Inhottavaa kun ei pysty rentouttamaan kasvojaan sosiaalisissa tilanteissa. Mietin koko ajan miltä näytän ja millaisia ilmeitä teen.
Yritän hymyillä, ja vähän minusta tuntuukin että hymyilen, mutta todellisuudessa suu on viivana ja totisena ja huulet puristettu tiukasti yhteen. Leukaan tulee "kurttuja" kun jännitän sitä suun aluetta. Haluaisin hymyillä ja olla helposti lähestyttävän näköinen mutta en osaa.
Pahinta on valokuvaus. En koskaan onnistu kuvissa ja silmissäni näkyy jännitys ja kauhistunut ilme. Hymyillä en osaa rennosti vaan suu on ihan tiukkana. En ymmärrä miten saankin naamalleni niin oudon, ruman ja kummallisen ilmeen valokuviin, ties miten vääntelen huulia ja naamaani kun tiedän että valokuvataan. Toivottavasti en näytä siltä luonnossa.
Toinen iso etuhampaani on työntynyt eteen ja välillä hymyillessä se ainoastaan sojottaa huulten välistä, joten sitäkin pitää koko ajan miettiä - sekin pahentaa vaan asiaa. Minulla on oikomishoito meneillään mutta siitä tuloksia näkyy vasta joskus vuoden päästä.
Jännitys kasvoilla, huulten jännittäminen
Tuju täti
5987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihminen kuvittelee kaikenlaista päänsä sisällä, tuskin sitä muut edes huomaa. Anna palaa vaan. Ota rennosti. Ei nuo asiat ajattelemalla parane. Vaan kun lakkaat ajattelemasta niin johan katoaa.
Hei! Samma här valokuvissa, mutta sen jälkeen kun rupesin ajattelamaan, että tykkään tosta kameran linssistä ja ajettelin jotain Marilyniä miten hän rakasti kameraa, niin kyllä ne kuvat parani.
Opettele rentoutumaan olet vain stressaantunut niissä tilanteissa, verensokerit yht´äkkiä laskevat ja adrenaliinia puskee lisää. Joten pidä huoli ettet ole liian pitkään syömättä jotain terveellistä. Vaihda kahvi teehen sillä kofeiini pahentaa jännittämistä, koska se laskee verensokeria ja se lisää adrenaliinia vereen joten kierre on valmis. Pikkuapu psykosomaattisiin oireisiin on peruslääkityksen lisäksi aspiriinipilleri 100 mg, sen voi ottaa ottaa tarvittaessa ilman nestettäkin. Ja kuuntele paljon pehmeää poppia ja varsinkin ennen nukkamaan menoa vaikka sänkyssä, niin kyllä vähitellen alkaa helpottaa ja osaat olla rennosti ihmisten kanssa.
aspiriinipilleri???Ootko tosissas?
Psykosomaattisista oireista, jos ymmärrät mitä ne ovat ja tietysti peruslääkityksen lisänä vain tarvittaessa, ei jatkuvasti niitä napostella.