Rakkaani jätti minut yksin, silloin kun olisin kovasti tarvinnut häntä.
Ajattelin, että niin se elämä menee.
Elimistö alkoi temppuilemaan.
Tiedän, ettei kukaan ihminen ole sen arvoinen, että itsensä pitäisi sairastuttaa sen takia.
Mä en tajua mua.
Onko teillä kokemuksia fyysisistä rempoista, silloin kun kaikki muuttuu?
Ootteko aihettaneet/saaneet remppoja vaikeissa suhteissa?Voiko toisesta oikeesti sairastua?
Mitä ihmettä
tämä oikein on?
7766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitten lähti? Menikö kauaskin? Kyllä se sieltä kohta palaa takaisin.
ettei osaa enää takaisin ja niin kauaksi, etten minäkään sinne löydä.
ihmeellisempi. http://www.youtube.com/watch?v=v1O-GYJk358
vaan jätetä ,siihen on/pitää olla joku SYY. sun pitää ottaa selvää ,mikä se on ja käsitellä ja hyväksyä se mikä meni pieleen. Koska se on se OIRE ,joka sua painaa ja tuottaa huono oloa . Mitä pikemmin haluaa parantua sydän suruista ,sitä tärkeämpi on katsoa itseä peilistä ,mikä meni vikaan. Joskus ei hyväksy sitä tosi asiaa ,että on pettynyt toiseen tai on jätetty ,sitä taistelee vastaan niin paljon ja pitkään ,kunnes alkaa oireilemaan henkisesti ja fyysisesti .Tärkeää on pitää itsestä myös huolta ,sen ikävöimisen rinnalla,ei pidä unohtaa itseä vaikka se itsekäältä voi kuulostaa ,kun ajatellaan vain sitä toista ja hänen parastaan ,vaikka juuri se vie voimat sinusta kokonaan. ulos .ylös ,lenkille ja keväästä nauttimaan.Luonto on paras lääke ikävään,kävele ulkona sateisella päivällä ja anna sateen huuhtoa ikäväsi mukanaa :/ http://www.youtube.com/watch?v=PYs5zyM9zk8&feature=related
järkevää. Tuosta voisi tehdä mantran.Laittais lapulle ja lukis aina tarpeen vaatiessa.Jospa se tunnepuoli tulis järkiinsä. Syy taisi olla liian paljas sydän ja sitten tuli vastareaktio.Ihminen on aika haavoittuvainen sydän paljaana.Ja se ylpeyskin. On noita eroja ennenkin ollut. Ja olen fatalisti, jos joku menee pois, sitä ei ollut minulle tarkoitettu. Eli en ryve itsesäälissä, enkä jossittele. Mutta joku jossain alitajunnassa taitaa sittenkin nakerrella.Sille vois mantraa lukea.
niin se ei ole tahdon asia.
että haluaa haistatella ja tuntee olevan masentunut ,kuuluu asiaan ,jokaisella on oikeus myös huonoon oloon ,kun tunteita on loukattu ja satutettu,mutta se että sitä vain jatkaa ja rypee itsesäälissä ,ei auta ,vaan siitä on päästävä eroon pikku hiljaa ,sen on loputtava ja ajateltava lopulta itseä kuitenkin. Kun olet aallon pohjalla tunteitten kanssa ,kuka sut nostaa siltä YLÖS ? ,hänkö jonka vuoksi itket ja suret ,vaan sinä itse ,esim, kuuntelemalla hyvää musiikkiä ,joka nostattaa sun mieli alaa ,vain jatkuvalla itkuvirsillä ,jotka saavat sinut pysymään alakuloisena ja surullisena ,Jokainen voi muuttaa itseä ja asennetta ,myös kun on tullut rakkaudessa haavoittuneeksi .elämä on lyhyt kun polvi hame vain ,joten hymyä huulen ,vaikka hammasta purren. http://www.youtube.com/watch?v=s9HimnSn_0I