Talousseminaari Kokemäellä Emeritusprofessori Heikki Urmas saapuu Kokemäelle luennoimaan ajankohtaisesta aiheesta Globaalin talouskriisin synty ja seuraukset sekä siitä, miten Suomessa olisi nyt toimittava. Urmas onkin pohtinut asioita jo vuosia, sillä hän ennusti globaalin laman tulon jo kymmenen vuotta sitten. Urmas toivoo luennon jälkeen vilkasta keskustelua ja että yleisö ja media varautuisivat tekemään kysymyksiä. Urmas on opettanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kansantaloustiedettä ja työmarkkinakysymyksiä. Viimeiset kymmenen vuotta Urmas toimi kansainvälisen ekonomitutkinnon (BBA-ohjelma) johtajana. USA:ssa Urmas on luennoinut viidessä yliopistossa. Yhteydet USA:n talousprofessoreihin ovat säilyneet tähän päivään saakka. Seminaari pidetään Kokemäen koulukeskuksen auditoriossa, Haapionkatu 13, tiistaina 28. huhtikuuta klo 17 20.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Järjestäjänä toimii Kokemäen Kokoomus. Yhteyshenkilönä Jorma Jaakkola 044-565 9234
Talousseminaari Kokemäellä
ti 28. huhtikuuta
1
277
Vastaukset
- uutisten johdosta
Aiheena piti alunpitäen olla Globaalin talouslaman synty ja seuraukset. Muutamien uutisten jälkeen aihe on Globaalin talouskriisin synty ja seuraukset. Ks. http://www.promerit.net/forum/index.php?topic=639.0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826