tämä vaatii jokaiselta alkoholistilta taitoa, joka kyllä vuosien saatossa kehittyy jokaiselle alkoholistille, mikäli ylipäätänsä aikoo jatkaa juomistaan. Tästä syystä me kaikki alkoholistit olemme taitavia manipuloimaan ja käyttämään ihmisiä hyväksemme. Siksi me olemme "muuten niin mukavia"...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mrs X kirjoitti:

Olen huolissani ystävästäni, hän itse sanoo, että on ollut aikaisemmin pahojakin ongelmia alkoholin kanssa. Nykyään hän on antabuskuurilla, mutta kalja maistuu siltikin. Pystyyköhän tämä ihminen ikinä enään "normaaliin" elämään ilman alkoholia, onko hän ns. toivoton tapaus, kannattaako minun uhrata tähän ihmiseen aikaani. Olen todella huolissani

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu