Olin väärässä

Hetken aikaa jo luulin, että Audin palstalla ollaan kateellisimpia. Mutta olin väärässä, täältähän ne katelliisimmat edelleen löytyy, kuten aina. Sanoisinko että "hieman" huvittavaa luettavaa nämä honda vs. bmw, nissan vs. bmw ja niin edelleen. No eihän siinä, noista kyllä käy ilmi minkä ikäryhmän edustajat ovat asialla. Voi teitä. Vai eikö syynä ole kateus? Mikäs? Kertokaa, haluan tietää? Kerronpa tositarinan nuoruudestani; Minäkin 18-vuotiaana vittuilin kaverille ja haukuin sen autoa, kun vanhemmat ostivat hänelle uuden(!) golf gti:n, vuosi oli muistaakseni 1990 tai 91. Oikeastihan minä silloin suorastaan jumaloin sitä golffia ja haaveilin samanlaisesta, olihan se tehokkain auto minkä kyydissä olin siihen aikaan ollut ja vielä tuliterä, jotain aivan mahtavaa! Mutta eihän sitä voinut kaverille tunnustaa, kateus kalvasi ja piti vaan haukkua sitä autoa ja etsimällä etsiä pieninpiäkin vikoja, sekä tutkia autolehdistä suoritusarvoja etsien nopeampia autoja joista sitten taas vittuilla kaverille. Ei jeesus sitä on joskus tullut oltua säälittävä!! No parin vuoden päästä E36 coupe tuli markkinoille ja sen rinnalla golffi sitten näyttikin jo melkoisen rumalta ja vanhalta. No mutta ei siinä kaikki. Kului jokunen vuosi, ihailin edelleen E36 coupea (elettiin siis vuotta n.94-95), kunnes eräs päivä kaveri soitti ja kertoi vaihtaneensa autoa. Pyysi paikallisen esson pihaan tunnin päästä, noh minä päräytin essolle vuoden -86 corollallani. Hetken kuluttua kaveri saapui paikalle E36 320i coupella. AARGH! Pääni oli räjähtää kateudesta! Aivan käsittämätöntä. Tietenkin aloin etsiä heti vikoja ja puutteita ja valittamaan ties mistä olemattomista asioista, vaikkakin jumaloin sitä bemua noin 1000x enemmän kuin aiempaa golfia, oli kutoskone ja kyyditkin jotain aivan käsittämättömän mahtavaa, kun siihen aikaan oli tottunut lähinnä 80-luvun ja 90-luvun alun japseihin. Noh, sitten haukuttiin bemua kateudesta vihreänä. Kaverikin siitä huomautteli että onko varaa paljon valittaa kun ite ajaa -86 corollalla, mutta pakkohan se kateus oli purkaa. Kuittaillen tottakai, että ei mulla ole rikkaita vanhempia jotka maksaa autohankinnat. Eli; kaikkea se kateus teettääkin. Tyhmää, noloa, säälittävää ja naurettavaa kuin mikäkin, mutta minkäs teet. Toisaalta ymmärrän, kun muistelee noita nuoruusvuosia.
7627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuo on juuri tätä mikä tällä palstalla velloo... type-r hakkaa, pieksee, jättää yms sonta. Pakkohan noilla kirjoittajilla on olla kiinnostus bemaria kohtaa, ei ne muuten täällä pyörisi. Bemari on heille se kruununjalokivi jota tavoitellaan, jos sitä ei saada ruvetaan kateus päissään sitä haukkumaan aivan paskaksi.

Äänestä
  • että noinkin kirjoitustaidoton kaveri on saanut BMW:n ostetuksi. Pakko olla Saksasta uitettu vanhempi BMW. Menikö oikein?

    Äänestä

  • juttu muuten, kirjoitti:

    että noinkin kirjoitustaidoton kaveri on saanut BMW:n ostetuksi. Pakko olla Saksasta uitettu vanhempi BMW. Menikö oikein?

    Tällä kertaa taitaa käydä niin, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Arvelinkin, että köyhät uittobemaristit ne täällä mellastaa...kuningas-amikset!

    Äänestä

  • he he he! kirjoitti:

    Eipä paremin ole ketjun aloittaja voinut osua oikeaan. Näkeehän sen tuosta sinunkin kirjoituksesta. Mutta seiskalla on hauska ajaa. !!!!!!!!

    Äänestä

  • he he he! kirjoitti:

    Tällä kertaa taitaa käydä niin, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Arvelinkin, että köyhät uittobemaristit ne täällä mellastaa...kuningas-amikset!

    Arvelinkin, että köyhät uittobemaristit ne täällä mellastaa...kuningas-amikset!

    Mitä väliä sillä on kuinka auto on hankittu?
    Vaikka olis ajamalla tuotu kiinasta!
    Sinä se se tässä iokein pää-idiootti olet, maksat autostas reilusti enemmän kuin "uittobemusta", sulla ei taida taidot riittää saksasta hakuun kun oot noin katkera.

    Äänestä

oikeasti säälittää. Mutta teinit ovat teinejä, ikää tulee niin huomaavat että mihis vattuun mun kaks vuotta on menny? bmw palstalla ja kämppä täynnä reikiä kun on hakattu rytyset verillä.

Äänestä

päivänä jokainen HUOM! JOKAINEN työssäkäyvä pystyy ostamaan sen kupeen tai isolohkon tai ihan minkä vaan kärryn mitä suomessa on myynnissä. Silloin ei irvailu johdu kateudesta vaan sitä toista pidetään tosiaankin pöllönä, tai homppelina tai ääliönä tai ............

Äänestä

Kommentoi aloitusta

myönnän kirjoitti:

Hetken aikaa jo luulin, että Audin palstalla ollaan kateellisimpia. Mutta olin väärässä, täältähän ne katelliisimmat edelleen löytyy, kuten aina. Sanoisinko että "hieman" huvittavaa luettavaa nämä honda vs. bmw, nissan vs. bmw ja niin edelleen. No eihän siinä, noista kyllä käy ilmi minkä ikäryhmän edustajat ovat asialla. Voi teitä. Vai eikö syynä ole kateus? Mikäs? Kertokaa, haluan tietää? Kerronpa tositarinan nuoruudestani; Minäkin 18-vuotiaana vittuilin kaverille ja haukuin sen autoa, kun vanhemmat ostivat hänelle uuden(!) golf gti:n, vuosi oli muistaakseni 1990 tai 91. Oikeastihan minä silloin suorastaan jumaloin sitä golffia ja haaveilin samanlaisesta, olihan se tehokkain auto minkä kyydissä olin siihen aikaan ollut ja vielä tuliterä, jotain aivan mahtavaa! Mutta eihän sitä voinut kaverille tunnustaa, kateus kalvasi ja piti vaan haukkua sitä autoa ja etsimällä etsiä pieninpiäkin vikoja, sekä tutkia autolehdistä suoritusarvoja etsien nopeampia autoja joista sitten taas vittuilla kaverille. Ei jeesus sitä on joskus tullut oltua säälittävä!! No parin vuoden päästä E36 coupe tuli markkinoille ja sen rinnalla golffi sitten näyttikin jo melkoisen rumalta ja vanhalta. No mutta ei siinä kaikki. Kului jokunen vuosi, ihailin edelleen E36 coupea (elettiin siis vuotta n.94-95), kunnes eräs päivä kaveri soitti ja kertoi vaihtaneensa autoa. Pyysi paikallisen esson pihaan tunnin päästä, noh minä päräytin essolle vuoden -86 corollallani. Hetken kuluttua kaveri saapui paikalle E36 320i coupella. AARGH! Pääni oli räjähtää kateudesta! Aivan käsittämätöntä. Tietenkin aloin etsiä heti vikoja ja puutteita ja valittamaan ties mistä olemattomista asioista, vaikkakin jumaloin sitä bemua noin 1000x enemmän kuin aiempaa golfia, oli kutoskone ja kyyditkin jotain aivan käsittämättömän mahtavaa, kun siihen aikaan oli tottunut lähinnä 80-luvun ja 90-luvun alun japseihin. Noh, sitten haukuttiin bemua kateudesta vihreänä. Kaverikin siitä huomautteli että onko varaa paljon valittaa kun ite ajaa -86 corollalla, mutta pakkohan se kateus oli purkaa. Kuittaillen tottakai, että ei mulla ole rikkaita vanhempia jotka maksaa autohankinnat. Eli; kaikkea se kateus teettääkin. Tyhmää, noloa, säälittävää ja naurettavaa kuin mikäkin, mutta minkäs teet. Toisaalta ymmärrän, kun muistelee noita nuoruusvuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu