Miten itsensä kanssa voi elää pettämisen jälkeen

älä ota liian vakavasti.ja anteeksi vaan...mutta pidä todellakin suusi kiinni....ettei tule vielä enemmän ongelmia. Huutakoon omatunto miten paljon tahansa!!! Jumalan puoleen voit aina kääntyä ja armoa löytyy!!!! taatusti!

kärvistele vähän aikaa. Paranna tapasi ja se siitä!

Sellainen joka pettää kerran niin pettää toistekin ellei saa syytä selville miksi näin tekee tai jos ei saa anteeksiantoa. Itselleen on vaikeampaa anteeksi kuin toiselle. Pohdippa suhdettasi. Täällä toitotetaan ettei kannata kertoa, mutta suhde tarpeeksi vahva niin kyllä se sen kestää. Mikäli et halua kertoa niin valmistaudu siihen että kärvistelet ehkä vuosikausia tekosi kanssa jos et osaa antaa itsellesi anteeksi. Humalaan vedotaan aina, mutta jos tässä maailmassa annettaisin kaikki anteeksi, puolustellaan tekoja ja laitetaan humalan piikkiin niin sittenhän täällä voisi mellastaa miten halutaan. Jos jotain opiksi voit ottaa niin lopeta juominen niin eiköhän se lipsuminen jää ja järki voisi viedä joskus voiton.

tekoasi. Sinun tulee kertoa puolisollesi tapahtuneesta, pyytää anteeksi ja saada näin asia pois tunnoltasi. Ehkä saat anteeksi, ehkä et, mutta muussa tapauksessa kärvistelet asia omallatunnollasi. Sinulla selvästikin on omatunto. Jumala antaa sínulle anteeksi, mutta puolisostasi ei voi tietää.

tuokin, antaa itselle anteeksi. Miten olisi lupaus itselle, ettei se enää koskaan toistu. Vaikka tietenkin on parempi olla sanomatta "ei koskaan"...

Ei se kertaan jaä ja seuraavalla kerralla et enää kadu niin paljoa. Alat keksiä hútsuamisiisi hyviä syitä ja ainahan niitä löytyy. Sitten alat vittuilla puolisollesi ja epäillä häntä samanlaiseksi kuin itse olet, Ei muuta kuin hyvää jatkoa aloittamallasi polulla. Se tulee olemaan pitkä ja v.......nen.

itse olen tullut petetyksi, elämässäni jo pariin otteeseen... olen tähän saakka ajatellut että suhde poikki kerrasta. Mutta nyt olen ajatellut jospa kuitenkin hän (m) oikeesti katuu tekoaan, me olemme suhteemme aikana jo alkuaikoina jutelleet pettämisestä, uskoin ja luotin ,ettei meille kävisi näin, mutta kuitenkin olen peljännyt tätä syvällä sisälläin. Kutenkin nyt eromme jälkeen olen miettinyt, josko sittenkin meidän suhde olisi mahdollista herättää henkiin? Ottaisimme asiat pöydälle , etenisimme askel askeleelta kohti parempaa tulevasuutta, nyt vain on niin etten tiedä olisiko tällä toisella osapuolella ns. rohkeutta jutella asiat. Juttelemalla ja samalla myös anteeksi pyytämisen ja antamisen voimin , jatkaa eteenpäin , luottamus kasvaa pienin askelin , siihen on tehtävä lujasti töitä. Rieni toivon kipinä silti mielessäin... rakkauteni ei häneen ole sammunut kokonaan,,, sen saisi ehkä voimakkaammin liekkeihin, kun vain molemmat sitoutuisimme ...

Kärsit synnistäsi varmaan piitkään ja kivuliaammin kuin tarvitsisi. Nimittäin itse olen sitä mieltä, että parisuhdesynnit voidaan saada anteeksi vain parisuhteen osapuolien kautta (sinun ja kumppanisi). Minullakin samankaltainen juttu takana, mies parisuhteen suht. alkuaikoina baari-illalla meinannut hypätä vieraaseen petiin. Ei ollut (onneksi) sitten kuitenkaan toteuttanut, mutta ajatustasolla ja pienillä eleillä oli tähän pyrkinyt. Tätä hän pelästyi aamulla niin paljon, että heti tunnusti minulle asian itku kurkussa. Olihan siinä riitoja ja suukopua, toki ei nyt pettämistä, mutta sehän se siinä pettämisessä aina eniten vihlaisee, että kumppani aikoi ja pyrki sellaiseen. Mutta kyllä mua, näin vuosien jälkeen katsottuna, olisi erityisen paljon säälittänyt jos mies olisi päättänyt tuosta olla täysin hiljaa. Ensinnäkin minun on helpompi uskoa, että kyseessä oli kännimoka kun itse heti asiasta ilmoitti, toiseksi jos olisi pantannut asiaa, niin koko lumipallo olisi ehtinyt varmaan kertyä aikamoiseksi lumijärkäleeksi. Kolmanneksi, on helpompi antaa anteeksi pettäminen(sen aikominen) kuin sen lisäksi valehtelu ja salailu. Juu täällä on monia, joista tuo on jotenkin jaloa, että kituutetaan yksistään ja toinen elää täysin pimennossa toisen puoliskonsa tekemisistä. Minä olen sitä mieltä, että parisuhde on parisuhde ja siinä ei olla kärsimässä ja uhrautumassa vaan siinä yhdessä eletään toista tukien. Ajatteletko oikeasti poikaystäväsi haluavan teidän yhteiselosta sellaisen, että pitäisit itselläsi tuollaista salaisuutta? Kuvitteletko, että hän ajattelisi että hyvä, kun säästit mut tolta ja itse kituutit ja olit masentuneena parisuhteemme ajan? Tuskinpa. Tuskin myöskään nyt heti ilostuisi jos kertoisit, mutta sitä kautta teillä olisi edes mahdollisuus eheyttää parisuhde. Ja jos ei näin käy, niin sinä voisit ainakin antaa itsellesi joskus anteeksi, koska olit rehellinen (ja kantaisit vastuusi teostasi, et siitä millainen ihmisenä olisit) ja poikaystäväsi sai ansaitsemansa päätäntävallan parisuhteestaan, joka kaikille kuuluu. Mutta toki voi valita senkin reitin, että kuihduttaa parisuhteensa tappavan hitaasti eikä anna edes sille edes mahdollisuutta, joka voitaisiin saavuttaa rehellisyyden kautta. Onko sulle nyt tärkeintä se, että kuhan vaan ootte yhdessä (hällä väliä, vaikka eläisitte jatkuvasti luuranko kaapissa ja sun sisintä kaivertaisi tietäen, että poikaystäväsi harhautetaan) vai onko tärkeintä se, että olette onnellisia? Jos mies tulisi nyt tuosta jutusta kertomaan (joka siis menneen talven lumia eikä mitenkään hetkauta), niin olisin sydänjuuriani loukkaantunut ja monta kertaa vihaisempi kuin ikinä silloin, kun heti kertoi. En niinkään tapahtumien vuoksi vaan sen vuoksi, että SALASI ja VALEHTELI minulle eikä halunnut suoda meille sitä, että olisimme heti voineet selvittää asian. Toki myös siksi, että kokisin sen epäkunnioittavana minua parisuhteen toisena osapuolena kohtaan, koska minua ei nähty tiedon arvoisena. Mietin, että toivottavasti et nyt sentään tee tosta tapahtumasta alkua mahdollisimman kivikkoiselle polulle, joka ei mitenkään takaa parisuhteenne pysyvyyttä. Vielä vähemmän sitä, että voisit itseäsi peiliin katsoa. Usko pois, jos olet rehellinen poikaystävällesi, annat hänen käsitellä asiaa, niin hän voi antaa asian joskus anteeksi. Ja silloin sä voit katsoa itseäsi peiliin. Ja vieläpä ylpeydellä siitä, että teit teille hyvän ratkaisun, vaikka se vaikea olisikin. Ei parisuhteen tartte olla salailua ja kärvistelyä, jos on valmis tarpeen tullessa kohtaamaan silmästä silmään ne kamalimmatkin jutut. Jos ootte hyvät yhdessä, niin yhteisvoimin te tosta selviätte. :) Muista nyt mikä se teidän parisuhteen perimmäinen tarkoitus ja idea on.

Ei ole väärin että elää elämää ja kun sitä elämää elää, niin oppii arvostamaan tiettyjä asioita. Itselleni ehkä kaikkein tärkeintä on se, että tiedän mitä olen ja olen tyytyväinen itseeni. Mitä sulla on jos itseensä ei pysty arvostamaan ? Ei mitään. Olen ollut ihan samanlailla ajatteleva kuin sinäkin, pettäminen on edelleenkin mielestäni perseestä. Sattuipa sitten niin, että huomasin tekeväni jotain mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni, olin vieraassa sängyssä. Se mitä tunsin oli ehkä lähinnä pettymys omaan itseeni, olenko minä tosiaan tämmönen ? Oon niin paljon nähnyt elämässäni tuskaa ja kärsimystä, että en olisi ikinä uskonut että pystyn sitä myös itse aiheuttamaan. Seurasi armoton morkkis, fyysisesti voin pahoin, laihduin kiloja ja mietin, mietin.. en sitä että kertoakko vai ei, se oli ihan selviö että asiat pitää kantaa ja kohdata, mutta sitä että mikä saa minut toimimaan noin, oonko mä tosiaan noin kylmä, miten mä voin tehdä jotain tuollaista? Inhosin itseäni niin paljon että arvostin itseni likaiseksi pölyhiukkaseksi lattianrakoon. Kävin asiaa läpi huolella, tarkoituksella annoin itseni kärsiä - että varmasti muistaisin jatkossa oman arvottomuuteni joka tuosta seurasi! Että seuraavalla kerralla tiedän tasan tarkkaan, että suurin kärsijä olen minä.. sillä tuskin mikään tuntuu niin pahalta kuin toisen satuttaminen. Tiedän, etten ikinä enää petä ketään, tiesin kyllä senkin että tuo silloinen suhteeni loppuu omasta tahdostani. Ei ihminen toista rakasta - jos tuohon pystyy ja ainoa oikea asia jota siinä pystyi tekemään oli erota ja laittaa itsensä ajelehtimaan. Ehkä kovimpia päätöksiä mitä historiassani olen tehnyt, on päästää rakas ihminen vapaaksi ja toivoa hänelle iloa/onnea elämänpolulle, jääden itse tieten tahtoen yksin. Hassuksi tämän tarinan tekee se, että tämä toinen osapuoli oli pettänyt minua jo monta kertaa, joka tuli sitten kanssa ilmi, mutta se onkin jo toinen tarina.. Enivei, olen ehdottomasti sen kannalla että pettäminen on korkean moraalin ihmiselle ehkä kovin juttu mitä voi sattua, suosittelen kunnon kärvistelyä ja ITSETUTKISKELUA, että myöskin ilmanmuuta rehellisyyttä! Ne jotka muutenkin joka suuntaan paneskelevat ovat oma kastinsa, mutta ne jotka ovat sinun kaltaisiasi, heillä on vielä jotain hävittävää - Itsekunnioitus ON kova juttu.

Jos olet tehnyt sen vain kerran, niin älä turhaan syytä itseäsi. Ota opiksi. Toista se on, kun hairahtuu sille tielle saman miehen kanssa uudestaan.