Miten minun

tehdä? Kysyn neuvoa teiltä ? Olen uskossa ollut noin vuoden, itse en ole Vl-kasvatusta saanut, mut mieheni on. Tosin on jättänyt uskonsa jo 20-vuotta sitten. Nyt alkanut taas kiinnostumaan kun tulin uskoon. Ja elämme kuin vl:t mutta emme käy seuroissa. Mieheni on 8 lapsisestä perheestä ja ainostaan yksi sisko käy enää seuroissa. Muut eivät ! No kuitenkin tekisi mieluusti alkaa seuroissa käymään ja tutustumaan asioihin paremmin jne.. Mutta mitä tehdä kun mieheni muutama veli vain jatkuvasti haukkuu minua ja mustamaalaa muille. Henkisesti olen loppu. Uskallanko kääntyä tämän siskon puoleen asiassa, että pääsisin mukaan. Nyt en kykene koska en tiedä jos mustamaalaukset on menneet hänellekkin läpi , kaikista eniten minua ihmetyttää se , että miten sellaiset ihmiset jotka on saaneet uskovaisen kasvatuksen kykenevät tietoisesti mustamaalata, valehdella toisille ihmisille?
19577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

>Kysyn neuvoa teiltä ? Tuota ei olisi kyllä kannattanut kyseenalaistaa. Hienoa, kun olet tullut uskoon! Tilanteessasi neuvoisin pysymään erossa vanhoillislestadiolaisuudesta.

Äänestä

mistä? voisit kertoa ehkä HIUKAN tarkemmin... btw, ihmettelen, miksi haluat olla vl?

Äänestä

näkyy, ettet halua olla VL:ä...eikä tarttekkaan jos et halua...

Äänestä
  • Mistäs sinä tiedät mikä minä haluan olla!

    Äänestä

  • kiinnostuksen. Hän on saanut Jumalalta uskon ja saanut kokea hyvää Jumalasta ja iloa ja rauhaa. Se kaikki on hyvä ja rohkaiseva asia hänelle. Hänen miehensä on kasvanut vl-uskovaisten keskellä. On luonnollista, että häntä kiinnostaa. Hänellä on halu ajatella vl:stä hyvää. Onko teillä vastaavasti halu ajatella hänestä hyvää. Miten tulee suhtautua Lutherin opetuksen mukaan?

    Äänestä

Nyt alkanut taas kiinnostumaan kun tulin uskoon. ** Et voi suunnitella tulevaisuutta, tuntematta historiaa, näin sanoi Vapahtajamme Jeesus. Mieti oliko Paavali VL, kun tuli uskoon. Ma mihin HÄN ALKOI USKOMAAN, selvitä ensin osaltasi sekin, SRK;hon, Jumalaan, vai Jeesukseen Herrana. Tähän antaa vastauksen Raamattu. Ja elämme kuin vl:t mutta emme käy seuroissa. ** Eli vankilaa, ilman tuomiota, hienoa. Tätä on tapa- uskovaisuus parhaimmillaan, elää kuten joku VL? Mieheni on 8 lapsisestä perheestä ja ainostaan yksi sisko käy enää seuroissa. Muut eivät ! ** Näin se Kristus voittaa. No kuitenkin tekisi mieluusti alkaa seuroissa käymään ja tutustumaan asioihin paremmin jne.. ** Miksi tutustua paremmin, jos osaa jo elää kuten VL? Miksi. Mutta mitä tehdä kun mieheni muutama veli vain jatkuvasti haukkuu minua ja mustamaalaa muille. Henkisesti olen loppu. Uskallanko kääntyä tämän siskon puoleen asiassa, että pääsisin mukaan.** Kerro miksi Hän sinua haukkuu, onko aihetta, sitten on parempi antaa pyytämäsi neuvo. Nyt en kykene koska en tiedä jos mustamaalaukset on menneet hänellekkin läpi , kaikista eniten minua ihmetyttää se , että miten sellaiset ihmiset jotka on saaneet uskovaisen kasvatuksen kykenevät tietoisesti mustamaalata, valehdella toisille ihmisille? ** Tämä on sitä VL olemista ja asumista, joten taitaa olla parempi, anna mennä vain.

Äänestä
  • muuten haluat uskoa Jeesukseen Herranasi. Jeesus ihailee vääriä huoneenhaltijoita, jotka hankkivat ystäviä toisen omaisuudella. Kuten kristinuskokin tekee, hankkii ystäviä itselleen väärennetyillä/varastetuilla juutalaisilla teksteillä. Ilosanoma on se, että laki tuli maailmaan, kristinusko kuitenkin kieltää lain, kristus on heille lain loppu. Krintinoppi on suuri huijaus.

    Äänestä

uskovaisen kasvatuksen. Saihan ensimmäisen ihmisparinkin pojat Kain ja Aabel uskovaisen kasvatuksen ja miten kävi? Toinen alkoi vihaamaan vääräjumalisuudessaan uskovaista veljeään ja tappoi hänet siinä vihassaan. Ja kun seuraa tämänkin keskustelupalstan henkeä niin voi vaan todeta, että sama henki kuin Kainissa elää vieläkin noissa vääräjumalisissa uskomassa olevia kohtaan. Jos meitä ei olis suojaamassa maalliset lait ja kirkko, meitä oltais myös jo viemässä polttoroviolle väärävanhurskasten taholta. Vainojen ajat kyllä uskovaisia tulevat vielä kohtaamaan kunhan ajan illassa päästään siihen vaiheeseen.

Äänestä
  • Siitä mustamaalauksesta en tiedä, koska en ole kun kaksi kertaa veljen tavannut!

    Äänestä

  • sydämessäsi muita uskovaisia kohtaan? Voisithan suhtautua rakkaudella. Eikös siihen ole varaa, kun Taivaan Jumala on uskovaisten puolella. Voisi olla rauhallinen ja lempeä...

    Äänestä

  • kasvatukseen. Kasvatuskristittyjen ei tarvitse kokea uudestisyntymistäkään. Näinhän Weha opettaa.

    Äänestä

  • kristilliseen kirjoitti:

    kasvatukseen. Kasvatuskristittyjen ei tarvitse kokea uudestisyntymistäkään. Näinhän Weha opettaa.

    jo ennenkin kirjoittanut samasta asiasta.Silloin vastasin, että mene seuroihin. Mielellään sinut sinne otetaan mukaan. Tiedätkö, mikä tämän palstan kirjoittajien vakaumus on. Ehkä 1 kymmenestä vastauksesta voi olla vl:n kirjoittama. Muut ovat kriittisiä. Tältä palstalta ei kannata vastauksia kysyä.Olet vain entistä enemmän ymmällä. Jos olet tosissasi ry tai vl:t henkilökohtaisesti on oikea paikka.

    Äänestä

  • metaskeema

    Äänestä

  • metaskeema kirjoitti:

    tuolloin 70 luvun hoitokokousten aikana? Vai oletko vaan sivusta kuunnellut niitten hoitoihin pahentuneitten valitusvirsiä täällä ja siitä teet nyt päätelmäsi, että vainojen aika oli jo. Hyvin on sinutkin aivopesty tällä asialla. Mutta vieläkin ihmettelen, miksi ateisti niin innokkaana huseeraa tällä palstalla. Etkö löydä vertaistukea tuolta ateistien joukosta?

    Äänestä

  • olet ollut kirjoitti:

    tuolloin 70 luvun hoitokokousten aikana? Vai oletko vaan sivusta kuunnellut niitten hoitoihin pahentuneitten valitusvirsiä täällä ja siitä teet nyt päätelmäsi, että vainojen aika oli jo. Hyvin on sinutkin aivopesty tällä asialla. Mutta vieläkin ihmettelen, miksi ateisti niin innokkaana huseeraa tällä palstalla. Etkö löydä vertaistukea tuolta ateistien joukosta?

    Siksi huseeraan täällä. Minulle vanhoillislestadiolaisuuden vastustaminen on suuri ilo.

    Äänestä

Lakkaa haaveilemasta vl-uskosta. Miksi ihmeessä olet kiinnostunut siitä, kun tiedät hyvin, että siitä seuraa vain ongelmia? SRK:n tarjoama autuuskin on vain illuusiota, joka perustuu uskonnolliseen kieleen. Ei sillä liikkeellä ole sinulle mitään annettavaa.

Äänestä
  • niitä, joista Raamatussa sanotaan, että he eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan mennä ja eivät soisi muittenkaan menevän. Eikö näin ole?

    Äänestä

  • sinä olet juuri kirjoitti:

    niitä, joista Raamatussa sanotaan, että he eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan mennä ja eivät soisi muittenkaan menevän. Eikö näin ole?

    Tosin minun mielestäni mitään Jumalan valtakuntaa ei ole olemassakaan.

    Äänestä

Orivedelle suviseuroihin :) Sieltä aloitan käymisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäisi kirjoitti:

tehdä? Kysyn neuvoa teiltä ? Olen uskossa ollut noin vuoden, itse en ole Vl-kasvatusta saanut, mut mieheni on. Tosin on jättänyt uskonsa jo 20-vuotta sitten. Nyt alkanut taas kiinnostumaan kun tulin uskoon. Ja elämme kuin vl:t mutta emme käy seuroissa. Mieheni on 8 lapsisestä perheestä ja ainostaan yksi sisko käy enää seuroissa. Muut eivät ! No kuitenkin tekisi mieluusti alkaa seuroissa käymään ja tutustumaan asioihin paremmin jne.. Mutta mitä tehdä kun mieheni muutama veli vain jatkuvasti haukkuu minua ja mustamaalaa muille. Henkisesti olen loppu. Uskallanko kääntyä tämän siskon puoleen asiassa, että pääsisin mukaan. Nyt en kykene koska en tiedä jos mustamaalaukset on menneet hänellekkin läpi , kaikista eniten minua ihmetyttää se , että miten sellaiset ihmiset jotka on saaneet uskovaisen kasvatuksen kykenevät tietoisesti mustamaalata, valehdella toisille ihmisille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu