Yli puoli vuotta sitten muutin pois asunnosta, jossa epäilin olevan hometta. Kun olin asunut ko. asunnossa n. 3 vuotta, alkoivat sellaiset oireet että huuleni tai kieleni turposi yht äkkiä. Olin myös jatkuvasti väsynyt, alilämpöinen, vatsakipuinen, jatkuvasti tunne että on poskiontelotulehdus ym ym. oireita mitkä sopivat homealtistukseen lukemani perusteella. Nyt kun olen muuttanut sieltä pois niin suun limakalvojen turpoilut jatkuvat edelleenkin mutta monet muut homealtistukseen sopivat oireet ovat helpottaneet. Allergiatestejä on tehty lukemattomia ja mitään syytä suun turpoilulle ei ole löytynyt. Välillä turpoamisen yhteydessä posken limakalvolle on tullut muutama verinen rakkula. Olen nyt muutaman viikon ollut melkein ilman lisäaineita sisältäviä ruokia ja huomannut että esim. poskien limakalvot eivät ole jatkuvasti turvonneen tuntuiset, tosin tänäkin aikana on pari kertaa kieli turvonnut. Olen ollut huomaavinani että aikoina jolloin olen syönyt paljon E330 lisäainetta sisältäviä ruokia, turvotuksia on ollut jopa joka kolmas päivä, niin että osa huulesta tai kielestä turpoaa yht äkkiä. En tiedä onko sattumaa vai liittyykö tuohon E330:een.
Jos oireeni johtuvat mahdollisesta homealtistuksesta niin kuinka kauan ne kestävät ko. asunnosta pois muuton jälkeen?
Voiko homealtistusta tutkia mitenkään, siis voiko sen lääkäri todeta?
Edellisessä asunnossani oli ikkunan karmit sellaiset, että maali niissä kupli ja ne olivat pehmenneet sellaisiksi että jopa ihan sormella kaivamalla niiden pinta hajosi, siis oli ihan pehmeää. Isännöitsijältä kysyessäni mahdollisesta homevauriosta hän totesi vain että EI VOI OLLA, se on vaan niin että puu on lahonnut, mutta se ei VOI aiheuttaa mitään terveydellistä haittaa. Ja että kukaan muu ennen minua ei ollut valittanut asiasta. Mitä mielipiteitä tuosta teillä?
Sellainenkin on jäänyt jälkikäteen ihmetyttämään että edellisessä asunnossani oli vuodesohva, jota ei käytetty muutamaan kuukauteen. Kun sitten muutaman kuukauden käyttämättömänä olemisen jälkeen siivotessa avasin vuodesohvan niin se oli kauttaaltaan homeessa sisältä. Siis vaikka silloin kun sitä oli käytetty, siinä ei näkynyt ollenkaan hometta. Poistin sohvan heti käytöstä. Mutta olin todella yllättynyt tuosta "ilmiöstä" ja ajattelin että ehkä se oli jotenkin hiestä kostunut silloin kun siinä nukuttiin ja jäänyt tästä syystä kosteaksi/nihkeäksi kun olin kasannut sen kokoon viimeisen nukkumiskerran jälkeen. Jotenkin kyllä jäi ihmetyttämään että miten voi niin homehtua.
Asunnossa
hometta?
3524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
IgG-vasta-aineet mittaavat altistumista. IgE-vasta-aineet mittaavat herkistymistä eli allergiaa. Ensin pitäisi tietysti tietää mitä mikrobeja talossa kasvoi. Jos tätä tietoa ei ole olemassa, pitää arvata. Kannattaa katsoa puutavaralle tyypilliset mikrobit jos ikkunapuitteet olivat puuta sekä sitten paneli 6 ja 7 joissa ovat tavallisimmat kosteusvauriomikrobit. Huolehdi että seerumit lähetetään Kuopioon analysoitavaksi. Koko perhe kannattaa tutkia.
Ikkunapuitteet olivat puuta. Ei ollut maalattuja vaan käsitelty jollakin ruskeaksi, valitettavasti en osaa edes sanoa millä kun tiedän niin vähän tuollaisista asioista. Niissä kohdissa missä puu oli pehmeää, niin että sitä saattoi jopa kaivaa sormella, näytti siltä että se ruskea pinta oli aivan kuin kuplinut ja sitten kuivahtanut. Minua kiinnostaisi tietää, että oliko isännöitsijä oikeassa sanoessaan että ei VOI aiheuttaa mitään oireita tuollainen, "puuhan on VAIN lahonnut". Ei niinkään isännöitsijää syyttääkseni vaan tietääkseni mistä lähteä jäljittämään monia oireitani. Voiko tuollaiset ikkunapuitteet edes olla "syyllisiä" vaivoihini. Talo oli kerrostalo, ehkä 70-luvulla rakennettu.
Laho tulee vasta homeen jälkeen, eli ihan satavarmasti on (ollut) hometta, jos on lahoa. En syyttäisi niinkään pelkkiä ikkunanpuitteita, niissä vaan on näkynyt rakennuksen ongelmat selvimmin. Jos seinä on niin märkä, että ikkunanpokat lahoaa, niin ei eristeet, kipsilevyt, tasoitteet jne. erityisen hyväkuntoisia voi olla.