Mies on täys hirviö

haluan erota!

Minulla on alle kuukauden ikäinen vauva ja mies käyttäytyy minua kohtaan kuin hirviö. Hän halveksii minua ja teinpä mitä hyvänsä olen tollo ja teen kaiken juuri päin persettä, vaikka yritänkin ajatella asiat niin että ne olisivat nimenomaan miehelle mieliksi. Laitoksella mies huusi minulle yöllä kuinka ääliö olen ja en osaa imettää. Kotona voi olla päiviä, että kaikki menee hyvin, yleensä silloin kun mies tulee illalla kotiin ja minä olen pysynyt koko päivän vain kotona vauvan kanssa tekemättä mitään mistä mies voisi olla erimieltä, silloin saattaa olla hyvä päivä. Jos teen jotakin, mistä mies on yhtäkkiä erimieltä, hän kyllä osoittaa sen selvästi. Muutenkin valittaa koko ajan ja haukkuu vain minua. Ja huutaa minulle vauva sylissään. Mies ei tajua lasten kasvatuksesta mitään. Hänellä ei kiinnosta lapseen liittyvä "opiskelu yhtään" vaan netistäkin hän mielummin katsoo jotakin harrastuksiin liittyviä juttuja. Ja kaiken huippu on se, että mies aikoo kesällä ottaa vanhempiensa luokse koiran pennun! Olen todella väsynyt mieheen ja kaikki negatiivinen mitä hän aiheuttaa minulle heijastuu tietenkin lapseen. Olen niin väsynyt ja yritän silti olla lapselle rakastava ja hyvä äiti. Mies ei ota edes tosissaan jos yritän puhua asioista tai sanon haluavani erota. Hän sanoo vain että höpöhöpö. En jaksa enää miestä ja itken päivisin yksin kun kukaan ei ole näkemässä koska olen niin väsynyt tähän parisuhteeseen. Mies luulee, että voi olla minulle millainen haluaa nyt kun sai yhteishuoltajuudenkin. Miten pääsen eroon tästä miehestä, kun mikään sanominen että haluan erota ei auta? Pelkään sairastuvani miehen takia synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jos muuten minulla on hyvä päivä niin mies tulee illalla ja pilaa koko päivän käyttäytymällä minua kohtaan niin inhottavasti että saa minut harva se ilta itkemään. Ja sitten vielä kehtaa sanoa että mitäs siinä pillität.

21

4173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hakeudu turvaan

      Miehesi kaltaiset miehet tappavat vuosittain lukuisia vaimojaan ja lastensa äitejä. Mene heti turvakotiin. Lue siellä narsisteista.

      • tyrmistynyt äijä

        olipa yksinkertaisesti sanottu. tappaa ne naisetkin tänä päivänä. 3 vuotta ollaan aivan kuin ei mitään ois tapahtunu. Viime viikol mies sai sakset selkäänsä. Nainen veti ne sinne.

        Mies on selkeesti aina paha ja narsisti. Voihan se olla että lapsi ei ole miehen puolelta ollut haluttu ja siihen se on huijattu.

        Kantaa on vaikee ottaa kun on vain toisen YKSIPUOLINEN kertomus. Ja siihen sitten tarjotaan narsistit ja turvakodit.

        Joo.........................


      • löööööp
        tyrmistynyt äijä kirjoitti:

        olipa yksinkertaisesti sanottu. tappaa ne naisetkin tänä päivänä. 3 vuotta ollaan aivan kuin ei mitään ois tapahtunu. Viime viikol mies sai sakset selkäänsä. Nainen veti ne sinne.

        Mies on selkeesti aina paha ja narsisti. Voihan se olla että lapsi ei ole miehen puolelta ollut haluttu ja siihen se on huijattu.

        Kantaa on vaikee ottaa kun on vain toisen YKSIPUOLINEN kertomus. Ja siihen sitten tarjotaan narsistit ja turvakodit.

        Joo.........................

        Joo mutta ei sen miehen siinä olisi pakko olla...ja ei olisi tarvinnut alkaa yhteishuoltajuuteen.
        Yleisesti ottaen toki meitä on jokalähtöön, mutta nyt on kyse täsät tapauksesta. minusta ei kannat jäädä tohon tilanteeseen.


    • normaalilta

      perhe-elämältä. Ota yhteys neuvolaan, jonka kautta saat henkistä tukea ja ensi- ja turvakotien liittoon tai kunnan sosiaalitoimistoon, josta sinua autetaan hankkimaan asunto itsellesi ja vauvalle. Nyt äkkiä lähdet hoitamaan itsellesi ja vauvalle parempaa loppuelämää.

      • ...

        "Miten pääsen eroon tästä miehestä, kun mikään sanominen että haluan erota ei auta?" Senkus laitat erohakemuksen vireille. Yksi sähköposti käräjäoikeuteen riittää mikäli olette naimisissa. Jos olette muuten vaan yhdessä siitä vaan lusikat jakoon. Tuo mies imee sinusta kaiken sen energian joka sinun pitäisi kuluttaa lapsesi hoitoon. Ja kaikki negatiivinen sinua kohtaan kostautuu viattomalle vauvalle.


      • niin ehkäpä ero ainut ratkaisu
        ... kirjoitti:

        "Miten pääsen eroon tästä miehestä, kun mikään sanominen että haluan erota ei auta?" Senkus laitat erohakemuksen vireille. Yksi sähköposti käräjäoikeuteen riittää mikäli olette naimisissa. Jos olette muuten vaan yhdessä siitä vaan lusikat jakoon. Tuo mies imee sinusta kaiken sen energian joka sinun pitäisi kuluttaa lapsesi hoitoon. Ja kaikki negatiivinen sinua kohtaan kostautuu viattomalle vauvalle.

        Jos haluat erota miehestäsi, ehkä kannattaisi, niin sinun kannattaa pyytää joku tuttava tueksesi kun ilmoitat asiasta. Pakkaat laukut, viet lapsen hoitoon johonkin luotettavaan paikkaan, ilmoitat miehellesi että nyt tuli ero. Sinuna pyytäisin siis jonkun ihmisen paikalle kun tuosta erosta ilmoitat. Juuri tuo erosta ilmoittaminen on se hetki jolloin moni nainen joutuu vakavan väkivallan uhriksi. Voihan olla että mies ei käyttäydy väkivaltaisesti mutta hän ei todellakaan kuulosta terveeltä mieheltä joten riskiä ei kannata ottaa. Jos rakastat miestä niin voithan yrittää saada häntä hakeutumaan hoitoon ja parantamaan tapansa mutta sekin kannattaa hoitaa niin että ette asu samassa osoitteessa. Kun lapsesi kasvaa niin hän alkaa ymmärtää miehesi ikävät kommentit ja kontrolloimisen. Huonoimmassa tilanteessa miehesi kohdistaa myös häneen tuota halveksivaa käytöstään tai tartuttaa ikävän asenteen lapseesi. Ymmärrät varmaan että noin ei voi jatkua.


      • Pakkaa kamasi ja
        niin ehkäpä ero ainut ratkaisu kirjoitti:

        Jos haluat erota miehestäsi, ehkä kannattaisi, niin sinun kannattaa pyytää joku tuttava tueksesi kun ilmoitat asiasta. Pakkaat laukut, viet lapsen hoitoon johonkin luotettavaan paikkaan, ilmoitat miehellesi että nyt tuli ero. Sinuna pyytäisin siis jonkun ihmisen paikalle kun tuosta erosta ilmoitat. Juuri tuo erosta ilmoittaminen on se hetki jolloin moni nainen joutuu vakavan väkivallan uhriksi. Voihan olla että mies ei käyttäydy väkivaltaisesti mutta hän ei todellakaan kuulosta terveeltä mieheltä joten riskiä ei kannata ottaa. Jos rakastat miestä niin voithan yrittää saada häntä hakeutumaan hoitoon ja parantamaan tapansa mutta sekin kannattaa hoitaa niin että ette asu samassa osoitteessa. Kun lapsesi kasvaa niin hän alkaa ymmärtää miehesi ikävät kommentit ja kontrolloimisen. Huonoimmassa tilanteessa miehesi kohdistaa myös häneen tuota halveksivaa käytöstään tai tartuttaa ikävän asenteen lapseesi. Ymmärrät varmaan että noin ei voi jatkua.

        häivy ja ota tosiaan todistaja mukaasi! http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/kriisiperhetyo/ "Turvakoteja on seuraavilla paikkakunnilla: Rovaniemi, Oulu, Raahe, Kokkola, Vaasa, Pori, Jyväskylä, Imatra, Tampere, Lahti, Turku, Espoo, Vantaa ja Helsinki"


    • väsynyt ja yksin

      Mies muuttui täysin yhtäkkiä muutama kuukausi sitten täysin hirviöksi =( Ollaa oltu n10 vuotta yhdessä kaksi lasta ja omakoti.. Hän ei ole käyttäytynyt noin ikinä aijemmin.. Haukkuu minua, on kauheen mustasukkanen, huutaa ja puhuu ikäviä asioita lasten kuullen. Se vielä menisi jos puhuisi kahden kesken, mutta lapset ovat kuulleet kuinka "hirveä äiti on".. kohta nekin vihaa minua.. Eläminen juuri nyt tuntuu tosi raskaalta olen henkisesti täysin loppu. Odotan vain että miheni muuttuu takaisin normaaliksi, nyt on ollut muutama hyvä päivä, se tuo aina toivoa paremmasta ja olen itsekkin hyvällä tuulella, kunnes kaikki taas räjähtää. Alkoholin käytön kielsin häneltä täysin kotona, koska silloin lenteli jo tavarat ym ym... Meille ei onneksi ole tehnyt mitään... vielä. Ero on ilmeiseti edessä, siinä on vaan niin paljon selvitettävää ja tehtävää etten tiedä kuinka yksin jaksan, minulla kun ei ole ystäviä, muutama vanha tuttava joita tuskin kiinnostaa tukena oleminen =( Ja eron jälkeen olisin täysin yksin lasten kanssa.. voe elämä...

      • viljanjyvä

        Näin se alkaa henkisen väkivallan käyttö..mitä pidempään sitä " lasten takia" katsoo siinä romahtaa lopullisesti jopa lapsetkin.Syyllistäminen jatkuu.Etsi ammattiapua, mutta et todella ole yksin, näitä ongelmia on monessa kodissa, kun ei ole yhteisiä sääntöjä, vaan alistaja ja alistettu-kuvio. Tsemppiä sinulle.


      • on kaikesta

        päätellen uusi nainen kierroksessa. Silloinhan vanha vain ärsyttää.

        Kuinka ihmeessä onnistuit kieltämään mieheltäsi alkoholin käytön?


    • ei ymmärrä, ei

      Miten sinä, aikuinen ihminen olet toiselle kynnysmatto?? Miksi yrität tehdä miehellesi mieliksi, koska ihan ilmiselvästi on omasta tekstistäsikin luettavissa, että mikään mieliksiolo ei lopulta kuitenkaan herralle riitä. Kuinka alas annat itsesi vajota, ennen kuin heräät? Sinun tehtäväsi tässä tilanteessa on ihan ensimmäiseksi hankkiutua luuserimiehestäsi eroon, sillä pelkkä luuseri ja hyväksikäyttävä, luonnehäiriöinen laiskurihan hän on! Yksikään vastuunsa tunteva isä ei käyttäydy noin! Kun sen olet tehnyt, omakin olosi helpottuu, ja voit keskittyä vain lapsesi hoitoon, ja samalla itsesi. Ei sinun tehtäväsi ole pönkittää miehesi olematonta itsetuntoa. Yhteishuoltajuus taas ei auta sitä ukkoasi yhtään siinä, että hänellä olisi mukamas joku valta sinuun nähden lapsen kautta. Jos hän ei kerta kaikkiaan osallistu lapsen hoitoon, ei hänellä ole myöskään mitään erityistä syytä vaatia lasta itselleen edes kiusantekomielessä. Ja vielä lopuksi, et tarvitse eroamiseen miehesi lupaa. Nouse sieltä maasta ylös, nainen, ja tee se, mikä sinun olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten: lemppaa se tomppeli. Huomaat, että pärjäät paljon paremmin ilman häntä!

    • Pois.

      miehesi vielä ennen lapsen tuloa ihan siedettävä asuin kumppani?Kerro turvallisissa oloissa ettet siedä tuollaista jos ei muutu,lähde lapsenne tähden.

    • uno van der wonder

      ja sitten vaan elatusmaksut vetämään

    • ota ero

      ei pidä leikkiä marttyyria, vaan ero tollasesta kusipäästä ja sassiin. Ajattele miten lapsesi kärsii ja sinä myös. Jos jäät nurkkiin roikkumaan, niin miehesi pilaa kahden ihmisen elämän omalla hirviömäisellä käyttäytymisellään. Jätä äijä yksin ja anna rauhassa pilata vain oma elämänsä.

    • -----------------------

      Nyt lapsen synnyttyäkö mies on alkanut käyttäytyä noin vai miten ihmeessä tuollainen tilanne on mahdollinen?

    • yhdessä vai

      eronneet? Kun sanoit, että mies sai yhteishuoltajuuden???

      • avoliitossa

        itse ainakin olen... Ja mies sai myös yhteishuoltajuuden lastenvalvoja-tapaamisella... :)kun isyyden tunnusti ym...


    • minullakin oli...

      joo, ei kuulosta hyvältä. Ainoa mahdollisuus mun mielestä on tosiaan erota, ei kenenkää tuommoista tarvitse kestää. vaikka kokemuksesta tiedän ettei se ole helppo. vuosi sitten tein kumminkin päätöksen ja lopetin suhteen. Ensimmäiset kuukaudet olivat raskaita, mutta apua sain neuvolan sosiaalityöntekijöiltä. he tulivat kotiini ja kävimme yhdessä kaupassa, siivosimme, ulkoilimme ja heidän avustaan oli minulle todella paljon apua. Heille saattoi puhua omista tuntemuksistaan, ettei itsekseen tarvinnut miettiä. ja vielä edelleenkin soittelen kuukausittain yhden työntekijän kanssa ja kerromme kuulumiset, sain siis uuden ystävän.. :) Nyt kun mietin aikaa taaksepäin olen hyvin onnellinen että kyseisen päätöksen tein. elämänilo palasi jälleen takaisin, eikä lastenhoito ja arki enää tuntunut pahalta. Itseasiassa se on todella mukavaa. Voimia sinulle!

    • ajoissa

      Lähde pois ystävän luokse tai turvakotiin ja tosiaan, kuten joku ehdotti, ota ystäväsi kotiin, kun pakkaat tavaroitasi. Myös vauva sinun kannattaa antaa hoitoon siksi aikaa kun pakkaat ja lähdet, ettei hän joudu mahdollisen väkivallan kohteeksi.

      • ?????????

        milloin ketjut on aloitettu???


    • ja kauas

      Kukaan, mies tai nainen, ei saa kärsiä tuollaisesta tilanteesta. Sinulla on oikeus lähteä ja samalla suojelet lastasi. Lähde ennenkuin asiat pahenevat. Ja kuka lapsi tuollaisen isän haluaa. Hirveä esimerkki lapselleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe