mistä rytmihäiriöt?

miksmaks

Mistä rytmihäiriöt johtuu? minulla on paljon lisälyöntejä ja jonkun verran tykyttelyä. Sydän tutkittiin ja se ok (ultra, rasitus, holter). Kammiolisälyöntejä 1200 kpl/vrk. Lääkärin lausunto että hyvänlaatuinen kammiolisälyöntitaipumus, keskisyke 75 ja yöllä alimmillaan 43 lyöntiä min, 3 bigeminia ja 4 trigeminia jaksoa alhaisilla sykkeillä. Ei tarvetta jatkotutkimuksiin eikä seurantaan. Mutta mistä nämä tulee? Ne kuitenkin vaikeuttavat elämää monella tavalla. Olen jännittäjä tyyppi ja liian tunnontarkka muutenkin, pyrin kaikessa täydellisyyteen. Alkoholia en ole voinut nauttia 2 vuoteen koska en uskalla jos se aiheuttaa rytmihäiriöitä ja pelkään että krapulassa tila pahenee tai tulee muuta vakavaa. Lääkitystä ei koska matala syke sekä verenpaine. Olen miettinyt josko jostain rauhoittavasta olisi apua silloin kun paha vaihe. Tämä muljahtelu on päivittäistä mitä nyt joskus menee pari päivää etten tunne yhtäkään. Iltaisin nukkumaan meno on jotain ihan hirveää muljujen takia ja väliin tuntuu että taju menee just ja tulee huono olo. Kunto on huono koska en harrasta oikeastaan mitään liikuntaa ja lihakset on jumissa joka paikasta. Reagoin kaikkeen todella herkästi. Onko ketään muuta jolla olisi jakaa kokemuksia kanssani?

61

12766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juttulöyty

      Mulla on myös lisälyöntejä ja sain niihin beetasalpaajaa. Ja tosiaan voi johtua jännityksestä ja mielialasta. Liikunta pitäs auttaa. Niihin ei meinaa tottua kuitenkaan millään vaikka tietääkin että olisivat vaarattomia koska ne on tutkittu ja lääkäri sanonut ettei jatkoon lähetetä. Tässä lisätietoa. http://www.poliklinikka.fi/?page=5575414&id=7686061

    • olisi mun

      omaa tekstiä lukenu, sillä vaan et mulla menee beetasalpaaja mut siitäkin huolimatta muljuaa.Ollu kohta 30 vuotta mut silti nää ahdistaa. Ensikuussa olisi taas kerran holter, ultra ja rasitustestit.....

    • Rev.McMoon

      on kofeiini, se kohottaa kroonisesti stressihormonitasoa, joka vaikuttaa lihasten kalium/kalsium/natrium-tasapainoa horjuttavasti, sydänhän on myös lihas. Minulta loppui nykiminen kun lopetin kofeiininkäytön täysin. Samalla lähti yli 20 vuotta vaivanneet masennus, ahdistuneisuus, paniikkihäiriö ja multippeliskleroosioireet.

    • N Crotar

      Tod.näköisesti sulla ainakin Magnesium puutos. Se aiheuttaa rytmihäiriöitä ja tunnetusti myös lihasjäykkyyttä tai -jumia. Voi olla muidenkin elektrolyyttimineraalien kohdalla vajetta tai epätasapainoa. Hoida nyt ainakin tää asia kuntoon.

      • puutosta

        Jos ja kun olet muuten terve, on äärimmäisen todennäköistä, että magnesiumista olisi pulaa.

      • edelliseen
        puutosta kirjoitti:

        Jos ja kun olet muuten terve, on äärimmäisen todennäköistä, että magnesiumista olisi pulaa.

        Siis tietysti äärimmäisen epätodennäköistä...

      • RauhoitettuSydän
        puutosta kirjoitti:

        Jos ja kun olet muuten terve, on äärimmäisen todennäköistä, että magnesiumista olisi pulaa.

        Kyllä moni on saanut magnesiumjauheesta apua rytmihäiriöihinsä, muiden mukana minä. Parikymmentä vuotta sydämeni hypähti käymään noin tuplataajuudella kerran pari viikossa, kohtaus kesti 10...20 minuttia. Kohtaukset loppuivat kolme vuotta sitten, kun ryhdyin käyttämään Diasporal-jauhetta.

    • atomix

      Keskustele lääkärisi kanssa imovane 7.5mg nukahtamislääkkeestä. Jo 1/2 tabl. auttoi minua rentoutumaan ja nukahtamaan. Minulla flimmeri pysäytti elämän. Sydän paahtoi 100-170 min:ssa piti mennä ambulanssilla sairaalaan. Siellä enconcor 1/2 tblettia ja kotiin... Mitään ei jaksanut tehdä. Jotenkin kaupassa kävi. Erilaisia beetasalpaajia syötettiin... ( ensin vatsahappolääkettä??? ) No mitään ne eivät auttaneet. Sitten kardiologit suorittivat ablaation. Ei auttanut. Kärsin n.7v. Sinä aikana imovane 7.5mg oli ainut lääke joka auttoi. Keuhkoisolaatio ablaatio tehtiin 3-v. sitten. Sydän napsahti sinusrytmiin O.K elämä alkoi uudelleen. Otan jos tunnen tarvetta 1/2 tabl.imovenea unen saantiin. Se täytyy ottaa vasta sängyssä kun oikein unettaa mutta ei nukahda. Käytän imovanea myös pahoinvointiin se auttaa noin 20 min:ssa ( päivällälläkin ) vain 1/2 tablettia. Ulkoilen paljon. Syön ravitsevaa ruokaa.Niet alko!!!

      • on ja monesti

        eli kyllä elämä voi mennä perseelleen terveenkin sydämen kanssa. On tehty ultra kaks kertaa, holteri 3 kertaa, rasitustesti yhdesti sekä lukuisat filmit mutta aina vastaus hyvänlaatuinen kammiolisälyöntisyys. Miten se nyt niin hyvälaatuista on ku tuntuu että taju menee ja jalat alta....

      • --ansku--
        on ja monesti kirjoitti:

        eli kyllä elämä voi mennä perseelleen terveenkin sydämen kanssa. On tehty ultra kaks kertaa, holteri 3 kertaa, rasitustesti yhdesti sekä lukuisat filmit mutta aina vastaus hyvänlaatuinen kammiolisälyöntisyys. Miten se nyt niin hyvälaatuista on ku tuntuu että taju menee ja jalat alta....

        joo..samaa mullekkin toitottavat ja välis tuntuu että taju menee ja tulee huono olokin..ja erilaisia beetasalpaajia kokeiltu..nekään mitään auta vaan tekevät olosta entistä kamalamman..

    • täälä

      Ihan kuin olis omaa tekstiä kirjoittanut. Tiedän sun huoles ja pelkos.
      Ite oon vasta 26v. nainen ja synnyttänyt 10kk sitten. Koko raskausaika meni ilman mitään ongelmia ja synnytyksestä muutama kuukausi niin kaikki palas ennalleen. Tykytyksiä, muljahduksia yms. Enkä myöskään uskalla harrastaa liikuntaa kun välillä saan rasituksessakin muljuja ja ne on näkynyt holterissa, mutta lääkäri sanoi ettei ne haittaa mitään. Olen myös jännittäjä ja panikoin helposti.
      Mut jos haluat vaihtaa kirjotella esim. mailia niin vaihdetaan toki osotteita.

      • helpottavaa

        kuulla että jollakin on samat vaivat ku mulla. Onko sulla sydän tutkittu miten ja mitä lääkäri sanoi? Mulla nuo muljut tuntuvat myös päässä sellaisena pyörähdyksenä tai putoavana tunteena. Välillä iskee kuolemanpelko. Ajatukset pyörivät paljon sydämen asioissa ja tuntuu että toivo menee, tympäisee koko elämä, iltaisin on yhtä helvettiä ja samoin myös kun tulen töistä kotiin niin alkaa armoton muljahtelu, jalatkin menee veteläksi kun oikein muljuaa. Olen tosi jännittynyt tälläkin hetkellä ja takana tältä päivältä kolmen tunnin jakso muljahduksia ja vapinaa sekä pyörrytystä. Joskus ajattelen että v.... kun vedän viinaa pään täyteen ja antaa tapahtua mitä vaan mut sen verran itsesuojeluvaistoa on etten ole uskaltanut tehdä. Kahvin juonninkin olen jättänyt kokonaan. ELÄMÄ ON VAIKEAA!

      • ja
        helpottavaa kirjoitti:

        mä olen 32v nainen, oireet muuten pahenee vielä ennen menkkoja...

      • tutkittu
        ja kirjoitti:

        mä olen 32v nainen, oireet muuten pahenee vielä ennen menkkoja...

        moneen kertaankin. Joskus 6 vuotta sitten kävin ultrassa kun sain tykytyskohtauksen, joka kesti muutamia sekuntteja mutta meinasin pyörtyä. Siellä ei löytyny mitään, kaikki ok. No koko sen jälkeen oon kärsiny erilaisista pienistä oireista, mutta en oo niist- huolestunu. Mutta kaikki alko meneen ihan penkin alle kun pari vuotta sit e-pillereiden lopettamisen jälkeen meni muutama kuukausi kun sain välillä tykytyskohtauksia, jossa pulssi nousi 120 ja pelkäsin, et kuolen niihin. Ja välillä tuli muljahduksia levossa tai rasituksessa. Kävin silloin yksityisellä lääkärissä ja olin sitten holter-tutkimuksessa, et roudasin sitä konetta mukana 24h. Siinä ei ollu lääkärin mukaan mitään epänormaalia. Välillä näkyi lisälyöntejä, molempia eteis- ja kammioperäisiä. Niitä oli joku reilut 40 päivässä. Mut oireet vaan paheni ja laitto uudestaan holteriin. Sama tulos, mut tuplasti enempi lisälyöntejä. Mutta lääkäri sanoi, että 75% väestöstä saa niitä, mutta kaikki ei niitä tunne. Ja ei haitannu vaikka sain yhen kammiolisälyönnin juoksulenkin aikana kun juoksin ylämäkeä. Joo-o tuntuu tosi kivalle kun vedät täysillä mäkee ylös niin sydän tekeekin oman lyönnin sinne väliin... Sit taas valitin, et tuntuu etten saa henkeä kunnolla kun liikun ja kävin vielä rasitus-ekg:ssä ja siinäkin kaikki ok. Tosin sen tiedän, et loppuvaiheen hengenahdistus yms oli panikointia. Sit tulinkin raskaaks eikä MITÄÄN vaikeuksia. Joskus sillon tällön tlu lisä, mut TOOSI vähän eikä yhtään tykyttelyä. Muutama kuukausi synnytyksen jälkeen oireet alko taas heräileen ja nyt alkaa oleen taas välillä helvettiä. Nauti sit ajasta lapsen kanssa kun välillä tulee lisäreitä niin että tuntuu pauke rinnassa.:(
        Mutta kaikesta tästä oon saanu ittelleni pelon liikkua. En uskalla harrastaa enään yhtään mitään liikuntaa ja jotkut pienetkin kävelylenkit saa mut paniikkiin kun pelkään, et saan jonku lisäkohtauksen kesken lenkin. Et joo hienosti menee.
        Ja oon huomannu samaa, et oireet vaihtelee vähän kuukautiskierron mukaan. Alotan nyt taas hormonaalisen ehkäsyn ja toivon, et auttais mulla tähän ongelmaan.
        Mun tekis kans välillä vetää kunnon kännit niin ei olis huolen häivää, mut tiän sen, että seuraava päivä onkin sit pahempaa helvettiä. Lisäreitä satelee tuplasti ja tykyttelee. Et sen takia en oo uskaltanu juoda kun pari juomaa illassa.
        Mulla iskee kans joka kerta kuolemanpelko kun tulee jotain, kun pelkään et sydän alkaa ihan rytmin. Mua välillä masentaa tosi paljon kun mietin miten mun elämä tästä kärsii. Olis kiva tehä kaikkea yms. mutta en vaan uskalla.:(

      • ja vielä
        tutkittu kirjoitti:

        sitä, että mulla ainakin tulee koko ajan lisäreitä jos makaan vasemmalla kyljellä. En pysty nukkuun enään toisella kyljellä kun alkaa jumputtaan. Nukahdan aina oikealla kyljellä ja just aamulla heräsin siihen kun tuli lisälyöntejä kun olin unissani kääntyny vasemmalle kyljelle. Ja sillon ne tuntuu tosi kamalilta kun tuntuu oikeen kunnon muljahdus ja muutama normaali lyönti ja taas sama toistuu.:( Ihan hanurista. Ja mulla nukkuunmeno on joskus ihan helvettiä kun tulee lisäreitä niin koita sit rauhallisin mielin nukahtaa..Pelkään vaan, että aamulla ei tarvikkaan enään herätä..Elä sit tässä täysillä elämääs..

        Sit mua mietityttää kun oon menossa about vuoden päästä leikkaukseen (ei sydänleikkaus) niin voiko tää lisälyönti-taipumuus aiheuttaa enemmän riskejä leikkauksessa? Voiko siinä sydän saada jonkun slaagin? Jos on jotain joilla tulee lisäreitä ja selvinny jostain leikkauksesta niin olis kiva kuulla.

      • pelottaa
        ja vielä kirjoitti:

        se että sydän sekoaa niin pahasti tahdeissaan että pitää soitaa piipaa ja maata kuolemaa peläten ampparin kyydissä, ihan oikeasti sängyssä pitää vaihtaa koko ajan asentoa ku muljahtelee niin paljon ja päivä päivältä olen entistä vakuuttuneempi että kuolen nuorena sydänkohtaukseen. Pysyis edes se inhottava pyöräytyksen tunne pois päästä ku muljahtaa, pyörtymistäkin olen alkanut pelätä muljujen myötä. Ei mun tietääkseni lisärit aiheuta mitään vaaraa leikkauksissa koska väittävät niin että ne on vaarattomia että kaikilla niitä on ja jotkut eivät niitä tunne...Tietty kannattaa asiasta mainita lääkärille kun menne sinne sairaalaan.

      • juttu,
        pelottaa kirjoitti:

        mullakin. Eniten pelkään sitä, että sydän saa jonkun hepulin lisärin jälkeen ja menee väärä rytmi päälle. Varsinkin kun poistun kotoa niin pelkään enemmän kun kotona. Sillon on paljon ihmisiä ympärillä ja pelkään, et joutusin huutaan et soittakaa ambulanssi äkkiä ja katto vaan tuijottas mua. Mä ahdistun välillä tosi paljon jos oon jossain muualla kun kotona ja alkaa tuleen lisäreitä. Tulee aina sellanen olo, et nyt äkkiä kotio pois täältä. Ja varsinkin jos tulee sellanen lisäripyrähdys, et niitä tulee muutama ihan putkeen. Sillon oon varma, et henki lähtee ihan justiinsa.. Tuleeko sulla sellasia pyrähdyksiä? Mua välillä masentaa tosi paljon kun mietin, mitä kaikkea jää tekemättä tän vaivan takia. Mä kun en millään pysty elään elämääni täysillä ja ottaan rennosti..
        Juu, kyl mä otan sen asian esille kun meen sinne leikkauksesta puhuun joskus syksyllä, että tiedän onko niistä jotain haittaa siinä leikkauksessa.

      • mullakin
        juttu, kirjoitti:

        tuntuis että ne on peräkkääin toisissaan kiinni kun muljahtelee, ihan ku se olis sellanen trrrrrrrrrt..tiedät varmaan mitä tarkoitan. Viime holterissa joka tehtiin noin vuos sitte, oli sitä että joka toinen tai joka kolmas lyönti oli lisäri ja itse luulin että ne on perättäisiä mut eipä ne ollutkaan ja se on varmaan se kun tulee joka toisella lyönnillä joka tuntuu että se on pyrähdys. Siinä ei ehdi tuntea sitä norm. lyöntiä. Mulla oli noita bigeminia ja trigeminia jaksoja ollu yöllä sen holterin aikana. Mites sulla on ollu holterissa yön aikainen syke? mulla ollu alimmillaan 42/min. Lääkäri sanoi että se on ok ja monella juuri nuo pahimmat lisälyönnit tulevat just yöllä kun sykkeet on alhaalla niin niitä mahtuu silloin enemmän sinne väleihin.
        Mulla on itseasiassa just tollasia tuntemuksia joista kerroit että sydän saa hepulin lisärin jälkeen, se oikeasti tuntuu siltä että siinä menee vähän aikaa ennenku pääsee norm. rytmiin, ikäänkuin hakee sitä oikeaa rataa. Myös mulla on ollu pelkoa siitä että jossain paikassa jossa on muitaki ihmisiä että saan jonku pahan kohtauksen siellä. Olen hyvin mielelläni kotosalla sillon ku pahin vaihe menossa eli se viikko ennen menkkoja.
        Olen myös huomannut sen että joskus jos uskaltautuu ihmisten ilmoille niin ne loppuukin ku ei tule ajateltua koko ajan niitä.
        Mulla myös elämän rytmin muutokset aiheuttaa niitä eli töistä kotiintulo, illalla kun yrittää rentoutua ennen nukkumaanmenoa ja sit siitäkin tulee jos on ollu jossain, vaik juhlissa tai baarissa (jossa olen aina selvinpäin) ja kun tulee sieltä kotiin niin johan alkaa rytkyily rinnassa.
        Mun viimeisimmässä holterissa vrk saalis ilo 1200 lisälyöntiä ja kaikki kammiolisäreitä, mites paljon sulla on niitä jääny nauhalle?

      • toveri taas
        mullakin kirjoitti:

        Joskus joo, ne lisärit unohtuu ihan kun on jossain. Mutta sit taas mulla on sellasia kausia kun ne tuntuu enemmän ja ahdistus heti niistä ja tulee olo, et äkkiä kotiin. Nytkin on ollu pari päivää "parempi" kausi, etten tunne niitä juuri. Mutta kohta ne taas alkaa jumputtaan....:( Ja mä oon aikas hoikka niin lääkäri sano joskus, et varmaan senkin takia tunnen ne rytminmuutokset niin helposti.

        Mulla oli yöllä syke 45, mut holteriin ei sillon tullu lisäreitä. Mut muutama viikko sit heräsin kesken unien siihen kun tuli muutaman lyönnin välein lisäri..Pelkäsin taas, et nyt se henki sit lähtee... Ja joskus oon ihan koukussa, et on pakko kokeilla pulssia kun tuntuu lisäreitä vähän väliä. Ja siitähän se varmaan vielä pahenee.

        Mulla on pari kertaa kans tehty holter ja jotain reilu 50kpl molempia lisäreitä. Sulla niitä on näköjään vielä vähän enemmän.:( Mulla on välillä sellasta vikaa, et sydän alkaa pumppaan reilun sadan sykkeellä ilman syytä, mut SVT:tä ei oo kun ne on saatu nauhalle joskus. Ite epäilen, että mulla on vaan niin herkkä hermosto, et ei tarvi kauheesti mitään jännittää yms. kun syke nousee heti ittekseen korkeelle.

        Harrastatko sä kuinka paljon liikuntaa? Kun mä haluaisin ihan hirveesti alottaa taas juoksuharrastuksen yms. mutta mä en uskalla enään.:( Saan kunnon rasituksessakin joskus lisäreitä, vaikka lekuri sanoi ettei ne haittaa mutta mua ittee ne haittaa tosi paljon. Sen takia mulla on kunto huono kun en oo harrastanu vähään aikaan yhtikäs mitään.:( Lähtisin varmasti harrastaan liikuntaa jos lisäreitä ei tulis koskaan rasituksessa, mutta mun säkällä mä saan niitä ihan koska vaan...

        Joskus jos säikähdän jotain paljon tms. eli varmaan adrenaliinia virtaa suoniin niin sillon vasta mun sydän saa hepulin. Muistan yhenkin kerran kun säikähdin yhtä juttua aivan älyttömästi niin sillon mun sydän veteli ihan omiaan. Tuli lisäriä koko ajan ja tuntu ihan epäsäännöllisestä rytmiltä. Sitä jatku varmaan reilun vartin kun sitten alko tasaantuun rytmit. Koitankin pitää itteni kuosissa, kun pelkään et säikähdettyäni jotain saan oikeesti sydärin..

      • kuka ties
        toveri taas kirjoitti:

        Onko kukaan kokeillut mielialalääkkeitä muljahduspelkoon?? Josko mielialan rauhoittuminen saisi muljahduksetkin loppumaan?? Voisiko niitä käyttää pisoprolin (väärin kai kirjoitettu) kanssa?
        Kumpi on pahempi: itse rytmihäiriö vai sen aiheuttama pelko?
        Olen itse kokenut myös, että asian unohduttua, esim seurassa, niitä ei niinkään ole, mutta esim. päiväunille mennessä sytke alkaa.

      • miksmaks
        toveri taas kirjoitti:

        Joskus joo, ne lisärit unohtuu ihan kun on jossain. Mutta sit taas mulla on sellasia kausia kun ne tuntuu enemmän ja ahdistus heti niistä ja tulee olo, et äkkiä kotiin. Nytkin on ollu pari päivää "parempi" kausi, etten tunne niitä juuri. Mutta kohta ne taas alkaa jumputtaan....:( Ja mä oon aikas hoikka niin lääkäri sano joskus, et varmaan senkin takia tunnen ne rytminmuutokset niin helposti.

        Mulla oli yöllä syke 45, mut holteriin ei sillon tullu lisäreitä. Mut muutama viikko sit heräsin kesken unien siihen kun tuli muutaman lyönnin välein lisäri..Pelkäsin taas, et nyt se henki sit lähtee... Ja joskus oon ihan koukussa, et on pakko kokeilla pulssia kun tuntuu lisäreitä vähän väliä. Ja siitähän se varmaan vielä pahenee.

        Mulla on pari kertaa kans tehty holter ja jotain reilu 50kpl molempia lisäreitä. Sulla niitä on näköjään vielä vähän enemmän.:( Mulla on välillä sellasta vikaa, et sydän alkaa pumppaan reilun sadan sykkeellä ilman syytä, mut SVT:tä ei oo kun ne on saatu nauhalle joskus. Ite epäilen, että mulla on vaan niin herkkä hermosto, et ei tarvi kauheesti mitään jännittää yms. kun syke nousee heti ittekseen korkeelle.

        Harrastatko sä kuinka paljon liikuntaa? Kun mä haluaisin ihan hirveesti alottaa taas juoksuharrastuksen yms. mutta mä en uskalla enään.:( Saan kunnon rasituksessakin joskus lisäreitä, vaikka lekuri sanoi ettei ne haittaa mutta mua ittee ne haittaa tosi paljon. Sen takia mulla on kunto huono kun en oo harrastanu vähään aikaan yhtikäs mitään.:( Lähtisin varmasti harrastaan liikuntaa jos lisäreitä ei tulis koskaan rasituksessa, mutta mun säkällä mä saan niitä ihan koska vaan...

        Joskus jos säikähdän jotain paljon tms. eli varmaan adrenaliinia virtaa suoniin niin sillon vasta mun sydän saa hepulin. Muistan yhenkin kerran kun säikähdin yhtä juttua aivan älyttömästi niin sillon mun sydän veteli ihan omiaan. Tuli lisäriä koko ajan ja tuntu ihan epäsäännöllisestä rytmiltä. Sitä jatku varmaan reilun vartin kun sitten alko tasaantuun rytmit. Koitankin pitää itteni kuosissa, kun pelkään et säikähdettyäni jotain saan oikeesti sydärin..

        niinku minäki, aika hoikka, pituutta 168 ja painoa 56 ja mulle kans lekuri kerran sanoi että laihat ihmiset tuntevat nuo lisärit paljon helpommin, siitäkin oli kerran puhetta että minulla on herkkä elimistö ja varsinkin hermosto ja sitten jos on jännitystä tai stressiä niin heti alkaa oireilla ja nää sydänoireet on varmaan osaks siitä ja yks syy on varmasti myös se että mulla on paljon lihaskireyksiä selässä sekä ylempänä niska- hartiaseudulla, kärsin välillä kovasta huimauksesta ja muutenkin huonosta ja vetämättömästä olosta sekä pahoinvoinnista.
        Mulla on myös välillä tuota tykyttelyä, joskus syöminen laukaisee sen niinkuin lisäritkin tulevat jos on liian kauan syömättä ja sit syön liian nopeasti ja liikaa.
        Liikuntaa en ole juuri harrastanu joka on mullekin ollu vähän pakkopullaa koska nuo lihasjännitykset tekee sen että jos liikun vähänki liian nopeasti niin mua alkaa huimaamaan ku veri lähtee kiertämään eli toisin sanoen olen kierteessä näiden lisärien ja huonon lihaskunnon kanssa. Pitäis vaan lähteä pikkuhiljaa liikkumaan eikä antaa ekakerroilla tulla yhtään hiki ettei vetäise yli.
        Lääkäri muuten mainitsi että mun pitää syödä parin kolmen tunnin välein jotakin koska mun verensokeri laskee liian alas niin se provosoi lisäreitä, eli syö usein ja vähän kerrallaan ja illalla7 jälk. ei enää koska sekin voi tehdä lisäreitä jos menee just syötyä pitkälleen niin mahalaukku painaa palleaa ja pallea taas sydäntä (hoikkien ihmisten vaiva tämäkin).
        Olen miettiny että pitäiskö pyytää lekurilta vaik jotain rauhoittavia näiden pahojen päivien varalle mut en tiedä onko niistä hyötyä kun ei itsellä kokemusta.

      • viivi72
        miksmaks kirjoitti:

        täälä myös yksi, jolla sydän jytkyttelee omiansa.
        Mulla on enconcor ½ 2mg aamuisin. ennen tuon lääkityksen aloittamista tilanne oli pahempi, nyt edes vähän paree, pystyy suht helposti eleleen.
        miten tuo lihasjäykkyys vaikuttaa lisäreihin?
        ennen lääkitystä otin rauhottavan lääkkeen kun rupes muljuaan ja se helpotti.
        inhottava vaiva...

      • mullakin
        miksmaks kirjoitti:

        niinku minäki, aika hoikka, pituutta 168 ja painoa 56 ja mulle kans lekuri kerran sanoi että laihat ihmiset tuntevat nuo lisärit paljon helpommin, siitäkin oli kerran puhetta että minulla on herkkä elimistö ja varsinkin hermosto ja sitten jos on jännitystä tai stressiä niin heti alkaa oireilla ja nää sydänoireet on varmaan osaks siitä ja yks syy on varmasti myös se että mulla on paljon lihaskireyksiä selässä sekä ylempänä niska- hartiaseudulla, kärsin välillä kovasta huimauksesta ja muutenkin huonosta ja vetämättömästä olosta sekä pahoinvoinnista.
        Mulla on myös välillä tuota tykyttelyä, joskus syöminen laukaisee sen niinkuin lisäritkin tulevat jos on liian kauan syömättä ja sit syön liian nopeasti ja liikaa.
        Liikuntaa en ole juuri harrastanu joka on mullekin ollu vähän pakkopullaa koska nuo lihasjännitykset tekee sen että jos liikun vähänki liian nopeasti niin mua alkaa huimaamaan ku veri lähtee kiertämään eli toisin sanoen olen kierteessä näiden lisärien ja huonon lihaskunnon kanssa. Pitäis vaan lähteä pikkuhiljaa liikkumaan eikä antaa ekakerroilla tulla yhtään hiki ettei vetäise yli.
        Lääkäri muuten mainitsi että mun pitää syödä parin kolmen tunnin välein jotakin koska mun verensokeri laskee liian alas niin se provosoi lisäreitä, eli syö usein ja vähän kerrallaan ja illalla7 jälk. ei enää koska sekin voi tehdä lisäreitä jos menee just syötyä pitkälleen niin mahalaukku painaa palleaa ja pallea taas sydäntä (hoikkien ihmisten vaiva tämäkin).
        Olen miettiny että pitäiskö pyytää lekurilta vaik jotain rauhoittavia näiden pahojen päivien varalle mut en tiedä onko niistä hyötyä kun ei itsellä kokemusta.

        tulee joskus just syömisen jälkeen tykyttelyä, et sydän vetelee yli sadan ihan levossa. Siitäkin joskus kävin lekurissa, mutta eipä osanneet sanoa mistä sellanen johtuu. Mutta sitä mulla ei oo enään kovin usein niin olin varmaan sellases kierteessä, et joskus tuli sellanen tykyttely niin jännitän alitajunnassa sitä aina syömisen jälkeen, et kohta se taas alkaa ja niinhän se sit tuli.

        Toi liikkuminen pitäs kyl alottaa just pikkuhiljaa, mut en tiä onko musta enään koskaan ottaan juoksuaskelia kun saan paniikin kuitenki kun saan jonku lisärin kesken lenkin. :(

        Niin en tiä olisko apua jostain lääkkeistä kun on huono aika menossa. Luulis toisaalta, et olis koska sit vois vaan olkaa kohauttamalla unohtaa vaikka sydän veteleekin omia. Ei taas panikois sitä enempää vaan olis rauhottunu niin vois mennä vähemmällä jumputteluilla.

      • kulkumies52

        ittellä kaikkee noita ku muillakin tykyjä,rytmiksiä.
        neuvona sain liikuntaa ,ok,käyny uimahallissa puoli vuotta,
        auttaa ,ei paniikkia ,rauhallisestisuoritettuna mutta säännöllisesti.
        parantanu keskittymistä joka yleensä ollu huono.
        zopinox 7.5-puolikas on mulla riittävä mutta tulee helposti tavaksi.
        ei fyysistä riippuvuutta vaan psyykkistä, mutta pienenä määränä ja silloin tällöin muutama väli päivä ,elämän laatu parantunu.
        kaikki ongelmathan mulla johtuu ilmeisesti jännittämisestä.
        että silleen,
        ,

      • hrpr
        pelottaa kirjoitti:

        se että sydän sekoaa niin pahasti tahdeissaan että pitää soitaa piipaa ja maata kuolemaa peläten ampparin kyydissä, ihan oikeasti sängyssä pitää vaihtaa koko ajan asentoa ku muljahtelee niin paljon ja päivä päivältä olen entistä vakuuttuneempi että kuolen nuorena sydänkohtaukseen. Pysyis edes se inhottava pyöräytyksen tunne pois päästä ku muljahtaa, pyörtymistäkin olen alkanut pelätä muljujen myötä. Ei mun tietääkseni lisärit aiheuta mitään vaaraa leikkauksissa koska väittävät niin että ne on vaarattomia että kaikilla niitä on ja jotkut eivät niitä tunne...Tietty kannattaa asiasta mainita lääkärille kun menne sinne sairaalaan.

        Minä olen soittanut itselleni ambulanssin kerran, kun olin maaseudulla kaukana kaikesta ja sydän tuntui seonneen täysin. Puoli tuntia veti lisäreitä sarjoina ja tykytteli, eikä meinannut palata ollenkaan normaaliin rytmiin.
        No, ambulanssia odotellessa alkoi sitten jo vähän rauhoittumaan, mutta siellä saatiin vielä kiinni lisälyöntejä, jotka oli kuulemma näitä "harmittomia". Muuten ihan normaali käyrä. Eivät lähteneet kuskaamaan minnekään, vaan tutkivat siinä tien poskessa ja päästivät sen jälkeen kotiin, kun olivat vielä konsultoineet lääkäriä puhelimitse.

        Nyt on taas ollut enemmän stressiä ja lisärit on lisääntyneet. Vaiva tuntuu liittyvän myös hormonikiertoon.
        Lisääntyy ennen kuukautisia ja jos samaan aikaan on vielä muita tekijöitä, niin näitä muljahduksia ja tykytyksiä alkaa tulla oikein urakalla.
        Esim. kahvia en voi juoda enää ollenkaan.

      • Tykytyky
        juttu, kirjoitti:

        mullakin. Eniten pelkään sitä, että sydän saa jonkun hepulin lisärin jälkeen ja menee väärä rytmi päälle. Varsinkin kun poistun kotoa niin pelkään enemmän kun kotona. Sillon on paljon ihmisiä ympärillä ja pelkään, et joutusin huutaan et soittakaa ambulanssi äkkiä ja katto vaan tuijottas mua. Mä ahdistun välillä tosi paljon jos oon jossain muualla kun kotona ja alkaa tuleen lisäreitä. Tulee aina sellanen olo, et nyt äkkiä kotio pois täältä. Ja varsinkin jos tulee sellanen lisäripyrähdys, et niitä tulee muutama ihan putkeen. Sillon oon varma, et henki lähtee ihan justiinsa.. Tuleeko sulla sellasia pyrähdyksiä? Mua välillä masentaa tosi paljon kun mietin, mitä kaikkea jää tekemättä tän vaivan takia. Mä kun en millään pysty elään elämääni täysillä ja ottaan rennosti..
        Juu, kyl mä otan sen asian esille kun meen sinne leikkauksesta puhuun joskus syksyllä, että tiedän onko niistä jotain haittaa siinä leikkauksessa.

        Onpa helpottavaa kuulla etten ole ainoa, jota muljahtelut pelottaa! Mulla on aivan samanlaisia tuntemuksia. Olen huomannut, että muljahtelujen tullessa tietoinen rauhoittuminen "Minulla ei ole mitään hätää"- ajatukset auttavat. Mutta silti on hirmu vaikea uskoa, että oireet ovat vaarattomia. Olen myös hyvin itsetarkkailuun taipuvainen. Mullakin on ekg ja kilpirauhasjutut ok ja tarvittaessa käytössä beettasalpaajia. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, mitä teette kun teillä on tykyttelyjä ja muljahduksia?

      • samat
        helpottavaa kirjoitti:

        kuulla että jollakin on samat vaivat ku mulla. Onko sulla sydän tutkittu miten ja mitä lääkäri sanoi? Mulla nuo muljut tuntuvat myös päässä sellaisena pyörähdyksenä tai putoavana tunteena. Välillä iskee kuolemanpelko. Ajatukset pyörivät paljon sydämen asioissa ja tuntuu että toivo menee, tympäisee koko elämä, iltaisin on yhtä helvettiä ja samoin myös kun tulen töistä kotiin niin alkaa armoton muljahtelu, jalatkin menee veteläksi kun oikein muljuaa. Olen tosi jännittynyt tälläkin hetkellä ja takana tältä päivältä kolmen tunnin jakso muljahduksia ja vapinaa sekä pyörrytystä. Joskus ajattelen että v.... kun vedän viinaa pään täyteen ja antaa tapahtua mitä vaan mut sen verran itsesuojeluvaistoa on etten ole uskaltanut tehdä. Kahvin juonninkin olen jättänyt kokonaan. ELÄMÄ ON VAIKEAA!

        tuntemukset myös mulla, tuo pyörähdys päässä on raivostuttavin silloin kun on menossa nukkumaan.. Tsemppiä, koitetaan jaksaa, meitä taitaa olla aika monia.

      • Mhmm
        ja kirjoitti:

        mä olen 32v nainen, oireet muuten pahenee vielä ennen menkkoja...

        ...pahenee lisärit aina ennen menkkoja.

    • sydänperäisiä.

      ...............................jatkuu

      13. Kysymys:

      Itselläni ollut nykyään ilmeisesti vaihdevuosiin liittyviä sydämen muljahduksia ja tykytyksiä silloin tällöin.

      Vastaus:

      Seuraava on oletuksella, että lääkäri on tutkinut sydämen ja todennut sydämen muuten terveeksi. Todennäköisinpänä syynä pitäisin näiden maitohappobakteereiden puutetta limakalvoilla. Nimittäin ruokatorven limakalvoilla on jatkuva pieni tulehdus mhb.n puutteen takia ja yhteys sydämeen on hermotuksen kautta - josta voi tulla yleensä vaarattomia muljahduksia ja tykytyksiä. ""
      jatkuu..............

      http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeritiedotteet.html

      • en osaa ottaa

        kantaa mikä merkitys maitohappobakteereilla on esim. sydämen kannalta. Olen niitä itse syönyt n. vuoden verran ja vatsa on rauhoittunut mutta sydän ei. Yleensähän näin on että muljut aiheutuu jostain muusta kuin sydämestä itsestään, esim. lihaskireyksistä, hermoston herkkyydestä ja jännittämisestä, stressistä jne.

      • mh-bakteerilla!
        en osaa ottaa kirjoitti:

        kantaa mikä merkitys maitohappobakteereilla on esim. sydämen kannalta. Olen niitä itse syönyt n. vuoden verran ja vatsa on rauhoittunut mutta sydän ei. Yleensähän näin on että muljut aiheutuu jostain muusta kuin sydämestä itsestään, esim. lihaskireyksistä, hermoston herkkyydestä ja jännittämisestä, stressistä jne.

        =>Kolme vaikutukseltaan tärkeintä maitohappobakteeriaKolmen tärkeimmän maitohappobakteerin hoitovaste

    • pumputtelija

      Omat pahimmat rytmihäiriöni hoidettiin ns. elektrofysiologisen tutkimuksen yhteydessä polttamalla ylimääräiset johtoradat pois. Eli itselläni häiriö johtui suureksi osaksi synnynnäisistä ylimääräisistä "piuhoista" pumpussa.

      Edelleen lisälyöntejä on, mutta ratkaisevasti vähemmän, myös jonkin sortin johtumishäiriö löytyy. Normisyke on keskimäärin reilu 90 minuutissa, en käytä lääkitystä rytmihäiriöihin. Muuta haittaa noista ei ole ollut kuin että inhottavia ne ovat kun sille päälle sattuvat, enkä kesän helteistä ole osannut koskaan nauttia (jatkuva lämpö tekee tukalan olon ja laittaa pumpun pompottamaan). Viime aikojen väsymys/huono olo/sydämenhypähdys -hetkistä toki voisin ilomielin luopuakin.

      Ohje, joka on mielestäni toimiva vaarattomien rytmihäiriöiden vähentämiseksi kuuluu näin: ei liian isoja suruja, ei liian isoja iloja, säännöllinen elämänrytmi ja kahvia minimaalisesti. Liikuntaa sopivasti ja lepoa myös, voisi listaan vielä lisätä :)

      Ainahan ei voi elämässä aivan noin säännöllisesti elellä, mutta varsinkin pumpun suhteen: jos rytmihäiriö on vaarattomaksi todettu, niin huoli pois toverit, niin ei tule siitä ainakaan lisälyöntejä :)

      • peräkkäisiä lisäreitä

        ?mulla niitä oli holtterissa muutama sekä eteis että kammio peräisiä.kardiologi ei ollut asiasta moksiskaan,vakuutettiin että ne täysin vaarattomia terveessä sydämmessä,itseään ne vaan pelottaa,miten muilla?

    • Moi!!

      Itse olen kärsinyt sydänvaivoista jo toistakymmentä vuotta. Dilatoiva kardiomyopatia todettiin 2000 ja se pysyi stabiilina vuoteen 2007 jolloin sydämen kunto romahti ja nyt ollaan tilanteessa jossa odotellaan siirtolistalle pääsyä.
      Itse hoitona olen käyttäny muutamia ravintolisiä.
      Magnesium voisi helpottaa kovastikkin rytmihäiriöitäsi. Sitä käytän päivittäin koska viime kesänä jätin mangesiumin pois ja rytmihäiriöt alkoi muutaman viikon sisällä. Ne oli flimmereitä ja jouduttiin kääntämään sairaalassa sinusrytmiin.
      Kalaöljy on myös tärkeä apusydämen toiminnalle itse käytän Tri Tolosen CardiOmega tuotetta koska se sisältää E-EPA rasvahappoa 590mg ja E-DHA 260mg sekä muita 50mg. Tämä on vahvin markkinoilla oleva.
      Kolmas on sitte tietysti Q10 ubiqinon. Käytän Pharma Nordin Bio-Qinon Q10 Gold 100mg. Tämä on myös vahvin mitä löytyy ja yksi kapseli päivässä riittää kuten CardiOmegaakin. Näistä ravinto lisistä kannattaa lukea netistä eli googlettaa. Apteekissa nämä tuotteet ovat tähtitieteellisissä hinnoissa ja siksi itse tilaan netis aina puolen vuoden satsin kerralla se tulee huomattavasti halvemmaksi.

      Sinun pitää vaatia että pääset seurantaan vähintään kerran vuodessa mielummin puolivuosittain. Rytmihäiriöt ei ole koskaan normaaleja jos niitä on jatkuvasti ja ne ylipäätään huomaa. Kaikilla on välilyöntejä ja taukoja pumpun toiminnassa päivittäin mutta ei niitä itse huomaa.
      Ja alkaahan epätietoisuus ja murehtiminen pidemmän päälle vaikuttamaan mielenterveyteenkin.

      Muista että sydänsairaus muistuttaa liiasta rehkimisestä aina jälkikäteen joten pitää oppia kuuntelemaan itseään.

      Mukavaa juhannusta!!

      • se

        että pitäis opetella elämään niin että sydän ei ottas itseensä mutta se on sitten rajoitettua elämää, kotona olemista ettei mitään jännittele mut entäs ku ei sais edes murehtia tai olla huolissaan... Noista ravintolisistä mulla on jonkun verran kokemusta esim. e-epasta mut miten musta tuntuu että se vaan lisäsi muljuja tai sit ei ainakaan auttanu mitään vaik söin puolen vuoden jakson 500- 1000 mg pvä? Magnesiumia olen ottanu epäsäännöllisesti ja olen kuullut siitäkin samoin ku b- vitamiinista että saattaa joillain lisätä rytmäreiden määrää, b- vitamiineja suositteli lääkäri koska se auttaa hermoston toimintaa joka mulla käy ylikierroksilla aina.
        Voi tietty olla että nuo mun ravintolisäkokeilut on sattunu just ku muuten on paha vaihe menossa, en tiiä...
        Lääkärithän aina toitottaa että niitä oikeasti on jokaisella ja myös lapsilla mutta kaikki ei niitä tunne ja esim. mulle on sanottu useaan otteeseen että ei ole aihetta seurantaan koska sydän terve että pitää korjata elämäntapoja, ei stressiä jne... tosin olen nyt lomalla ja tosi paljon on lisärit vähentyneet, on ollu jopa päiviä peräkkäin ettei ole juuri ollu muljuja, ja siihen pidän syynä sitä että mulla on jotensakin stressaava työ (koulunkäyntiavustaja erityisluokassa) ja se että mä jännitän töissäkin jotain vaikka olen ollu jo vuoden samassa paikassa töissä eli voi jotenkin juontaa juurensa paniikkitaipumukseen.
        Toissa päivänä tein noin tunnin lapiohommia kun käänsin kukkapenkkiä ja eilen ja tänään sit on ollu muljuja jonkun verran, lihakset jotenki jumissa ja ahtaan oloinen tunne yläkropassa eli se taas kielii huonosta lihaskunnosta ja rintarangan heikkoudesta ja sitä kautta jotenkin ärsyttää sydäntä. No huh tulipa tekstiä mut on mukava kun olen saanut paljon vastauksia kohtalotovereilta, KIITOS ja toivottavasti tulee vielä lisää...

      • se kirjoitti:

        No en minäkään voi sanoa mitään konkreettista vaikutusta muuta kun tuon mangesiumin syönnistä.
        Mut veri arvot on pysyneet ainakin hyvinä kun olen noita käyttänyt.
        Kaikkihan on niin yksilöllistä toiset saa avun tuosta toinen tästä.
        Rentoutumaan ku oppis niin sepä se auttas varmasti monia sydän sairaita.

    • Laktoosi-intoleranssi

      Mulla oli vuorokauden holtterissa tuhansia lisäreitä. Ei siihen mitään hoitoa saanut, vaarattomia kun ovat kuitenkin. Beetasalpaajat pahensivat oloa, kun on matala verenpaine.

      Häröt jäivät, kun aloitin laktoosittoman ruokavalion. Ne "ilmat" sydäntä lietsoi ja nyt tuntuu enää muutamia lisäreitä. Laktoosi ja muut "ilmavat" ruoka-aineet kyllä saavat sydämen vieläkin sykkyrälle. Kannattaa miettiä vatsankin osuutta asiaan, varsinkin jos tuntuu, että välillä on helpompiakin kausia :)

    • ilmoittautuu

      Mulla todettiin lisälyöntejä, alhainen syketaso ja mitraaliläpän prolapsi kolme vuotta sitten raskauden aikana. Ei ole vaarallisia eli näitä hyvänlaatuisia kammiolisälyöntejä, mutta niitä olikin kunnioitettavat 66 000 per päivä. Raskaana ollessa mentiin 38 lyöntiä minuutissa sykkeellä (istuvassa asennossa mitattu verenpaine mittarilla), mikä on mulle normaali ja rasituksessa jotain satasen pintaan. Voitte varmaan kuvitella että hankalaa oli kun hapen oli riitettävä meille molemmille jos vaikka yritin jonkinlaista kävelylenkkiä heittää. Loppuraskaudesta en sitten mitään enää tehnytkään, makoilin aloillani ja odotin vauvan syntymistä.
      Raskauden jälkeen rytmihäiriöt vähenivät, oli enää noin 10 000 per päivä ilman lääkitystä siis ja sitten kun sain lääkitykset kohdilleen niin 20 per päivä. Raskaus siis saattaa lisätä rytmihäiriöitä joillakin. Täällä oli muutamia joilla oireet helpottuivat. Mulla siis ei ja sen vuoksi piti vähän miettiä haluanko toisen lapsen. Nyt on toinenkin raskaus takana ja hankalaa se oli mutta hengissä selvittiin ja ilman lääkitystä. OLi vaivan arvoista.
      Nyt olen aloittanut lääkityksen tambocor ja emconcor ja jotenkin tuntuu ettei toimi ihan niin hyvin kuin ennen raskautta. En jaksa liikkua, johtuneeko huonosta kunnosta vai sydämestä. Odottelen syys- ja lokakuussa olevia holter ja lääkäri aikoja. Oli aiemmin puhetta ablaatiosta, siitä kaipaisin kokemuksia jos jollain on. Minuakin on alkanut nämä vaivat enemmän mietityttämään, mutta vielä ei häiritse normaalielämää kovin paljon. Mukavaa että sain lukea vastaavassa tilassa olevien juttuja, itsellä kun ei ole tuttava piirissä ketään samaa sairastavaa. Olen myös miettinyt mistä ihmeestä nämä vaivat on mulle tupsahtaneet. Koska olen paljon urheillut aiemmin niin tuli vaan mieleen, voisko sydän vaurioitua jos urheilee esim. liian aikaisin flunssan jälkeen.

      • etisvärinä

        hei! luin juttusi . samanlaista kun mullaoli.mulle tehtiin 12.6-07 oyksissa katetri ablaattori jatkuvien rytmihäiriöitten takia.mulle tehtii kolmen vuoden ajan n.15 sähköistä rytminsiirtoa. ja sen jälkeen on kaikki ollut ok.loppu sairaalareissut.
        mutta kyllä jäi kylläkin ainainen pelko.syön marevania, emconcordia , simavastitia ja diovan -verenpaine lääkettä.kyllä mä kannatan sitä ablaatti hommaa sulle.

      • kokemuksia siitä
        etisvärinä kirjoitti:

        katetri ablaatiosta, menen parin kuukauden kuluttua lääkäriin ja silloin keskustellaan ko asiasta. Millainen toipumisaika ja toimenpide ylipäänsä oli ym. olis kiva kuulla.

      • kohtalotoveri
        kokemuksia siitä kirjoitti:

        katetri ablaatiosta, menen parin kuukauden kuluttua lääkäriin ja silloin keskustellaan ko asiasta. Millainen toipumisaika ja toimenpide ylipäänsä oli ym. olis kiva kuulla.

        katetriablaattori joka mulle tehtii oyksissa. onnistui kyllä hyvin . sairaslomaa sain muistaakseni viikon.olin silloin töistä kesälomalla.ja en ole sen jälkeen joutunut käymään sairaalassa.olen viellä työelämässä.toimenpide tehtiin paikallispuudutuksessa. ei kyllä tiennyt mitään koko toimenpitestä.
        kyllä kannattaa tehdä tämä ablaattori. mutta kyllä se jätti pikkusen pelon päälle.

      • Anonyymi

        Jännä minä löysin oman juttuni täältä vuosien päästä. Minulla on onneksi rytmihäiriöt historiaa kiitos onnistuneen katetriablaation vuonna 2014. Lopulta päädyttiin minun kohdalla tähän ratkaisuun, tuolloin oli rytmihäiriöitä 17000 per vrk. Sen jälkeen ei ole enää rytmihäiriöitä ollu, mutta vaivana alhainen pulssi lepopulssi 37 ja rasituksessa ei meinaa syke nousta yli 150 millään. Minulla on mitraaliläpän prolapsi. Harrastan juoksua ja yritän ilmeisesti tavoitella itselle mahdotonta aikaa, sillä jalat väsyy ja nopeasti ei meinaa päästä. Nyt on ongelma ettei tiedä mitkä olisivat sykerajat millä voisi treenata.

    • km

      Ihana oli lukea,että on muitakin joilla on ongelmia sydämen kanssa.Ite takunnu 17 vuotta rytmihäiriöiden ym kanssa eikä mitää saatu selville ku ikinä ei oo tulleet sillon ku tutkitaa.Nyt mulla on ihonalainen rytmivalvuri,jossa paristo kestää 3 vuotta, niin eiköhän ala näkymään.Sen verran on saatu tähän mennes selville, että syke laskee levossa jopa 35 asti.Se kuulostaa niin vähältä et ihan hirvittää... on tää tämmöstä, mut kiva kuulla, että en oo ainoa lajissani.

      • Koht 60:nen ukko

        Mulla Flimmeri käännetty 4 kertaa sähköisesti,oli puolen vuoden välein. Sairaalassa aina 2-3 flimmeripotilasta,on melko yleinen vaiva! Nyt ei oo ollu pariin vuoteen onneks. Syön Marevania, ja Emcorconia puolikkaan aamuin illoin. Kahvia menee pari pannullista päivässä.Kardiologi kertoi ettei mitään vaikutusta häiriöihin.Hoitaja sanoi et paras keino on unohtaa koko häiriöt,mulla ne alkoi aina yöllä!Aiemmille kirjoittajille tiedoksi/lohduksi,näil ei oo mitään tekemist sydärin kans!!! Ovat ihan vaarattomii kunhan ei oo päällä 48 tuntii pidempää,ilman Marevania. Hyvää kesänjatkoa vaan kaikille kohtalotoverille.

      • alhainen

        Mulla on myös mitattu 35 yön aikana, vuorokauden keskisyke noin 50. Se kuulostaa kyllä vähältä, mutta ei ne lääkärit siihen mitään sanoneet. Joskus itse ihmettelen kun kaverilla pyyhkii 150 urheiltaessa ja minulla samalla vauhdilla noin 100. Sairaalassa synnytyksen jälkeen eräs hoitaja oli ihan kauhuissaan minun 38 sykkeestä verenpaineen mittauksessa, alkoi vaan kovasti kyselemään että mikä on vointi. Koetin lohdutella että minulle hyvinkin normaali lukema, että nou hätä. Samaten kun joutuu leikkaukseen/nukutukseen/puudutkseen mentäessä on lääkärin hyvä tietää, esim. epiduraali laski minun pulssini 20:een ekassa synnytyksessä ja tokassa en sitten sitä ottanutkaan. He sitten laittavat sykettä ylentävää lääkitystä jos pulssi menee liian matalaksi. Kannattaa siis muistaa keskustella lääkärin kanssa, muuten ei kai siitä haittaa ole.

      • hrpr

        Mitä tuollaisen ihonalaisen laitteen asentaminen maksaa?
        Missä niitä laitetaan? Vain yksityisellä puolellako?

      • KemiKala
        hrpr kirjoitti:

        Mitä tuollaisen ihonalaisen laitteen asentaminen maksaa?
        Missä niitä laitetaan? Vain yksityisellä puolellako?

        Rytmivalvureita asennetaan ainakin yliopistosairaaloissa.
        Minulle asennettiin valvuri Meilahdessa sen jälkeen kun taju alkoi mennä rytmihäiöiden ilmaan tuessa.
        Viime vuoden elokuussa vuorokauden holterissa oli vain 1000 kammiolisälyöntiä ja sanottiin, että on ihan normaali määrä, mitä se ihan oikeasti onkin.
        Sitten alkoi mennä taju usein ja sen jälkeen useita tunteja kestävä bigeminia. Tehtiin uusi holter, jossa vuorokaudessa n. 5000 lisäriä (n. 5 % kaikista lyänneistä). Se ei kuulema enää ollut täysin normaalia, varsinkaan kun lähes kaikki tulivat bigeminiana.
        Sain lähetteen rytmikardiologille Meilahteen, minne hoito on nyt siirtynyt kokonaan.

        Ensimmäinen valvuri asennettiin toukokuussa, mutta se meni väärään kohtaan, joten jouduttiin poistamaan ja asentamaan uusi. Nyt uusi on ollut kaksi viikkoa ja olen onnistunut nauhoittamaan tajuttomuuskohtauksen, josta diagnoosi bigeminian aiheuttama hemodynamiikan romahtaminen.

        Tällä hetkellä odotan katetriablaatioon, josta on rytmikardiologin mukaan suurikin hyöty bigeminiasta kärsiville.

        Itse olen sitä mieltä, että suuri murehtiminen alle 1000 lisäristä vuorokaudessa ei kannata. Se on oikeasti normaalia, mutta jos se haittaa elämää, suosittelen ottamaan yhteyttä rytmikardiologiin. Yksityiseltäkin puolelta löytyy, kunnalliseen kun on hyvin vaikea päästä. Yksityiseltäkin saa lähetteen tarvittaessa kunnalliselle sitten.

    • SuomeksiLähihoitaja

      Sun sydämmes ei tajua että se tekee sen saman kierroksen uudelleen ja siksi se tekee lisälyöntei. sinne sun sydämmees pitäs viiä katetri. joka lämmittää/polttaa sieltä sun sydämmest paria kohtaa nii se ei enää tykyttelis. se vaa on liian kallis operaationi. Ja toiseks. jos sullei oo ollu pyörtyilyä nii sitä ei saa, joten alappas nyt pyörtyillä :D

    • oh

      Kun sinulle on tehty ultraäänitutkimus sekä olet ollut rasituskokeessa ja mahdollisesti vielä jotain muuta, niin pitäisi lausunnossa olla jotain syitä tai selventävää ihan lääkärin sanoin. Ei sen varaan ei kannata jättäytyä, ettei tiedä tai ymmärrä. Ellet ole saanut tai pyytänyt kirjallista lausuntoa tutkimuksista ja käynneistä, tee se niin voit kysyä lisää - siis lääkäriltä. Sairaaloiden poliklinikoilta ja isommilta lääkäriasemilta saa automaattisesti.

      Tällä palstalla on vuosien mittaan ollut ja on lukuisia kohtalotovereita ja lukuisia syitä. Tiedon, että lisälyönnit ovat vaarattomia, pitäisi rauhoittaa, ei hermostuttaa. Sekin voi pahentaa oireita. Luettelet jo itse omia syitäsi; jännittäjä jne. Alkoholin nauttimista ei kannata vatkata vuositolkulla, jos ei uskalla kokeilla edes viinilasillista, paras kun lopettaa tykkänään. Krapulan hankkimisessa ei ole mitään järkeä sydänoireisella, ei kannata ottaa riskiä ja pelätä etukäteenkin. Ilman alkoholia voi rauhoittaviakin kokeilla, kyllä lääkäriltä saa reseptin, minullekin ne auttoivat - tee jotain, miettiminen on pahasta. Tsemppiä!.

    • Eräs vaan

      Minulla oli 11 000 lisälyöntiä / vrk holterissa joka otettiin vasta pahimpien tykytysten jälkeen. Lisäksi katsottiin ultralla ettei ole mitään sydänsairautta. Kardiologi sanoi, ettei mitään vaaraa ole, mutta niitä pitää saada vähemmäksi, joten aloitin viikko sitten tambocorin (100mg retard).

      Urheilla saan normaalisti ja sykekin saa nousta ihan reilusti. Urheilu helpottaa ja rentouttaa oloa muuten ja lisälyöntejäkään ei tule ainakaan enempää kuin muulloin.

      Lievä pyörrytys on kuulemma ihan normaalia kun lisälyötejä on enemmän. Pyörrytyksen iskiessä olen istunut hetkeksi odottamaan huimaksen loppumista.
      Illalla lisälyönnit haittaavat nukahtamista. Ennen tambocorin aloittamista valeriaana auttoi rauhoittamaan sekä mieltä että rytmiä. Stressiä pitäisi vähentää ja ajattelin aloittaa rennon joogan mahdollisimman pian. Se vähentäisi myös lihasjännityksiä.

      Kardiologin mukaan magnesiumin syönti auttaa noin joka toista, mutta annoksen pitää olla 300-400mg päivässä. Syön sitä tambocorin lisäksi.
      Viikossa rytmi ei ole vielä tasaantunut, mutta aika näyttää.

      Aluksi jatkuva muljahtelu ja pyörrytys pelotti aika paljon, ennen kuin selvisi, ettei se ole vaarallista. Kiitos kaikkien tarinoista. Niiden lukeminen helpottaa oloa. Kellään muulla tuntemallani kolmikymppisellä ei mitään vastaavaa ole ollut.

      • Ruusu Suolanen

        Mä olen saanu apua lisälyönteihin ruususuolasta. (Sydän on tutkittu ja muuten terve). Googlaa "ruususuola" tai "merisuola". Niissä on magnesiumin lisäksi myös tärkeetä kaliumia ja valtava määrä elimistölle ja varsinkin sydämelle tärkeitä muita kivennäisaineita. Määrää voit ite funtsia. Joskus tuntuu että pitää tankata parikin teelusikallista, joskus menee viikkokin etten ota. Riippuu vähän kuin terveellisesti olen muuten syöny tai olenko kuntoillu/saunonu/hikoillu/nauttinu alkoholia ym. Tosta magnesiumin syönnistä...varmaan hyvä asia mutta jos yhtä kivennäisainetta vaan lisää niin vaarana on epätasapaino suhteessa muihin. Siksi toi ruususuola on hyvä kun siinä on KAIKKI!

    • random7

      mull kanssa on lisälyöntejä. Läääkäri sanoi et mull ei oo mitään sydänsairauksia siks ei tarvi pelätä mut kyll joskus pelottaa ku tunnen lisälyöntejä levoss. ikä on vasta 17 :(

    • myrkkyjä

      Kuinka moni teistä käyttää Yaz tai Yasminelle pillereitä ja saa näitä selittämättömiä rytmihäiriöitä??? Täältä voi käydä lukemassa minun tarinani kokonaisuudessaan https://www.facebook.com/epillerit

      Myös Ilta-Lehdestä voi lukea tänään kyseisestä tarinasta pienen osan.

      Yhteys näistä pillereistä vakaviin sydän- ja rytmihäiriöihin on jo todistettu. Tästäkin lisätietoja tuolta antamaltani sivulta.

      Olen viemässä asian mahdollisesti oikeuteen asti. Laittakaa minulle viestiä [email protected], mikäli olette joutuneet samojen oireiden uhreiksi vuosien saatossa.

      Viedään yhdessä asiaa eteenpäin ja pelastetaan muut kuten jälkikasvumme näiltä myrkyiltä!! Mitä enempi kanteeseen lähtee mukaan, sitä varmemmin saamme asian eteenpäin.

      Kiitos jo etukäteen!

    • Rulli

      Pakko nostaa tämä. olen 29v Itselläni synnytyksestä 11kk. Synnytyksen jälkeen huimasi tosi paljon, hb oli hyvä ja muuta ei tutkittu. Syksyllä alkoi rytmihäiriöt, yksi sydänfilmi on otettu mut just siinähän noita rytmihäiriöitä ei näkynyt. Lääkäri meinas että johtuvat univajeesta. No, nyt tuntuu et oon nukkunu hyvin, mutta silti noita rytmihäiriöitä on päivittäin. Aina muutama muljahdus ja sitten saattaa mennä montakin tuntia kun taas tulee. Ei ole merkitystä teenkö jotain vai olenko tekemättä. Noita tulee myös liikkuessa ja rasituksessa. Aion pyytää lähetteen holter-tutkimuksiin ja tietysti verikokeetkin. Ehkä voi olla vaan tosi paha stressi mutta mielenrauhan takia on pakko päästä tarkempiin tutkimuksiin.Kun noita rytmihäiriöitä ei ole saatu nauhalle, joten en luota ihan vaan siihen että lääkäri sanoo että johtuu univajeesta. Helpottavaa huomata että on muitakin joilla sama vaiva...

    • -tinke-

      Oho itse syön Jasminellea, ja minulla on rytmihäiriöt lisääntyneet vuosittain,,

    • Vaivasi ei johdu sy-

      dämestäsi, vaan:

      .........jatkuu.
      25. Kysymys:
      - Itselläni ollut nykyään ilmeisesti vaihdevuosiin liittyviä sydämen muljahduksia ja tykytyksiä silloin tällöin.
      Vastaus:
      - >>>>Seuraava on oletuksella, että lääkäri on tutkinut sydämen ja todennut sydämen muuten terveeksi. Todennäköisinpänä syynä pitäisin näiden limakalvojen tärkeimpien L-a, L-b ja Bif hyöty-bakteereiden puutetta limakalvoilla. Nimittäin ruokatorven limakalvoilla on jatkuva pieni tulehdus mhb.n puutteen takia ja yhteys sydämeen on hermotuksen kautta – josta voi tulla yleensä vaarattomia muljahduksia ja tykytyksiä. .................jatkuu linkissä:

      http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-usein-kysytty-probiootti-bakteereistamhb/

      "Pitkässä juoksussa" nuo vaarattomat tuntemukset muodostuvat kohtalokkaiksi, jos et syö noita kolmea L-a, L-b ja Bif hyötybakteereita joilla parannetaan tuo lievä laaja-alainen tulehdus limakalvoiltasi. Ei ne tyhjästä limakalvoillesi ilmesty!!

      • Taas on vauhdissa

        maitohappobakteerimarkkinointi... Ei ne rytmihäiriöt vaan nyt tuosta johdu.

    • Pelisepi

      Mulle on tullu rytmihäiriöitä 6 kk sitten, alkaen pikkuhiljaa ja sitten vahvistunut sinun oireisiin sopiviksi. Yhtenä iltana tytär oli ostanut perunalastupussin, josta minä vaadin itselleni myös osan. Perrheeni oli kauhuissaan ku mä söinkin niitä aika reippaasti (onhan mulla sentään verenpainetauti). Tosin kompensoin sitä juomalla vettä erittäin runsaasti. Illalla menin nukkumaan normaalisti enkä edes ajatellu mitään rytmihäiriöitä. Yöllä heräsin vessaan ja huomasin että perhana, ei muljauksia, ei mitään rytmipoikkeamia. Olo oli euforistinen. Aamulla aattelin että se suolan puute on mulla aiheuttanut nää häiriöt.
      Tuli sitten seuraava aamu ja pientä häiriötä alko taas olemaan. Tytär haki netistä aineita joiden puutos aiheuttaa sydämen toiminta häiriöitä. Kalium näytti olleen listassa ekana. Tytär meni pihakeinuun ja kohta sieltä kuului naurunremakka. Listassa josta saa eniten kaliumia oli ylinnä PERUNALASTUT. Niissä olleen kaliumin (ja ehkä myös suolan) yhteisvaikutuksesta pumppu toimi normaalisti pari päivää. Enhän voi syödä perunalastuja niissä olevan suolan ja transrasvojen vuoksi. Täytyy siis vain löytää sopiva saanti (kaliumpillerit ja suola) . Enhän voi kuvitellakkaan transrasvan estävän rytmihäiriöitä :). Kaliumia saa myös pähkinöistä,rusinoista ym. kohteista jotka ei valitettavasti kuulunut mun vakituiseen ruokavalioon. Mä oon kattonu netistä rytmihäiriökolleegoiden :) kirjoituksia. Hätä on todellinen eikä lääkäreistä ole apua. Yleensä ihmiset jättävät ymmärrettävästi liikunnan vähäiseksi Rh:n pelosta. Katsokaa netistä Kalium / rytmihäiriö niin saatte lisää tietoa.

      • ...

        Mä kanssa kerran etsin noita kaliumin lähteitä niin perunalastut olivat siellä kärjessä :) Mutta tosiaan ei niitä kaikista terveellisimpiä juttuja taida tosiaan kuitenkaan olla mutta toisinaan tulee syötyä :D

        Mulle lääkäri sanoi vain hiukan ylimielisesti, ettei mitään ravintopuutoksia voi olla jos ei ole imeytymishäiriöitä, että kun kaliumiakin saa kuulemma "kaikista ruuista" ja magnesiuminkin puutos on kuulemma "tod. harvinainen".

        Mutta mitä sitten olen lukenut ihmisten kertomuksia ja eri ravitsemusjuttuja niin etenkin tuo magnesiumin riittävä saanti on nykyään niin ja näin ja stressi kuulemma kuluttaa elimistön magnesium-varoja niin miksei sitten vaikka kalium-tasotkin heittelisi?

        Lääkärit ei todellakaan tiedä ravitsemuspuolesta mitään.

        Muuten. Noissa omega 3 -tuotteissakin näyttää olevan eroja. Kokeilen aiemmin jotain halpaa Tripla omegaa niin en huomannut mitään muutosta mutta Lysi Forte on selvästi vähentänyt tykyttelyjä ja muljuja! Ei kokonaan poistanut mutta selvä ero on huomattavissa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe